Naispuoliset sosiaalityöntekijät.
Vähäinen älykkyys yhdistettynä ylisuureen valtaan.
Perustoimeentulo ihmisillä tulisi olla niin korkea, ettei harkinnanvaraa tarvitsisi käyttää.
Kela voisi hoitaa kaiken perustoimeentulotukeen liittyvän.
Turhin ammattiryhmä Suomessa
12
855
Vastaukset
- Ape.
on sinunkaltaiset saamattomat valittajat, jotka syyllistää kaikkia muita siitä, että itsellä ei mene oikeen hyvin.
- -mielipide-
Pienituloiset joutuvat kääntymään seurakuntien diakonia-avun sekä vapaaehtoisjärjestöjen puoleen pysyäkseen hengissä.
Turhaa seisottaa sosiaalityöntekijöitä korkokenkiään kopisuttelemassa. Pellolle kuokkimaan vaan. - varmasti
-mielipide- kirjoitti:
Pienituloiset joutuvat kääntymään seurakuntien diakonia-avun sekä vapaaehtoisjärjestöjen puoleen pysyäkseen hengissä.
Turhaa seisottaa sosiaalityöntekijöitä korkokenkiään kopisuttelemassa. Pellolle kuokkimaan vaan.joutuvat monet pienituloisetkin turvautumaan seurakuntien diakonia-apuun, koska itsekin aikoinaan jouduin vaikken ihan pienituloisimmasta päästä ollutkaan, mutta joskus elämäntilanne vaan kääntyy niin suureen laskuun, eikä mitkään sosiaalietuudet riitä kattamaan niitä kuluja, joita pahimmassa tapauksessa joku kriisi aiheuttaa. Tilapäiseen avuntarpeeseen on hyvä ollakin olemassa juuri näitä tahoja, joista sitä apua saa kun vain ymmärtää sitä hakea. Vasta silloin ihmiset osaavat oikeasti arvostaa sitä, kun ovat itse olleet sen avun tarpeessa. En itsekään pidä sosiaalityönekijöitä kovin suuressa arvossa, vaikka toisaalta pitäisi ymmärtää, että työtään hekin vain tekevät.
- kansalainenmielipide
Lapsilisät, Äippärähat, toimeentulotuki, työttömyyskorvaus, opintorahat, kansaneläkkeet ja yleensäkin tuet pois. Kaikki tuottamattomat byrokraatin toimet lakkautettas, sais ihmiset ruveta tekeen jotain kansakunnan hyväks.
tilalle kaikille hengissäoleville kansalaisille kansalaispalkka 500€ kuussa.
Jo lähtis kansantalous nousuun. 40000 ihmistä tekemässä oikeaa tuottavaa työtä. Juopot sais rauhassa ryypätä käymättä välillä kiusaamassa kelan työntekijöitä. Opiskelu ja lastentekokin kääntyis nousuun. Työnvieroksujat "sairastelis" vähemmän, jäis lääkäreille aikaa hoitaa oikeasti sairaita. Työhalukkaat tekis pätkätyöt ja tienais, ei tarvis vältellä työttömänä viikon jopeja korvausten putoomisen pelon takia.
Ei ois pelkoo että liikaa tienaava hyötyis, asia korjaantuis helposti veroprogressiolla. Jos poliitikot osais oikeesti laskea, tai jos ne haluis todella kansan hyväks jotain tehdä. Minkä helvetin takia ne saa puoluetukia. Kansan kusetusta harrastavat on turhin ammattiryhmä.- alkoholiveron
300% korotus ja tupakkivero ylös kans.
Sitte alkoholilla ja tupakilla hankitut sairaudet omavastuullisiksi
Äiteille kolmannesta lapsesta maksettava kertakorvaus bonus raha, esim. 25 000 euroo, niin syntyyskin lähtis nousuun. Kukas niitä lapsia imaiseksi tekis? ei kukaan. - -mielipide-
Harva poliitikko on rehellinen ja välittää kansalaisten hyvinvoinnista.
Pellolle vaan Vanhaset ja Heinäluomat, kuka heihin vielä uskoo??? alkoholiveron kirjoitti:
300% korotus ja tupakkivero ylös kans.
Sitte alkoholilla ja tupakilla hankitut sairaudet omavastuullisiksi
Äiteille kolmannesta lapsesta maksettava kertakorvaus bonus raha, esim. 25 000 euroo, niin syntyyskin lähtis nousuun. Kukas niitä lapsia imaiseksi tekis? ei kukaan."..syntyyskin lähtis nousuun."
- Miksi syntyvyys pitäisi saada nousuun? Eikös tämä pallo ole jo muutenkin ylikansoitettu.- o... :)
Richartti kirjoitti:
"..syntyyskin lähtis nousuun."
- Miksi syntyvyys pitäisi saada nousuun? Eikös tämä pallo ole jo muutenkin ylikansoitettu.on jo liikaakin ihmisiä elikkä naiset ovat aivan turhia.. :)
- Ape.
-mielipide- kirjoitti:
Harva poliitikko on rehellinen ja välittää kansalaisten hyvinvoinnista.
Pellolle vaan Vanhaset ja Heinäluomat, kuka heihin vielä uskoo???katkeroitua, elämä käy silloin liian raskaaksi.
Miksi et itse käytä hyväksi yhteiskunnan tarjoamia palveluja, joita me veronmaksajat maksamme? Opiskele itsellesi hyvä ammatti, eikä se maksa sinulle juuri mitään, sen jälkeen menet töihin ja saat kohtuullista palkkaa, jolla voit pitää peruselämäsi pilarit tukevasti maassa.
Etsi mielumminsyitä itsestäsi, kuin muista, sillä et sinä pysty muuttamaan ketään muuta kuin itseäsi.
- Kolli_Kellinen
Paitsi turha tästä on tehdä sukupuolikysymystä.
Koko Kelan ja Sossun byrokratia pitää purkaa. Perustoimeentulo kaikille. Luukulta juoksuttamisen on loputtava.
Tällä hetkellä tukisysteemistä hyötyvät lähinnä ne lusmut, jotka ovat oppineet miltä luukulta irtoaa harkinnanvaraista rahaa "käkikellon korjaukseen". Sen sijaan suuri osa esimerkiksi mielenterveysongelmaisista, jotka eivät jaksa olla Sossun pompotettavana, jäävät ilman heille laillisesti kuuluvia tukia. Jos masennus on niin paha ettei jaksa viedä edes roskia, kuinka sama ihminen jaksaisi lähteä taistelemaan oikeuksistaan Soppalaan?
Jos nykyinen sossubyrokratia purettaisiin, siinä säästyisi jo pitkä penni, jonka voisi käyttää perustuloon.- -mielipide-
Siinäpä perusjärkevä mies. Onko sinulla antaa vinkkejä tulevaa äänestyskäyttäytymistä ajatellen. Ketä ei missään nimessä tule äänestää?
Jotkut idiootit kuvittelevat, että SDP olisi köyhien puolella... - Kolli_Kellinen
-mielipide- kirjoitti:
Siinäpä perusjärkevä mies. Onko sinulla antaa vinkkejä tulevaa äänestyskäyttäytymistä ajatellen. Ketä ei missään nimessä tule äänestää?
Jotkut idiootit kuvittelevat, että SDP olisi köyhien puolella......mitään suurta puoluetta. Kaikki on jo sovittu lehmänkaupoissa vuosikausiksi eteenpäin. Erityisen vastemielisiä ovat Demarit joita on kiittäminen koko sossubyrokratiasta, heidän maaseudun tukipuolueensa Keskusta ja kuuliainen kaupunkiveljensä Kokoomus. Kaikkien politiikka on oikeastaan yhtä ja samaa hyväveli-vehkeilyä ja kun katsoo erilaisia virkanimityksiä, niin aina on tyypin puoluekanta SDP, Kepu tai Kok. Sulle, mulle, sulle, mulle...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi rikollista
"Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on504129Mitä tekee Rebelwerks?
Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä333602Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?
Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän161917Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod2681561Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."
Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w451554Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty
niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul191396Dmitri Medvedev: Suomi tuhotaan - kukaan ei enää lue heille muumisatuja
Helsinki valmistautuu sotaan ja todennäköisesti valmistelee ponnahduslautaa hyökkäykselle Venäjää vastaan, valittaa Venä2031288Jatkoksi ikäero keskusteluun
Mikä oli ensireaktiosi, kun sait tietää teillä olevan vähän enemmän ikäeroa? Tiesitkö alunperin ikäerosta vai missä vaih791229- 981153
- 481014