kaukosuhde

Toivotan sydämestäni onnea Sinulle ja uudelle seuralaisellesi.
Kirjoitan kuitenkin Sinulle siksi, että olin itse samassa tilanteessa 2,5 v sitten (ilman lapsia=ovat aikuisia). Nyt tilanteeni on se, että sain työpaikan uuden kumppanini kotiseudulta ja kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole. Kumppanini harrastus (tiesin harrastuksesta, mutta luulin, että harrastus on kuitenkin vasta toisella sijalla elämään verrattuna) vie kaiken vapaa-ajan, ja vähän enemmänkin. Olen uudessa työpaikassa ja uudessa ympäristössä ilman yhtään ystävää. Olen lievästi sanottuna yksin ja aivan tuuliajolla. Rakastan kumppaniani koko sydämestäni. Olimme yhdessä ennen yhteen muuttamista n. 2 v ja uskoin, että ratkaisumme yhteen muuttamisesta olisi hyvä asia. Tällä hetkellä tunnen koko sielussani ja kehossani sen, kuinka väärin arvioin aikanaan yhteisen elämämme.
En jaksa nykyään kunnolla käydä töissä, en pysty juuri ollenkaan nukkumaan öitäni, saati että jaksaisin innostua mistään asioista niin kotona kuin kodin ulkopuolellakaan. Olen äärettömän kireä kumppaniani kohtaan, pyydän ja jopa vaadin muutosta elämäämme, mutta keinoa emme vain pysty keksimään. Hän ei voi ymmärtää, kuinka hänen harrastus (= toinen työ, ilman palkkaa) voi olla välillämme eripuraa tuottava asia. Hän näkee asian niin, että voinhan itsekkin tehdä jotain muuta kuin työ ja koti asioita. Hän ei vain ymmärrä sitä, kuinka vaikeaa voi olla se, että yksin pitäisi lähteä etsimään jotain joka toisi niihin yksinäisiin tunteihin täytettä. En käytä alkoholia juuri lainkaan, joten pubeissa ja ravintoloissa käyminen ei kiinnosta, ja on jopa kallista. Haluaisin viettää yhteistä aikaa kumppanini kanssa ja harrastaa yhteisiä asioita. Haluaisin tavata lapsiamme ja ystäviämme, mutta aikaa ei löydy.
Olen useamman kerran kertonut kumppanilleni, että voin hakea oman asunnon ja kokeillaan, mitä hän oikeasti elämältään haluaa. Antaisin vielä mahdollisuuden, jos hän haluaakin jatkaa elämäänsä vapaana. Mutta sekään ei tunnu olevan hyvä asia hänen mielestään. Mikä sitten on, jää nähtäväksi. Kirjoitin tämän SInulle siksi, että mieti ja harkitse tarkkaan,ennenkuin teet ratkaisuja, jotka vaikuttavat Sinuun ja myös lapsiisi. Katso kestääkö hyvä suhteenne tuon 250 km kauemmin kuin tuon muutaman kuukauden minkä olette tunteneet toisenne. Ja tee itsellesi selväksi, mitä sitten, jos joudutkin samaan tilanteeseen kuin missä minä olen juuri nyt.
Toivotan Sinulle, uudelle kumppanillesi ja kaikille Teidän lapsillenne aurinkoista ja hyvää kesän odotusta. ONNEA VALITSEMALLENNE TIELLE!

Samoin minä onnittelen sinua lämpimästä ihmissuhteesta. Olen myös itse onnellinen, koska olen löytänyt (2v sitten) maailman ihanimman miehen, juuri oikean minulle. Välimatka erottaa meidätkin viikoksi. viikonloput vietämme sitä tiiviimmin ja onnellisemmin yhdessä.
Harkitsimme samalle paikkakunnalle muuttamista, mutta kun ympärillä, täällä, vähän kaikkialla näkee enempi tai vähempi latistuneita tai jopa onnettomia liittoja, tulimme siihen tulokseen, että parempi näin. Vietämme mielummin vähemmän aikaa yhdessä ja nautimme jokaisesta hetkestä koko sydämellä.Tosiasia on, ettei samanlainen rakastumisen tila jatku yhdessä asuessa vuosikausia. Kuten se nyt tekee. Ja tämä on ihanaa!!! Viikolla teen kaikki "omat" hommat, keskityn lapsiini, tapaan omia ystäviä, vietän aikaa yksikseni, mitä myös kaipaan, jne ja viikonloppuna olen vain hänen. Ikävä on, mutta se tekee viikonlopusta aina vaan ihanamman. Sitä odotuksen ihanuutta perjantaina ja sitten....ovi aukeaa. Usko huviksesi,niin samanlaisia tunteita et enää tavoita, kun olette asuneet vuoden yhdessä.
Yhteen muutamme, kun ensimmäinen eläkepäivä koettaa.
Sinulla on neljä lasta, joiden erottaminen kaikesta omasta ja tutusta (isästä jo ovat joutuneet luopumaan)ei ole oikein sekään ja tuo taatusti ongelmia. Mitä, jos silloin alat katua, mitä tuli tehtyä.
Yritä nähdä, että elät paraikaa onnellisessa olotilassa. Sinulla on onnellinen suhde mieheen, joka rakastaa sinua ja lapsillakin kaikki ilmeisesti ok näin.Sinun tuskin tässä järjestelyssä tarvitsee myöskään koskaan liittyä siihen surevaan joukkoon, kun seksi ei maistu.
Toivon, että kykenet näkemään elämäntilanteesi onnellisena tällaisena. Sinisilmä ei kannata olla ja ajatella, että kaikki jatkuu yhtä ihanana, jos asuisitte yhdessä.

Minullakaan ei ole ratkaisua tuohon pikemminkin olen samassa tilanteessa, mutta minun tapauksessa välimatkaa on 7000km. Vaikka olemme kummatkin nuoria aikuisia ja (muka) mahdollisuuksi lähteä ja kokea ja plaa plaa.. Tässä tapauksessa se on tosi "pelottavaa" kun vastassa olisi täysin erilainen kulttuuri, kieli, huh ja vaikka mitä. Että minun näkökulmasta tuo 250km tuntuu aika vähäiseltä :) Koska voisi olla vielä huonommin. Mutta sitä mitä itse mietin on että jos joutuu tekemään älyttömiä uhrauksia (vaikka se kuinka romanttista olis) niin miten se oma pää sitten kestää. Jos lähtee ihan älyttömiin vaikeisiin päätöksiin ja vaihtoehtoihin niin se voi mennä jo senkin takia pieleen. Äiti aina sanoo että "ajan kans asiat lutviutuu" :) Jos kerran suhde toimii niin, olkaa näin jonkin aikaa. Kesä tulee kohta ja sitten voitte viettää vaikka mukavan yhteisen kesäloman jossain. Siinä näkee sitä yhdessä olon arkeakin! Jos edelleen homma tuntuu siltä oikealta niin sitten vaan kaikki saman pöydän ääreen ja kunnon palaveri aiheesta! Ja sitten kun olette loistavasti selviytyneet niin ilmoitathan minullekkin niin tiedän miten toimia :)

Itsekin olen tavannut sen elämäni miehen muutama kuukausi sitten ja meilläkin on useita satoja kilometrejä välimatkaa. Jokainen hetki ilman häntä on todella pitkä ja sitä laskee vain päiviä että koska taas tavataan... Vaikka onhan se ehkä liian aikaista alkaa miettimään yhteen muuttoa jo muutaman kuukauden jälkeen, mutta itse olen todella harkinnut asiaa. Tai oikeastaan minun on tiedettävä tällaisia asioita jo paljon aikaisemmin työn ja lapsen takia. Lapsella on tiivis suhde isäänsä, joten ei sitä noin vain lähdetä, sitten pitää miettiä koulun alkua ja kaikkea... työ minulla kyllä liikkuu mukanani, joten se ei ole periaatteessa suurin ongelma. Hän ei voi muuttaa tänne työ tilanteen vuoksi. Tietysti pelottaa ajatus toiselle paikkakunnalle muutosta, mutta ainahan sitä takaisin voi tulla! Miksi et sinäkin ottaisi vaikka aluksi virkavapaata työstäsi, niin on vähän turvallisempi olo, jos ei yhteiselo sujukaan?! Ei tällaista suhdetta voi hukkaan heittää, kerrankin kun löytää ihanan miehen! Rakkaus saa kaikkea hullua aikaan! Ihanaa, eikö vain!!!