Ei, mutta 16-vuotias on.
Onko 17-vuotias liian nuori idoliksi?
INHO
20974
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä on liian nuori
Mä kun luulin ennen, että idolia tarvitsee vain teini-ikäiset. Kyllä 12-vuotiaan idoli voi olla vaikka 16-vuotias, mutta entä 30-vuotiaan keskenkasvuisen?
Tai sitten jos noi kympsemmät fanittajat on pedofiileja ;-)
ollut nimeltään haluatko teinien idoliksi? Eihän se muissakaan maissa mikään tenavatähtikisa ole!
idolsia seuraavia kolmikymppisiä keskenkasvuisiksi? Eikö muilla kuin teineillä ole oikeutta kannustaa suosikkiaan. Jos kyseessä olisi teini-idoli, tuskin kisan ikäraja olisi 30-vuotta vaan pikemminkin 16-vuotta. Ketkä sielä baareissa käy idolien keikoilla, ei ainakaan teinit!
Eihän idolia tarvitse kirjaimellisesti teini tyyliin fanittaa, vaan hänen musiikkiaan voi kuunnella ihan samalla tavoin kuin muidenkin bändien.
Idolsin aluksi kisaa seurasi varmasti enemmän nuoret kuin aikuiset. Mutta uskoisin että, nyt vuosien myötä yhä useampi aikuinenkin on löytänyt kyseisen ohjelman pariin.
kilpailussa ei ole enää mukana yhtäkään 16-vuotiasta.
KRISTIINA, 16 v!
Etkö tiennyt, että Kristiina on yksi finalisteista? (eikä ole vielä tippunut)
Kristiina on 16 jos et sitä tienny joka kirjotti "onneksi kilpailussa ei ole enää yhtäkään 16 vuotiasta mukana" ;DD
Kyllä vielä alaikäiset kuuluvat jonnekin lasten karuselli-kilpailuun. Ei ton ikäisiltä voi olettaa eikä odottaa sellaista kypsyyttä kuin idolilta vaaditaan. Mielestäni Idolsin ikäraja voisi nostaa peräti 20 ikävuoteen! Monet ovat hehkuttaneet Annaa ja Annan lahjakkuutta,totta osittain, mutta kyllä ton ikäinen nuori pitäisi kypsyä ja kasvaa henkisesti vielä todella kauan saavuttaakseen sen mitä kilpailussa haetaan, ei riitä herttainen ulkonäkö ja söpö olemus.. vaikka lauluääni olisikin hieno,lapsellisuus on Annalla aivan omaa luokkaansa! Käyköön koulunsa loppuun ja kasvakoon ihmisenä, omaa erinomaisuuttaan ja pienuuttaan hehkuttava typykkä ei todellakaan ole idoli-ainesta eikä iske! Vuosia lisää! Uskon, että loppumittelöt käydään Kristianin ja Arin kesken, ehkä Anna voipi olla kolmantena.. ainoastaan teinien äänillä.
Eihän 16-vuotiaan tarvitsekaan vielä olla aikuinen, ja ei se Annan vika ole, jos tuotantoyhtiö on laittanut ikärajan 16 vuoteen. Anna sopii oikein hyvin idoliksi esim. alakoululaisille. Kyse on siis siitä kenelle sitä idolia etsitään. Siis niille, jota maksaa tulevista levyistä ja keikoista, ja laittaa rahaa tekstariäänestyksiin.
ihan samaa mieltä olen kanssasi anna ei sovi tonne joukkoo ollenkaa muutenkin yrittää esittää itsestään pikku vanhaa älöttävä
heikosti tulee pärjäämään jos idolin on tarkoitus olla vain teinejä varten. Luulempa että Hanna Pakaraistakin kuuntelee myös aikuiset eikä pelkästään teinit. Miksi muuten keikkoja olisi ravintoloissa, jos idolilla ei olisi yhtään vanhempaa kannustajaa. Sama kai se minkä ikänen se tämän vuoden idoli on, mutta 16-vuotias ei baarikeikoilla menesty, koulut jää kesken ja hänet unohdetaan aika pian. Teinitkin kasvaa ja uudet idolit tulee vanhojen tilalle.
se joka väittää annaa "pikkuvanhaksi ällöttäväksi" on P***KA PÄÄ!nuori on ihan ok idolsiin mut ei liian nuori esim 16.mut 17 on aivan hyvä.
ANNA SOPII PAREMMIN JUST TOLLASTEN 10-15 KESÄSTEN PARIIN ,ELI NIILLE VAAN LAULELEMAAN ANNA
Jotkut ovat tarpeeksi kypsi, kun taas jotkut eivät, mutta Kristiina ja Anna on jotenkin näyttänyt, että pää kestää pyörityksen. Monelle olis varmaan tullut housuun, jos päitäs esiintyä yleisölle. Jotkut ollut julkisuudessa yli 50- vuotta ja edelleen jotkut fanittaa. Suomi tarvitsee nuoria tähtiä.
ja sulautui täysin niinin 12 vuotiaisiin. Eipä olis erottanu et on 16v jos ei olis tienny.
Ei oo anna 16 anna on 17!!!!!
...Anna ja Kristiina ovat molemmat nuoria. Mutta laulutaito ja karismahan idolskisan pitäisi ratkaista. Nyt karismaattisin ja ehdottomasti äänellisesti monipuolisin ja lahjakkain on Kristian. Ääneni lähtee hänelle.
Näistä 2 teinistä (Anna ja Kristina) Anna on selvästi kypsymättömämpi. Äänellisesti samaa luokkaa, siis hyviä kyllä, mutta karisma ja tulkinnallisuus puuttuu molemmilta täysin.
ei ole eikä ole edes 15 vuotias liian nuori 14 vuotias on
ei ole mut 15on