Miten saa hellävarasesti miehen puhumaan? Olen ollut yli puoli vuotta sellaisen yksilön kanssa, jonka kanssa on mahdotonta puhua vakavia. Aina kun yritän nostaa jonkun aiheen, se menee ihan hiljaiseksi(emmätiiä-linja) tai rupeaa vääntämään siitä vitsiä.
Ollaan nyt siinä tilanteessa, että haluaisin tietää mihin tässä ollaan nyt menossa. Tuhlaanko vain aikaani ja tunteitani vai välittääkö hän ihan tosissaan musta. Eli ensimmäinen vakava keskustelu :). Miten voisin vinkkailla ja rohkaista häntä, koska mun suora linja ei selvästikään toimi. Kerran turhauduin ja äyskäsin, että turha tässä on olla ja tuhlata aikaa suhun kun ei sua kiinnosta. Siinä vaiheessa näkyi jo harmistuneisuutta, mikä on kai hyvä merkki, mutta ei vieläkään mitään sen kummempaa. Eli ei saanut taaskaan suutaan auki. Eikö se luota muhun tarpeeksi vai mikä on kun ei puhuta? Muuten kaikki menee hyvin. Hänen perhesuhteensa on aika mielenkiintoinen ja oon saanut sellaisen kuvan ettei perhepiirissäkään paljon keskusteltu, eli sen mallin on kai saanut. Mutta kai nyt mies suunsa auki saa kun haluaa! Eli mikä neuvoksi?
Alan olemaan jo melko epävarma eli oman mielenterveyteni vuoksi haluaisin selvittää asian. Miten te suomalaiset miehet avaudutte?!?!
Asiallisia vastauksia neurootikolle, kiitos!
Ollaan nyt siinä tilanteessa, että haluaisin tietää mihin tässä ollaan nyt menossa. Tuhlaanko vain aikaani ja tunteitani vai välittääkö hän ihan tosissaan musta. Eli ensimmäinen vakava keskustelu :). Miten voisin vinkkailla ja rohkaista häntä, koska mun suora linja ei selvästikään toimi. Kerran turhauduin ja äyskäsin, että turha tässä on olla ja tuhlata aikaa suhun kun ei sua kiinnosta. Siinä vaiheessa näkyi jo harmistuneisuutta, mikä on kai hyvä merkki, mutta ei vieläkään mitään sen kummempaa. Eli ei saanut taaskaan suutaan auki. Eikö se luota muhun tarpeeksi vai mikä on kun ei puhuta? Muuten kaikki menee hyvin. Hänen perhesuhteensa on aika mielenkiintoinen ja oon saanut sellaisen kuvan ettei perhepiirissäkään paljon keskusteltu, eli sen mallin on kai saanut. Mutta kai nyt mies suunsa auki saa kun haluaa! Eli mikä neuvoksi?
Alan olemaan jo melko epävarma eli oman mielenterveyteni vuoksi haluaisin selvittää asian. Miten te suomalaiset miehet avaudutte?!?!
Asiallisia vastauksia neurootikolle, kiitos!
Vastaukset 12
Vanhimmat
vähän sama tilanne. Itse haluaisin vastauksia ja käydä vakavia keskusteluja. keskustelut onnistuvat jotekin mutta päätöksen tekeminen viivästyy ja miten sitten mentäisiin eteenpäin =)arkipäivän keskustelut sujuvat ihan ok. Rohkeasti sanot vaan miten koet tilanteen ja mitä olet ajatellut ei ne asiat muuten etene. Meilläkin ehkä luottamus asioiden kertomiseen on matkan varrella onneksi lisääntynyt. Me naiset vaan tahdotaan keskustella asioista ja tietää missä mennään. Miehille se ei välttämättä ole niin tärkeätä...
Samaan olen törmännyt naisen kohdalla. Mitä se silloin tarkoittaa? Onko miesten ja naisten ero suurikin. On ehkä parasta antaa asian olla ja jättää toinen rauhaan. Ehkä toinen ei kehtaa sanoa että ei kiinnosta. Ei ole kysymys kiirehtimisestä paremminkin mielenterveydestä kuten aiemmin oli puhetta. Kun sais edes jonkun vinkin missä mennään. En oo kovin taitavaa tulkitsemaan toisen vihjailuja. Onkohan mahdollista että mua pidetään narrina, kuten joskus aikaisemminkin. Harmi vaan, kyseessä on mukava tyttö(nainen).
Tuo on varmasti meille useimmalle tuttu kuvio, jos ei omasta suhteesta niin lähipiirista. Toista tuskin kannattaa moisen tähden ahdistella nurkkaan. Jos asiat ovat muuten hyvin, miksei tilanteesta voi nauttia ja ottaa ihan rauhallisesti? Niin, kyllä jokainen saa suunsa auki tahtoessaan. Kasvotusten keskustelu on epäilemättä paras kommunikointi tapa. Muitakin keinoja on. Kirjoittamalla saa itse rauhassa miettiä asiansa ja toinen saa lukiessaan rauhassa reagoida. Väärinymmärryksiä on varmasti, tekee niin tai näin.
..saattaa hänellä olla se, että silloin tulee haukkuja ja kritiikkiä tai näytetään ovea. ehkä lapsuudenkodissa ei ole saanut esimerkkiä siitä, miten keskustella voi rakentavastikin, sopia asioista ja tehdä suunnitelmia.
Keskustelu pelottaa monia juuri tästä syystä.
Olen itse "taistellut"mieheni puhumattomuuden kanssa jo pitkään.Lopulta ymmärsin että se yksinkertaisesti on hänelle niin vaikeaa että yritimme sitten yhdessä vähän toista taktiikkaa.
Sain siis hänet myöntämään kuinka vaikeaa se on hänelle,tämä oli siis ensimmäinen askel.Seuraavaksi odotin hetkeen jolloin tiesin hänen olevan ns.herkimmillään,ja otin asian puheeksi varovasti.Sain udeltua häneltä,että hänenkään perheessä ei paljon keskusteltu vaikeista asioista,vaikka muuten puhuvat kaikesta.Löysimme siis syyn tälle asialle.Sitten keskustelimme(lähinnä siis minä olin taas äänessä)ja sovimme että pikku hiljaa yritämme yhdessä.Seuraavan riidan aikan mieheni todellakin puhui,hän sanoi jotain jo miltä hänestä tuntuu ja miksi.Olin todella tyytyväinen että hän puhui vähän,mutta se oli jo paljon minulle.
Pääasia on pitkässä ja vakavassa suhteessa se,että molemmat ymmärtää mikä toiselle on tärkeää.Minulle tärkeää on asioista puhuminen ja mieheni taas pitää tärkeänä sen että minulla on hyvä olla,ja oli sen takia valmis todella yrittämään.Vieläkin on vaikea toisinaan saada kaivettua "totuus"esille mutta kyllä sieltä aina jotain pientä tulee kun jaksaa maltilla yrittää.
Kyse ei usein varmasti ole siitä ettei sellainen herkkä ja hieno ihminen välitä naisestaan,hän ei vain osaa ilmaista itseään eikä sitä mitä ajattelee.Hänelle on niin suuri vaikeus puhua oikeista tunteista ääneen.
Yksi mikä tehoaa myös minun mieheeni on että,kirjoitan hänelle kirjeen jossa kerron kaiken mikä minua vaivaa,näin saan hänetkin vastaamaan.
Ja naiset,muistakaaa se,että KUN miehesi vihdoin jotaina alkaa puhumaan,kuuntele,älä tuomitse,ota hänen mielipiteensä todesta ja yritä vaivihkaa ajaa keskustelua eteenpäin.Minä kerran sen virheen tein että mieheni ilmaisi mielipiteensä,joka ei ollut minun menkkaränkkä mielelle mieluisa,ja aloin sitten puhumaan päälle ja tuomitsin hänen puheensa.Arvatkaa vaan kuka sen jälkeen huusi minulle että miten sulle mitään voi puhua kun et edes kuuntele..Että malttia kanssa sisaret,malttia=)Miehistä saa koulittua oikein mainioita,kun vaan vähän opettaa vuosien varrella.
Luin viestisi, olipa siinä oikeasti hyviä vinkkejä. Itse olen lähes samanlaisessa tilanteessa kuin kysyjä, ja todella turhautunut tilanteeseeni välillä. Sain jutustasi neuvoja ja ohjeita siihen miten käsitellä 'puhumatonta' miestäni. THANKS!
Hyvä jos neuvoista jollekin on hyötyä.Muista kuitenkin että kaikkiin nämä mun neuvoni ei tepsi,riippuu toki ihmisestä.Meidän operaatio kesti piiiiitkäään ja ihan hermot meinasi itsellä mennä.Jos kuitenkin olet valmis odottamaan niin kaikki nämä pikku ongelmat on mahdollista ajan kanssa korjata.Onnea teille tähän pikku projektiin!
Aika hyvin tuotu esiin, ihan kuin jostain munkin elämän varrelta. Miten siinä sitten puhuu kun toinen keskeyttää. Ja pahimmillaan vakavista aiheista keskustellessa toisen ääni vielä kovenee järjen poistuessa kuvioista. Ei siinä paljoakaan tee mieli avautua.
ja miksi ei nainenkin.Olenpas minä nyt aktiivisesti täällä puuttumassa keskusteluun..=)
Sitä lähdin vielä sanomaan että,kun useimmitenhan käy niin että suhteessa tämä kovempi suupaltti,eli usein nainen,keskeyttää ihan tahtomattaan puolison puheet.Kun toinen on hiljainen ja toinen puhelias,oli minun ainakin vaikea pitää oma suu kiinni suhteen alkuaikoina kun en vielä ymmärtänyt tilannetta.Mieheni vieläkin saattaa aloittaa puhumaan jostain kun minä kiukuspäissäni meinaan alkaa puhumaan päälle.Opetin hänelle (kun rauha oli taas maassa)että KUN minä sen päälle puhumisen aloitan,hänen tulee sanoa minulle että ole hiljaa nyt kun minä puhun.Ensin se kävi tosiaan hermoille,mutta tänä päivänä muistan aina silloin olla hys hys.
Että juuri ne ihmiset joille tämä puhuminen on vaikeaa,neuvoisin että opitte tuomaan ilmi sen että MINÄ puhun NYT.Nuorempana mieheni käytti sanoja "turpa kii nyt" (eipä ollut kovin kauniisti sanottu),olinpahan hiljaa ainakin.Kun se puhuminen on vaikeaa oppia,kirjoita kullallesi vaikka pitkä tekstiviesti,sano että tarvitset aikaa oppia puhumaan ja pyydä häntä jaksamaan elää kanssasi vaikket ehkä ole mikään ihanin kumppani toisinaan.Pyrkikää ymmärtämään toinen toisianne,painostaa ei missään nimessä saa.Kuulostaako tutulta "jos et ala puhumaan niin en halua elää tässä suhteessa,et välitä minusta yhtään....."..Se aiheuttaa suuret paineet juuri sille hiljaiselle osapuolelle ja silloin tämä menee niin paniikkiin ettei ainakaan osaa sanoa mitään.Paineen alla on kaikkein vaikein puhua,ja jos toinen on jo vihainen niin eihän sitä "ujompi" edes uskalla avata suutaan.
Meidän naisten varsinkin on vaikea ymmärtää miehiä kun ei heistä saa kirveelläkään mitään välillä selville.Se ei tarkoita sitä etteikö he rakastaisi.Kaikki ei ole niitä pettäjiä,kylmiä sikoja,mikä saattaa aina välillä mieleen tulla kun oikein jo on väsynyt yksin puhumiseen.
Kun tarpeeksi luottaa toiseen,niin sitä aikanaa uskaltaa avautua.Muistakaa tytöt vain se,että mies ei todella halua kertoa sydämen asioista sellaiselle joka suuttuu heti,jos hänen mielipide on eri kuin omasi.Tai jos loukkaannut heti siitä,että hän esimerkiksi sanoo että haluaa tehdä jonkin asian toisin tai ilman sinua.Eihän sitä kukaan täydellinen ole,unohdanhan minäkin nämä kuuluisat "hyvät"neuvoni välillä kun astiat ON pesty,mutta niin huonosti että saan tehdä sen uudestaan perässä.Tai ON imuroitu, ja pölypalloja lentelee sohvan ja oven takaa,ja kuka se imuroi sitten perässä.Kyllä näitä pikku riitoja sattuu itse kullekin ja silloin pitää vain hieman hillitä itseään.Aina tulee sanottua rumasti,aina ei tule sanottua yhtään mitään..
Toivottavasti oli taas jotain hyötyä edes jollekin.Kiireessä tämä on kirjoitettu niin on varmaan hieman epäselvää tekstiä.Ehkä se aurinko vielä tänään meitä tulee morjestamaan,ehkäpä ei..=)
jos saan kysyä,niin mistä päin suomee tää sun äijäs on?mulla nimittäin oli kesällä suhde mieheen,joka kanssa oli näitä emmä tiijä tyyppejä ja perhetausta sitä sun tätä.sen kanssa ei voinu keskustella mistään vakavasti.sillä on,oli muija ja kaks lasta.
Niiltä on turha odottaa mitään henkeviä keskusteluja ja vastauksia mihinkään.
Minä olen perhaastä, jossa kaikkien mielipide on tullut erittäin selvästi esille, yleensä kovaan ääneen ja yhtäaikaa. Poikaystäväni ei hirveästi ilmaise mielipiteitään, mikä on minusta välillä todella turhauttavaa. Hän haluaa olla minulle mieliksi, ja tuntuu myös tottuneen siihen, että äiti tai tyttöystävä kävelee ylitse mielensä mukaan. Kerran sain raivarin, kun häneltä pääsi "Mihin sä mun mielipidettä tarvitset kun olet kumminkin jo päättänyt mitä teet", ja se ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Kyseessä oli joku yhdentekevä ostetaanko-punaisia-vai-vihreitä-omenoita -tyyppinen asia.
Olen kärsivällisesti yrittänyt kysellä hänen mielipidettään pikkuasioissa ja myöskin ottaa sen huomioon kun hän lopulta suvaitsee sen ilmaista. Tai sitten annan hänen päättää millaisia pullia tai omenoita otetaan tai mihin baariin mennään. Se päätös voi kestää aika kauan, mutta syntyy yleensä lopulta. Isot asiat, kuten suhteen tulevaisuus, lasten hankkiminen tms kannattaa ottaa esille joko hyvin pieninä annoksina ohimennen ("onpa tuossa kiva talo, haluaisitko joskus asua omakotitalossa?"), tai sitten hyvin varovasti vaikka saunan ja parin oluen jälkeen.