Omat lapset, puoliso

Ovatko omat lapset ne kaikkein rakkaimmat, kun ollaan erottu? Mikä se puoliso sitten on, elättäjä? Voiko lapsia ja puolisoa rakastaa yhtä paljon? Miten rakkaus eroaa?
161230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ihan ekaksi tulee mieleen, että onko sinulla itselläsi omia lapsia? Jos on, ei tuollaista kysymystä esitetä, tuo on asia jota ei silloin pohdi..
Onhan sinulla kuitenkin vanhemmat, eikö? Rakastatko äitiäsi/isääsi samalla tavalla kuin puolisoasi? Rakastat varmaan sisaruksiasikin, mutta rakkaus on erilaista heihin kuin puolisoosi. Jos on normaali ihminen siis..

Tietyllä tavalla omat lapset menevät puolison edelle. Etenkin, jos on lapsen biol.vanhemmasta eronnut ja on uusi puoliso. Lapset tarvitsevat vanhempaansa. Lapset ovat myös ne, jotka ovat ja pysyvät, kestävät, jos uuden kumppanin kanssa (taas) erotaan.
Lasta ja puolisoa ei voi laittaa samalle viivalle silloin kun puhutaan rakkauden laadusta tai sisällöstä. Se on niin erilaista. Mutta rakkautta on monenlaista.
Elättäjä???? koet itsesi sellaiseksi? Vai olet sellainen puolisollesi? - ehkäpä kyse onkin siitä, ettet ole kasvanut aikuiseksi ja kypsäksi ja et osaa ottaa huomioon kumppanisi lapsia, aikuisena?

Äänestä
  • .. rakkaus voi siis MÄÄRÄLTÄÄN olla samansuuruista sekä puolisoa että lapsia kohtaan, mutta SISÄLLÖLTÄÄN (tai laadultaan) erilaista - ja niin tulee ollakin!!

    Äänestä

  • Tulipas sulta fiksua tekstiä.

    Joku viisas on sanonut, että muista, että jos uusi seurustelukumppanisi/puolisosi, jolla on lapsia ennestään, JOUTUU VALITSEMAAN SINUN TAI LASTENSA VÄLILLÄ, HÄN VALITSEE LAPSENSA!

    Eikös toi oo hyvin sanottu.

    Syynä on se tosiasia, että lapset tarvitsevat äitiä/isää, mutta kuka tahansa aikuinen ei sillä tavalla tarvitse. En ole enkä halua olla kenellekään aikuiselle NIIN KORVAAMATON kuin olen lapsilleni.

    Rakkautta on ja se on ihanaa, mutta ehkä rakkautta aikuisten välillä ja vanhemman rakkautta lapsiaan kohtaan ei voi verrata...

    Äänestä

  • yh-äiti ja nainen kirjoitti:

    Tulipas sulta fiksua tekstiä.

    jos rakastut mieheen aivan valtavasti ja hänellä on lapsia. Pystytkö rakastamaan yhtä paljon hänen lapsiaan kuin omiasi?

    tiedän tapauksia, että vaimolla on omat lapset ja miehellä omat. Vaimo ei hyväksy miehensä lapsia, eikä halua tavata heitä. Sanonta - tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia - ei päde ainakaan tässä suhteessa!?

    Äänestä

  • suhtaudut kirjoitti:

    jos rakastut mieheen aivan valtavasti ja hänellä on lapsia. Pystytkö rakastamaan yhtä paljon hänen lapsiaan kuin omiasi?

    Totuus taitaa olla, että toisen lapsia ei ainakaan aluksi rakasta yhtä paljon = samalla tavalla kuin omiaan. Se asia vaatii varmasti aikaa ja tutustumista, riippuu varmasti mm. siitä, asettuvatko nämä uuden puolison lapset meidän yhteiseen kotiimme asumaan vai asuvatko äitinsä luona jne...
    Eli vaatii aikaa ja paljoa yhdessä oloa, totuttelua puolin ja toisin. Mitä enemmän yhdessä, sitä helpompihan tavallaan on tutustua ja oppia rakastamaankin.
    Nää on vaikeita asioita ja vaativat meiltä aikuisilta tosi kypsää asennetta. Ja mm. sitä, että lapsia ei sekoiteta aikuisten juttuihin, vaikkapa erimielisyyksiin.
    Ihanteet kun eivät aina toteudu. Elämä on elämää eikä pelkkää kiiltokuvaa...

    Äänestä

  • suhtaudut kirjoitti:

    jos rakastut mieheen aivan valtavasti ja hänellä on lapsia. Pystytkö rakastamaan yhtä paljon hänen lapsiaan kuin omiasi?

    Minä en voi rakastaa mieheni täydellisesti ehkä vähäsen. Mutta minulla ei
    ole omia. Minulla ei ole tarkoitus sitä varten hankkia omia lapsia, että tietäsin
    miten suhtaudun miehen lapsiin jos on omia.
    Kaikki ei omista SUURTA sydäntä

    Äänestä

  • suhtaudut kirjoitti:

    jos rakastut mieheen aivan valtavasti ja hänellä on lapsia. Pystytkö rakastamaan yhtä paljon hänen lapsiaan kuin omiasi?

    Olen uusliitossa. Itselläni on lapsia. Yhteinen on tulossa. Miehellä on myös lapsia ed. liitosta, käyvät viikonloppuisin. En tiedä miten toimisin, jos lapset olisivat samaa ikäluokkaa, omani ovat jo isoja ja miehen lapset just kouluikäisiä. Näin pieniin on helppo luoda kontakti, ovat välittömiä, ottavat asiat sellaisina kuin ne ovat, tulevat syliin.
    Isompiin se ei niin suju, yhtä helposti, vaatii enemmän töitä ja aikaa.
    Mutta ei se rakkaus toisen lapsiin samanlaista ole. Puuttuu yhteinen historia. He toimivat, ajattelevat erilailla kuin minä tai lapseni. He elävät toisaalla äitinsä arkea, tuovat mukanaan äitinsä elämänarvot ja tavat ja arjen. Se on kovin erilaista kuin omani/omamme. Yhteensovittelua se vaatii, sopuetumista.

    Välitän heistä, he ovat tärkeitä. Mutta tiedän, että kun tämä yhteinen syntyy, hän tavallaan menee heidän ohitse. Rakastan omaani erilailla ja enemmän kuin toisen. Minusta se on aika luonnollista. Tilanne olisi kait toinen jos miehen lapset asuisivat kaikki arjet samassa taloudessa.
    Olen heille aikuinen, joka välittää ja huolehtii. Äidinrakkautta en voi antaa koska en ole heille äiti.

    Äänestä

  • yh-äiti ja nainen kirjoitti:

    Tulipas sulta fiksua tekstiä.

    Joku viisas on sanonut, että muista, että jos uusi seurustelukumppanisi/puolisosi, jolla on lapsia ennestään, JOUTUU VALITSEMAAN SINUN TAI LASTENSA VÄLILLÄ, HÄN VALITSEE LAPSENSA!

    Eikös toi oo hyvin sanottu.

    Syynä on se tosiasia, että lapset tarvitsevat äitiä/isää, mutta kuka tahansa aikuinen ei sillä tavalla tarvitse. En ole enkä halua olla kenellekään aikuiselle NIIN KORVAAMATON kuin olen lapsilleni.

    Rakkautta on ja se on ihanaa, mutta ehkä rakkautta aikuisten välillä ja vanhemman rakkautta lapsiaan kohtaan ei voi verrata...

    En ymmärrä tätä keskustelua valitsemisesta puolison ja lasten välillä. Kypsä aikuinen kykenee antamaan lapsilleen rakkautta ja turvaa ilman, että hänen täytyy asettaa tällaisia valitsemistilanteita. Lapsi on kuitenkin lapsi ja hänen on opittava että aikuisilla on omat juttunsa esim. äidillä ja isällä parisuhde. Jos lapsi pääsee ikäänkuin päättämään uusista puolisoista, ei siitä seuraa hyvää kenellekään, etenkään lapselle.

    Puhun omasta kokemuksesta ja voin sanoa, että aikuinen on lapselle todella aikuinen ja turvallinen vanhempi silloin, kun hän päättää itse omaa elämäänsä koskevista asioista, myös parisuhteesta. Se ei tarkoita sitä, että lapsi jää jotenkin ulkopuoliseksi, vaan sitä että hänen asemansa perheessä on normaali lapsen asema. Hankaluuksia tuottaa se jos jompi kumpi eronneista vanhemmista, usein äiti antaa lapsilleen kotona 100 % huomiota, jota ei sitten ehkä isän luona saakaan johtuen esim. isän uudesta parisuhteesta.

    Kun ei normaalin perheen elämäkään ole helppoa, niin miten voisi olla uusioperheen elämä, jossa monenlaiset syyllisyyden, mustasukkaisuuden, katkeruuden, yksinäisyyden ja pettymyksen tunteet vellovat kahden kodin välillä...pahimmassa tapauksessa. Jos vanhemmat rakastaisivat lapsiaan oikeasti, he auttaisivat lapsiaan sopeutumaan toiseen kotiinsa ja uuteen tilanteeseen olemalla avoimia ja hyväksyviä entisen puolison uudelle kumppanille ja heidän yhteiselle kodilleen. Todellinen rakkaus ei lopu avioeroon, vaan sellaisessa tilanteessa se juuri punnitaan.

    Mielestäni rakkautta ei voi erottaa alalajeiksi. Jos rakastan lastani, rakastan myös heitä, jotka hoitavat ja ovat lapseni kanssa silloin kun minä en ole hänen kanssaan. Äidinrakkaus ei saisi sulkea ulkopuolelleen muuta maailmaa, sillä lapsenkin voi tukahduttaa...nimittäin siihen ns. äidinrakkauteen.

    Äänestä

Itse olen uusioperheen "uusi" äitipuoli joten ei tämä vielä kovin tuttua ole, mutta asioita on joutunut paljon miettimään, ja kyllä se taitaa niin olla, että ei nykyisen puolison entisen liiton lapsia pysty rakastamaan yhtä paljon kuin mahdollisesti omia. Lapset ovat kuitenkin aina erilaisia ja jotenkin tuntuu, että käytösmallit ja persoona on tällä lapsella niin erilainen kuin se, mikä mahdollisesti olisi omalla lapsellani, että jo sekin ero tekee asioista vaikeita. Tuo oli varmasti aika vaikeasti sanottu mutta toivottavasti joku hahmottaa siitä sen ajatuksen. Pyrin kuitenkin olemaan tälle puolisoni lapselle turvallinen lähiaikuinen ja siksi pystyn varmasti myös tunnustamaan itselleni tosiasian, että en ainakaan tällä hetkellä lasta rakasta sen varsinaisessa merkityksessä.

Äänestä
  • Mieheni lapset tulevat säännöllisesti tapaamiselle ja hyvä niin. mukavia lapsia, pidän heistä. Isälleen, miehelleni he ovat tärkeitä, tottakai, hän viettää tapaamisella paljon aikaa lastensa kanssa jne jne sulkemata kuitenkaan minua ja lastani ulkopuolelle jne jne eli kaikki hyvin.
    Mutta on totta, että "uudet" lapset tuovat mukanaan oman perheesä hyvin erilaiset tavat. Oma lapsi on aina oma. Minulla ei ole yhteistä historiaa näiden lasten kansa, en ole seurannut heidä kasvuaan vauvasta tai leikki-ikäisestä jne. Miten minulta siis voitaisiin odottaa samanlaista kiintymystä ja yhtä syvää tunnetta kuin lasten biol. vanhemmilta??
    Tottakai huolehdin heistä kuten omistanikin, kuten sinäkin, minäkin pyrin olemaan turvallinen aikuinen lapsille. Teenh eidän kanssaan erilaisia asoita, neuvon ja opastan jne, ihan tavallista. Hermostun ja komennan. Niinkuin äiti konsanaan.
    Mieheni kanssa tästä on puhuttu, että tunne ei ole samanlainen, oma lapsi on aina etusijalla tai enemmän tai täreämpi, en tiedä miten sen ilmaisisi, mutta ainakin hän ymmäsri mitä taroitan ja piti sitä aivan normaalina ja luonnollisena asiana!! Sillä tavalla upea mies.

    Minä myös väsyn aika nopeasti näihin vielä pieniin ja aika lailla ohjaamista vaativiin lapsiin.. sekin minulle sallitaan.Ja juuri se lasten kotoa tulevat kovin erilaiset tavat ja tottumukset, heidän arkensa, joka tulee minunkin elämään.. se väsyttää joskus. onneksi saan aika paljon oma aikaa ja tilaa.

    Mietä on siis ainakin kaksi, jotka tunnemme ja ajattelemme samalla tavalla.. meitä on muuten useampiakin, tunnen monta uusperhettä ja olen jutellut "äitipuolien" kanssa, he ajattelevat ja tuntevat samoin. Ehkä se vaatii tervettä vahvaa itsetuntoa, että pystyy myöntämään itselleen tämän tosiasian, ja ennenkaikkea kun sen myöntää ja hyväksyy, voi suhtautua itseensä ja lapseen rennommin, sillä rakauden laadulla ja määrällä mikä on, vastuutaan tai aikusuisuuttaan kuitenkaan unohtamatta!

    Äänestä

Kyllä, lapseni ovat minulle rakkaampia kuin uusi puolisoni. Ei, puolisoni ei ole elättäjä, koska minulla on tässä perheessä huomattavasti suuremmat tulot. Miksi lapseni sitten ovat minulle tärkeämpiä? Yksinkertaisesti siksi, että he ovat omaa lihaani ja vertani, ei ole lasteni oma pyyntö saada syntyä minun lapsiksini, he eivät pärjäisi ulosheitettynä omin avuin jne. Uusi mies taas ei ole omaa lihaani ja vertani, on tullut tähän perheeseen omasta halustaan ja ulosheitettynä pärjäisi ihan ilman minuakin.

Äänestä
  • Minä en edelleenkään ymmärrä sitä, että voi jaotella rakkautensa...sinua rakastan vähän, sinua vähän enemmän, sinua eniten....Tietysti tunteet ovat erilaisia omia lapsia, puolisoa, vieraiden lapsia ja esim. ystäviä kohtaan, mutta samasta rakkaudesta siinä on kysymys.

    Aito rakkaus, siis rakastava sydän ei sulje ketään ulkopuolelle, eikä jaottele rakkauden kohteita tärkeysjärjestykseen, ei edes lapsia suhteessa puolisoon. Lapset vaativat tietenkin enemmän huolenpitoa, huomiota ja hellyyttä kuin aikuiset, mutta se ei oikeuta äitiä omimaan lapsia omakseen, rakkautensa ensisijaisiksi kohteiksi. Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne...jne. He ovat vain "lainassa", kuten kaikki muukin täällä.

    Juuri tämä oma liha ja veri-ajattelu on sotien ja riitojen perimmäinen syy. MINUN lapseni, MINUN maani, MINUN, MINUN, MINUN.

    Missä on aito, epäitsekäs rakkaus, joka sykkii myös oman perheen ja omaan napaan liittyvien asioiden ulkopuolella? Taitaa olla Äiti itse niin riippuvainen lapsistaan ja heidän rakkaudestaan, ettei kykene näkemään metsää puilta. Näin se MINUN, MINÄ ENSIN, MINÄ, MINÄ, MINÄ-sukupolvi syntyy.

    Äänestä

  • Artemis kirjoitti:

    Minä en edelleenkään ymmärrä sitä, että voi jaotella rakkautensa...sinua rakastan vähän, sinua vähän enemmän, sinua eniten....Tietysti tunteet ovat erilaisia omia lapsia, puolisoa, vieraiden lapsia ja esim. ystäviä kohtaan, mutta samasta rakkaudesta siinä on kysymys.

    Aito rakkaus, siis rakastava sydän ei sulje ketään ulkopuolelle, eikä jaottele rakkauden kohteita tärkeysjärjestykseen, ei edes lapsia suhteessa puolisoon. Lapset vaativat tietenkin enemmän huolenpitoa, huomiota ja hellyyttä kuin aikuiset, mutta se ei oikeuta äitiä omimaan lapsia omakseen, rakkautensa ensisijaisiksi kohteiksi. Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne...jne. He ovat vain "lainassa", kuten kaikki muukin täällä.

    Juuri tämä oma liha ja veri-ajattelu on sotien ja riitojen perimmäinen syy. MINUN lapseni, MINUN maani, MINUN, MINUN, MINUN.

    Missä on aito, epäitsekäs rakkaus, joka sykkii myös oman perheen ja omaan napaan liittyvien asioiden ulkopuolella? Taitaa olla Äiti itse niin riippuvainen lapsistaan ja heidän rakkaudestaan, ettei kykene näkemään metsää puilta. Näin se MINUN, MINÄ ENSIN, MINÄ, MINÄ, MINÄ-sukupolvi syntyy.

    Olet aivan oikeassa, oma ajatusmaailmani on samanlainen. Ihmiset ovat nykyään todella ITSEKKÄITÄ, tyypillinen esimerkki tuo nimimerkki äiti. Minä, minä, minä, minä ja lapset, miehen joutaa heittää pellolle! Mihin tämä maailman on menossa? Jos vanhemmat ajattelevat noin, lapsista tulee samoin ajattelevia, eronneita ja itsekkäitä!

    Äänestä

  • Epäitsekäs kirjoitti:

    Joten tässä uudelleen: mies pärjää ilman minuakin, lapseni eivät. Kyse lienee enemmänkin vastuusta kuin rakkaudesta. Jos mies ei hyväksy sitä, että kannan ensisijaisesti vastuun lapsistani, niin mies saa mennä. Ihan riippumatta siitä paljonko miestä rakastan.

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    voiko tuo olla oikeaa rakkautta miestä kohtaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä ero? kirjoitti:

Ovatko omat lapset ne kaikkein rakkaimmat, kun ollaan erottu? Mikä se puoliso sitten on, elättäjä? Voiko lapsia ja puolisoa rakastaa yhtä paljon? Miten rakkaus eroaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu