Sinun, minun, meidän

Muutimme kohta puolisen vuotta sitten yhteen avomieheni kanssa. Hänellä ei ole lapsia, mutta minulle niitä on siunaantunut neljä kpl =). Lapset ovat keksineet hänelle lempinimen (salaisuus ), joka on isin ja hänen nimensä välimuoto. Asiaa ehkä helpottaa se että lapset ovat niin pieniä : keski-ikä heillä 4½ vuotta =P. Yhdessä he ovat tehneet kaikkea mitä ilman jäivät isänsä kanssa. isi on silti mukana kuvioissa ja minusta on ihanaa, että lapsilla on monta rakastavaa aikuista ympärillään.

Miehelläni on pienet kaksostytöt ja itselläni ei ole lapsia. Heti alusta alkaen on kaikki sujunut todella hyvin. Hoidan hänen lapsiaan kuin omiani ja miten voisin heitä mitenkään muuten kohdellakaan. Pieniä, söpöjä pirpanoita. Nyt sitten kesän lopulla meille on tulossa yhteinen lapsi. Vielä en osaa sanoa miten tulen suhtautumaan. Luultavasti tämä oma lapseni on kuitenkin kaikista rakkain, koska minä tuon sen maailmaan ja se on omani. Mutta mieheni lapset eivät varmasti jää mitenkään huonommalle sijalle, koska he myös ovat hyvin rakkaita. Eli eivät tule saamaan mitenkään toispuoleista kohtelua. Ja isälleen he tietenkin ovat kaikki kaikessa, niinkuin tulee olemaan myös tämä uusi tulokas. Hänen lapsensa ovat meillä kuitenkin harvemmin, joten voisimpa melkein sanoa, että he tulevat olemaan pikkuisen "lellitympiä", kuin tämä meidän yhteisemme, koska isä tietenkin haluaa antaa kaikkensa, kun lapsiaan näkee.
Hmm, taisi tulla vähän sekava kirjoitus, mutta toivottavasti jonkinmoisen pointin löysitte.

Itselläni on lapsia, isoja jo. Miehen lapset tulevat viikonloppuisin tapaamiselle, ja ovat pienempiä, nuorempi ei vielä koulussakaan. Kivoja lapsia he ovat.

Mutta kyllä suhtautminen, rakkaus tai kiintymys tai mikä lie se tunne - se on erilainen omiin biologisiin lapsiin kuin toisen lapsiin. Tottakai he ovat tärkeitä, pidän heistä, mutta eri tavalla kuin omistani. Lapset ovat siinä vain sovittuina viikonloppuna, eivät asu pysyvästi. Toisaalta he tuovat mukanaan omat tapansa tai ennemminkin äitinsä tavat, arjen, enkä aina ymmärrä sitä, se on niin erilaista.
Samaa sanoi ystävätär, jolla on "oikeampi" uusperhe, sillä molempien biol.lapset asuvat koko ajan siinä. Hän myös koki ristiriitaa siitä, että kun miehen ja oma lapsi riitelivät, niin hän aina, ainakin mielessään vaikkei sitä ulospäin näyttänytkään vaan pyrki oikeudenmukaisuuteen, oli oman lapsensa puolella. Se on kait luonnollista?!
Yhteinen historia puuttu puolison lapsiin. Tavat ja tottumukset ovat erilaisia.
Toisaalta kun lapset ovat pieniä, heihin on helppo solmia suhde. Isompaan suhde on erilainen, kaveripohjalta.

koin n.kolme vuotta sitten jotain uutta. itselläni on kaksi lasta ja tapasin yhisän.
muutimme yhteen ja lapsemme olivat kaikki samanarvoisia, oli tietysti hetkiä ettei ollut kun minun ja hänen lapsi mut kaikki meni hyvin ennen kuin tuli katkera ero.
seurustelen nyt miehen kanssa jolla ei ole lapsia eikä ihan suhtaudu minun lapsiini niin hyvin miten exäni.
nyt meille on tulossa yhteinen lapsi ja toivon että kaikki alkaa menemään vielä paremmin...
tsemppiä kaikille!