Suomessa
ei puhuta
13524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No ei puhuta ei... Amerikkalainen kultani oli järkyttynyt kun naapurini ei tervehtinyt meitä käytävässä...
Mutta samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että ei ne Amerikkalaisetkaan miehet sen kummempia ole puhumaan TUNTEISTA. Taitaa se olla vain miehinen piirre... :)
Tuossa olen kuitenkin eri mieltä, että Suomessa muka opetettaisiin lapset olemaan hiljaa. Päinvastoin, Suomi on kurittomien ja huonokäytöksisten lasten maa. Täällä ei opeteta lapsille tapoja!
lapsista. Heille ei ole opetettu minkäänlaisia tapoja, huutavat ja käyttäytyvät huonosti. Sitten kun vieras huomauttaa, niin hyvä ettei turpiin tule vanhemmilta. Siinä lapset opppivat lisää sosiaalista käyttäytymistä.
Ei siinä olet mitään pahaa että ihminen on ujo ja hiljainen. Samanlaisia on kaikissa kansallisuuksissa. Mutta siinä ettei osata edes alkeellisia käytöstapoja olisi paljon korjaamisen varaa. Tervehtiminen, huomioiminen, anteeksipyynnöt kun mokaillaan ja törmäillään, nämä ovat suomalaisille edelleen vaikeita.
Epävarmuutta ja sitä ettei osata käyttäytyä peitellään sitten yrmeydellä ja överiksi menevällä ylimielisyydellä.
En haluaisi yleistää mutta uskaltaisin väittää, että suomalainen mies on tässäkin ongelma. Naiset ovat usein hymyilevämpiä, joustavampia ja vastaanottavaisempia kaikelle uudelle.
nyrkit puhuu puolestaan
Jenkkiläistä tekopirteyttä, pepsodent-hymyä ja selkäänpuukottamista ei kaipaa kukaan. Länkyttäköön keskenään paskaa, jos ei muuten sylki suussa kulje.
joopajoo tyypillistä että hyvät käytöstavat, kohteliaisuus ja ystävällisyyss on heti jonkun juntin mielessä "jenkkien lässytystä"--- Kun ei itse osata käyttäytyä, niin peloissaan katkerana haukutaan niitä, jotka ovat parempia siinä...
Suomalaisten käytöstavat ovat junttimaisia, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hiljainen saa olla, mutta tökerö junttimaisuus on aivan eri asia! On oma jenkki miehenikin hiljainen, mutta osaa tarpeen tullen keskustella, ja on erittäin kohtelias kaikille. Teille junteille se on "teennäistä" mutta hänelle se on täysin luonnollista!!!
Paskat. Aivan riittävästi jenkkien lätinää kestäneenä tiedän jo, että koko sirkus on turhaa sanahelinää, päässä liikkuu todellisuudessa aivan jotain muuta kuin ulosanti on. Tuollaista 'kohteliaisuutta', jonka motivaationa on tavoitella omaa etua ja puhua täyttä paskaa kirkkain silmin, en tänne halua. Suoraa puhetta tai turpa tukkoon.
Sinähän taidat olla se draamakuningatar ? Justihin, olet sitten ottanut sen paskanjauhannan todesta. No, jahka totuus paljastuu mielipide muuttuu.
Maria Carling jenkki, luulin ruåttalaiseksi?
Psychology Today © Copyright 1991-2007 Sussex Publishers
115 East 23rd Street, 9th Floor, New York, NY 10010
Eli taattua jenkkiskeidaa.
En tunne tätä julkaisua. Tässä tekstissä on vaan niin paljon kielioppivirheitäkin, ettei sitä ole helppo kuvitella englanninkielisen kirjoittamaksi tai tarkastamaksi.
Esim.
Ruotsiksi sanotaan... - suomeeksi emme sano... (Suomi kuitenkin on kaksikielinen maa. Tuskin sama ihminen muuttuu myönteisemmäksi ruotsia puhuessaan ja masentuu, kun puhuu suomea?)
Allaolevan pitäisi kai olla: "In Sweden they say... In finland we do not say..." Lyhenteitä kuten "don't" ei taas tulisi käyttää painetussa asiatekstissä ollenkaan.
"In Swedish they say 'great' all the time," says Liisa Keltikangas-Järvinen, a psychologist at the University of Helsinki. "In Finnish we don't say that things are great."
Asiatekstissä sitaatit on tapana kirjoittaa niin kuin ne on lausuttu.
Tottakai amerikkalaisen julkaisun päätoimittaja on englanninkielinen.
Tottahan tuokin on, tosin epäilen, ettäkö päätoimittajat tarkastaisivat kirjoitettujen artikkeleiden kielioppia. Ja nythän tuosta voi saada eri käsityksen, mitä ilmeisesti on tarkoitettu.
mitäpä sillä on väliä, ei tuo näemmä mikään ammattilehti ole, vaan kaikelle kansalle suunnattu helppolukuinen aikakauslehti joka keskittyy psykologiaan. Ei siellä psykologeja (koulutettuja asiantuntijoita) näytä töissä olevankaan...
But Finns have steadfastly maintained their identity, evidenced by the phrase, "Swedes no more; never Russians; let us be Finns."
"ei enää ruotsalaisia, ei ikinä venäläisiä; olkaamme suomalaisia."
Ei se ihan noin tainnut mennä...
Enpä ole ikinä yhdessäkään maassa huomannut toisilleen tuntemattomien ihmisten alkavan jutella keskenään jollain helv**** 10 sekunnin hissimatkalla... paitsi juoppojen ja narkkareitten.