Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    vasta

    suhteeni kesti reilu puolivuotta, muutimme yhteen koimme hyvää ja pahaa. Alussa mieheni piti minua kuin kukkaa kömmenellä, lopulta tuntui kuin olisimme kuin kämppikset. Ei läheisyyttä (silloin tällöin), hoidin taloutta yksin, (ei lapsia, onneksi yrityksemme jäivät yrityksisksi), miehen teki mitä lystäsi minusta välittämättä (katosi ja palasi sitten), elin epätitoisuudessa ja jatkuvassa pelossa. Huomasin kohta että olin saanut paniikkihäiriöitä. Kaverit jäivät, millään ei ollut mitään väliä, ahdisti ja jännitti että milloin minua taas syytettäisiin joka asiasta (milloin miehen kiukku purkautuisi taas minua kohtaan). Lähdin yllättäen, enkä ole katunut pätkääkään. Kerrankin elän Elämää!
    2669
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    Niinhän siinä käy kun muutetaan yhteen parin vaivaisen päivän tutustumisen jälkeen.
    Sellaista elämä on. Seuraavalla kerralla kannattaa katsoa vähän tarkemmin kenen kanssa tavarat tullaan tulevaisuudessa taas jakamaan.

    Onnea tiellesi, toivottavasti löydät itsestäsi uusia piirteitä ja pystyt itsekin tulemaan vastaan suhteissasi, etkä ajattele vain omaa hyvääsi. =)

    Ettei käy niin,että jossain vaiheessa huomaat, että olet asunut seitsemän ihmisen knassa avoliitossa. Ja kaikki ovat olleet huonoja valintoja.

    Äänestä

    meillä oli vaan niin päin, että nainen ei halunnut läheisyyttä eikä huomiota...

    Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    eronnut kirjoitti:

    suhteeni kesti reilu puolivuotta, muutimme yhteen koimme hyvää ja pahaa. Alussa mieheni piti minua kuin kukkaa kömmenellä, lopulta tuntui kuin olisimme kuin kämppikset. Ei läheisyyttä (silloin tällöin), hoidin taloutta yksin, (ei lapsia, onneksi yrityksemme jäivät yrityksisksi), miehen teki mitä lystäsi minusta välittämättä (katosi ja palasi sitten), elin epätitoisuudessa ja jatkuvassa pelossa. Huomasin kohta että olin saanut paniikkihäiriöitä. Kaverit jäivät, millään ei ollut mitään väliä, ahdisti ja jännitti että milloin minua taas syytettäisiin joka asiasta (milloin miehen kiukku purkautuisi taas minua kohtaan). Lähdin yllättäen, enkä ole katunut pätkääkään. Kerrankin elän Elämää!

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu