Olen 33-v nainen. Tapasin erään miehen vuodenvaihteessa -03-04. Aloimme seurustelemaan, mutta parin kuukauden päästä ahdistuin jotenkin täysin ja tunsin, että haluan vielä nauttia uudelleen savuttamastani vapaudestani. Siis erosimme ystävinä.
Seuraavat 20 kuukautta pidimme harvakseltaan, välillä tiiviimminkin, yhteyttä mutta emme tavanneet kertaakaan ennen kuin siis vasta 20 kuukauden kuluttua. Se jälleennäkeminen tuntui aivan uskomattoman hyvältä molemmista osapuolista, ja pian päädyimme taas yhteen.
Kuitenkin muutaman kuukauden sisällä alkoi taas ahdistaa... Miehessä ei ole mitään vikaa, tosiaan, paitsi että hän on usein stressaantunut työnsä vuoksi. Joka tapauksessa vuosi sitten maaliskuussa hain kamani hänen luotaan, ja päädyimme taas tauolle - kesä-heinäkuuhun asti, jolloin ikävä kasvoi liian suureksi, ja yht'äkkiä seurustelimmekin taas.
Seurustelimme tiiviisti kesästä jouluun asti, joulun vietimme häen perheensä ja sukunsa luona, mutta joulun jälkeen minuun iski taas vahna tuttu voimakas ahdistus: halu olla vapaa.
Olemme nyt olleet erossa kohta 2 kk. Soittelemme, mutta emme ole tavanneet. Olemme siis tunteneet jo yli 3 vuotta, ja meistä on tullut läheiset. Minulla ei ole ollut muita miessuhteita taukojemme aikana - kyse on vain siitä, että haluan elää omilla ehdoilla ja omien sääntöjeni ja tapojeni mukaan.
Haluaisin säilyttää ystävyytemme (vain ystävyytenä), mutta pelkään, että se katkeaa viimeistään, kun hän löytää uuden kumppanin. Itsestäni en usko, että pystyn - tai ehkä en pohjimmiltaan haluakaan - tiiviiseen suhteeseen...
Tällainen on-off-tilanne kyllä herättää ristiriitaisia tuntoja...
Seuraavat 20 kuukautta pidimme harvakseltaan, välillä tiiviimminkin, yhteyttä mutta emme tavanneet kertaakaan ennen kuin siis vasta 20 kuukauden kuluttua. Se jälleennäkeminen tuntui aivan uskomattoman hyvältä molemmista osapuolista, ja pian päädyimme taas yhteen.
Kuitenkin muutaman kuukauden sisällä alkoi taas ahdistaa... Miehessä ei ole mitään vikaa, tosiaan, paitsi että hän on usein stressaantunut työnsä vuoksi. Joka tapauksessa vuosi sitten maaliskuussa hain kamani hänen luotaan, ja päädyimme taas tauolle - kesä-heinäkuuhun asti, jolloin ikävä kasvoi liian suureksi, ja yht'äkkiä seurustelimmekin taas.
Seurustelimme tiiviisti kesästä jouluun asti, joulun vietimme häen perheensä ja sukunsa luona, mutta joulun jälkeen minuun iski taas vahna tuttu voimakas ahdistus: halu olla vapaa.
Olemme nyt olleet erossa kohta 2 kk. Soittelemme, mutta emme ole tavanneet. Olemme siis tunteneet jo yli 3 vuotta, ja meistä on tullut läheiset. Minulla ei ole ollut muita miessuhteita taukojemme aikana - kyse on vain siitä, että haluan elää omilla ehdoilla ja omien sääntöjeni ja tapojeni mukaan.
Haluaisin säilyttää ystävyytemme (vain ystävyytenä), mutta pelkään, että se katkeaa viimeistään, kun hän löytää uuden kumppanin. Itsestäni en usko, että pystyn - tai ehkä en pohjimmiltaan haluakaan - tiiviiseen suhteeseen...
Tällainen on-off-tilanne kyllä herättää ristiriitaisia tuntoja...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Piti mainita, että olen eronnut keväällä -03. Sitä tarkoitin kirjoittaessani "haluan vielä nauttia uudelleen savuttamastani vapaudestani".
Et ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Hyväksy se ja myös se, että miehestä ei tod. näk. tule elinikäistä ystääväsi, niin pääset eteenpäin.
Rehellisiä päätöksiä kehiin ja haihattelut sikseen, niin pääsee energia kiertämään vapaasti - molemmilla.
Elämä on tässä hetkessä eikä siellä jossakin tulevassa.