Tahtoisin sukeltaa miehen ajatusmaailmaan ja kysyä teiltä mielipidettä erääseen asiaan...
tunnen erään miehen jolla on "hiukka" kriminaalinen tausta ja monenlaista ongelmaa. Tällä miehellä oli yksinäinen ja eristäytynyt lapsuus ja nuoruus johtuen hänen epäsosiaalisesta käyttäytymisestään. Hänellä oli kuitenkin pikkusisko, josta tulikin erittäin läheinen tälle miehelle. Sisko kuitenkin kuoli nuorena (väkivaltaisesti). Tämä mies oli silloin jo vankilassa tuomittuna murhasta (ei siskonsa!) ja on siitä lähtien surrut menettämäänsä siskoaan. Hän sanoo ettei ole tuntenut koskaan ketään kohtaan yhtä voimakkaita tunteita ja kirjoittelee runoja siskolleen, jotka voisi tulkita melkeimpä rakkausrunoiksi, ja ne ovatkin sitä. Hän on myös antanut tatuoida siskonsa kuvan vartaloonsa, vatsaan/kylkeen. Hän istuu yhä vankilassa ja sanoo, että aina kun ei ole muuta tekemistä, hän ajattelee siskoaan.
No tuota noin... arvaatte varmaan kysymykseni? Niin juuri, että onko ollut kysymyksessä jotain muutakin kuin pelkkä sisko&veli-suhde? Voiko tällä miehellä olla ns.insestisiä ajatuksia siskoaan kohtaan ja ovatko ne jääneet siskon eläessä pelkiksi ajatuksiksi? Kuinka moni teistä voisi ajatella/toimia samoin kuin tämä mies ja ottaa esim. tatuoinnin siskostaan vatsaansa??? Tunnen tämän miehen henk.koht. ja mitä kauemmin olemme olleet ystäviä, sen vähemmän hän on enää puhunut siskostaan ja minäkin saan "osani" hänen hellistä tunteistaan. Mutta minua suorastaan ahdisti alussa hänen jatkuvat puheet siskostaan, mutta koska en ole vastannut hänen puheisiinsa kuin kerran aivan ystävyytemme alussa, hän on suorastaan lopettanut hänestä vatvomisen.
Tiedän, että tämä on vähän outo aihe, enkä ihmettelisi jos en saisi ainuttakaan kommenttia, mutta toivon silti että joku rohkea esittäisi oman mielipiteensä. Kiitos. :)
tunnen erään miehen jolla on "hiukka" kriminaalinen tausta ja monenlaista ongelmaa. Tällä miehellä oli yksinäinen ja eristäytynyt lapsuus ja nuoruus johtuen hänen epäsosiaalisesta käyttäytymisestään. Hänellä oli kuitenkin pikkusisko, josta tulikin erittäin läheinen tälle miehelle. Sisko kuitenkin kuoli nuorena (väkivaltaisesti). Tämä mies oli silloin jo vankilassa tuomittuna murhasta (ei siskonsa!) ja on siitä lähtien surrut menettämäänsä siskoaan. Hän sanoo ettei ole tuntenut koskaan ketään kohtaan yhtä voimakkaita tunteita ja kirjoittelee runoja siskolleen, jotka voisi tulkita melkeimpä rakkausrunoiksi, ja ne ovatkin sitä. Hän on myös antanut tatuoida siskonsa kuvan vartaloonsa, vatsaan/kylkeen. Hän istuu yhä vankilassa ja sanoo, että aina kun ei ole muuta tekemistä, hän ajattelee siskoaan.
No tuota noin... arvaatte varmaan kysymykseni? Niin juuri, että onko ollut kysymyksessä jotain muutakin kuin pelkkä sisko&veli-suhde? Voiko tällä miehellä olla ns.insestisiä ajatuksia siskoaan kohtaan ja ovatko ne jääneet siskon eläessä pelkiksi ajatuksiksi? Kuinka moni teistä voisi ajatella/toimia samoin kuin tämä mies ja ottaa esim. tatuoinnin siskostaan vatsaansa??? Tunnen tämän miehen henk.koht. ja mitä kauemmin olemme olleet ystäviä, sen vähemmän hän on enää puhunut siskostaan ja minäkin saan "osani" hänen hellistä tunteistaan. Mutta minua suorastaan ahdisti alussa hänen jatkuvat puheet siskostaan, mutta koska en ole vastannut hänen puheisiinsa kuin kerran aivan ystävyytemme alussa, hän on suorastaan lopettanut hänestä vatvomisen.
Tiedän, että tämä on vähän outo aihe, enkä ihmettelisi jos en saisi ainuttakaan kommenttia, mutta toivon silti että joku rohkea esittäisi oman mielipiteensä. Kiitos. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minunkin pikkusisko kuoli nuorena väkivaltaisesti, mutta eipä ole tullut mieleeni kirjoitella hänelle rakkausrunoja saati tatuoida kuvaa tai nimeä kroppaan. Ymmärrän, että suru ja kaipaus voi olla kova, mutta tuo mitä kirjoitit kuulostaa kieltämättä oudolta.
Noh, toisaalta lähes kaikki väkivaltarikolliset ovat persoonallisuushäiriöisiä ja niiltä voikin odottaa mitä kummallisimpia juttuja. Insestikään ei liene poissuljettu.
ei ole ollut koskaan ketään muuta, jonka olisi kokenut rakastavan itseään. Varsinkin jos hänellä on ollut ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä lapsena/ nuorena, hän on voinut tuntea itsensä todella vihatuksi ja on ollutkin eristäytynyt niinkuin sanoit.
Hän on joutunut väkisin eroon siskostaan, joka on ehkä ollut kaikki mitä hänellä on koskaan ollut. Ei ihme, jos on mennyt vähän sekaisin. Ihminen kuitenkin haluaa tarrata siihen vähäänkin mitä hänellä on, ettei joutuisi täysin yksin ja ilman rakkautta. Paljon mahdollista, että tunteet ovat olleet sopimattomiakin - epätodennäköistä, että ajatukset olisivat johtaneet tekoihin. Siskon kuolema on saanut varmaan tunteet vielä voimakkaammiksi ja vaikeiksi käsitellä. Ihmisen täytyy rakentaa oma minänsä jollekin perustalle ja hänen tapauksessaan se perusta on ollut sisarussuhde. Erikoinen sellainen ns. normaali-ihmisen näkökulmasta.
Mä suhtautuisin noihin tunteisiin ja ajatuksiin kuin ne olisi lapsen. Hänellä on selvästikin jäänyt asiat kesken joskus aikanaan tuon sisarussuhteen ja kuoleman osalta. Hän on varmaan emotionaaliselta kehitystasoltaan aika lapsenkengissä, eihän hän kuulosta missään elämänsä vaiheessa olleen normaalissa kasvuympäristössä. Voin vaan kuvitella, mitä kaikkea hän on joutunut kokemaan, jos hänellä on jokin persoonallisuus- tms. häiriö. Niitä kun ei ole ymmärretty vielä kovin kauaa. Kymmenenkin vuotta taaksepäin kun mennään, niin suhtautuminen oli aivan toinen.
Toivottavasti hän käy terapiassa? Nuo ovat asioita, joita tuskin pystyy itse tai edes hyvän ystävän ja rakkauden avulla selvittämään.
Jos joku sisaruksistani kuolisi ennenaikaisesti, aika varmasti ottaisin tatuoinnin, joka kunnioittaisi hänen muistoaan. Tuskin kasvokuvaa kuitenkaan, mutta jonkun häneen liittyvän. Tatuoivathan vanhemmat lastensakin kuvia, miksei läheisten sisarusten voisi?
En kuitenkaan alkaisi suhteeseen miehen kanssa, jolla on tuollainen tausta ja käsittelemättömänä noin isoja asioita. Ehkä pitkän terapian jälkeen, kun tuo kaikki olisi enään muisto vaan...
samaa mieltä.
"Mä suhtautuisin noihin tunteisiin ja ajatuksiin kuin ne olisi lapsen."
toi oli aika hyvin sanottu. selittäis tota aloitusta paremmi kui joku pedofilia- juttu. jäi sellane mielikuva, et suhteellise nuoresta ihmisestä olis kyse.
Kiitos vastauksestasi (kiitti muillekkin!).
Sain ikäänkuin vahvistusta omille ajatuksilleni ja uskon että asia todella on niin, että hänen emotionaalinen kehityksensä on jäänyt lapsen/varhaisnuoren asteelle. Hän EI ole nuori mies, niinkuin joku tässä oletti, vaan kyseessä on yli 3-kymppinen kaveri. Hän OLI nuori kun teki henkirikoksen ja joutui vankilaan, ja on viettänyt pitkiä aikoja myös eristyksessä. Sen voi ihan todeta kuka vaan , että laitostuuhan siinä ja normaalien ihmissuhteiden puutteessa mielikuvitus ja muistot ovat niitä joiden varassa mennään. En voisi alkaa hänen kanssaan suhteeseen, koska huomasin jo alkumetreillä omituisia piirteitä hänen käyttäytymisessään, kuten mm. sisko-asia, jota en haluaisi edes hirveästi ajatella. En voi silti olla pitämättä hänestä, ja haluan pitää ystävyytemme jos se vaan on hänenkin puoleltaan mahdollista. Kyllä kai parantuminenkin on mahdollista, ainakin jollain tasolla.
'Kolli kelliselle'... olen pahoillani sun puolesta, kun menetit siskosi. Luulen minäkin, ettei ns.normaali sisarukset kirjoita rakkausrunoja toisilleen ja ota kasvokuvia vartaloonsa heistä. Minäkin meinasin menettää oman veljeni kun hän oli nuori ja se oli kova paikka. Itkin eniten koko meidän lähipiiristä ja oikeastaan vasta silloin tajusin kuinka paljon välitin hänestä. Ihminen jonka meinaamme menettää/ menetämme, jotenkin "kultautuu" mielessämme. Jos hän olisi todella kuollut silloin, olisin kyllä jotenkin vaalinut hänen muistoaan... joten... ei kai se siis NIIN ihmeellinen asia ole. Mutta kuitenkin... :/
Tälle tuntemalleni ihmiselle olisi kuitenkin parasta, että hän pääsisi eteenpäin tunne-elämänsä kanssa ja yli siskostaan. Olenkin miettinyt, että ollaanko tässä nyt siirtämässä ennen siskoon kohdistuneita tunteita minuun? Jos niin on, niin normaalimpaan suuntaanhan se on hänellä menossa ja meikäläisestä onkin sitten helpompi päästä yli ja aloittaa ehkä sitten vapauduttua aivan normaali suhde jonkun kanssa. Ei ole enää sisko-rasitteita, kun ne on "pyyhitty" minuun, kynnysmattoon! :)
Mulla oli ex-tyttöystävän kanssa vähän samanlainen ongelma. Paitsi että hänellä oli epätavallisen tiivis suhde isäänsä. Aina kun tuli pieninkin ongelma, niin heti meni isille itkemään. Varmaan nukkuivatkin samassa sängyssä.
Luultavasti hän kokee samanlaista ikävää sisartaan kohtaan kuin omat vanhemmat voivat kokea kuollutta lasta kohtaan. Lapsi on mukana elämässä "Enkeli-lapsena". Sisar on varmasti miehelle tärkeä,koska muita hyviä siteitä lapsuuden perheeseen ei ehkä ole lainkaan. Osittain sisaren väkivaltaiseen kuolemaan liittyvät vahvat tunteet voivat myös liittyä vankilakultuuriin.Omiin lapsiin ja äitiin vangeilla on usein erittäin vahva ja lämmin tunneside tuomion aikana. Sisarusten väliseen suhteeseen ei minun mielestäni liity mitään insestistä kertomasi perusteella.
Voimia hänelle ja myös sinulle. Hienoa, että jaksat kulkea hänen rinnallaan vankeustuomion ajan.
Osuit kyllä aivan naulan kantaan tuossa "enkeli"-asiassa!
Tämä mun ystävä nimenomaan on sanonut, että kokee siskonsa omaksi suojelusenkelikseen ja on siitäkin aiheesta kirjoittanut runon. Todella kaunis runo, ei siinä mitään. Vankilakulttuuri on sellanen juttu, että se vaikuttaa aivan varmasti kaikkeen toimintaan siellä jos on pidemmästä tuomiosta kyse. Tämä kaveri on istunut pitkään, mutta on viimeisen vuoden käyttäytynyt moitteettomasti ja on mahdollista päästä pian ehdonalaiseen. On tullut uskoon (tai luulisin niin)ja sen myötä rauhoittunut.
Ei siinä tosiaan välttämättä ole mitään insestiä ollut, niinkuin sanoit, mutta jos olisit ollut minä ja kuullut/nähnyt, mitä ja miten, ja kuinka paljon hän on siskostaan puhunut/kirjoittanut, niin saattaisi herätä sinullakin monenlaisia ajatuksia. Olen kyllä saanut vahvistusta omille mietteilleni teidän kirjoituksistanne, mutta oli niin tai näin, niin uskon että hänellä on ajatukset ja asiat menossa "normaali" suuntaan. Ei kai meistäkään kukaan ole IHAN normaali... ja kuka sen normaaliuuden pystyy edes määrittelemään?!! Kunhan ei satuta toisia eikä itseään, ja on rauha sisimmässä... siinä kai se mun mielestä on. :)
Voisin ehdottomasti ottaa oman veljeni kuollessa tatuoinnin hänen muistokseen.
Haluan tatuoida edesmenneen veljeni nimen.
Minusta tuo ei kuulosta lainkaan epänormaalilta, vaikka en noista rakkausrunoista tiedä, kun en ole niitä nähnyt...
Minun veljeni oli minulle maailman tärkein mies ja ihminen eikä kukaan varmasti ole vastaisuudessakaan yhtä tärkeä. Meilläkin oli paljon ongelmia perheessä, lähinnä veljelläni, ja siksi meistä tulikin niin läheiset, toistemme ainoa tuki ja turva. Veljeni oli myös ainoa ihminen, johon olen voinut luottaa täysin, aina ja joka tilanteessa.
Läheisten sisarusten (varsinkin toistensa ainoiden) suhde voi olla hyvinkin tiivis ja erityislaatuinen, eikä kyse ole mistään insestistä.
Ja kyllä minullakin veli on mielessä lähes koko ajan ja ikävä saa yliotteen aina aika ajoin, vaikka tapahtuneesta onkin jo aikaa.
Jos kyseessä olisi kaksoset, ei kukaan varmaan ihmettelisi. Tai edes kaksi poikaa.