Taas näin keväällä sitä alkaa miettimään jo tulevan kesän uimarantoja, iloisia, onnellisia pareja käsi kädessä. Viime kesä oli tarpeeksi ankea, joskus aloin jopa itkemään kun katselin ihmisiä ja tajusin oman yksinäisyyteni. Jalat vedessä laiturilla, ja niin helvetin yksin.
Mulla on takana ensirakkaus, melkein 7 vuoden suhde (kihlaus,avoliitto), joka päättyi vajaat 2 vuotta sitten miehen väkivaltaisuuteen. Sen jälkeen rakastuin muutaman kerran tulisesti, ja aina petyin. Oon hirveän herkkä ja lähden (liikaa) tunteella mukaan. Olin tietysti kokematonkin sinkkuilun saralla, joten poltin siipeni aika pahasti. Miehet halusi olla mun kanssa, soitteli, tekstaili, vietti aikaa, mutta sitten sanottiin "sori, ei mulla oo tunteita sua kohtaan". Seksi kyllä kelpasi. Sitten rupesin kokeilemaan yhden illan juttuja, joista osa ihan kivojakin. Nyt on hurviteltu jo niin tarpeeksi, etten halua sitä enää. Kun löytäisi sen oman kullan, jolle uskaltaa paljastaa tunteensa, ilman että toinen häipyy samantien. En vaan tiedä, uskaltaako sitä edes rakastua enää. Voiko miehiin vielä luottaa? Luulin olevani hyvä ihmistuntija, mutta niin vain ovat onnistuneet höynäyttämään. En ymmärrä näitä ihmissuhdepelejä. Ollaan niin olevinaan kiinnostuneita, liikutaan jopa julkisesti yhdessä, muutamat jopa tavanneet omasta halustaan mun perheen ja kaikki. Sitten "goodbye". On hirveän noloa sitten tavata ihmisiä ja sanoa, että "joo, se loppui jo". Tuleen outo tunne, kun mua on kuitenkin pidetty ihan järkevänä, jalat maassa-ihmisenä ja sitä luulin itsekin olevani. Ja silti oon saanut nenilleni kuin teinityttö. Ikää kasassa 28 ja haaveet omasta pikku perheestä alkaa tuntua jo toivottomilta, kun ei edes kunnon luotettavaa seurustelusuhdetta saa aikaiseksi.
Olisi kiva, jos miehet vastaisivat, miksi käyttäydytään, kuin nainen merkitsisi jotain, ja sitten jätetään kuin nalli kalliolle? Minä oisin ainakin haltioissani, jos toinen tunnustaisi tunteensa. Miksi se pitäisi salata? Joskus jos on vaikka ihanan seksin jälkeen sanonut, että on niin hyvä olla tässä ja tykkään susta, niin jo mies loitontuu. Miksi tavataan perhe, jos ei olla tosissaan? En tajua.
Ei nää viime ajat itsetuntoa oo hivelleet. Ärsyttää, jos joskus menee vaikka baariin ihan vaan tuulettumaan ja miehet tulee sanomaan, että "missäs sun mies on" ja "ootsä joku malli"? Haluaisin vaan kuulla, että toinen välittää ja uskoa ja luottaa siihen. Haluan olla minä, tunteva ihminen, enkä mikään malli ja hetken huvi.
Mulla on takana ensirakkaus, melkein 7 vuoden suhde (kihlaus,avoliitto), joka päättyi vajaat 2 vuotta sitten miehen väkivaltaisuuteen. Sen jälkeen rakastuin muutaman kerran tulisesti, ja aina petyin. Oon hirveän herkkä ja lähden (liikaa) tunteella mukaan. Olin tietysti kokematonkin sinkkuilun saralla, joten poltin siipeni aika pahasti. Miehet halusi olla mun kanssa, soitteli, tekstaili, vietti aikaa, mutta sitten sanottiin "sori, ei mulla oo tunteita sua kohtaan". Seksi kyllä kelpasi. Sitten rupesin kokeilemaan yhden illan juttuja, joista osa ihan kivojakin. Nyt on hurviteltu jo niin tarpeeksi, etten halua sitä enää. Kun löytäisi sen oman kullan, jolle uskaltaa paljastaa tunteensa, ilman että toinen häipyy samantien. En vaan tiedä, uskaltaako sitä edes rakastua enää. Voiko miehiin vielä luottaa? Luulin olevani hyvä ihmistuntija, mutta niin vain ovat onnistuneet höynäyttämään. En ymmärrä näitä ihmissuhdepelejä. Ollaan niin olevinaan kiinnostuneita, liikutaan jopa julkisesti yhdessä, muutamat jopa tavanneet omasta halustaan mun perheen ja kaikki. Sitten "goodbye". On hirveän noloa sitten tavata ihmisiä ja sanoa, että "joo, se loppui jo". Tuleen outo tunne, kun mua on kuitenkin pidetty ihan järkevänä, jalat maassa-ihmisenä ja sitä luulin itsekin olevani. Ja silti oon saanut nenilleni kuin teinityttö. Ikää kasassa 28 ja haaveet omasta pikku perheestä alkaa tuntua jo toivottomilta, kun ei edes kunnon luotettavaa seurustelusuhdetta saa aikaiseksi.
Olisi kiva, jos miehet vastaisivat, miksi käyttäydytään, kuin nainen merkitsisi jotain, ja sitten jätetään kuin nalli kalliolle? Minä oisin ainakin haltioissani, jos toinen tunnustaisi tunteensa. Miksi se pitäisi salata? Joskus jos on vaikka ihanan seksin jälkeen sanonut, että on niin hyvä olla tässä ja tykkään susta, niin jo mies loitontuu. Miksi tavataan perhe, jos ei olla tosissaan? En tajua.
Ei nää viime ajat itsetuntoa oo hivelleet. Ärsyttää, jos joskus menee vaikka baariin ihan vaan tuulettumaan ja miehet tulee sanomaan, että "missäs sun mies on" ja "ootsä joku malli"? Haluaisin vaan kuulla, että toinen välittää ja uskoa ja luottaa siihen. Haluan olla minä, tunteva ihminen, enkä mikään malli ja hetken huvi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mua ei ainakaan kiinnostaisi kukaan joka on irtosuhteita harrastanut. Kertoo nimittäin niin paljon ihmisistä ja samalla saisi vielä kaikki mahdolliset sukupuolitaudit jos semmoiseen sekaantuisi. Eipä semmoisen kanssa perhettä haluaisi perustaa.
Minulla on kriteeri miesten suhteen siinä, että en halua, mitään letkun heiluttelijaa. Täällä semmosia on yli puolet miehistä(tuppu kylä). Vaatii taitoa erottaa "kunnollinen" siitä massasta. Tai oikeastaan ei. Nykyinen mieheni näytti niin orvolta testosteronipellejen keskekellä, että menin hakeen pois sen sieltä. Nyt ollaan 3 vuotta oltu yhdessä ja menee loistavasti:)
Ongelman ydin on siinä, että vaikka tyypillisen naiselliseen tapaan yrität antaa itsestäsi viattoman ja kunnollisen tytön kuvan, jota ilkeät isot pojat ovat höylänneet ja höynäyttäneet, et pysty hämäämään fiksuimpia miehiä. Nämä miehet ovat juuri niitä, joista sinä haluaisit itsellesi kumppanin nyt monen vuoden jälkeen, kun olet ensin toiminut huomionkipeänä panopatjana ties kuinka monelle ihanalle luolamiehelle.
Valitettavasti et ole vielä tajunnut, että olet ihan samaa sarjaa entisten miestesi kanssa. Haluat kuvitella olevasi heitä parempi, vaikka todellisuudessa et jaksaisi katsella kunnollista miestä montaa kuukautta. Kyllästyisit vain kuoliaaksi, kun elämässä ei ole yhtään jännitystä ja epävarmuutta. Kaiken huipuksi mies vaatisi itselleen huomiota ja hellyyttä. Et kestäisi tällaisessa suhteessa kovinkaan kauan, kun olet tottunut prinsessa-asetelmaan "mulle kaikki mitä voi saada, mutta miehelle ei muuta kuin seksiä".
Olen varma, että puhun monen miehen suulla, kun kehoitan sinua jatkamaan säätöjäsi pelimiesten kanssa ja jättämään kunnolliset ja fiksut miehet rauhaan. He eivät kaipaa enää yhtäkään huomionkipeää prinsessaa seuraansa keimailemaan.
En todellakaan ole mikään "anna mulle kaikki heti". Päinvastoin, elin sen 7 vuoden suhteen antaen itsestäni toiselle kaiken, mutta takaisin en saanut kuin nyrkistä. Ja mies teki kaikkensa alistaessaan mua. En saanut halausta, suukkoja, en edes seksiä. Hän oli mun eka kumppani. Ehkä tämän suhteen takia on pitänyt kokeilla sitä, mitä nykyään jo ihan lapset tekee. Menetin neitsyyteni vasta 20-vuotiaana. Enkä todellakaan ole mennyt kaikkien miesten kanssa sänkyyn heti, eikä ole tauteja, olen testannut kaiken varmuuden vuoksikin, vaikkei syytä olisi ollutkaan. Mutta, ehkä tyydyn elämään yksin. Hyvää kevättä!
Ihmetyttää kyllä miksi täällä lähes poikkeuksetta saa hyvin kylmiä, tylyjä ja suoraan sanottuna sangen v-mäisiä vastauksia asiallisiinkin kysymyksiin ja keskustelunavauksiin.
Vielä enemmän ihmetyttää se, että ollaan valmiita tuomitsemaan ihminen muutaman rivin mittaisen kuvauksen perusteella. En myöskään ymmärrä miksi ihmiset laittavat niin paljon painoarvoa menneille asioille, aivan kuin mitään menneisyyden "virheitä" ei koskaan voisi "saada anteeksi". Vain he jotka ovat eläneet sen tilanteen läpi ja tietävät tarinoiden taustat sekä vaikuttimet niiden päätösten takana voivat sanoa ymmärtävänsä mitä toinen todella tarkoittaa ja miksi hän teki ne valinnat jotka hän teki. Edes tämä ei kuitenkaan ole minkäänlainen oikeutus yrittää asettaa itseään norsunluujalustalle josta voikin tuomita muita ihmisiä heidän päätöksistään...
Jossain määrin tarinasi kuulostaa samalta kuin omani. Vietin koko teini-ikäni ja varhaisen aikuisuuteni saman naisen kanssa, joka oli myös ensimmäinen suhteeni. Suhde oli loppuaikoina varsin myrskyinen ja saatuani tarpeekseni ainaisesta henkisestä alistamisesta ja vähettelystä päätin kerätä tavarani ja häipyä kauas pois. Silloin oikeastaan tajusin, etten ollut koskaan elänyt mitään "nuoruutta" vaan leikkinyt kotia toisen keskenkasvuisen kanssa. Tilannehan piti tietenkin "korjata" pian tämän havainnon jälkeen. Tein paljon typeryyksiä myönnän sen, mutta tekeekö se minusta jollain tapaa huonomman ihmisen? Ei tietenkään, eivätkä sinunkaan valintasi tee sinusta sen parempaa tai huonompaa ihmistä.
Sen sijaan ne valintasi tekevät sinusta sen mitä olet nyt ja vain sillä on oikeastaan jotain merkitystä. Emme voi muuttaa mennyttä, kuten emme voi ennustaa tulevaakaan. Voimme vain oppia menneisyydestä, ainakin omalla kohdalleni nuo kokemukset saivat minut ymmärtämään mitä en halua elämältäni. Toivottavasti tästä tilityksestä oli nyt jotain hyötyä. Hyvää alkaa kevättä vain sinnekin. :)
Täysin samaa mieltä. Sama mistä täällä keskustellaan niin 20% vastauksista on suoraa vittuilua ja paskantärkeää analysointia muutaman sanan perusteella. On vain tainnut jäädä suurimmilta analysoijilta oma elämä elämättä.
Elämä on elämistä varten ja jokaiselle sattuu ja tapahtuu. Mäkin seurustelin hetken aikaa naisen kanssa jolla oli aika hurja menneisyys. Ei ole mun asiani tuomita ketään jostakin vanhoista jutuista, nykyhetki ja tulevaisuus on paljon tärkeämpää.
Ei muuta kuin tsemppiä alkuperäiselle! Ihan järkevän oloisen kuvan susta sai ja hyvin osaat näemmä pitää puolesi!
"kunnolliset" miehet tosiaan "fiksuja". Osaavat ihan sujuvasti käyttää sellaisiakin vaativia sanoja kuin panopatja. Huoh, mitenköhän tuollaisen älykkään olennon saisi satimeen... ai niin, ei kannata. Antaisin vain itsestäni huomionkipeän ja keimailevan prinsessan vaikutelman, ja tulisin lopulta höylätyksi ja höynäytetyksi.
Kuka muka rehellisesti uskaltaa väittää etteikö menneisyydellä olisi mitään merkitystä? Sillä on ja sen merkitystä ei voi kiistää! Ei entinen vankilakundikaan poliisiksi pääse jos on istunut kopissa 20 vuotta.
Ap. on harrastanut yhden illan juttuja ja niiden perusteella sä vertaat häntä 20 vuotta istuneeseen vankilakundiin? Eiköhän oikeampi vertaus olisi "pääseekö poliisikouluun jos on liikennerikkomus?"
Mennyt on mennyttä ja mun silmissäni ihmiset aloittaa tyhjältä pöydältä. Jokainen saa ihan itse näyttää millainen ihminen on. Mitä tulee ap:n tähän astiseen tekstiin, niin kyllä mua kiinnostaa enemmän ihminen joka on jotakin tähän astisessa elämässä jotakin vastuksia kokenut, kuin pumpulissa kasvaneet viisaat.
Vaikuttavat menneet tietenkin, mutta terveen järjen käyttöä ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi kielletty. Tuskin pidät vappuna humalapäissään sekoilevaa ystävääsikään rappioalkoholistina tai kuten edelle mainittiinkin ei ylinopeussakko ole esteenä poliisikouluun pääsemiselle. Jotenkin toivoisi ihmisiltä hieman suhteellisuudentajua, päädyin edellisen naisystäväni kanssa sänkyyn samana iltana kun tapasimme. Olimme yhdessä kolmisen vuotta ja erosimme ystävinä, tekeekö tämä käytöksestäni edesvastuutonta ja antaako se minulle ikuisiksi ajoiksi stigman otsaan jota saan hävetä päivieni päätökseen saakka? Jos olisin eronnut hänestä viikon seurustelun jälkeen miten se olisi muuttanut asiaa? En minä ainakaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan elämättä sitä ensin, jos sinä voit niin hieno homma.
Asioilla, menneellä on merkitystä, mutta miksi asiat pitäisi tulkita niin mustavalkoisesti? On kuitenkin suunnaton ero siinä, että onko sattunut harrastamaan suhteita joiden kesto on jäänyt lyhyeksi vai onko myynyt itseään kadunkulmassa rahoittaakseen päivittäisen heroiinipiikkinsä. Minkä vuoksi molempiin ihmisiin kuitenkin suhtaudutaan asenteella, että mikään mitä hän tekee ei voi koskaan hyvittää niitä "syntejä" joita hän on tehnyt.
" On kuitenkin suunnaton ero siinä, että onko sattunut harrastamaan suhteita joiden kesto on jäänyt lyhyeksi vai onko myynyt itseään kadunkulmassa rahoittaakseen päivittäisen heroiinipiikkinsä."
Se päivittäienn heroiinipiikki on PAKKO saada (kiitos Suomen sairaanhoidon), mutta se joka-lauantainen-kyrpä-inessä ei ole. Siinä se ero.
Mutta muuten siisjoo, kanssasi täysin, no osittain, samaa mieltä.
lähtenyt menemään. kuulostaa hurjalta tuo sun exä. Ehkä voisit tarkistaa noita omia ajatuksiasi että mitä tarkoittaa rakkaus ja parisuhde...kun omat ajatukset alkaa olla hyvällä/terveellisellä pohjalla niin osaa ja pystyy jättämään vaaralliset miehet väliin...siksi kun ne tuntuvat vastenmielisiltä. Ehkä voisit hakea vähän vähemmän hyväksyntää muilta. Elä itseksesi ja itsellesi jonkin aikaa.
Luetun ymmärtämisongelmia? Mun mielestänihä toi kaveri vertas menneisyyttä ja linnatuomiota eikä kirjottajaa linnakundii.
Ja justiin tommone 'menneisyydella ei mitää väliä ja tutka kohti horisonttia' asenne tässä maailmassa kaikkia moraalittomia kusipäitä aikaan saakin. Ennemmin kannattais vaikka hieman miettiä tekosiaan ja niitten mahdollisia seuraamuksia tulevaisuutta silmälläpitäen ja oppia menneisyyden virheistää ku koheltaa elämä läpi välittämät aikasemmist tekosistaa. Turha siinä vaiheessa alkaa enää itkemää ku maine on menny.
Mun mielipide, mut näin meillä.
PS: Ei sama kirjottaja kuin vertaaja.
paistaa läpi:
"Ärsyttää, jos joskus menee vaikka baariin ihan vaan tuulettumaan ja miehet tulee sanomaan, että --- "ootsä joku malli"?"
Mitä itserakasta tuossa on? Tarkoitin vaan, että jos lähden ihmisten ilmoille yksin kotona mätänemisen sijaan, niin saa kuulla tämmöistä. En ole todellakaan mikään tyrkky, en edes mielestäni kaunis, ihan tavallinen ok-näköinen, en pukeudu trendien mukaan enkä paljastavasti, vaan rennosti oman makuni mukaan. En ole isorintainen, huulet törröllään oleva tekoblondi, vaan luonnollinen, pienirintainen brunette (enkä todellakaan tarkoita halventaa vaaleaveriköitä, mutta onhan näitä "pameloita" joka puolella ja moni mies niistä tykkää). No, pituutta on kertynyt aika paljon, ja olisinkin mieluusti pienempikokoinen. Ärsyttää, että miehet kiinnittää aina ulkonäköön huomiota, vaikka yritän olla kovinkin huomaamaton. Ihan rehellinen, kiva juttuseura olisi mukava alku uusien ihmisten kanssa tutustumiseen. Parhaimmat keskustelut on tullut vanhempien naimisissa olevien miesten kanssa, puhtaasti ystävyyspohjalta. Olen saanut kuulla heiltä kivoja kommentteja, että olen fiksu, syvällinen ym... Harmi vaan, ettei kohdalle ole osunut ikäistäni tai yleensäkään vapaata miestä, joka näkisi sisimpääni. Sitten on joskus tullut haettua lohtua näistä yhden illan suhteista, mutta niitä en enää halua harrastaa. Entiset mieskaverini on olleet kaikki erilaisia, mekaanikosta diplomi-insinööriin. En hae miestä ulkonäön peruteella. Rakastan persoonallisia tyyppejä, mutta eipä ole vain sitä oikeaa löytynyt. Lihaksikkaat trendipellet kierrän kaukaa. Uskomattomia juttuja on ollut sellaiset, että mies josta oon pitänyt tosi paljon, on sairaalloisen mustasukkainen, koska kokee olevansa huonommannäköinen kuin minä. Yksi jätti, koska ei kestänyt kun oli mua reilusti lyhyempi. Tavallinen nainen haluaisi tavallisen miehen, ilman pelejä ja pelleilyä. Mistähän sitten löytyisi se, jolle olen ihminen, en objekti.
Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että hän joka ei osaa rakastaa itseään ei osaa rakastaa muitakaan. Kai tuossa jokin viisauden siemen on, koska olen huomannut sen, että ihmiset ovat usein hyvin epävarmoja itsestään ja sen vuoksi he laittavat liikaa painoarvoa sille mitä muut hänestä ajattelevat. Miksi miettiä sitä onko toinen kauniimpi, pidempi, älykkäämpi tahi muuta sellaista jos hän kerran on sinun kanssasi. Tuskin hän sitä tekisi ellei näkisi sinussa jotain kiinnostavaa, jotain mikä vetää puoleensa.
Jotenkin vain tullut sellainen tunne, että nykypäivänä monet ihmiset ovat aivan "hukassa" oman minuutensa kanssa. Aivan kuin he uskoisivat kaiken sen jöötin mitä media heille työntää jokaisesta mahdollisesta sopesta. Kaikki ne puheet siitä kuinka "taso ei riitä" ovat mielestäni niin syvältä ettei mitään rajaa. Ihmiset piiloutuvat sen naamion taakse, pelkäävät laittaa itsensä peliin ja olla sitä mitä he ovat. Mitä arvoa sillä tyhjällä ulkokultaisuudella kenellekään on?
Sanoisin että sinun kannattaisi etsiä ihmistä joka on oma itsensä ja uskoo itseensä. Sama pätee tietysti myös itseesi, älä piiloudu minkään naamion taakse tai ole huomaamaton. Ole sitä mitä olet. Et sen enempää, etkä sen vähempää. Mainitsit että vanhemmat miehet ovat olleet järkevämpiä asian suhteen. Syykin lienee aivan ilmeinen, heillä ei ole mitään tarvetta todistaa muille yhtään mitään ja he voivat vapaasti olla sitä mitä he ovat. Ikä tuo myös usein mukanaan tietyn stoalaisen tyyneyden ja seesteisyyden, kyvyn nähdä asioiden todellinen merkitys ja taito arvottaa ne oikein.
Leuka pystyyn vaan, usko omaan itseesi ja omaan tekemiseesi niin muutkin uskovat siihen. Kyllä se oikea mies osuu kohdalle jos on osuakseen, olemalla avoin oma itsesi tuskin häviät yhtään mitään. :)
"Olisi kiva, jos miehet vastaisivat, miksi käyttäydytään, kuin nainen merkitsisi jotain, ja sitten jätetään kuin nalli kalliolle?"
Yleensä pelailu kertoo sisäisestä epävarmuudesta, siitä että aikaisemmin on tullut näpeille kun on oltu rehellisiä tunteistaan.
On lukemattomia tapoja jolla nainen voi käyttää hyväkseen rehellistä miestä, objektin tavoin. Ilmiö on sukupuoliriippumaton.
"Miksi tavataan perhe, jos ei olla tosissaan? En tajua."
Äidi nähtyään mies voi luoda mielikuvan siitä, miltä tulet näyttämään 20-30 vuoden päästä. Lisäksi vanhempia tarkkailemalla pääsee aika pitkälti selville ehdollistumiesi laadusta.
Tai kenties huonoja valintoja ?
Sinun kannattaa varmasti hetki miettiä et onko noilla aikaisemmilla miehillä mitään yhteistä. Kenties jokin ominaisuus tuollaisissa miehissä kiehtoo sinua ja siitä syystä muita et huomaa.
Ole kuitenkin huoleti kunnollisiakin miehiä on maa väärällään ja ei tarvitse kuin oikea hetki ja mieli avoinna niin kaikki alkaa siitä.
vaikkapa täältä treffipalstalta löytyisi varmasti lukuisia luotettavia, "kunnollisia" miehiä... mutta heidät kaltaisesti nykynaiset yleensä ohittavat nokka pystyssä vilkaisemattakaan.
"Olisi kiva, jos miehet vastaisivat, miksi käyttäydytään, kuin nainen merkitsisi jotain, ja sitten jätetään kuin nalli kalliolle?"
Olet törmännyt vain vääriin miehiin...Kysymys on tietenkin, miksi olet näihin sekaantunut. Onko se pakko seurustella yksinäisyyden karkoittamiseksi vai voisiko sitä seurustella vain sen vuoksi, että toinen ihminen olisi jotain erityistä?
Itse en tuon takia tykkää olla kesäisin ulkona. EI kestä hermot katsoa kokoajan toisiaan nuolevia pareja kun itse on luuseri sinkku. No kaipa sitä voi kesän (ja talven) taas yksin viettää, onneksi sentään on tietokone. Mielummin katon ruutua kuin onnellisia pareja!
näistä pareista eroaa suurin osa ja jos julkisella paikalla nuoleskelee, se jo todistaa, että kyseiset henkilöt ovat urpoja.
Sinkku ei ole läheisriippuvainen ja toivon sinunkin ensiksi arvottavan itsesi esimerkiksi opiskelemalla ja kaikin tavoin ja jos se elämäsi nainen ei astu estradille, niin mitä sitten.
Kun tietäisit kuinka monesta pahasta ja ikävästä asiasta säästyt.
Olet todella nuori, ajattele ihan muita asioita.
Joku kiva tyttö voi olla vielä sinua varten, vaikka ne sellaiset mukavat ovat todella kortilla.
Tsemppiä!
Harrasta ulkoilua ja liikuntaa, äläkä käy selllaisissa räkälöissä, joissa hutsut antavat nuolla itseään.