Olemme seurustelleet mieheni kanssa vuoden verran. Ja olemme suunitelleet kesällä yhteen muuttoa. Ajatus yhteen muutosta on kummamkin mielestä hyvä ja tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa ja rakastetaan toisiamme.
Hän asuu kerrostalossa ja hänen äitinsä eli anoppini asuu noin puolen kilometrin päässä. Tuntuu et hän määrä vähän liikaa mitä kaikkea hänen poikansa pitää tehdä.. jaksaa muistuttaa milloin kukat pitää kastella ja miten ja kuinka pyykit pitää pestä oikein ja tuo melkein joka kerta jotain ruokaa ettei vaan poika kuole nälkään, ja suurinpiirtein päättää mitkä verhot ja matot pitää lattioilla olla, yms... Mieheni on jo 22 ja osaa kyllä itekkin tehä kaikki kotityöt ja ruuan tekokin onnistuu, yms... (autan häntä tietysti aina koti askareissa kun olen käymässä) Jotenkin mua ottaa päähän tuo yli huolehtivaisuus ja joka asiaan puuttuminen ihan niikun hänellä ei saisi olla omaa mielipiettä mistään. Heillä on lämpimämmät välit äitiinsä toisin kuin minulla ja vanhemmillani.
Toinen asia mihin haluaisin muutosta jos tai kun muutan hänen luo on sisustusta ollessani hänen luonaan. Hänen luonaan näyttää, että siellä olisi asunut joku vanha nainen, kun hänellän on erilaisia vanhoja kippoja ja kuppeja kirjahylly ja kaapit täynnä vanhanaikaisia liinoja pöyvillä yms. yksi mitä inhoan sillä yli kaiken on hänen äitinsä entinen myrkynvihreä sohva. muuten asunto on kyllä siisti (tapetit ja keittiökin vähän aikaa sitten remonttoitu) jos nuo ylimääräiset hörhötykset saisin jotenkin pois olisi se vähän enemmä kodikkaan tuntunen ja sellanen missä tuntisin itseni kodikkaaksi. Ite tykkään modernista/nuorekkaasta sisustuksesta. (ei liikaa kääsää ympäri asuntoa)
Olen yrittänyt tästä vähän vihjata hänelle että voisi vähän sisustusta muuttaa ja hän on sanonut että saan muuttaa sitä niinkuin haluaisin. mutta silti hän esim. ottaa vastaan siskoltaan tauluja mistä en tykkää yhtään, en kehtaa sanoa ettei nuo oikein oo mun makuun.
Jos laittaisin kannut, kupit ja kipot hyllyistä laatikkoon ja veisin kellariin, mitä sanoisi hänen äitinsä ne kun on kuulema vanhoja ja hänelle joskus tärkeitä ollut. en halua kuintenkaan huonoja välejä anoppini kanssa.
Pitäisi kai sanoa suoraan hänelle mitä ajattelen ja puhua asioista vielä. Haluaisin että tunnen itseni kotoisaksi sinne muutettua, ettei aina ole tunne että en kuulu tänne.
Jos joskus ostetaan yhdessä talo olen varma että sinne ei mummokrääsää tule mielin määrin.
Hän asuu kerrostalossa ja hänen äitinsä eli anoppini asuu noin puolen kilometrin päässä. Tuntuu et hän määrä vähän liikaa mitä kaikkea hänen poikansa pitää tehdä.. jaksaa muistuttaa milloin kukat pitää kastella ja miten ja kuinka pyykit pitää pestä oikein ja tuo melkein joka kerta jotain ruokaa ettei vaan poika kuole nälkään, ja suurinpiirtein päättää mitkä verhot ja matot pitää lattioilla olla, yms... Mieheni on jo 22 ja osaa kyllä itekkin tehä kaikki kotityöt ja ruuan tekokin onnistuu, yms... (autan häntä tietysti aina koti askareissa kun olen käymässä) Jotenkin mua ottaa päähän tuo yli huolehtivaisuus ja joka asiaan puuttuminen ihan niikun hänellä ei saisi olla omaa mielipiettä mistään. Heillä on lämpimämmät välit äitiinsä toisin kuin minulla ja vanhemmillani.
Toinen asia mihin haluaisin muutosta jos tai kun muutan hänen luo on sisustusta ollessani hänen luonaan. Hänen luonaan näyttää, että siellä olisi asunut joku vanha nainen, kun hänellän on erilaisia vanhoja kippoja ja kuppeja kirjahylly ja kaapit täynnä vanhanaikaisia liinoja pöyvillä yms. yksi mitä inhoan sillä yli kaiken on hänen äitinsä entinen myrkynvihreä sohva. muuten asunto on kyllä siisti (tapetit ja keittiökin vähän aikaa sitten remonttoitu) jos nuo ylimääräiset hörhötykset saisin jotenkin pois olisi se vähän enemmä kodikkaan tuntunen ja sellanen missä tuntisin itseni kodikkaaksi. Ite tykkään modernista/nuorekkaasta sisustuksesta. (ei liikaa kääsää ympäri asuntoa)
Olen yrittänyt tästä vähän vihjata hänelle että voisi vähän sisustusta muuttaa ja hän on sanonut että saan muuttaa sitä niinkuin haluaisin. mutta silti hän esim. ottaa vastaan siskoltaan tauluja mistä en tykkää yhtään, en kehtaa sanoa ettei nuo oikein oo mun makuun.
Jos laittaisin kannut, kupit ja kipot hyllyistä laatikkoon ja veisin kellariin, mitä sanoisi hänen äitinsä ne kun on kuulema vanhoja ja hänelle joskus tärkeitä ollut. en halua kuintenkaan huonoja välejä anoppini kanssa.
Pitäisi kai sanoa suoraan hänelle mitä ajattelen ja puhua asioista vielä. Haluaisin että tunnen itseni kotoisaksi sinne muutettua, ettei aina ole tunne että en kuulu tänne.
Jos joskus ostetaan yhdessä talo olen varma että sinne ei mummokrääsää tule mielin määrin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olen yrittänyt tästä vähän vihjata hänelle että voisi vähän sisustusta muuttaa ja hän on sanonut että saan muuttaa sitä niinkuin haluaisin. mutta silti hän esim. ottaa vastaan siskoltaan tauluja mistä en tykkää yhtään, en kehtaa sanoa ettei nuo oikein oo mun makuun."
Minä olen heittänyt suoraan roskiin vanhemmilta ym. saadut lähinnä siivousta hankaloittavat romppeet joista en yhtään tykkää. Varastotila ja kaappitila on kuitenkin aina niin vähissä, ettei siellä mitään turhaa pidä säilyttää.
Eivät ne välit siitä mihinkään huonone, ennemminkin paranevat varsinkin pidemmällä tähtäimellä.
Heittikö se sun ukkos sitten kaiken sun kaman roskiin josta se ei tykänny ???
Eiköhän yhteisessä asunnossa pitäs ainaki edes kysyä toiselta, että mitä mieltä on. Jos mun mies olis tosta vaan heittäny mun kamoja roskiin siks että se ei ite tykkää niistä tai ne ei oo muodikkaita niin helvetti olis ollu irti. Eri asia jos kysyy luvan. Kuitenkin se on molempien yhteinen koti, eikä pelkästeen sen kumpi sattuu määräämään kaapin paikan. Kyllä mun mies sanoi myös aikanaan kun yhteen muutettiin että saat sisustaa niinku haluat. kun ei noita miehiä se sisutaminen yleensä juuri niin paljon hetkauta kun naisia. mutta silti tehtiin yhdessä suurin osa koska mä en ainakaan halua kuulla joskus että oon heittäny sen ja senkin tosta vaan menemään kun ei ollu omia.
Semmosia ne jotkut äidit kuule on. Äidin omia pikku vauveleita ne lapset tulee aina olemaan. Tämä mieskin on vielä suht nuori, eikä ole tainnut asua omillaan kovinkaan kauaa. Ehkäpä ne anopinkin kotkotukset vähenee aikaa myöten.
ainut ja kulunut neuvov taitaa olla se että sinun pitää vaan keskustella asiasta kumppanisi kanssa. Yhteen muuttaessa joudutte katselemaan toisianne joka hetki ja avoimuus paras keino asioista selvittää. Jos kumppanisihermostuu ehdotuksista yritä perustella omia näkemyksiä. Paras varmaan että molemmat joustavat asioissa ja ehkä hyväksyt muutaman kipon hyllyyn.. =) Varmaan kumppanin äiti ymmärtää jonkun ajn kuluttua teidän näkemyksenne asiaa, jos kumppanisi on vielä samalla kannalla niin varmaan selviätte..
Ahdistus iski kun kuvittelin omalle kohdalle! Ihan kuin olisi muuttamassa anopin luo, puistatus!
Onko teidän pakko muuttaa juuri siihen asuntoon? Ettekö voi yhdessä vuokrata kämppää vähän kauempaa anopista? Se olisi sitten teidän yhteinen kotinne ja voisitte sisustaa alusta asti yhdessä. Ottakaa vaikka niitä anopin kippoja ja siskon taulujakin jos ne ovat miehelle tärkeitä.
Anopin kanssa kannattaa pysyä väleissä. Poika on hänelle vielä lapsi, josta hän haluaa huolehtia. Ota kiltisti vastaan ruokalähetykset, sehän säästää omaa rahaa ja vaivaa ;)
Anoppi varmasti yrittää neuvoa sisustuksessa ja kodin hoidossa, ja hänelle voi sanoa "Joo voishan tänne tosiaan sopia vihreä matto, täytyy katsoa", vaikka vihaisit vihreää yli kaiken. Sitten jos/kun hän tyrkkää teille jonkun vihreän matonhirvityksen, kiität kauniisti ja pidät sitä lattialla pari viikkoa. Sitten vaihdat mieleiseen jollain verukkeella "Siihen tarttui niin hirveästi nukkaa" tai "Tää huone näytti jotenkin niin pimeältä niin vaihdoin vaaleamman maton".
Joka tapauksessa sinun täytyy keskustella asiasta poikaystäväsi kanssa. Tuntuu, että vähän enemmän henkistä ja maantieteellistä etäisyyttä anoppiin pitää saada. Minulla hajoaa pää jo asiaa miettiessä...