ex-miestäni ja koko mennyttä elämääni. Nyt tuntuu kuin olisin vieraassa kodissa, vieraassa elämässä ja vielä vieraassa kuoressa, jota kuulen itsekseni nimitettävän. Joka ilta mietin, että koska se päivä koittaa, etten tunne enää tätä tuskaa. Nyt toinen nainen elää minun elämääni minun rakkaani kanssa. Voi paska tätä elämää.
Piti vaan purkautua johonkin. Ja tiedän...apua on haettava jostain.
Piti vaan purkautua johonkin. Ja tiedän...apua on haettava jostain.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin kaipaan minäkin, enkä oikein tiedä miten aloittaisin, 22 vuotta onnellista avioelämää ja sitten naks vaan, ja vaimo otti ja lähti, petivaattaat ja peseytymisvälineet kainaloon ja menoksi, otti minua 11 vuotta nuoremman, ja itseään noin kahdeksan vuotta nuoremman miehen. Kumpa joku pystyisi kertomaan mulle, miksi? Mitä tein väärin, mikä vika minussa oli? En hulluttele alkoholin kanssa, käyn säännöllisesti työssä, lapset saatettiin kunnialla maailmalle, yhteinen koti oli ja kaikki hyvi, ja sitten kerta heitolla elämä kaatuu päälle. Helpottaakohan tämä tuska ja kaipaus milloinkaan, en olisi uskonut, että minusta voisi joskus tuntua tältä. Ottakaa kantaa.
että aika parantaa haavat ja kirvely lievittyy. Kokemusta on. Hakeudu eron jälkeiseen perheterapiaan selvittelemään ajatuksiasi. Ajattele mielummin omaa tulevaisuuttasi kuin menneitä muistoja. Surut on surtava, mutta niihin ei saa jäädä lillumaan. On vedettävä raja, josta lähdetään eteenpäin.
Vaikken vielä hetki sitten sitä voinutkaan uskoa, niin kyllä se aurinko sieltä vielä pilkistää. Helppoa ei tule olemaan, sen voin ikävä kyllä "luvata", mutta niin kulunutta se onkin niin asioilla on tapana järjestyä.
Meillä on asioita pohdittu 2 viime vuoden aikana pariin otteeseen. Viimeinen puristus alkoi viime syksynä. Ongelmia oli, mielestäni ns. normaaliarkeen kuuluvia, vaimoni mielestä ei.
Nyt olen asunut muutaman kuukauden omassa asunnossani ja näen 2 alle kouluikäistä lastani niin usein kuin voin. Ei ole kivaa eikä helppoa tää koko paketin hoita, mutta tämä ei ole valintani ja kaikesta perheterapiasta ja yrityksestä huolimatta asiat eivät vain tuntuneet selviävän.
Olin 3 kk aivan murtunut. Sitäkin ennen kohta 2 vuotta asioita lähes lakkaamatta alitajuntaisesti vatvonut ja yhtenä päivänä, vasta vain pari viikkoa sitten, alkoi helpottaa. Tähän asti on tuntunut helpommalta päivä päivältä enemmän ja toivon tunteen jatkuvan. Tiedän että takapakkejakin tulee, mutta en enää jaksanut sitä surua.
Asian hyväksymistä minulla auttoi se että vaimoni vakuutteluista huolimatta olen saanut tietää ettemme lopulta tässä ihan kahdestaan olleetkaan. Vaimollani on jonkinlainen suhde työkaverinsa kanssa. Hän kiistää sen, mutta tiedän että jotain piiloittelemisen arvoista on olemassa. Hän on itse puhunut jo itsensä muutamaan kertaan pussiin. Eihän se kivalta tunnu, mutta ainakin minulla todellakin auttoi eteenpäin.
Jos ei kaikesta yrityksestä huolimatta mikään tuntunut auttavan/kelpaavan, niin ei sitten. Surutyö on tehtävä ja suosittelen ulkopuolista apua. Se ei ole helppoa jos sen tosissaan ottaa, mutta siitä on hyötyä.
Jonain päivänä se itku ja aivan kauhea olo ja suru sitten loppuu ja on aika tehdä päätös; ei kun eteenpäin vaan!
Tsemppiä teille molemmille!
Mulla sama tilanne, oon ihan yksin kodissamme kolmevuotiaan poikamme kanssa, pahin juttu että mieheni halusi pettää minua viisitoistavuotiaan kanssa, onneksi ei mitään tapahtunut mutta yritys riitti ja hän oli se joka lähti. Hae apua, terapeutilta saa hyviä neuvoja, vaikka nyt sattuu joskus ollaan tosi vahvoja naisia. Oli myös pakko purkaa.. voimia!!
teille ihanat ihmiset tuestanne. Teille kaikille myös voimia, jotka saman tuskan kanssa elätte...tätä ei kenellekään toivo. Samanlaisten kokemuksien jakaminen tuo kuitenkin ihmeellistä lohtua ja tunteen ettei ole ihan niin outo ja yksin näiden tunteiden kanssa. Ainakin tietää, ettei ole tulossa hulluksi, vaikka siltä joskus tuntuukin. Kiitos.
Muista että kaikesta kaipuustasi huolimatta voi olla että kaiken olikin tarkoitus mennä näin. Voi olla että ennen kuin huomaatkaan löydät rinnallesin jonkun / joku löytää sinut ja tekee sinusta onnellisemman kuin koskaan olet ollut.
Ei se aina pienen ihmisen usko jaksa riittää, mutta silloin sinä päivänä kuin itselläni hieman edes tuota uskoa on voi siitä pienen murusen yrittää jakaa muiden kanssa.
Voimia sinulle elämän taipaleella :)
ja oikeassa olet. Vaikea on nähdä mitään hyvää edessäpäin. Itsetuntokin romahti niin alas. Tuntee itsensä niin vanhaksi, rumaksi ja kaikinpuolin epäkelvoksi. Niin...itsesääliähän tämä...
Kaikesta huolimatta sanasi lämmittävät ja yritän painaa ne päähäni. Kiitos niistä!
Nimittäin äitini sanoi eilen, (kohta 80 v.) melkein nuo samat sanat, jotta kaikella on tarkoitus. Hän sanoi lisäksi, että rukoillaan, ei välttämättä entistä vaimoa palaamaan, vaan jotta kaikki menisi niinkuin pitääkin. Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi täänkin ikäisellä miehellä, kuin minä, on vielä edes äiti olemassa.