Typeryys bongattu:

Bauer menee väärän henkilöllisyyden turvin sisään yritykseen, joka tuottaa USA:n hallitukselle puolustusvälineitä.

Ja hän voi marssia noin vain sisälle ase mukanaan ilman että joutuu minkäänlaiseen turvatarkastukseen. Ei metallinilmaisinta ovella, ei mitään. Eipä taitaisi oikeasti käydä noin helposti.

5

1364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!!

      Miten tällaista voidaan esittää televisiossa tositapahtumiin ja faktoihin perustuvassa dokumenttisarjassa? Järkyttävää kerrassaan, en tule ikinä pääsemään tästä yli.

      • Älä menetä toivoasi! Juuri tuollaisista oireista kärsiville on juuri perustettu kriisiryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti Auroran sairaalassa.

        Mikäli tarvetta on toiminta aiotaan levittää myös maakuntiin, mutta toistaiseksi vastaavia järkytyksiä on kohdattu vain pääkaupunkiseudulla.


    • 24-fani

      Onhan niitä typeryyksiä 24:sta aikaisemminkin tullut jonkun verran bongattua.

      Esim. toisen kauden loppupuolella Jack Bauerin sydän pysähtyi, kun häneltä kidutettiin tietoja. Onnistuneen elvytyksen jälkeen ei kulunut kuin vajaa minuutti, niin Jack pomppasi pois pöydältä ja tappoi kaikki kiduttajansa muistaakseni melko vaivattomasti. Eihän pikku sydänpysähdys nyt niin vakava juttu ole...

      Nyt tällä meneillään olevalla kaudella Jackilta murtui kylkiluu muutama jakso sitten. Eipä sekään Duracell-pupun menoa hidastanut! :D

      Tällä viikolla (13.3) esitetty jakso muuten sisälsi minun mielestäni hupaisimman kohtauksen kohtauksen koko toiminta- ja rikossarjojen historiassa. CTU:n agentit löysivät hermokaasukanisterin ja havaitsivat, että kaasu possahtaisi ulos kanisterista muutaman minuutin sisällä. Asiaa pähkäiltiin, kunnes aikaa oli enää minuutti jäljellä. Silloin Curtis nappasi kanisterin ja päätti toimittaa sen ilmatiiviseen säiliöön. Joku agentti huomautti, että kanisteri voi possahtaa, jos sitä liikuttaa. Curtis sanoi rauhallisesti, että se riski täytyy ottaa ja lähti rynnistämään kanisterin kanssa kohti ilmatiivistä säiliötä. Aikaa oli enää pari sekuntia jäljellä, kun Curtis saavutti säiliön ja sulloi kanisterin sinne. Kanisteri possahti auki säiliön sisällä ja vaara oli ohi. Curtisista tuli sankari. :D Yeah, right.
      Miksi Curtis ei lähtenyt viemään kanisteria säiliöön silloin, kun hänellä oli niin paljon aikaa, että hänen ei olisi tarvinnut juosta vaarallisen kanisterin kanssa ollenkaan? Tiedän toisaalta miksi: jännityksen vuoksi. 24:n tekijät halusivat tehdä kohtauksesta mahdollisimman jännittävän. Se vain, että kohtauksesta tulikin koominen. Huippukoulutettu CTU-agentti miettii neuvottomana, mitä tehdä posahtamaisillaan olevalle hermokaasukanisterille ja lamppu syttyy vasta minuutti ennen posahdusta: "Emme me saa ajastinta pysäytettyä ajoissa. Meidän täytyy viedä kanisteri ilmatiiviiseen säiliöön!" Mahtava neronleimaus. Olipas todentuntuinen kohtaus. :D

      Mutta eipä nuo satunnaiset typeryydet loppujen lopuksi kuitenkaan sarjan loistoa ainakaan minun silmissäni himmennä. 24 tulee aina olemaan yksi suosikkisarjoistani! :)

      • rtdgthgdhgh

        Tai sitten Curtis huomasi, ettei pommia saa yrityksistä huolimatta purettua ajoissa eli räjähdys ei ole estettävissä, jolloin oli pakko ottaa tietoinen riski.


      • 24-fani
        rtdgthgdhgh kirjoitti:

        Tai sitten Curtis huomasi, ettei pommia saa yrityksistä huolimatta purettua ajoissa eli räjähdys ei ole estettävissä, jolloin oli pakko ottaa tietoinen riski.

        "Tai sitten Curtis huomasi, ettei pommia saa yrityksistä huolimatta purettua ajoissa eli räjähdys ei ole estettävissä, jolloin oli pakko ottaa tietoinen riski."

        Haloo! Juuri niinhän kyseisessä kohtauksessa tapahtui! Luepa viestini uudestaan ja ajatuksella. Minä ihmettelinkin nimenomaan sitä, että miksi Curtis yritti purkaa koko pommia. Miksi hän ei vain heti kaasukanisterin löydettyään lähtenyt rauhallisesti viemään kaasukanisteria siihen ilmatiiviiseen säiliöön? Silloin hänen ei olisi tarvinnut juosta sen kaasukanisterin kanssa, vaan hän olisi voinut kävellä ilmatiiviin säiliön luokse aivan rauhallisesti. Vaara, että kaasukanisteri räjähtäisi matkalla, olisi ollut paljon pienempi.

        En minä siis ole mikään huippukoulutettu agentti, joten en tiedä varmaksi, miten tuollaisessa tilanteessa oikeasti toimittaisiin. Jotenkin tuntuu kuitenkin ihmeelliseltä ajatukselta, että huippukoulutetut agentit tuhlaisivat aikaa miettimällä, kuinka jonkun kaasukanisterin räjähdys voitaisiin estää, vaikka aivan muutaman metrin päässä olisi ilmatiivis säiliö, jossa kaasukanisteri voisi räjähtää kaikessa rauhassa, ilman, että kenellekään aiheutuisi mitään vahinkoa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      43
      9688
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      70
      4953
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4317
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      137
      2836
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      134
      2666
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      176
      2479
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      25
      1854
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1627
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      36
      1540
    10. Älä nyt ainakaan pelkää

      että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava
      Ikävä
      72
      980
    Aihe