ONKO NÄIN ANOPIT, APPIUKOT,isät ja äidit????

kaktus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

He ovat elämän itsensä kaipuun POIKIA ja TYTTÄRIÄ.

He tulevat sinun kauttasi,mutta eivät sinusta.
Ja vaikka he ovat luonasi,he eivät KUULU sinulle.

Voit antaa heille RAKKAUTESI,mutta et AJATUKSIASI,sillä heillä on omat AJATUKSENSA.

Voit pitää luonasi heidän RUUMIITAAN,mutta et heidän SIELUJAAN.Heidän sielunsa asuvat HUOMISESSA,jonne sinä et pääse edes UNISSASI.

20

1607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kommentti

      en ymmärtänyt mitän kirjoituksestasi..

      • suomeksi

        Lasta ei voi omistaa

        Lainaa vain ovat he meille.


      • se on
        suomeksi kirjoitti:

        Lasta ei voi omistaa

        Lainaa vain ovat he meille.

        Lainassa ovat lapset ja ajatukset ja mielipiteet eivät ole meidän saneltavissa. Äitinä, anoppina ja mummuna oleminen on vain matkaseuraa, en ole opas.
        Aika ja maailma muuttuu ja kaikki sen mukana se on tunnustettava.
        Minulla on vielä isä elossa ja hän yhä yrittää tyrkyttää minulle 60-kympiselle naiselle ohjeita tyyliin kyllä minä tiiän, miten ne asiat ovat. Hän on aina oikeassa ja tietää asiasta kuin asiasta ja kun asiat menee pahasti solmuun, eikä tiedä mistä on oikeastaan puhumassa, voi hypätä sinne eturintamaan, kyllä sielläkin tiedetiin ihan kaikki maailman menosta, mutta kun tämä nykynuoriso (tarkoittaa minua)ei tiiä mistään mittään.


    • jos et laita näkyville

      lähdettä mistä tekstisi kopioit. Teksti oli tuttu, sillä olen lukenut sen painetusta kirjasta. Laitappa näkyviin oikea kirjoittaja keneltä lainasit tekstin.

      • lukija1

        Taitaapi olla Kahlil Gibranin Profeetasta tuo teksti. Viisas ihminen, samalla voi vilkaista mitä sanoo avioliitosta.


    • Minun tyttäreni ja poikani ovat lapsiani, mutten omista heitä. Kukaan ei voi omistaa toista ihmistä, ei hänen ajatuksiaan eikä elämää. Voimme antaa lapsille valmiuksia selvitä elämässä, mutta he itse elävät omaa elämäänsä. Monet heidän ratkaisunsa poikkeavat vanhempien näkemyksistä,mutta niin on aina ollut ja tulee olemaan. Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut

      • repinyt?

        "Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut"

        Minun äitini ei ainakaan ole koskaan toivonut minulle mitään hyvää, vaan aina latistanut minua joka välissä ja jos minulle on käynyt jossakin tilanteessa hyvin, hän jollain tavalla pyrkii pilaamaan iloni ja on selvästikin KATEELLINEN.

        Hyvä esimerkki on se, että onnistuin löytämään hyvän kumppanin, avioliittoni on siis hyvä. Päin vastoin kuin äitini avioliitto. Sitä äitini näyttää olevan aivan mahdotonta sulattaa.

        Haluaisinkin tietää, mistä tieteellisestä tutkimuksesta olet repinyt tuon "varmuutesi" siitä, että kaikki vanhemmat aina toivovat lapsilleen hyvää.


      • kokemuksia,
        repinyt? kirjoitti:

        "Samoin varmaa on, että vaikka sukupolvien törmäyksiä on, vanhemmat toivovat aina lapsilleen hyvää ja myös parempaa tai yhtä hyvää elämää kuin itsellään on ollut"

        Minun äitini ei ainakaan ole koskaan toivonut minulle mitään hyvää, vaan aina latistanut minua joka välissä ja jos minulle on käynyt jossakin tilanteessa hyvin, hän jollain tavalla pyrkii pilaamaan iloni ja on selvästikin KATEELLINEN.

        Hyvä esimerkki on se, että onnistuin löytämään hyvän kumppanin, avioliittoni on siis hyvä. Päin vastoin kuin äitini avioliitto. Sitä äitini näyttää olevan aivan mahdotonta sulattaa.

        Haluaisinkin tietää, mistä tieteellisestä tutkimuksesta olet repinyt tuon "varmuutesi" siitä, että kaikki vanhemmat aina toivovat lapsilleen hyvää.

        ei siis mitään uutta auringon alla!

        Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!

        Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.

        On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.

        Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.

        En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.

        Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä...


      • t.terapeutti
        kokemuksia, kirjoitti:

        ei siis mitään uutta auringon alla!

        Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!

        Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.

        On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.

        Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.

        En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.

        Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä...

        Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.

        On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.

        Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.

        Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua.


      • liikkeellä
        t.terapeutti kirjoitti:

        Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.

        On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.

        Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.

        Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua.

        vaihteeksi...


      • tutulta
        kokemuksia, kirjoitti:

        ei siis mitään uutta auringon alla!

        Minunkaan äitini avioliitto ei ollut hääppöinen eikä hän ymmärtänytkään lapsistaan niitä, joilla elämä näytti menevän siinä suhteessa hyvin. Sisarelleni äiti sanoi kadehtivansa tätä, koska hänen miehensä oli niin komea!

        Ehkä se sitten oli hyväkin, että vieraannuimme äidistä, en tiedä. Hän eli hyvin pitkän elämän.

        On se tietenkin surullista. Muistan, kuinka joku työtoverini paheksui minua, kun hän kuuli, että äitini oli kuollut ja näki, että en ollut surullinen ollenkaan. Äiti ikään kuin linnoittautui omaan elämäänsä ja lukitsi itsensä sinne. Hän oli varmaan aika katkera ja syytäkin siihen tietysti oli.

        Voin sanoa, että en oikeastaan tuntenut häntä ollenkaan. Minusta vanhempien pitäisi olla ihmisiä ja persoonia lapsilleen eikä vain vanhempia. Mutta ehkä vanhan ajan ihmiset olivat niin sidottuja rooleihinsa, että niistä ei päässyt eroon milloinkaan. Ehkä äitini ajatteli "koska olen äiti, minun pitää olla sellainen ja tällainen". Ehkä hän ei itsekään tiennyt, mikä tai millainen hän oli.

        En tiedä, olisinko itse ollut valmis tuntemaan hänet ihmisenä. Voi olla, ettei siitä olisi tullut mitään. Olisinko edes halunnut tuntea hänet? Ystävää hänestä ei ainakaan olisi tullut. En oikein luottanut häneen.

        Vanhemmuus ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi täydellinen. Mutta voisivathan vanhemmat olla lapsilleen myös ystäviä...

        Minunkin äiti tuntui aina toivovan, että epäonnistuisin ja kadehti miestäni, en ollut häntä ansainnut. En koskaan tullut ymmärtämään, mitä hän sillä tarkoitti, kuinka toinen ihminen ansaitaan. Tuli kantapään kautta opittua ettei häneen voinut luottaa. Kun hän kuoli, en osannut edes surra. Ei tarvinnut itkeä, vaikka monen tuttavan kuolema on koskettanut syvältä.


      • käsittänyt
        t.terapeutti kirjoitti:

        Sinulla tuntuu olevan se äitisi kovasti vieläkin mielessä. Niin kovin pitkän kirjoituksen kirjoitit.

        On hyvin surullista, että et enää voin parantaa suhdettasi häneen ja et voi enää häntä kohtaan tuntevaa välinpitämöttömyyttäsi muuttaa.

        Mene keskustelemaan ongelmastasi asiantuntijan kanssa, sillä muussa tapauksessa itselläsi on sama kohtalo vanhana. Sinun oma tuleva katkera vanhuutesi heijastuu jo hyvin selvästi kirjoituksestasi. Kohdallasi se on jo alkanut.

        Ristiriitatilanteiden ja kriisienselvittämisen toimintamallit kulkevat perintönä suvussa. Ja tulet siirtämään omille lapsillesi tuon sinun tunteettomuuden panssarin. Et voi katkaista sitä ketjua yksin, vaan tarvitset ammattiapua.

        Miten kirjoittaja olisi terapeutin tarpeessa. Hän oli rehellinen tunteissaan ja oli tunnistanut kylmyyden äitinsä puolelta, niin kirjoittaja tuskin on kylmä ja tunneköyhä.


      • vai tietääkö
        käsittänyt kirjoitti:

        Miten kirjoittaja olisi terapeutin tarpeessa. Hän oli rehellinen tunteissaan ja oli tunnistanut kylmyyden äitinsä puolelta, niin kirjoittaja tuskin on kylmä ja tunneköyhä.

        Ai, että jos esimerkiksi tietää että on vihainen, niin ei ole vihainen. Ja jos tietää että on surullinen, ei ole surullinen. Jos tietää että halveksii ei halveksi. ja jos on kylmä ei ole kylmä. Ja jos tietää olleensa ilkeä, ei olekkaan ilkeä. Tuo on sitä blondin logikkaa.


      • kerrankin.
        tutulta kirjoitti:

        Minunkin äiti tuntui aina toivovan, että epäonnistuisin ja kadehti miestäni, en ollut häntä ansainnut. En koskaan tullut ymmärtämään, mitä hän sillä tarkoitti, kuinka toinen ihminen ansaitaan. Tuli kantapään kautta opittua ettei häneen voinut luottaa. Kun hän kuoli, en osannut edes surra. Ei tarvinnut itkeä, vaikka monen tuttavan kuolema on koskettanut syvältä.

        Kerrankin tuntuu vanha sanonta pätevän: niin makaa kuin petaa.

        Itse jouduin lopulta panemaan välit äitiini kokonaan poikki, niin sairasta hänen käytöksensä oli. (Ei siis mielisairasta, ei häntä pakkohoitoon saisi, vaan yleisluontoisesti ikävää, kylmää, kalseaa, latistavaa, kateellista, panettelevaa... you name it.)


      • äidistäni
        kerrankin. kirjoitti:

        Kerrankin tuntuu vanha sanonta pätevän: niin makaa kuin petaa.

        Itse jouduin lopulta panemaan välit äitiini kokonaan poikki, niin sairasta hänen käytöksensä oli. (Ei siis mielisairasta, ei häntä pakkohoitoon saisi, vaan yleisluontoisesti ikävää, kylmää, kalseaa, latistavaa, kateellista, panettelevaa... you name it.)

        Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
        Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
        En pidä hänestä eikä hän minusta.
        Valitettavaa että hän on äitini.


      • t.terapeutti
        äidistäni kirjoitti:

        Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
        Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
        En pidä hänestä eikä hän minusta.
        Valitettavaa että hän on äitini.

        Sinulla on sama kohtalo edessäsi. Olet itse pistänyt kylmyytesi jo kiertoon.


      • edellinen
        äidistäni kirjoitti:

        Äitini ei voinut sietää tyttölapsia.
        Olin väheksytty työjuhta hänelle koko lapsuuteni ajan.
        En pidä hänestä eikä hän minusta.
        Valitettavaa että hän on äitini.

        Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
        Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.

        On kai yritettävä pärjäillä tällaisena.


      • t.terapeutti
        edellinen kirjoitti:

        Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
        Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.

        On kai yritettävä pärjäillä tällaisena.

        Kannattaa hoitaa pois tunnekylmyys, varsinkin jos on tai jos aikoo tehdä itse lapsia.


      • myös lapsenlapsia
        edellinen kirjoitti:

        Tunnekylmyys on valitettavasti periytyvää.
        Olen huomannut itsessäni äitini piirteitä vaikka yritänkin taistella niitä vastaan.

        On kai yritettävä pärjäillä tällaisena.

        Lapset olivat minulle kaikki kaikessa kun olivat pieniä ja asuivat kotona.
        Mutta en välitä lapsenlapsista ja olen myös vieraantunut lapsistani.
        Olen kuitenkin mieheni omaishoitaja, hoidan hänet hyvin ja välitän tosissani.
        Saattaa olla että sairaan ihmisen kanssa oleskelu ympäri vuorokauden vie liikaa voimia.
        Siihen en usko että tunnekylmyyttä voisi mitenkään hoitaa se on luonteenpiirre.


      • t.terapeutti
        myös lapsenlapsia kirjoitti:

        Lapset olivat minulle kaikki kaikessa kun olivat pieniä ja asuivat kotona.
        Mutta en välitä lapsenlapsista ja olen myös vieraantunut lapsistani.
        Olen kuitenkin mieheni omaishoitaja, hoidan hänet hyvin ja välitän tosissani.
        Saattaa olla että sairaan ihmisen kanssa oleskelu ympäri vuorokauden vie liikaa voimia.
        Siihen en usko että tunnekylmyyttä voisi mitenkään hoitaa se on luonteenpiirre.

        Näistä kommenteistasi voisi päätellä päinvastoin. Olet empaattinen ja välittävä ihminen, kun hoidat miestäsi ja kannat huolta tuntemuksistasi. tuntuu että välität paljonkin siitä, että millaisen muiston annat itsestäsi lapsillesi ja lastenlapsillesi.

        Tunteeton ja kylmä ihminen ei vaivautuisi näitä asioita edes pohtimaan.

        On totta, että sairaan omaisen hoitaminen vie voimia ja voi aiheuttaa jonkinlaista masennusta.
        Ja voihan se olla, että kun tulee tähän meidän mummuikään, niin ne menneet asiat tulevat usein mieleen. Ihmisethän sanovat, että vanhat muistelevat lapsuuttaan ja muistavat vanhoja asioita paremmin kuin nykyisiä.

        Itse pelkään myös alkavani muistella lapsuuttani. Minä olin vakavasti sairas ja sairastin hengenvaarallista sairautta koko lapsuuteni, enkä todellakaan halua alkaa muistelemaan sitä kivuliasta ja epätoivoista aikaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et olisi piilossa enää

      Vaan tulisit esiin.
      Ikävä
      85
      4032
    2. Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa

      Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t
      Kauhava
      35
      3101
    3. Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan

      Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä
      Ikävä
      100
      2275
    4. Onko jollakin navetassa kuolleita eläimiä

      Onko totta mitä facebookissa kirjoitetaan että jonkun navetassa olisi kuolleita eläimiä? Mitä on tapahtunut?
      Puolanka
      31
      2078
    5. Miksi olet riittämätön kaivatullesi?

      Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell
      Ikävä
      76
      1830
    6. Tiedän, että emme yritä mitään

      Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian
      Ikävä
      27
      1811
    7. Hymysi saa tunteet

      Pintaan❤️ jos et tarkoita niin älä tee sitä
      Ikävä
      31
      1800
    8. Mitä, kuka, hä .....

      Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja
      Kemi
      27
      1557
    9. Näin pitkästä aikaa unta sinusta

      Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni
      Ikävä
      9
      1527
    10. Miten hetki

      Kahden olisi paras
      Ikävä
      28
      1501
    Aihe