Minun mielestäni jonkinlainen ja jonkin tasoinen kansalaipalkka olisi nykyaikaa.
Työt, missä siirretään papereita pöydältä toiselle, ja valvotaan ja kyykytetään ihmisiä, eivät ole tuottavaa työtä.
Esimerkiksi työvoimatoimisto,mihin sitä tarvitaan? Avoimet työpaikat pystyy itse katsomaan netistä.
Työt, missä siirretään papereita pöydältä toiselle, ja valvotaan ja kyykytetään ihmisiä, eivät ole tuottavaa työtä.
Esimerkiksi työvoimatoimisto,mihin sitä tarvitaan? Avoimet työpaikat pystyy itse katsomaan netistä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No sähän voi näyttää esimerkkiä ja ruveta maksamaan jollekin palkkaa tyhjästä, ihan vaan siitä että joku on olemassa. Ai et maksa vai? No miksi jonkun pitäisi sitten sulle sitä maksaa? Luuletteko oikeasti että raha tulee taivaasta, palkka tyhjästä, hyvinvointi ihan ilmaiseksi? Ilmeisesti. Raha on kuitenkin vain vaihdon väline, ei sillä ole arvoa jos sitä jaetaan ilman vastiketta. Vain vihreiden hörhöjen työtävieroksuvien pilvenpolttajien lahonneissä päissä voi yleensä syntyä tollasia ideoita.
Katsotaanpa 10 vuotta eteenpäin niin suomessa hukutaan työttömiin. Pitää muistaa, että suurin osa työttömistä tälläkin hetkellä tekisi töitä jos niitä olisi tarjolla. Ei ole järkevää rangaista enemmistöä vähemmistö takia jotka eivät suostu tekemään työtä vaikka sitä tarjottais. Itse kannatan kansalaispalkkaa...
>Vain vihreiden hörhöjen työtävieroksuvien pilvenpolttajien lahonneissä päissä voi yleensä syntyä tollasia ideoita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Milton_Friedman
tuhannet virkailijat saavat rahaa sitä vastaan että tekevät laskelmat&laittavat maksuun työttömien laskut+toimeentulotuet.he saavat rahaa myös tuottamattomasta työstä.kansalaispalkan avulla 90% heistä voisi laittaa kilometritehtaalle.ja aika kovalla prosentilla byrokraatit nostavat käytännössä vastikkeetonta rahaa,paperit liikkuvat sisälähetin mukana huoneesta toiseen jota herrat&rouvat vilkaisevat jos nettisurffailuiltaan ehtivät.
tässä maassa jaetaan vastikkeetonta hilloa muillekin kuin työttömille.
Ollila on verrannut työllistämistä jääkiekkomaajoukkueeseen. No me olemme ikuisesti siellä katsomon puolella katsomassa kun huiput pelaa. Miksi me emme voi saman tien lähteä kotiin?
Kai jääkiekko-ottelu tarvitsee yleisöä. No, hurraata ei sentään tarvitse huutaa.
Onko edes pakko maksaa lippujakaan?
valtaosa ihmisistä on jonkinlaisen tukirahan piirissä. Kansalaispalkka vain selkiyttäisi tilannetta, poistaisi turhat karenssikiusaukset ja temppukurssitukset ja mahdollistaisi pienituloisen työn vastaanottamisen ja opiskelun sille alalle, joka aidosti kiinnostaa ja työllistää. Ja poistaisi keinottelun sosiaaliturvan piirissä olevilta ihmisiltä.
jo nyt itseasiassa - yksi saa yhtä tukea, toinen toista. Mutta siten saataisiin työttömät pois nöyryytettävänä käyttämisestä. Poistettaisiin vaan ensin kaikki siihen verrattavat tuet niin työntekijöiltä kuin työnantajilta ja viljelijöiltäkin. Ne kaikki kun saavat vastaavia tukia.
Tosi asia on, etteivät työkkärit oikeasti aja työttömän etuja, vaan yrittävät vain keksiä konsteja työttömän poistamiseksi listoilta, jos ei teettämällä ilmaistyötä, niin halveeraamalla ja ivaamalla. Minullekin on joskus johtava työvoimaneuvoja sanonut, että monet asemassani olevat ovat kyllästyneet tilaansa ja luvanneet olla enää työkkäriin naamaansa näyttämästä sen sijaan, että valittaisivat työkkäristä saamaansa kohtelua. Sen kyllä uskon, mutta paransiko se kyseisten henkilöiden tilannetta, jäi avoimeksi...
Toisaalta, ei esim. työnantajien ja viljelijöiden tarvitse käydä nöyryytettävinä saadakseen niitä tukia, joista nauttivat, kuka mistäkin. Vain meitä ns. työttömiä halveerataan sillä tavalla.
hmm... Kansalaispalkka voisi todellakin toimia...