Hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen tasapaino. Kokeilkaapas tuota, löytyy kirjakaupoista ja kirjastoista.
ZONE ruokavalio
ZONE
3606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko itse kokeillut? Kirjan ohjeet ovat liian vaikeita mielestäni toteuttaa. Voiko rasvoja käyttää muitakin kuin vain jotain pähkinäöljyjä?
Kuinka te rakennatte tuon ruokavalion päivittäin. Haluaisin yhden esimerkkipäivän!
Paskamaistahan se on niitä kaikkia hiilihydraatteja alkaa laskemaan, mutta jo sekin tuntuu auttavan, että...
Ruisviipale, 2 siivua kalkkunaleikettä ja nokarellinen rasvaa siten, että levittyy leivälle.
Kalapuikoissa muistaakseni oli 1 proteiiniannos sekä 1 hiilihydraattiannos.
Päiväannokset lasketaan oman kulutuksen mukaan. Eli mikäli tekee vähemmän, voi syödä vähemmän. Kaikkea saa syödä, mutta vastaavasti pitää muistaa ottaa sitten niitä muitakin aineita.
Eli vaikka omituiselle kuulostaa, niin kahvikupillisen ja viinerin sekaan pitäisi syödä ½ purkillista raejuustoa.
Hiilihydraatteja (leipä, sokeri.. yleensäkin makeat), proteiinit (liha, raejuusto...) ja rasvat (pähkinät ovat hyviä, rypsiöljy...)
Ruokapakkausten kyljessä lukee, että mitä kussakin ruoka-aineessa on ja minkäkin verran. Olutpullossa taisi olla 3 hiilihydraattiannosta joten olutpullon lisäksi pitäisi nauttia 3 rasvaa ja 3 proteiinia.
Päämäärittäin oman annoksensa voinee laskea....
Paino 70 kg
Urheilee
Kasvukausi
"lihavuus"
Riippuen tietenkin siitä, paljonko kuluttaa, niin huomaa oman "annostuksensa". Kun syö tasapainoisesti näitä ruokia, huomaa, että näläntunne pysyy loitolla, vaikka annoksia pienentäisikin ja eräs tärkeä pointti on myös se, että syö säännöllisesti ja usein.
Edes liikuntaa ei "tarvitse" harrastaa, kunhan vain sovittaa oman kulutuksensa nähden annoksiinsa. Kenties käytännöllisintä olisi kerran tehdä lista niistä hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista joita käyttää.
Hiilihydraateista aamupalaksi 1 hiilihydraatin ruisviipale, proteiineista 1 annos ja rasvoista 1 annos. Tämä tekee yhteensä 1 kokonaisannoksen ja kokonaisannoksia voi hyvinkin olla vaikkapa 15 per päivä.
Itse olen kokeillut ja hyvänkaltainen oli fyysinen olo. Isäukko piti vatsansa kurissa pelkästään syömällä "oikein" ja sukupuussa on muitakin henkilöitä jotka ovat Zonella päässeet hyvään ruumiilliseen kuntoon. Tietysti se, että aloin laiskuuttani lipsua ruokatottumuksista aiheutti sen, että olen nykyään tukevassa kunnossa.
Esimerkkipäivä voisi mennä vaikkapa näin:
Aamupala = 2 kokonaisannosta
Lounas = 4 kokonaisannosta
Välipala = 1 kokonaisannosta
Päivällinen = 4 kokonaisannosta
Välipala = 1 kokonaisannosta
Iltapala = 1 kokonaisannosta
Tämä tekee 13 kokonaisannosta, mutta jos tuntuu siltä, että enemmän tarvitsee, niin syö enemmän. Jos uskoo pärjäävänsä vähemmällä, vähentää annoksia, mutta syö "jatkuvasti". Itse kun treenasin ja söin tasapainoisesti, niin kyllä tuloksetkin pysyivät hyvinä.
Nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että hiilihydraatteja saa sieltä sun täältä. Esimerkiksi muroissa on hirvittävä määrä hiilihydraatteja eikä proteiineja lähes lainkaan. Raejuustossa taasen on kovastikin proteiineja verraten hiilihydraatteihin. Vaikeinta on kenties totutella ajatukseen, että kun juo kahvikupillisen (2 palaa sokeria) niin pitäisi ottaa 2 ruokalusikallista raejuustoa ja lurauttaa sekaan vähän öljyä.
Idioottimaiselle kuulostavaa toimintaa, mutta toimii kuin kukat ja mehiläiset. Zonen kirjoittaja sai idean Zoneilusta siitä, että hänen sukulaismiehensä olivat kuolleet 50 vuoden tienoilla sydänsairauksiin ja hänkin sai ensimmäisen laakin alta 50 ikäisenä. Hän rupesi miettimään, että voisiko ruokailutottumuksilla saada aikaan jonkinsorttista "iänpidennystä". Nykyisellään en tiedä, että onko hän enää elossa, mutta ainakin jokunenvuosi sitten hän oli vielä elävien kirjoissa.
Tässä vielä muutama linkki Zoneiluun.
http://www.zoneperfect.com/Site/Content/index.asp
http://www.svision.net/zone/
http://www.terveydenhoitouutiset.fi/lehti598/art2.htm
Kiitos valaisevasta kirjoituksestasi!
Rasvoista vielä kysyisin, että saako se rasva olla tavallista margariinia, vai ainako pääasiassa öljyä?
Ja mistä tietää kuinka monta hiilihyd. annosta viineri vie? Ovatko nämä taulukot jossakin kirjassa?
Tiesit kalapuikkojenkin annokset? Miten niitä oikein lasketaan?