Se on piinaava välillä. Ei minun, vaan mieheni. Hän tuli tänne saadakseen tuulta siipiensä alle, menestymään, avartamaan maailmankuvaansa; lähteäkseen myöhemmin takaisin kotiin. Vaan kappas vain miten kävi. Törmäsi minuun, tarvitsi minua, rakastui minuun. Ei tainnut kuulua suunnitelmiin mutta niin kävi. Sanoi toki ennen naimisiin menoa että tietää mitä se tarkoittaa. Niin varmasti, mutta tuskin ymmärsi.
Minäkin tiesin, ja vähän ymmärsinkin. Ihan täysin mahdollista että kun ei enää minua tarvitse jättäis mun. Mutta ei se mitään. Kutsukaa tyhmäksi, mutta minä rakastan häntä, halusin olla avuksi. Halusin saada hänet. Tai ainakin palan hänestä. Ja niin yhdistyimme, elämä ja mieli. "Valkoisessa ihossa on taikaa, en voi olla erossa sinusta". Minussa ja hänessä on kuulema se ero, että minä voin unohtaa sen jota joskus olen rakastanut, tai ehkä en oikeasti ole ketään rakastanut ennen, kun taas hän. Hän ei voi unohtaa. Bollywood rakkaus.
Ristiriita minun ja kotiinpalaamisen välillä on suuri. "Tulet sitten mukaan. Kun ollaan vanhoja.Rakennan sulle hienon talon. Saat kaiken mitä haluat. Mutta et silti voi asua siellä.. kyllä sen tiedän." Suomi: metsät, järvet, puhdas vesi, sosiaalihuolto, kieli. Perhe! ystävät. Miten voisin lähteä. Mutta miten hän voisi jäädä? Hän rakastaa omaa maataan. Äitiä, isää, sisaruksiaan ja niiden puolisoita ja lapsia. Täällä kuin hirvi kaupungissa. "miksi mä tänne tulin?"
Riitoja. Älä sano että haluat mennä. Älä pyydä mua lähtemään. En mä voi. Miten niin 6kk siellä ja 6kk täällä? Olenko mä yksinhuoltaja puolet vuodesta? En mä halua odottaa. En mä mennyt naimsiin ollakseni siitä ajasta puolet yksin. En halua olla yksin, siksi menin naimisiin.
Riita johon ei ole ratkaisua. Miksi tuli tänne jos ei kerran halua olla? Miksi menin naimisiin k7un kerran tiesin että niinkin voisi käydä. Ei mua ole huijattu, vedätetty, jymäytetty. Kyllä mä tiedän missä mennään. Tiesin koko ajan. Paremmin kuin hän.
Niin että älkää mua säälikö.
En rakasta häntä niin paljon että muuttaisin pois maastani, vaikka taataisiin miten hyvä elämä ja täällä ei olisi kuin homeinen näkkäri.
Miksi hänen pitäisi rakastaa minua niin paljon että jäisi?
En usko bollywood rakkauteen. Rakkaus on itsekäs. Hän on niin hyvä mulle, tekee mun elämästä parempaa kuin uskalsin kuvitella. Huoletonta ja turvallista.
Silti. En rakasta häntä niinkään paljon että suostuisin taistelematta odottamaan. Hän rakastaa.
Ja kai mäkin sitten odotan joskus, jos on ihan pakko.
Ahdistaako häntä yhtä paljon minun vaatiessa häntä jäämään, ilman pienimppiäkään myönnytyksiä, kuin minua ajatus siitä että joutuisin lähtemään?
Lausahdus elokuvasta Arthur ja minimoit laittoi miettimään: Olet hirviö Maltasar! "Niin, ja se on vaimoni syytä."
Minäkin tiesin, ja vähän ymmärsinkin. Ihan täysin mahdollista että kun ei enää minua tarvitse jättäis mun. Mutta ei se mitään. Kutsukaa tyhmäksi, mutta minä rakastan häntä, halusin olla avuksi. Halusin saada hänet. Tai ainakin palan hänestä. Ja niin yhdistyimme, elämä ja mieli. "Valkoisessa ihossa on taikaa, en voi olla erossa sinusta". Minussa ja hänessä on kuulema se ero, että minä voin unohtaa sen jota joskus olen rakastanut, tai ehkä en oikeasti ole ketään rakastanut ennen, kun taas hän. Hän ei voi unohtaa. Bollywood rakkaus.
Ristiriita minun ja kotiinpalaamisen välillä on suuri. "Tulet sitten mukaan. Kun ollaan vanhoja.Rakennan sulle hienon talon. Saat kaiken mitä haluat. Mutta et silti voi asua siellä.. kyllä sen tiedän." Suomi: metsät, järvet, puhdas vesi, sosiaalihuolto, kieli. Perhe! ystävät. Miten voisin lähteä. Mutta miten hän voisi jäädä? Hän rakastaa omaa maataan. Äitiä, isää, sisaruksiaan ja niiden puolisoita ja lapsia. Täällä kuin hirvi kaupungissa. "miksi mä tänne tulin?"
Riitoja. Älä sano että haluat mennä. Älä pyydä mua lähtemään. En mä voi. Miten niin 6kk siellä ja 6kk täällä? Olenko mä yksinhuoltaja puolet vuodesta? En mä halua odottaa. En mä mennyt naimsiin ollakseni siitä ajasta puolet yksin. En halua olla yksin, siksi menin naimisiin.
Riita johon ei ole ratkaisua. Miksi tuli tänne jos ei kerran halua olla? Miksi menin naimisiin k7un kerran tiesin että niinkin voisi käydä. Ei mua ole huijattu, vedätetty, jymäytetty. Kyllä mä tiedän missä mennään. Tiesin koko ajan. Paremmin kuin hän.
Niin että älkää mua säälikö.
En rakasta häntä niin paljon että muuttaisin pois maastani, vaikka taataisiin miten hyvä elämä ja täällä ei olisi kuin homeinen näkkäri.
Miksi hänen pitäisi rakastaa minua niin paljon että jäisi?
En usko bollywood rakkauteen. Rakkaus on itsekäs. Hän on niin hyvä mulle, tekee mun elämästä parempaa kuin uskalsin kuvitella. Huoletonta ja turvallista.
Silti. En rakasta häntä niinkään paljon että suostuisin taistelematta odottamaan. Hän rakastaa.
Ja kai mäkin sitten odotan joskus, jos on ihan pakko.
Ahdistaako häntä yhtä paljon minun vaatiessa häntä jäämään, ilman pienimppiäkään myönnytyksiä, kuin minua ajatus siitä että joutuisin lähtemään?
Lausahdus elokuvasta Arthur ja minimoit laittoi miettimään: Olet hirviö Maltasar! "Niin, ja se on vaimoni syytä."
Vastaukset 6
Vanhimmat
boooring!!!!
Olen kutakuinkin samassa tilanteessa kuin sina. emme tosin ole naimisissa, silla haluan varmuuden siita maasta missa vietamme elamamme yhdessa, en tosin tarkoita sita etta emme voisi muuttaa mutta talla hetkella naimisiin meno ei tunnu sopivalta vaikka rakastan hirveasti poikaystaani, tosin siita puhutaan viikoittain mutta mihinkaan ei paasta puuta pidemmalle..
Olen nyt asunut vuoden poikaystavani kotimaassa, niin kamala ikava Suomea, ystavia,perhetta ja suomalaisuutta etta sattuu. En ole valmis siihen etta jaisin tanne loppuiakseni, silla olen nuori ja haluan kouluttaa itseani viella jne, taalla se ei ole mahdollista jne..
poikaystavani ymmartaa taman mutta ei haluaisi jattaa omaa kotimaataankaan. Olemme toisella puolella maapalloa joten kotimaahan ei ihan joka viikko tullakaan.
mutta sopimukseen ollaan paasty etta tammikuussa 2008 muutamme suomeen (hanella jo valmis tyopaikka koska tyoskentelee jo valmiiksi suomalaisessa firmassa). kokeilemme miten arki ja elama toimii siella mutta luultavammin poikaystavani ei viihdy suomen kylmissa talvissa. Joku ratkaisu meidan pian on kuitenkin keksittava silla haluamme menna naimisiin, lapsia jne pian. mutta tama on yksi suurimmista ongelmistamme. missa voisimme olla ilman etta toinen karsii kovasta koti-ikavasta ja viihtyisimme molemmat?
joko tahan ikavaan on totuttava tai elaa sen kanssa. onnneksi interneti on keksitty jne.
tsemppia teille, kylla asiat ratkee! itse luotan siihen!
Voimia ja taistelutahtoa!
Tuua
nyt asutte ??
Ihan kotoisessa suomessa.:) Helsingissä tarkemmin.
jos minulta kysyit niin me asumme Etela-Amerikassa, Kolumbiassa tarkemmin.
En ole leffaa nähnyt enkä aiokaan nähdä, mutta kolahti kyllä.. kai se yleensä aina on niin että se kaukana kotoa oleva osapuoli ikävöi, niin meidänkin mies. Ja kirjoituksesi luettuani aloin miettiä että saattaahan meidän tilanne tuollainen joidenkin vuosien kuluttua olla.. ja se on hänen vaimonsa syytä.
En kertakaikkiaan voi kuvitella että veisin perhe-elämäni maahan, jossa sosiaaliturva on vähintäänkin epävarmaa, työ- ja kouluviikko 6-päiväinen ja kuitenkin koulutuksen taso hieman erilainen kuin täällä armaassa Suomessani. Ajattelen tässä yhteydessä siis syntymättömien lasteni tulevaisuutta; itse saisin levätä laakereillani lopun ikääni, koska isäntä kyllä saa yksinään aikaan varsin riittävän elintason kotimaassaan. Sanoo että "voisithan sä sitten mennä töihin kun pitkästyisit olemaan kotona".
Meillä mielialat vaihtelee. Välillä puhutaan että "ei tälläiseen maahan voi lapsia hankkia" ja että kotiin olisi pakko päästä, jos ei heti, niin ensi vuonna. Ja toisaalta hyvinä päivinä "kyllä ymmärrän ettet voi jättää kotiasi ja perhettäsi ja sinun takiasi olen valmis jäämään tänne loppuiäkseni."
Kai se on väärin vaatia mieheltä sitä, mitä itse ei ole valmis tekemään. Mutta onneksi en nähtävästi ole ainoa. Niinpä niin; minussahan ei ole vikaa, jos se sama vika on jollakulla toisellakin.