Mitä eroa on klassisen laulun ja kevyen opiskelussa? Miten kevyen musiikin laulaminen eroaa klassisesta? Onko tekniikassa jotain eroa? Tulkintakysymykset yms. ovat aika itsestäänselviä.
Klassinen vs. kevyt
Mitä eroa
71727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikea tähän on kenenkään vastata, kun tuskin kukaan voi väittää opiskelleensa erikseen molempia. Minunkin kirjoituksen saa lukea "sillä silmällä" että minä olen opiskellut klassista.
Ensimmäinen mieleentuleva ero on ääniala. Klassisessa tavoitellaan 2 - 2,5 oktaavin äänialaa. Jo aika nopeasti harjoitellaan kipaleita joissa on korkeimman ja matalamman välinen ero semmoiset 1,5 oktaavia.
Kevyessäkin musiikissa jollotetaan usein "yhteislaulukorkeudella", siis yhden oktaavin alueella. Juttu ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen. Myös kevyestä musiikista löytyy korkeusvaihteluita. Mutta - ne korkeat äänet lauletaan yleensä mikkiin turvautuen. Klassinen laulaja kouluttautuu kuulumaan isommallekin yleisölle ilman sähköistä vahvistusta.
Niistä tulkinnoista: oliko se niin selvää? Kevyessä musiikissa olen havainnut perusjollotuksen lisäksi surullisen "narinan" ja tosissaan olemista kuvavaan pakottamisen, ns. belting.
Ooppera-aarioista olen löytänyt myös epätoivoa, iloa, vahingoniloa, pilkkaa, raivoa, ...
Tuo belttaus on jotakin, mitä ei klassisella puolella käytetä, termi tunnetaan mutta kukaa ei tunnu ymmärtävän. Minusta kuulostaa siltä, että belttaus on sitä, että korkeita ääniä pakotetaan kireän kurkun kautta käyttämällä kovaa painetta palleasta. Sillä tavalla ei pitkää uraa saa, varoittavia esimerkkejä löytyy nimekkäistäkin laulajista. Klassisessakin käytetään vatsalihaksia tuen tuottamiseen, korkeissa äänissä pitää muistaa "pää-ääni", ohennus sekä kurkun ja leuan rentous.
Voihan olla, että olen tämän termin väärin ymmärtänyt, ja kiitän jos joku kertoo mitä muuta se belttaus on.
Sinänsä äänenavaus, rentoutus ym. harjoitteet näyttävät ja kuulostavat olevan hyvin samanlaisia.
Äänihuulet ovat paksummat ja lyhyemmät kevyessä laulussa (Estill ja Popeil) kuin klassisessa, mikä saa aikaan paksumman soinnin, joka on ominaispiirre kevyessä laulussa käytetylle puhelaulutekniikalle. Näin saadaan rekisterinvaihtopaikka korkeammalle kuin klassisessa laulussa ja pystytään käyttämään (naisilla) tätä paksumpaa mekanismia joskus jopa 2-viivaiseen oktaaviin asti. Matalalla korkeuden säätelyn päävastuu on äänihuulilihaksilla.
Muita peruseroja Robert Edwinin mukaan: kurkunpää korkeammalla kuin klassisessa, nielun tila ahtaampi – klassisessa laajempi, suurempi jännite kehossa ja kurkussa verrattuna klassisen vapaampaan kehon- ja äänenkäyttöön, kevyessä laulussa tavanomaisempi puheilmaisu verrattuna klassisen muodollisempaan tyylin.
Puhelaulutekniikka on kevyen laulun perusta ja sen lisäksi käytetään erilaisia efektejä kuten esim. nasaalisuutta, twangiä, vuotoisuutta, karheutta, säröä, taskuhuuliääntä ja belttausta ilmaisun tehokeinoina. Oikeasti tehdyssä belttauksessa on hyvä ulos- ja sisäänhengityslihasten koordinaatio niin, ettei äänihuuliin kohdistu liikaa painetta ja äänen sointiin saadaan ”tiukempi soundi” supistamalla nielun tilaa.
Ei äänihuulten pituus ja paksuus ole kiinni laulutekniikasta, vaan se on synnynnäinen juttu. Piste.
Rengasrusto kallistuessaan alaviistoon loitontuu kilpirustosta ja samalla rengasruston paksumpi takapää, jonka päällä ovat kannurustot, joihin äänihuulet kiinnittyvät, liikkuu eteenpäin. Tämä lyhentää äänihuulimassaa, joka antaa edellytykset kevyessä laulussa tarvittavalle paksummalle soinnille ja rekisterivaihdoskohdan viemiseksi ylemmäksi kuin klassisessa laulussa. Jokaisella on luonnostaan tietyn pituiset äänihuulet, mutta niiden pituuteen vaikutetaan laulaessa kurkunpään rustojen liikkeillä. :-)
Ota ilmapallo ja puhalla siihen ilmaa. Älä sulje palloa. Ota nipistysotteella kiinni suuaukon kahdelta puolelta ja venytä. Syntyneestä raosta karkaa ilmaa pallosta ja kuuluu ääni.
Jos vedät suuakkoa leveämmäksi (=äänihuulet pitenevät) niin äänenkorkeus muuttuu. Jos samalla purista palloa niin, että paine kasvaa, (=tuki) äänen korkeus muuttuu edelleen.
Tällä tavalla toimii klassinen laulu.
Jos taas et venytät pallon kaulaa ylöspäin, mutta et leveys suuntaan, niin ääni muuttuu myös. (=kurkulla laulaminen, kurkunpää nousee) Jos puristat palloa niin että paine kasvaa (=belttaus) niin äänenkorkeus muuttuu edelleen.
Näin lauletaan kevyttä musiikkia.
Ilmapallo –vertaus antaa tosi huonon kuvan paineen säätelystä niin klassisessa kuin kevyessä laulussa: Sisäänhengityslihasten aktivointi laulaessa säätelee, ettei äänihuulia vasten kohdistuisi liikaa painetta. Paineisella laulamisella saa helposti äänihuulikyhmyt.
A Treatise on the Art of Singing. London, 1877). Lamperti wrote:
• To sustain a given note the air should be expelled slowly; to attain this end, the respiratory (inspiratory) muscles, by continuing their action, strive to retain air in the lungs, and oppose their action to that of the expiratory muscles, which is called lotta vocale, or vocal struggle.
RONALD C. SCHERER, PH.D.: “ Now, thanks to many years of research, more is known about the anatomy and the physical process of singing than ever before. One of the great vocal researchers of these times is Jo Estill. She has conducted extensive research on the belting quality. Jo describes the belt as an extremely muscular and physical way of singing. When observing the vocal tract and torso of singers, while belting, the following is observed:
• Minimal airflow (70% closure)
• Maximum torso anchoring (activating the large muscles in the back to control airflow)
• Head anchoring (activating the neck and head muscles for stabelizing the larynx)
• Tilting of the cricoid (We know that the space between the thyroid and the crycoid widens. It seems that the cricoid is tilting downwards, although there might be thyroid activity as well).
• Highest position of the larynx
• Maximum muscular effort of the external muscles. When produced healthily, there is no tension in the vocal folds themselves.
• Constriction of the aryepiglottic sphincter (the "twanger")
Kyllä - minä todella toivon ettei kukaan opettelisi hengitystekniikkaansa ilmapallovertaukseni avulla. Laulunopiskelussa pitäisi olla aina opettaja. Mutta toisaalta on kuitenkin totta, että sitä ääntä ei tule ollenkaan jos painetta ei ole yhtään. Ja korkeammissa äänissä tukea tarvitsee enemmän.
Lainaamassasi tekstissä kuitenkin mainitaan se merkittävin ero klassisen ja kevyen laulamisen välillä - "• Highest position of the larynx " Klassisessa tämä on virhe!
Ja kyllä; paineisella laulamisella saa helposti äänihuulikyhmyt. Sekä klassisessa että kevyessä.