Olemme yli 10 vuotta yhdessä olleet,kahden lapsen vanhemmat.Minä,vaimo,olen ollut aina kotona,muutamaa työrupeamaa lukuunottamatta,ja miehelläni on ravintola-alan yritys,jo viidettä vuotta,eli hän on aina iltaisin pois,yhtä vaapaapäivää viikossa lukuunottamatta.
Nyt minua on alkanut viimeaikoina rassaamaan tämä elämä tosi paljon,varsinki kuin mieheni laajensi yritystään ilman,että keskusteli edes kanssani aiheesta,mikä taasen tarkoitti,että olen entistä enemmän yksikseni lasten kanssa.
Ja kuten ymmärrätte,tämä tarkoittaa myös sitä,että minä pyöritän kodin arkea,ja miehellä ei siitä ole harmainta aavistustakaan.
Asun myös vieraalla paikkakunnalla,jossa ei ole ollut helppo löytää ystäviä,joten poden aika suurta yksinäisyyttä.
Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa ongelmistani,mitä hänen työnsä minulle aiheuttaa,mutta hän ei pidä sitä ongelmana,vaan hän täyttää mielestään velvollisuutensa elättämällä perheensä,ja narisen turhista.
Usein keskustelut päättyvätkin rajuun riitaan.
Eroa en haluaisi heti ensimmäisenä ajatella,vaan kysyisinkin ennemminkin neuvoa naisilta tai miehiltä,jotka ovat samanlaisessa tilanteessa,että miten olette päässeet kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun näissä kodin ja työelämän yhteenliittämisessä.
Kiitoksia etukäteen!
Nyt minua on alkanut viimeaikoina rassaamaan tämä elämä tosi paljon,varsinki kuin mieheni laajensi yritystään ilman,että keskusteli edes kanssani aiheesta,mikä taasen tarkoitti,että olen entistä enemmän yksikseni lasten kanssa.
Ja kuten ymmärrätte,tämä tarkoittaa myös sitä,että minä pyöritän kodin arkea,ja miehellä ei siitä ole harmainta aavistustakaan.
Asun myös vieraalla paikkakunnalla,jossa ei ole ollut helppo löytää ystäviä,joten poden aika suurta yksinäisyyttä.
Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa ongelmistani,mitä hänen työnsä minulle aiheuttaa,mutta hän ei pidä sitä ongelmana,vaan hän täyttää mielestään velvollisuutensa elättämällä perheensä,ja narisen turhista.
Usein keskustelut päättyvätkin rajuun riitaan.
Eroa en haluaisi heti ensimmäisenä ajatella,vaan kysyisinkin ennemminkin neuvoa naisilta tai miehiltä,jotka ovat samanlaisessa tilanteessa,että miten olette päässeet kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun näissä kodin ja työelämän yhteenliittämisessä.
Kiitoksia etukäteen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hae töitä - sitten sinäkin olet yhtäkkiä "kiireinen", etkä kiinnitä niin paljon huomiota miehesi kiireisiin.
Tai sitten tee vapaaehtoistyötä, jos kerta rahallinen tilanne sen sallii.
Olette kumpikin yksityis yrittäjiä, toinen pyörittää bisnes yrityksen ja toinen koti yrityksen.
Kumpikin joutuu uhrautuun. Miehesi uhrautuu hankkimalla elannon perheelleen ja mahdollistaa kotona olosi. Vaimo hoitaa lapset ja "kodin onnen".
Olet turhautunut siihen omaan hommaasi mutta jos olet kärsivällinen niin jossain vaiheessa uhrautumisesi palkitaan todennäköisesti jos konkurssia ei tule. Toisaalta nariset turhasta jos taloudellisesta hätää ei ole ja voit vaikka ostaa lapsenhoito palveluja joskus että pääset siitä arjesta välillä vähän irti. Hae jonkun harrastuksen kautta vaikka sosiaalisia kontakteja itsellesi, mene vaikka jollekkin kursseille. Anna miehesi kehittää yritystään, äläkä jarruttele sitä suotta jos ei mitään hälyttävää ole. Kyllä lopussa kiitos seisoo jos jaksat miehesi rinnalla vaikeetkin ajat.
Hei,ihan ensiksi iso halaus ja voimia sinulle!
Olen suurin piirtein nelikymppinen nainen, yrittäjä itsekin ja työskennellyt hotelli ja ravintola -alalla vuosikausia, itseasiassa kohta 20 vuotta:)
Luin kirjoituksesi ja todella samaistuin, ainakin tiedän hyvin missä mennään alalla. Monesti kuulee puheita matalapalkkaisista aloista, joissa ei ole paljon työajoissa saati olosuhteissa valitsemista ja hotelli- ja ravintola-ala on yksi raskaimmista, jollei raskain.
Jatkuva epävarmuus työssä, epäsäännölliset työajat ja huoli toimeentulosta,työasiat 24/7 päänpäällä. Ei ihan helppo tilanne perustaa perhe, saati olla sen täyspäiväisenä jäsenenä..pienet lapset ja toinen puolisko,ymmärrän todella hyvin sinua mutta myös miestäsi.
Toimeentulo on todella kiven alla.Et kerro kirjoituksessasi, minkä tyyppinen yritys teillä on ja mihin mihesi on laajentanut toimeentulon suuntaa, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että tuolla lalla voi menestyä vain jos tuki - ja perhejoukot seisovat 100% yrittäjän takana.Työn ja perhen yhdistäminen tällä alalla on mahdollista, mutta kuten itse kokemuksen kautta tiedät,monen menestyvän miehen takana on nainen, monen menestyvän naisyrittäjän/ ravintoloitsijan takana on yksinäisyys ja työlle omistautuminen.
Se on huolestuttavaa, jos miehesi laajentaa yritystä selkäsi takan tai ottaa lisää lainaa, ainahan on vakuudet taattavana.Työn kuormittavuus stressaa miestä ja kotona olet itse yksin, molemmat tilanteet ovat raskaita.Mutta teillä on yhteistä rakkaus, voisiko olla että jos istuisitte kumpikin alas ja ottaisitte kunnon keskustelun - tai olisiko mahdollista että pääsisitte molemat edes pitkäksi viikonlopuksi irti arjesta, tutustuisitte uudestaan toisiinne ja niihin piirteisiin ja ominaisuuksiin joihinh alunperinkin rakastuitte toisissanne - ne ovat olemassa - ja koetatte etsiä yhteistä aikaa yhdessä.
meillä se oravanpyörästä irti pääseminen vaati todellista tahtojen taistelua.Ei ole helppoa olla oman itsensä työllistäjä - saati vastata omasta leivästä. Kaikessa pyörii päänpäällä huoli perheentoimeentulosta, jokapäiväisestä leivästä ja siitä ettei ole aikaa eikä halua jakaa toisen arjen ongelmia.Se on se riittämättömyys ja turvattomuus, elämme erikoisia aikoja.
Mutta kaikkea hyvää sinulle, laita vähän enemmän infoa tilanteesta että osaisi vastata paremmin.Ihanaa kevättä sinulle, lapsille ja miehellesi!Toivottavasti selvitätte tämän ongelman.
Sama homma, ja melkein sama ala miehellä :D töitä riittää enemmän kuin jaksaisi tehdä, ja melkein joka päivä tulee kotiin kun lapset ovat jo nukkumassa. Viikonloppuvapaitakaan ei juuri ole. Tosin teen itse silloin tällöin parin päivän työrupeamia joiden aikana mies on kotona lasten kanssa, joten hän saa siinä enemmän kosketusta arkeemme kotona.
Olen nähnyts en niin että tämä on nyt tätä, ja siihen on syytä tottua. Etsin itselleni asioita joista nautin, annan miehen hoitaa velvollisuutensa (hänkin kokee ymmärtääkseni työnteon nimenomaan huolen pitämisenä perheestään) ja hoidan itse omani (lastenhoito) vaikka täytyy myöntää että pinna on ollut katketa monta kertaa siihen yksinolemiseen. Mutta kun valinnan varaa ei ole, ottaisitko mieluummin työttömän miehen joka napisee kotona vailla järkevää tekemistä, ja elämän köyhyysrajalla? Veikkaan että et.
Yrittäjäperheen elämä on tuota. Toisaalta totuin siihen jo lapsena.
"miten olette päässeet kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun näissä kodin ja työelämän yhteenliittämisessä. "
Se on ollut meillä vähän niinkuin itsestäänselvyys koko ajan, on ajateltu että tämä vaihe menee ohi ajan kanssa. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes työtilanne :D pitää yrittää löytää ne omat nautittavat asiat siinä kehyksessä joka on olemassa, ei tahtoa ristiriitaisia asioita.
Mieti siis mihin nimenomaan olet tyytymätön. Onko se arvostuksen puute? Yksinolo? Vastuun kanto arjesta? Ystävien puute? Ymmärrän että miehesi kokee tekevänsä oikein tekemällä paljon töitä, hän näkee täyttävänsä hyvän miehen ja isän velvollisuuden tarjoamalla teille niin leveän elannon kuin vain pystyy :D muista ottaa se huomioon vaikka kuinka kiukuttaisi. Vastavuoroisuus on usein asian ydin, kun ilmaiset kiitoksesi ja arvostuksesi hänelle, hän on vapaa näkemään sinun hyvät tekosi ja avstuunkantosi ilman että tarvitsisi heti kotiin tultuaan alkaa puolustautua. Ei sellaista jaksa!
***
mieltäkohentavista ja rohkaisevista viesteistänne.
Miehenikin on ravintola-alalla,pienempi vaihdettiin suurempaan,koska kysyntää enemmän kuin pystyi tarjoamaan,mutta samalla tuli tietenkin lainaa ja työtunteja lisää,ja tulotkin pieneni,mutta rahat riittävät,koska menommekin ovat pienet.Ja syy,että olen kotiäiti,halusin tai en,on ettei mielestämme ollut lapsia kohtaan oikein,että kumpikin vanhempi puuttuu.Eivät ne kuitenkaan montaa vuotta enään nurkissa pyöri.
Ja kunnia siitä miehelleni,että on sanonut tämän kaiken olevan mahdollista siitä syystä,että minä pyöritän sitä arkea.Ja tiedän että hän tekee kaiken tämän meidän vuoksemme,sitä on vaan välillä helpompi uskoa,kun kuulee sen vierailta ihmisiltä,suurinpiirtein samassa jamassa olevilta.
Totta on myös,että yksinäisyys kalvaa aika ajoin pahasti,ja tulee näitä turhautumisen tunteita.
Mutta rohkasevienne kirjoitusten avulla jaksan taas katsoa asioita toiseltakin näkökulmalta,ja uskon,että ansaitsemme sen kiitoksen kumpikin vielä jonain päivänä.
Hyvää kevättä teille kaikille!!!
itse kullakin meillä smaojen ongelmien kanssa painijoilla on hyviä ja huonojakin päiviä. Jokus sitä tuntee jaksavansa mitä vain ja toisinaan vaihtaisi elämänsä pois ihan mihin tahansa muuhun :D muttei ehkä tosissaan.
Teillä on samanlainen yhteisymmärrys kuin meillä, molemmilla on tällä hetkellä omat roolinsa joita täytetään ensi sijassa lasten edun vuoksi, ja niin sen kuuluu ollakin. Lapset ovat etusijalla, sen joutuu usein huomaamaan, niin hyvässä kuin pahassakin.
"Ja tiedän että hän tekee kaiken tämän meidän vuoksemme,sitä on vaan välillä helpompi uskoa,kun kuulee sen vierailta ihmisiltä,suurinpiirtein samassa jamassa olevilta. "
Jep. Omista ajatuksista ei voi aina olla ihan selvillä vesillä, sitä joskus ei uskalla luottaa oaman arvostelukykyynsä ja omiin tuntemuksiinsa vaan on parempi saada niille vahvistusta ulkoapäin. Oman tilanteen näkeminen ulkopuolelta yleensä helpottaa, oli ongelma mikä vain.
Voimia arkeen, meitä on monta! Ja hyvä se mies joka tekee työtä perheensä vuoksi ja ymmärtää lastensa äidin panoksen myös, vähättelemättä!
***
Kiitos ja kunnia sinulle kun hoidat itse lapsesi. Miten oksettavia nuo naiset oavatkaan jotka tekevat lapsia ja sitten tyontavat ne laitoshoitoon koska on niin paljon "arvokkaampaa" ja "hauskempaa" olla itse palkkatyossa!
Siella laitoskessa pienokaiset haaveilevat aidista tai isasta, eihan heilta kysyta haluavatko he olla siella vai ei.
Mita taas tulee yksinaisyyteen, seudullasi on aivan varmasti muitakin aiteja, liittykaa yhteen ja menkaa yhdessa lastenne kanssa lenkille. Ehka voisit aloittaa "kerhon" jossa kukin aiti vuorollaan pari tuntia paivassa kerran kuussa ottaisi mutaman lapsen luokseen. Se vapauttaisi kullekin aidille pari omaa tuntia.
Tai jos lapsesi ovat muutaman tunnin paivakerhossa, mene sinne vapaaehtoisesti apuriksi, saat jutella opettajien ja muiden aitien kanssa.
On totta etta aika menee aivan liian nopeasti, ennenkuin huomaatkaan lapsesi ovat jo tyoelamassa. Miten sitten kaiholla muistelet nyt viettamaasi aikaa pienikaistesi kanssa.