intohimoinen suhde...

En tajua miksi... Haikailen edelleenkin exäni perään... Meillä oli jotenkin niin intohimoista... En ole kokenut sellaista kenenkään muun kanssa, vaikka seurustelusuhteita onkin ollut... Mutta ei tällaista... Riittää kun toinen vain hipaisee ja olen jo ihan sekaisin tyyliin... Olemme kaksi kertaa yrittäneet seurustella, mutta ne ovat kaatuneet siihen kun kumpikin on niin mustasukkainen... Ja nyt... Jokin aika sitten näimme pitkästä aikaa taas... Ja vaikka kuukausia oli kulunut siitä kun näimme toisemme viimeksi... Oli taas yhtä kiihkeää... En tajua miksi vain tämän miehen kohdalla minun on vaikea päästää irti... Olen vieläkin rakastunut häneen... Ja hänelläkin kuulemma tunteita vielä minua kohtaan, en ole uskaltanut kysyä vielä tarkemmin... Pelkään että hän ei tunne samoin, vaikka hänkin rakastui minuun... Voisiko hänellä olla vielä samanlaisia tunteita minua kohtaan? Vai haaveilenko vain? ... Milloin pystyn unohtamaan hänet?
223623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mustasukkaisuus johtuu luottamuksen puutteesta, joten kannattaa syventää sitä luottamusta välillänne ja se lähtee liikkeelle keskustelemalla.

Se intohimo säilyy kyllä jatkossakin, jos se noin voimakasta on, joten kannattaa hetkeksi yrittää keskittyä niiden muiden puolien ylläpitämiseen ja saada vankempi pohja suhteellenne.

Siis jos joskus sellainen mahdollisuus vielä eteen tulee.

Äänestä
  • Pelkäänpä vain, että saanko vielä mahdollisuutta, vaikka mies sanoikin viimeksi kun nähtiin, että pidetään yhteyttä, mutta en ole paljoa miehestä kuullut, mikä saattaa johtua siitäkin että hänellä on kiireinen työ, bisnesmies kun hän on... Minun olisi ehkä parempi vain unohtaa... Mutta sitten mietin, että mahdanko löytää enää mistään sellaista miestä kun hän on?

    Äänestä

  • snow white queen** kirjoitti:

    Pelkäänpä vain, että saanko vielä mahdollisuutta, vaikka mies sanoikin viimeksi kun nähtiin, että pidetään yhteyttä, mutta en ole paljoa miehestä kuullut, mikä saattaa johtua siitäkin että hänellä on kiireinen työ, bisnesmies kun hän on... Minun olisi ehkä parempi vain unohtaa... Mutta sitten mietin, että mahdanko löytää enää mistään sellaista miestä kun hän on?

    Ja nyt kävi niinkuin olin arvellutkin... Ei hän vastaa enää viesteihinkään... En tajua miksi hän tekee minulle näin... Ensin sanotaan toista ja sitten tehdäänkin toisin... Ihme kun hän ei ole sentään lähettänyt viestiä, että ei halua kuulla minusta enää mitään, ei ole lainkaan hänen tapaistaan... Luulisi, että hän sentään laittaisi viestin, että ei enää kiinnosta... Miksi mies sanoo, että haluaisi miettiä, että yritetään vielä ja sitten yhtäkkiä lähettääkin vain viestiä siitä, että minun ei pitäisi ihmetellä, kun hän ei ehdi vastailla, kun töissä kiireitä... Epäsuora tapako kertoa ettei kiinnosta enää? Miksi ei sanoa suoraan miten asiat on? Onko se niin vaikeaa? Vai onko hänen vain vaikea myöntää ettei itsekään tiedä mitä haluaa minusta? Jos hänellä tosiaan oli tunteita minua kohtaan, jopa kertoi rakastaneensa minua... Luulen ainakin tuntevani häntä sen verran etten usko että hän sanoi niin huvikseen... Tosin toista ei voi koskaan oppia tuntemaan täysin... Mistä minä tietäisin jos hän ei olekaan sellainen kuin luulin... Tuntuu vaan niin uskomattomalta että olen tuntenut hänet yli puoli vuotta, ja silti käy näin... Hän vain lakkaa vastaamasta, ei edes laita viestiä ettei halua kuulla minusta enää mitään... Luulisi että tekisi edes sen... Mutta sanooki vain että minun ei pitäisi ihmetellä kun hän ei ehdi työkiireiltään vastaamaan... Ei vaan vieläkään ole vastannut kysymykseen minkä esitin, että haluaako hän kuulla minusta vielä... Miksi ei sanoa suoraan? Siis miksi tämä mies ei voi sanoa suoraan mitä haluaa? Lähetin jopa viestin, että luovutan, jos hän ei vastaa... Ja heti vastasi... Valitti kiireitä... Tosin ei vieläkään vastannu kysymykseeni... Mitä sekin meinaa? Painostinko liikaa? ... Miksi hän ei sanonut suoraan miten asiat on? Siis pitäisikö minun luovuttaa vai mitä tämä mies haluaa? ... En tiedä enää... Tämäkin teksti taitaa olla niin sekava etten ihmettelisi jos kukaan ei viitsisi enää lukea ja haukkuisi minut tyyliin kun selitän jotain ihan käsittämätöntä... Mutta oli pakko saada jonnekin purettua tätä asiaa... Taidan vain miettiä asioita liikaa... Harmittaa kun tunteet menee vähän liiankin usein järjen edelle... Tiedän, että minun olisi parempi ilman tätä miestä... Hassua, mutta ainoastaan hän on ymmärtänyt minua kun ketään muu ei ole... Oli tuki ja turva... En vaan voi tunteilleni mitään, tekisi mieli lyödä päätä seinään ja yrittää vain unohtaa... Kunpa se ei olisi vain näin vaikeaa... Pakko vaan päästää irti... Pakko saada jatkettua elämää... Tuntuu vain, että jollain tapaa onnistun pilaamaan kaiken lopulta... No, nyt tein päätöksen että jotain itsekunnioitusta pitää olla ja pitää unohtaa koko mies...

    Joo, on sulla kiva monologi. Ala vouhota.

    Äänestä

  • StereoMono kirjoitti:

    Minulla onkin kirjoittajan lahjoja... XD Täytyyhän nyt lahjojaan käyttää... XD

    Äänestä

  • snow white queen** kirjoitti:

    Minulla onkin kirjoittajan lahjoja... XD Täytyyhän nyt lahjojaan käyttää... XD

    Nain on. Sa olet ihana. Lahdetaan treffeille. XD.

    Äänestä

  • StereoMono kirjoitti:

    Nain on. Sa olet ihana. Lahdetaan treffeille. XD.

    Kiitos, mutta en siltikään lähde kanssasi treffeille... XD

    Äänestä

Itse luokittelen tietyn mustasukkaisuuden rakkauden osoitukseksi, mutta jos mustasukkaisuus alkaa johtamaan siihen että haluaa rajoittaa toista, hänen elämistään ja nauttimistaan niin silloin pitää alkaa katsoa onko suhteessa järkeä.

Sitten mitä noihin muihin viesteilyihin yms jos tämä mies onkin kokenut sen ettei tiedä miten käsitellä tunteitaan sinua kohtaan? Niistä pitäisi puhua mutta vaikeaa se on jos ette saa kommunikointiyhteyttä. Pidä pää ylhäällä ja koittakaa keskustella niin tuo intohimo ja nuo voimakkaat tunteet pysyvät kyllä ennallaan. Miettikää siltä kantilta että noiden voimien takia teidän ei tarvitse olla mustasukkaisia toisistanne.

Äänestä
  • Niin... Hän sanoi minulle kerran että olen kunnon ihastus pitkiin aikoihin... Mutta luulenpa etten saa häneen enää yhteyttä...

    Äänestä

  • snow white queen** kirjoitti:

    Niin... Hän sanoi minulle kerran että olen kunnon ihastus pitkiin aikoihin... Mutta luulenpa etten saa häneen enää yhteyttä...

    En itse luovuttaisi koska kaikki se tunne mitä aikaisemmissa viesteissä kuvailet on sellaista mitä moni etsii koko elämänsä ja elää sitten tyytymättöminä.

    Hän saattaa olla niin kiireinen kuin väittää mutta kysy häneltä haluaisiko hän viettää kanssasi viikonlopun yhdessä? Silloin saisitte molempien tunteet setvittyä. Saattaa olla että hän on myös yllättynyt tunteittensa voimakkuudesta eikä tiedä miten olla.

    Äänestä

  • long_lost... kirjoitti:

    Niin, ei pitäisi kait luovuttaa... On vaan niin ristiriitaiset tunteet, kun tekstasin tälle miehelle, että luovutan jos hän ei enää vastaakaan... Ja hän vastasi... Mutta ei kysymykseeni siitä nähtäisiinkö... Joten en tiedä luovuttaako vai eikö... Joten on kait parempi että yritän vain unohtaa hänet... Aika näyttää...

    antaisit hänelle hetken aikaa miettiä, sitten koitat olla yhteydessä uudestaan ja ehdotat tätä tapaamista. Silloin varmasti hänkin suostuu siihen helpommin sekä pääsette taas yhden esteen yli?

    Äänestä

  • long_lost... kirjoitti:

    antaisit hänelle hetken aikaa miettiä, sitten koitat olla yhteydessä uudestaan ja ehdotat tätä tapaamista. Silloin varmasti hänkin suostuu siihen helpommin sekä pääsette taas yhden esteen yli?

    En tiedä jos jaksan enää yrittää... Ehkä vain luovutan...

    Äänestä

  • snow white queen** kirjoitti:

    En tiedä jos jaksan enää yrittää... Ehkä vain luovutan...

    Ehkä et sitten tahtonutkaan tarpeeksi.

    Äänestä

  • on merkki kirjoitti:

    Ehkä et sitten tahtonutkaan tarpeeksi.

    koska tämä mies ei enää vastaa mitään viestiini... Eikö näytä aika selvältä että minun pitäisi luovuttaa? Häntä ei näytä enää kiinnostavan, vaikka käytös toista yli viikko sitten sanoi. En tiedä mitä sitten pitäisi tehdä? Vinkkejä?

    Äänestä

  • snow white queen** kirjoitti:

    koska tämä mies ei enää vastaa mitään viestiini... Eikö näytä aika selvältä että minun pitäisi luovuttaa? Häntä ei näytä enää kiinnostavan, vaikka käytös toista yli viikko sitten sanoi. En tiedä mitä sitten pitäisi tehdä? Vinkkejä?

    Pallo on nyt miehellä. Odota, heittääkö hän sen sinulle vai jollekin toiselle. Ehkä hän pitää sinua reservissä:(

    Äänestä

  • ;)) kirjoitti:

    Aika hassua, mutta kaikenkin jälkeen en osaa luopua toivosta... Ehkä jonain päivänä näen hänet vielä. Tai sitten hän löytää jonkun toisen, en tiedä. Aika näyttää...

    Äänestä

  • ;)) kirjoitti:

    Pallo on nyt miehellä. Odota, heittääkö hän sen sinulle vai jollekin toiselle. Ehkä hän pitää sinua reservissä:(

    Kävi vähän niin että... Pidettiin vielä yhteyttä. Luulin että hänellä ei ole ketään, niin hän minulle väitti. Hän kaipaili minua, lähetteli viestejä... Yhtenä päivänä kun olisin halunnut tavata hänet, kun olisin ehtinyt. Hän sanoi, että ei ole vielä kotona, sanoi että tulisi muutaman tunnin päästä... Hän ilmoittikin että on tyttöystävänsä luona... Olin vain, että voi helv*tti mikä kusip***... Siihen loppui sekin yhteydenpito. Miksi tuollaisia miehiä on olemassa? En koskaan tainnut tuntea häntä sittenkään... Todella typerä olo. No, oma on vikani...

    kovinkaan vanhasta miehestä kyse!? Mikä typerys!! Siis se mies.

    Minulle muuten kävi ihan samalla tavalla. Tunnen itseni idiootiksi. Mutta toisaalta: nythän se asia on sitten selvitetty. Reservissä olin, hätävarana, jos uuden kanssa tulee ryppy rakkauteen niin joku on lohtuna. Mutta, niinkuin sanotaan: epävarmuus ei voi koskaan olla pahempaa kuin totuus:((

    Äänestä

  • ;(( kirjoitti:

    Niin, siis totuus ei voi koskaan olla pahempaa kuin epävarmuus, piti siis sanoa:O

    Äänestä

  • voi olla kirjoitti:

    kovinkaan vanhasta miehestä kyse!? Mikä typerys!! Siis se mies.

    Sellainen 22 v mies...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

snow white queen** kirjoitti:

En tajua miksi... Haikailen edelleenkin exäni perään... Meillä oli jotenkin niin intohimoista... En ole kokenut sellaista kenenkään muun kanssa, vaikka seurustelusuhteita onkin ollut... Mutta ei tällaista... Riittää kun toinen vain hipaisee ja olen jo ihan sekaisin tyyliin... Olemme kaksi kertaa yrittäneet seurustella, mutta ne ovat kaatuneet siihen kun kumpikin on niin mustasukkainen... Ja nyt... Jokin aika sitten näimme pitkästä aikaa taas... Ja vaikka kuukausia oli kulunut siitä kun näimme toisemme viimeksi... Oli taas yhtä kiihkeää... En tajua miksi vain tämän miehen kohdalla minun on vaikea päästää irti... Olen vieläkin rakastunut häneen... Ja hänelläkin kuulemma tunteita vielä minua kohtaan, en ole uskaltanut kysyä vielä tarkemmin... Pelkään että hän ei tunne samoin, vaikka hänkin rakastui minuun... Voisiko hänellä olla vielä samanlaisia tunteita minua kohtaan? Vai haaveilenko vain? ... Milloin pystyn unohtamaan hänet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu