Ei lainkaan suomalaisia

Mikähän mussa on vikana, että olen kohta 25-vuotias, enkä ole ikinä suudellut saatikka seurustellut suomalaisen miehen kanssa. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta, ei koulussa (ala- ja yläasteella, lukiossa), työpaikoillakaan, ei edes baareissa.

Voin kuitenkin sanoa, että olen nätti ja söötti tyttö, joten ulkonäkö ei nyt voi olla syynä. Tosin näytän paljon ikäistäni nuoremmalta. Viime kesänä minua luultiin 16-vuotiaaksi eikä edes meinattu uskoa, että olen 24 v.

Sittenpä lähdin ulkomaille töihin heti lukion jälkeen, koska olin tympääntynyt niin opiskeluun että sosiaalisen elämän puutteeseen ja suomalaiseen puhumattomuuteen (mitään ei uskalla missään sanoa, luullaan vielä hulluksi kun tulee juttelemaan). Minulla ei ole eikä ole ollut koskaan hyvää ystävää vain kavereita, joiden kanssa puhua niitä näitä. Olen tosin hyvin itsenäinen ja pystyn olemaan yksikseni, mutta joskus se on tietysti ikävää kun kuulee ja näkee ystäväporukoita ja tekisi mieli olla itsekin mukana. Toivoisi omistavan edes yhden ystävän tässä maailmassa. Mietinkin, että joskus kun menen naimisiin, mulla ei voi ikinä olla samanlaisia muistoja... ei tule olemaan polttareita, ei edes kaasoa... mutta minkäs sille voi. Täytyy pysyä vahvana ja positiivisena... Olen kuitenkin iloinen ja aurinkoinen ihminen...

Mutta lähdin siis ulkomaille ja heti sinne päästyäni, sain paljon kavereita, kehuttiin, oltiin ystävällisiä ja kaikki kuului samaan porukkaan (toisin kuin Suomessa, jossa ihmiset väkisin ja tahallaan jättävät toisia ulkopuolelle). Olin iloinen ja vietinkin elämäni kaksi parhainta vuotta siellä. Minulla on tällä hetkellä enemmän ulkomaisia kavereita kuin suomalaisia ja pidän ulkomaisiin enemmän yhteyttäkin.

Minulla on ulkomaalainen poikaystävä, joka on aivan ihana, ja jonka kanssa tulin heti toimeen ja olimme samalla aaltopituudella.

En nyt sitten tule koskaan kokemaan, minkälaista on seurustella suomalaisen kanssa, mutta ei se haittaa, sillä olen aika lailla saanut tarpeekseni suomalaisista. Aivan kun olisin syntynyt väärään maahan. Mulla ei ole lainkaan samanlaista sidettä suomalaisiin kuin avoimiin ulkomaalaisiin.

Olisinkin vielä kysynyt, onko muilla lainkaan samanlaisia kokemuksia vai olenko se Suomen ainoa musta lammas?!
363310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Minulla on kylla suomalaisia kavereita, ja oli poikaystavakin, mutta tuntuu, etta ulkomaalaiset kaverini ovat "parempia" kuin suomalaiset. Esim. suomalaiset kaverit jattavat yksin, jos on jotain hankaluuksia elamassa. Jotenkin ajatellaan, etta se varmaan haluaa nyt olla rauhassa tms. Ulkomaalaiset kaverit kylla ovat edelleen pyytaneet joukkoon mukaan, vaikka elamassa olikin jokin aika sitten tosi huono vaihe, enka todellakaan ollut hyvaa seuraa kiukutteluineni. Ilmeisesti nailta loytyy siis enemman kanssaihmisen ymmartamisen taitoa. Tosin patee keski-eurooppalaisiin, etela-eurooppalaiset tuntuvat olevan samaa kastia suomalaisten kanssa naissa jutuissa.

Huom. en mitenkaan erityisesti ihaile ulkomaalaisia, minulla on tassakin maassa paljon suomalaisia kavereita. Ja joskus tuntuu silta, etten jaksa katsella yhtaan ulkomaalaista!

Äänestä

Jyst jyst... Siis nää suomalaiset on tämmösii, mut nää *ulkomaalaiset* on iihan tommosii! ;)

"Ulkomaalainen" pitää sisällään aika monta miljardia aika monennäköistä tallaajaa, eivätkä suomalaisetkaan kaikki ihan samasta muotista ole, siis ihan. :P

Kaksi asiaa tuli tekstistäsi mieleen:
- Ranskalaiset ovat mielestäni harvinaisen usein suomalaisia kuppikuntaisempia.
- Jostain syystä en kuitenkaan Suomeen kaipaa.

Äänestä
  • Mitä ovat näille teineille ulkomaalaiset? Eli kaikki muut paitsi suomalaiset?

    Käsittää aika paljon maita, uskontoja ja värikkyyttä.

    Uskomatonta elämää ja olen ollut mukana ´,

    Äänestä

Älä välitä, et ole ainoa, joka syyttää kaikkia muita paitsi itseään siitä, ettei pärjää tässä maassa. Se on täällä enemmänkin maantapa. Ihan kiva kuitenkin, jos olet ulkomailta (käsittäen reilu 6 miljardia ihmistä) löytänyt pelkästään ihania ihmisiä.

Oletko miettinyt, että ulkomaalaisena herätät maailmalla helposti erityistä huomiota? Että jotkut paikalliset haluavat tutustua sinuun erityisellä innolla, koska olet vähän eksoottinen? Maailmalla tutustuu myös erityisen helposti muihin maahanmuuttajataustaisiin, koska he pitävät samantyyppisen taustansa takia usein helposti yhtä. Kokemusta on itsellänikin.

Mitäs jos jatkossa miettisit ihan tosissaan, että missä olet toiminut väärin, jos et löydä Suomesta kavereita? En ole itsekään erityisen sosiaalinen luonne, mutta paljon olen loistotyyppejä löytänyt sekä SUomesta että ulkomailta.

Äänestä

Mutta sanoisin kaikille nuorille suomalaisille naisille, että maltti on valttia... Meinaan, vähän pienempikin into riittäisi niiden ulkomaalaisten suhteen. Itsestänne enemmänkin pellejä teette tässä asiassa, usein.

Äänestä

Suomalaisten kanssa ekaksi kaikki on taytta paskaa. Sitten loytyy ulkomailta pelastus ja elama on pelkkaa ruusuilla tanssimista. Voi tata ihanaa yksinkertaista ja mustavalkoista maailmaa jonka suomalaisen naisen mieli on piirtanyt.

Ehka jossain alitajunnan syvyyksissa loytyy jokin pieni epaillys siita etta ehka 6 miljardin ulkomaalaisen keskuudessakin on ihan samanlaisia ihmisia kuin suomessa. Tai ettei ole kovin todennakoista etta kaikki 5.2 miljonaa suomalaista ovat kusipaita.

Miksi et tarinassasi kerro missa maassa olit? Olisihan se kiva muittenkin tietaa missa tama paratiisi on. Moni muukin taman palstan satutadeista jattavat taman kertomatta. Enta miksi tulit takaisin suomeen jos siella oli niin kivaa?

Äänestä

päähäsi ja peili eteesi ja mieti oikein kunnolla miksi sinulla ei ole Suomessa ystäviä? Kehut itseäsi, mutta silti jopa ns. rumillakin ihmisillä voi olla tässä maassa ystäviä ja jopa puolisoita, olen nähnyt.

Tämä ulkomaa-asia myös vähän huvittaa minua. Mikähän on se onnela, missä on kaikki niin hyvin. Olen kiertänyt paljon tätä maapalloa ja nähnyt kaikenlaista, mutta silti parhaat ystäväni ovat kyllä ihan suomalaisia. Pinnallisia tuttavia minulla on monesta maasta ja se, että monissa muissa maissa hymyillään ja jutellaan ihan vieraillekin ihmisille ei tarkoita kylläkään mitään ystävyyttä vaan ihan normaalia kanssakäymistä, joka kieltämättä on aika juroa täällä Suomessa. Esim. amerikkalaisten puheliaisuus ja kohteliaisuus ei vielä tee heistä ystäviäni. Seurustelin tosin jenkin kanssa viisi vuotta, mutta ihan henkilökohtaisista syistä ja siksi että me vain rakastuttiin toisiimme emmekä kansallisuuksiimme.

Toivotan kuitenkin sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista. Elämän opettelu on sinulla vasta alkuvaiheessa ja saat tallata vielä paljon tätä palloa, jotta opit arvostamaan oikeita asioita. Jotkut eivät opi koskaan jos suhtautuu asioihin ja ihmisiin yksipuolisesti ja ennakkoluuloisesti, kuten sinä suomalaisia kohtaan.

Äänestä

nakkaanpaskat. Muuta ulkomaille... nii ei tartte marista.

Äänestä

Ehkä mulla tosiaan on sitten ollut niin huono tuuri miesten ja ystävien saamisessa, että olen aina ollut väärässä paikassa väärään aikaan.

Olen asunut koko kohta 25-vuotisen elämäni aikana Suomessa ilman oikeaa poikaystävää tai ystäviä... ni kyllä siinä miettii, että missä on vika. En yritä kehuskella itseäni nätteydelläni niin kuin joku kirjoitti, mutta liian usein kauniimmilla ihmisillä on miehiä ympärillä ja ystäviä sieltä ja täältä. Totta kai ei niin kauniilla ihmisilläkin niitä on... en väitä vastaan...

Minulla on sitten käynyt niin, että monen vuoden yksinäiselon jälkeen ulkomailla (Ranskassa muuten) onnistuin saamaan ystäviä (eivätkä hekään ole mitään sydänystäviä mutta kuitenkin) ja löysin poikaystävän...

Miksei Suomessa sitten ole koskaan oltu kiinnostuneita minusta? Miehet eivät ole koskaan edes tulleet juttelemaan... Koulussa oli joitakin kavereita, mutta jätettiin myös joukon ulkopuolelle... (ei kutsuttu juhliin tms...)

Olen kyllä sosiaalinen ihminen, mutta ehkä tämä rasittava yksinolo kaikin puolin on muuttunut sellaiseksi etten enää osaa puhua suomalaisten kanssa tai suomalaisten kanssa ei osaa olla oma itsensä... suomalaiset ovat ehkä liian totisia paitsi kännissä...

Kuten mainitsin että olen hyvin itsenäinen ja ehkä myös tarkkailen aluksi ihmisiä ennen kuin ryntään niiden seuraan. Ajattelen myös että jos ei kerran seura kiinnosta niin omapa on epäonnensa. Mä olen kuitenkin iloinen, hauska ja ystävällinen ihminen.

Ja muuten sille joka kysyi miksi tulin Suomeen, jos ulkomailla oli niin kivaa... ni tulin opiskelemaan Suomeen... ihan vaan opiskelemaan ja heti kun saan ne päätökseen lähden muualle!

Muuten poikaystävälläni taas on samanlaisia kokemuksia ranskalaisista... hänellä on muutama ystävä sentään mutta ei oikeastaan koskaan ole ollut paria tyttöystävää enempää... joten en väitä että se olisi yhtä paratiisia myöskään esim. Ranskassa ranskalaisille...

Mikä lie... luonnekysymys vai... (ollaan molemmat oinaita muuten) ?!

Äänestä
  • Olitte molemmat ns. sosiaalisia hylkiöitä. Mut älä välitä, yleensä suomalaisten tyttöjen ulkkispoikaystävät nimenomaan on niitä hylkiöitä kotimaassaan, eli et ole yksin.

    Äänestä

  • Kaksi hylkiötä löysi toisensa ja yhdessä he taistelevat koko maailmaa (=ranskalaisia naisia ja suomalaisia miehiä) vastaan. :-D

    Onhan poikaystäväsi aito ranskalainen, vai onko se esim. algerianranskalainen tai kenties senegalinranskalainen?

    Äänestä

  • Hrutsev kirjoitti:

    Kaksi hylkiötä löysi toisensa ja yhdessä he taistelevat koko maailmaa (=ranskalaisia naisia ja suomalaisia miehiä) vastaan. :-D

    ihan aito ranskalainen... en oo kiinnostunut seurustelemaan tai menemään naimisiin islaminuskoisen kanssa...

    Äänestä

  • Hrutsev kirjoitti:

    Kaksi hylkiötä löysi toisensa ja yhdessä he taistelevat koko maailmaa (=ranskalaisia naisia ja suomalaisia miehiä) vastaan. :-D

    Onhan poikaystäväsi aito ranskalainen, vai onko se esim. algerianranskalainen tai kenties senegalinranskalainen?

    tapasivat ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ; )

    Äänestä

tuo sun kirjoitus olis voinu olla mun aivan kokonaan.Olen itse ulkomailla asuva ja ulkomaalaisen miehen vaimo.Suomessa ei oo mulle koskaan ollu juuri mitaan tai ketaan.En todella tieda mista johtuu.onneksi sentaan oma lapsuudenkoti on mulle laheinen.Oli kiva luke tuo sun kirjoitus.Ei tietenkaan sen takia et olet karsinyt yksinaisyydesta.Vaan tiedan et en oo ainut.Mulla on talla hetkella vain yks tosi ystava suomessa mut hanellakin oma perhe ym..Olen itekkin sita tyyppia joka viihtyy kylla yksinkin mut oishan se kiva kun ois joku jolle vois puhua mista tahansa.Kaikkea hyvaa sinulle

Äänestä

Halusin vielä lisätä tositarinan erään suomalaismiehen käytöksestä...

Eli olimme poikakaverini (jota näen 3-4 kertaa vuodessa sillä asumme eri maissa...kaukosuhde siis) kanssa kahvilla eräässä kahvilassa ja istuskelimme siinä, keskustelimme, hän suukottelee poskelle, pussailemme niinkuin kaikki rakastuneet...

No yhtäkkiä sieltä takavasemmalta muutaman pöydän päästä mies (puku päällä) sanoo mulle "hei, oleksä suomalainen?" Mä vastaan et joo.. hän jatkaa et "voisikste jatkaa tota muualla, ottakaa huone... ei tarvitse siinä mun edessä..." Mä olin ihan ihmeissäni tästä, sillä ensinnäkin emme olleet aivan viereisessä pöydässä ja mitä se hänelle kuuluu mitä me tehdään... eikä se ollut muuta kuin pientä pussailua...

Eikä se ollut vitsi hänen puoleltaan!

Ensinnäkin mulla ei ole kokemuksia suomalaisista miehistä, jotka eivät edes tule juttelemaan mutta tuollaisesta tullaan sitten valittamaan.

Kerrankin kun on mies, josta tykkää ja jonka kanssa voi myös julkisesti pussailla, ollaan heti suuna päänä... mulle se vaan ei ollut kiva kokemus jo muutenkin huonojen kokemusten päälle!

Niin että sillai...

Äänestä
  • tietenkään nuoleskella tai syödä korvia ja huulia ja maiskutella oli sitten vaikka missä...

    olet varmaan joku teini joka näkee rasismia kaikessa ja kaikissa ja ulkis on eksoottista, no elämä ranskassa-saksassa opettaa kyllä sinut tavoille hyvin pian...

    Äänestä

  • Ei ole fiksua kirjoitti:

    tietenkään nuoleskella tai syödä korvia ja huulia ja maiskutella oli sitten vaikka missä...

    olet varmaan joku teini joka näkee rasismia kaikessa ja kaikissa ja ulkis on eksoottista, no elämä ranskassa-saksassa opettaa kyllä sinut tavoille hyvin pian...

    Ensinnäkin en ole teini...vaan kohta 25v. ja jos pieni pussaillu on jo liikaa ihmisten silmissä niin sitten on jonkun päässä viiraa!

    Toiseksi, en ole rasisti vaan päinvastoin vastustan rasismia ja pyrin olemaan kiinnostunut eri kulttuureista ja maista. Olen hyvin avoin... mutta mun avoimuuteni ja sosiaalisuuteni ei vain ole saanut jalansijaa Suomessa vaikka olenkin suomalainen.

    Kolmanneksi, en ajattele että on eksoottista olla ulkomaalaisen poikaystävän kanssa. Mulle se on jo jokapäiväinen, tavallinen asia enkä hehkuttele sillä. Ollaan oltu yhdessä jo melkein kaksi vuotta ja vahvalla pohjalla ollaan.

    Jos olisin rasisti niin en varmaan olisi ulkomaalaista poikaystävää ottanutkaan. Sattui nyt vaan olemaan sellainen ihminen, jota ilman ei voi elää.

    Jos sulla on kokemusta länsi-Euroopassa asumisesta tms. niin kerro ihmeessa jos olet sitä mieltä, että se opettaa mut tavoille!!

    Mä olen asunut Ranskassa pari vuotta, opin kielen vaikka olin opiskellut sitä hyvin vähän sitä ennen. Oli myös opettelemista uuteen kulttuuriin ja toimintatapoihin, mutta se oli sen vaivan arvoista ja nyt ranskalainen kulttuuri on ainakin minulle auennut.

    Ja ehkä toi pussaillu julkisilla paikoilla on Suomessa kiellettyä, kun hyvin harvoin näkee pareja, jotka näyttäisivät olevan rakastuneita. Se on sitä suomalaisten hissuttelua.

    Äänestä

  • viel kirjoitti:

    "Mulle se on jo jokapäiväinen, tavallinen asia enkä hehkuttele sillä. Ollaan oltu yhdessä jo melkein kaksi vuotta ja vahvalla pohjalla ollaan. "

    Etkös sinä just nyt täällä asiasta "hehkuttele"?

    No mut joo, tunnistan tyyppisi. Erittäni yleinen Suomessa. Ulkomainen poikaystävä on sinulle ainoa tapa erottautua joukosta, ja siksi haluat myös näyttää hänet. Tämän vuoksi pussailua ja lääppimistä kahviloissa (ei ole Ranskassakaan muuten tapana). Ongelma on vain se, että kaikki muutkin suomiblondit ajatettelevat samoin, joten näitä ulkkispoikaystäviä onkin sitten joka toisella. Eipä oikein toimi erottautumiskeinona.

    Ajatuksesi siitä että "miestäsi" esittelemällä saisit respektiä ei toimi senkään takia, että hän on todennäköisesti reppana, joka ei olisi koskaan Ranskasta naista saanut. Kyllä tämän "yleisö" tajuaa, luulit mitä luulit.

    Äänestä

  • höpö... kirjoitti:

    kaikki, jotka ovat suomalaisen naisen kanssa ovat reppanoita. No enpä ihmettele yhtään kun suurimmalla osalla tässä maassa on kuitenkin suomalainen vaimo tai tyttöystävä. Ihana ajatus ja olen ollut samaa mieltä jo pitempään. siksipä en ole ollut suomalaisen miehen kanssa vuosikausiin.

    Äänestä

  • periaatteella kirjoitti:

    ...mutta ilmeisesti tarkoituksella. :)

    Pointti oli siis se, että suomalaiset naiset (yleistäen) antavat miehelle ulkomaalaisuudesta sen verran bonus-pisteitä, että harvemmin kovinkaan kummoinen tyyppi on oikeasti kyseessä. Eli sori, mutta se Helmut tai Pierre joka sun mielestä on aivan ihq, on maansa naisten mielestä yleensä toivoton luuseri.

    Suomalaisten miesten kanssa taas ollaan varovaisempia, joten luonnollisesti tällöin löytyy se "sama taso."

    Eri asia ovat sitten näiden arabien ja afrikkalaisten kanssa olevat naiset, joita ei todennäköisesti kukaan muu huoli.

    Äänestä

  • väärin... kirjoitti:

    Mä en ainakaan ole antanut ulkomaalaisuudesta mitään pisteitä vaan siitä millainen ihminen on kyseessä.
    En mäkään nyt ketä tahansa huoli, joku raja sentään. Sen tähden mulla ei varmaan miesrintamalla ole Suomessa ollutkaan onnea... en ole halunnut suhdetta suhteen vuoksi. Mutta jos ja kun suomalaiset miehet eivät näytä olevan kiinnostuneita niin, en mä ala myöskään odottelemaan 50v. asti jos sattuis joku äijänkäkkyrä jostain tulemaan... Satuin nyt todellakin löytämään ihmisen ulkomailta, jolla ei nyt ole minkäänlaista merkitystä.

    Olemme kyllä molemmat sen luonteisia, että mielummin opiskellaan ja saadaan hieno työ kuin bailataan aamun asti joka toinen päivä baareissa... eikä baareista etsitä poikakaveria...

    Aika sovinistia puhetta muutenkin täällä käytetty... jos ottaa eurooppalaisen miehen ni on samantien luuseri... kannattais ensin tuntea toinen ennen kuin lausuu päättömyyksiä!

    Kaikilla on kai lupa valita!?

    Vai miks tästä yleisesti niin paljon melutaan varsinkin miesten puolelta... kai suomalainen nainen saa ottaa poikakaverikseen/miehekseen kenen haluaa, vaikka tämä olisikin ulkkari? Vai onko tässä sittenkin jonkin sortin mustasukkaisuutta?!

    Äänestä

  • höpö... kirjoitti:

    "Mulle se on jo jokapäiväinen, tavallinen asia enkä hehkuttele sillä. Ollaan oltu yhdessä jo melkein kaksi vuotta ja vahvalla pohjalla ollaan. "

    Etkös sinä just nyt täällä asiasta "hehkuttele"?

    No mut joo, tunnistan tyyppisi. Erittäni yleinen Suomessa. Ulkomainen poikaystävä on sinulle ainoa tapa erottautua joukosta, ja siksi haluat myös näyttää hänet. Tämän vuoksi pussailua ja lääppimistä kahviloissa (ei ole Ranskassakaan muuten tapana). Ongelma on vain se, että kaikki muutkin suomiblondit ajatettelevat samoin, joten näitä ulkkispoikaystäviä onkin sitten joka toisella. Eipä oikein toimi erottautumiskeinona.

    Ajatuksesi siitä että "miestäsi" esittelemällä saisit respektiä ei toimi senkään takia, että hän on todennäköisesti reppana, joka ei olisi koskaan Ranskasta naista saanut. Kyllä tämän "yleisö" tajuaa, luulit mitä luulit.

    juu ei ollut mitään hehkuttelua vaan kerroin tosiasiat!

    Äänestä

  • köhän kirjoitti:

    Mä en ainakaan ole antanut ulkomaalaisuudesta mitään pisteitä vaan siitä millainen ihminen on kyseessä.
    En mäkään nyt ketä tahansa huoli, joku raja sentään. Sen tähden mulla ei varmaan miesrintamalla ole Suomessa ollutkaan onnea... en ole halunnut suhdetta suhteen vuoksi. Mutta jos ja kun suomalaiset miehet eivät näytä olevan kiinnostuneita niin, en mä ala myöskään odottelemaan 50v. asti jos sattuis joku äijänkäkkyrä jostain tulemaan... Satuin nyt todellakin löytämään ihmisen ulkomailta, jolla ei nyt ole minkäänlaista merkitystä.

    Olemme kyllä molemmat sen luonteisia, että mielummin opiskellaan ja saadaan hieno työ kuin bailataan aamun asti joka toinen päivä baareissa... eikä baareista etsitä poikakaveria...

    Aika sovinistia puhetta muutenkin täällä käytetty... jos ottaa eurooppalaisen miehen ni on samantien luuseri... kannattais ensin tuntea toinen ennen kuin lausuu päättömyyksiä!

    Kaikilla on kai lupa valita!?

    Vai miks tästä yleisesti niin paljon melutaan varsinkin miesten puolelta... kai suomalainen nainen saa ottaa poikakaverikseen/miehekseen kenen haluaa, vaikka tämä olisikin ulkkari? Vai onko tässä sittenkin jonkin sortin mustasukkaisuutta?!

    "Mä en ainakaan ole antanut ulkomaalaisuudesta mitään pisteitä vaan siitä millainen ihminen on kyseessä."

    Niinhän ne kaikki... ;)

    Kysypä asiaa Suomessa asuvilta ulkomaisilta miehiltä, että saavatko enemmän huomiota naisilta Suomessa kuin kotimaassaan. Tule sitten tänne avautumaan. :)

    P.S. Ja pointti oli siis se, että suomalaisten naisten "eurooppalaiset" on yleensä niitä luusereita.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    juu ei ollut mitään hehkuttelua vaan kerroin tosiasiat!

    Niin minäkin. Kerroin tosiasiat.

    Äänestä

  • juu... kirjoitti:

    "Mä en ainakaan ole antanut ulkomaalaisuudesta mitään pisteitä vaan siitä millainen ihminen on kyseessä."

    Niinhän ne kaikki... ;)

    Kysypä asiaa Suomessa asuvilta ulkomaisilta miehiltä, että saavatko enemmän huomiota naisilta Suomessa kuin kotimaassaan. Tule sitten tänne avautumaan. :)

    P.S. Ja pointti oli siis se, että suomalaisten naisten "eurooppalaiset" on yleensä niitä luusereita.

    No kun näytät niin hyvin tietävän miten homma toimii niin kerro jo mitä pitää tehdä?

    Etkö muuten itse ottaisi ulkomaalaista miestä/naista riippuen siitä oletko mies vai nainen, homo vai hetero?

    Eikö se ole toisaalta positiivinenkin puoli nähdä muita maita ja kulttuureja nykyisessä kansainvälistyvässä maailmassa?

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    Totta kai ottaisin ulkomaisen avokin, ja olen jo ottanutkin. Mutta minulle tämä ulkomaalaisuus oli lähinnä neutraali tai jopa haittatekijä. Suomalaisille naisille taas ulkomaalaisuus on plussaa. Siksi suomalaisten naisten ulkkisliitot ovatkin yleensä "omituisempia" ja päätyvät useammin eroon, kun eksotiikka haihtuu.

    Tiedät tämän itsekin, kunhan jankutat jankutuksen ilosta. :)

    "Eikö se ole toisaalta positiivinenkin puoli nähdä muita maita ja kulttuureja nykyisessä kansainvälistyvässä maailmassa?"

    No kyllä ton pitäis onnistua ilman ulkkispoikaystäviäkin, vai kuinka? Vaikka säästäähän siinä rahaa, kun parhaassa tapauksessa monessa maassa saa yösijan panoa vastaan. :)

    Äänestä

  • ymmärrä... kirjoitti:

    Totta kai ottaisin ulkomaisen avokin, ja olen jo ottanutkin. Mutta minulle tämä ulkomaalaisuus oli lähinnä neutraali tai jopa haittatekijä. Suomalaisille naisille taas ulkomaalaisuus on plussaa. Siksi suomalaisten naisten ulkkisliitot ovatkin yleensä "omituisempia" ja päätyvät useammin eroon, kun eksotiikka haihtuu.

    Tiedät tämän itsekin, kunhan jankutat jankutuksen ilosta. :)

    No niin... ensin haukutaan toisia, mutta silti itselläkin on suhde ulkomaalaiseen... otan sen kuitenkin positiivisena asiana enkä näe siinä mitään kummallista... toisin kun sulle se näyttää olevan jos jonkinlainen ongelma sekä omassa että muiden ulkkissuhteissa.

    Miten niin suomalaisten naisten ulkkisliitot ovat omituisempia?

    Haluaisin nyt tähdentää, että mä en ole valikoimalla lähtenyt etsimään suhdetta tai edes ulkkissuhdetta... olen ollut sillä asenteella että tulee kun on tullakseen, väliä sillä onko mies Suomesta vai muualta. Ensinnäkin minusta nämä sun yleistykset ovat typeriä, eivätkä koske kaikkia.

    Sä et nyt itse taida ymmärtää... syyttävä sormi osuu omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    "Haluaisin nyt tähdentää, että mä en ole valikoimalla lähtenyt etsimään suhdetta tai edes ulkkissuhdetta... olen ollut sillä asenteella että tulee kun on tullakseen, väliä sillä onko mies Suomesta vai muualta."

    Niin, näinhän ne kaikki suomalaiset naiset sanoo.

    Tunnetko muuten yhtään suomalaista naista, joka olisi ollut sinkkuna puolta vuotta pidempään ulkomailla?

    Kyllä se nyt vaan on niin, että suomitytöille on ulkomaisuus vieläkin kova sana, melko turha muuta väittää.

    Äänestä

  • juu... kirjoitti:

    "Mä en ainakaan ole antanut ulkomaalaisuudesta mitään pisteitä vaan siitä millainen ihminen on kyseessä."

    Niinhän ne kaikki... ;)

    Kysypä asiaa Suomessa asuvilta ulkomaisilta miehiltä, että saavatko enemmän huomiota naisilta Suomessa kuin kotimaassaan. Tule sitten tänne avautumaan. :)

    P.S. Ja pointti oli siis se, että suomalaisten naisten "eurooppalaiset" on yleensä niitä luusereita.

    Jo ku kateellinen ja katkera peräkammarinpoika taas täällä valittamassa, kun kaikilla "ulkomaalaisilla" käy Suomessa hyvä flaksi, ja kun ne vie kaikki Suomi naiset... Mitä sitä nyt ihmetteleään, olipa kultuuri mikä tahansa, niin aina on erilaisuus ja eksoottisuus viehätttänyt, niin miehiä kuin naisiakin.

    Muita syitä miksi moni suomi nainen valitsee ennemmin ulkomaalaisen kuin suomalaisen, on se, että 99% todennäköisyydellä jopa se "luuseri" Ranskasta on herrasmies, romanttinen, ja itsestään huolehtiva, kaikkea sitä mitä suomimiehet eivät ole... Joten mitä sitä ihmettelevt? Katso peiliin!

    Äänestä

  • hmmm....... kirjoitti:

    ...ja siellä valittaa katkera vanhapiika, jolla ei ole elämässään muuta sisältöä kuin selitellä parhain päin "siskojensa" toilailuja hygienialtaan vajavaisten sammakkojen kanssa. :-D

    Äänestä

No ehkä sinussa on jokin piirre, jota suomalaiset vieraksuvat...? En ole itsekään koskaan tuntenut oloani hyväksi Suomessa, lähdin heti 18 vuotiaana ulkomaille yliopistoon, ja en ole koskaan ollut niin onnellinen. Jos sinulla ei ole ollut yhtään suomalaiste miestä, et ole hirveästi menetttänyt mitään... Ei minullakaan ole ollut kymmeneen vuoteen, ja olen oikein onnellinen jenkki mieheni kanssa. Siellä osataan olla kohteliaita ja muut huomioon ottavia. Ystäviäkin saa paljon helpommin... :) Suomalaiset nyt vaan ovat tuppisuita ja sisäänpäinlämpenevää porukkaa...

Äänestä
  • "Jos sinulla ei ole ollut yhtään suomalaiste miestä, et ole hirveästi menetttänyt mitään..."

    No mistä sinä sen tiedät? Ettet vaan olisi, hui kauhea, sisäänpäinkääntynyt ja ennakkoluuloinen? ;)

    Äänestä

  • tuota... kirjoitti:

    "Jos sinulla ei ole ollut yhtään suomalaiste miestä, et ole hirveästi menetttänyt mitään..."

    No mistä sinä sen tiedät? Ettet vaan olisi, hui kauhea, sisäänpäinkääntynyt ja ennakkoluuloinen? ;)

    No siitä tiedän, koska olen toki joskus ammoisina aikoina seurustellut suomalaisten miesten kanssa. Toisin kuin alk per kirjoittajalla, olen toki saanut ja saan edelleen huomiota suomimiehiltä.. Mutta thanks but no thanks... :)

    Äänestä

  • hmmm....... kirjoitti:

    No siitä tiedän, koska olen toki joskus ammoisina aikoina seurustellut suomalaisten miesten kanssa. Toisin kuin alk per kirjoittajalla, olen toki saanut ja saan edelleen huomiota suomimiehiltä.. Mutta thanks but no thanks... :)

    Ai että 18-vuotiaana olit jo seurustellut "suomalaisten miesten" kanssa? Hurjaa! :-D

    Miksi muuten jokainen teistä provoista jaksaa aina muistuttaa, miten suomalaiset miehet teitä edelleen muka piirittävät? :-D

    Äänestä

mahtaa olla rankkaa asua Suomessa, jos poikaystäväkin ulkomailla... =/ vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä, missä päin Suomea asustelet?? jos oot jostain pk-seudulta, mä voisin ainaskin lähteä sun kanssas kahville/keilaamaan/mitä ikinä joku pv :P

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miehiä tai ystäviä... kirjoitti:

Mikähän mussa on vikana, että olen kohta 25-vuotias, enkä ole ikinä suudellut saatikka seurustellut suomalaisen miehen kanssa. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta, ei koulussa (ala- ja yläasteella, lukiossa), työpaikoillakaan, ei edes baareissa.

Voin kuitenkin sanoa, että olen nätti ja söötti tyttö, joten ulkonäkö ei nyt voi olla syynä. Tosin näytän paljon ikäistäni nuoremmalta. Viime kesänä minua luultiin 16-vuotiaaksi eikä edes meinattu uskoa, että olen 24 v.

Sittenpä lähdin ulkomaille töihin heti lukion jälkeen, koska olin tympääntynyt niin opiskeluun että sosiaalisen elämän puutteeseen ja suomalaiseen puhumattomuuteen (mitään ei uskalla missään sanoa, luullaan vielä hulluksi kun tulee juttelemaan). Minulla ei ole eikä ole ollut koskaan hyvää ystävää vain kavereita, joiden kanssa puhua niitä näitä. Olen tosin hyvin itsenäinen ja pystyn olemaan yksikseni, mutta joskus se on tietysti ikävää kun kuulee ja näkee ystäväporukoita ja tekisi mieli olla itsekin mukana. Toivoisi omistavan edes yhden ystävän tässä maailmassa. Mietinkin, että joskus kun menen naimisiin, mulla ei voi ikinä olla samanlaisia muistoja... ei tule olemaan polttareita, ei edes kaasoa... mutta minkäs sille voi. Täytyy pysyä vahvana ja positiivisena... Olen kuitenkin iloinen ja aurinkoinen ihminen...

Mutta lähdin siis ulkomaille ja heti sinne päästyäni, sain paljon kavereita, kehuttiin, oltiin ystävällisiä ja kaikki kuului samaan porukkaan (toisin kuin Suomessa, jossa ihmiset väkisin ja tahallaan jättävät toisia ulkopuolelle). Olin iloinen ja vietinkin elämäni kaksi parhainta vuotta siellä. Minulla on tällä hetkellä enemmän ulkomaisia kavereita kuin suomalaisia ja pidän ulkomaisiin enemmän yhteyttäkin.

Minulla on ulkomaalainen poikaystävä, joka on aivan ihana, ja jonka kanssa tulin heti toimeen ja olimme samalla aaltopituudella.

En nyt sitten tule koskaan kokemaan, minkälaista on seurustella suomalaisen kanssa, mutta ei se haittaa, sillä olen aika lailla saanut tarpeekseni suomalaisista. Aivan kun olisin syntynyt väärään maahan. Mulla ei ole lainkaan samanlaista sidettä suomalaisiin kuin avoimiin ulkomaalaisiin.

Olisinkin vielä kysynyt, onko muilla lainkaan samanlaisia kokemuksia vai olenko se Suomen ainoa musta lammas?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu