Kertokaa lihasta

Lekuri sanoi että LDL on hieman koholla, siis ihan hieman vaan. No ei siinä mitään, koska LDL/HDL-suhde on erinomainen, johtuen valtavasta innostuksestani liikkua ja uhreilla.

Suvussani esiintyy ns. "paksua verta", mutta se ei ole huolen aiheen, suvussa esiintyy myös pitkäikäisyyttä, joka sekin kuulemma on perinnöllistä.

Mutta ihan mielenkiinnosta omaa kehoa kohtaan ajattelin kokeilla mitä LDL tekee, jos valitsen lihatuotteeni toisin. Lihahan on urheilua harrastavalle mannaa, proteiinin lähde.

Enkä aio alkaa noudattaa mitään dieettejä, haluan syödä kaikkea mahdollista. Mutta nyt heräsi mielenkiintoni siihen, mitäa tapahtuu jos valkkaan liharavintoni toisin. Ajattelin että tällä palstalla olisi kuranttia lihatietoutta. Alkaen vaikka sika-nauta-jauhelihasta.

Kolesterolia laskevista lihoista riittää ihan vaikka luettelon paremmuusjärjestyksessä, lyhyt perustelu tietysi olisi kiva. Mutta ei mitään romaania.

Asiallisia vastauksia kaipaan, kuitenkin muutamia rajoituksia haluan laittaa. Yhtään rekisteröityneen nickin antamaa vastausta en lue. Syynä tähän on kokemus niistä. He lienevät fakkiintuneita omiin kaavoihinsa, minä taas haluan kokeilla jotain uutta ja tuoretta. He ovat keskimäärin myös jyrkempiä mielipiteissään kuin muut, heidän kanssaan tulee riitaa, jos on jostain asiasta eri mieltä. Tämä on lähestulkoon joka palstalla ilmenevä ilmiö, kukin voi todeta sen itse niin halutessaan. Tarvitsen neuvoja, en mielipahaa. Sitä elämältä saa muutenkin ihan riittämiin.
0200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yks syömäri kirjoitti:

Lekuri sanoi että LDL on hieman koholla, siis ihan hieman vaan. No ei siinä mitään, koska LDL/HDL-suhde on erinomainen, johtuen valtavasta innostuksestani liikkua ja uhreilla.

Suvussani esiintyy ns. "paksua verta", mutta se ei ole huolen aiheen, suvussa esiintyy myös pitkäikäisyyttä, joka sekin kuulemma on perinnöllistä.

Mutta ihan mielenkiinnosta omaa kehoa kohtaan ajattelin kokeilla mitä LDL tekee, jos valitsen lihatuotteeni toisin. Lihahan on urheilua harrastavalle mannaa, proteiinin lähde.

Enkä aio alkaa noudattaa mitään dieettejä, haluan syödä kaikkea mahdollista. Mutta nyt heräsi mielenkiintoni siihen, mitäa tapahtuu jos valkkaan liharavintoni toisin. Ajattelin että tällä palstalla olisi kuranttia lihatietoutta. Alkaen vaikka sika-nauta-jauhelihasta.

Kolesterolia laskevista lihoista riittää ihan vaikka luettelon paremmuusjärjestyksessä, lyhyt perustelu tietysi olisi kiva. Mutta ei mitään romaania.

Asiallisia vastauksia kaipaan, kuitenkin muutamia rajoituksia haluan laittaa. Yhtään rekisteröityneen nickin antamaa vastausta en lue. Syynä tähän on kokemus niistä. He lienevät fakkiintuneita omiin kaavoihinsa, minä taas haluan kokeilla jotain uutta ja tuoretta. He ovat keskimäärin myös jyrkempiä mielipiteissään kuin muut, heidän kanssaan tulee riitaa, jos on jostain asiasta eri mieltä. Tämä on lähestulkoon joka palstalla ilmenevä ilmiö, kukin voi todeta sen itse niin halutessaan. Tarvitsen neuvoja, en mielipahaa. Sitä elämältä saa muutenkin ihan riittämiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu