Millä tavoin te muut sinkut kompensoitte läheisyyden puutetta? Tarkoitan, että onko teillä joitakin hyväksi havaittuja lohdukkeita, korvikkeita tai sijaistoimintoja niihin tilanteisiin, kun olo tuntuu yksinäiseltä ja surkealta? Mikä helpottaa - vai helpottaako mikään?
Läheisyyden korvikkeet
fiksaatio
322968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mulla on hyvä mielikuvitus, kieriskelen sängyssä ja rutistelen ja silittelen tyynyjä.
rutistelen tyynyä ja unelmoin =)
vittu me ihmiset ollan samanlaisia.
jos ufot seurailee meitä,niin me näytetään yhtä persoonallisilta kuin muurahaiset keossaan :)
Sain mielikuvan suuresta kerrostalosta, joka on täynnä yksinäisiä ja läheisyyttä kaipaavia ihmisiä, jotka rutistelevat ja paijaavat tyynyjä. Vain ohuet seinät välissään, jokainen omassa kopperossaan... Huh!
sen yleisimmän.
viina.
turruttaa hetkellisesti,päissään tunnen olevani ihan ok jätkä.
selvimpäin korvike voisi olla itsetuhoiset ajatukset.
jostain syystä ne lohduttavat,himoan itseni tuhoamista.
se on kuin jokin perustarve,joka janoaa tulla tyydytetyksi.
vähän liian tutulta kuulostaa. Paitsi että kännissä en tunne olevani ainoastaan ihan ok muija, vaan mielettömän kaunis, älykäs ja nokkela. Totuus lienee jotakin muuta. Lopputuloksena entistä katkerampi itku ja poru. Nuo itsetuhoiset ajatukset kyllä antais ymmärtää, että kantsis ottaa se pieni sininen pilleri ennenkuin tänään lähdet radalle:)
pilleriä.
haluan jotain jolla on merkitystä.
rakkaus tai kuolema.
on sillä että jaksat haluta tuota ensimmäistä asiaa.
Teoriahan menee niin että rakkaudeton lapsuus toiosen tai molempien vanhempien taholta aiheuttaa ihmisessä voimakkaan rakkauden kaipuun (ikäänkuin halun palata äidin (olemattomaan) syliin) ja tunteen omasta arvottomuudesta. Alkoholia napatessa tämä kelpaamattomuuden tunne häviää ja hetkellisesti koetaan jonkinsortin ihmisarvoista eksistenssiä, mutta yleislääkkeenä toimintamalli johtaa tyypilliseen alkoholismiin, jonka taustalta on lähes aina löydettävissä lapsuusaikainen tunnevamma.
Useimmilla ihmisillä uskomusrakennelman jäykkyys estää näkemästä totuutta, sitä että isä tai äiti oli kykenevä systemaattiseen julmuuteen tai laiminlyönteihin.
Onko olemassa kirjaa tai muuta lähdettä?
Prosessia on laajalti kuvattu Martti Paloheimon kirjassa "kotivammaisuuden synty". Hyvin kirjoitettu kansantajuinen teos, suosittelen.
jossain määrin ainakin hetkellisesti, mutta olen kuitenkin joutunut rajoittamaan niiden käyttöä käytännön syistä, jonka seurauksena on tasanen, mutta varma "vitutus".
ja olen jatkuvasti yhteydessä veljeeni, koska olemme yhteisessä yrityksessä sekä vanhempiimme ja läheiseen ystävään sekä lähiperheeseen, jossa on useita kummilapsia ja minullakin.
Lisäksi on kahden perityn talviasuttavan kesähuvilan hoitaminen.
Opiskelen, harrastan etc.....
En tosiaankaan kieriskele sängyssä enkä ymmärrä miestä, joka on niin naismainen.
Itse ajattelen aivoillani ja seuraan aikaani ja mielenkiintoisia leffoja ja urheilen.
päivät pitkät sängyssä kieriskele.
oon vain huomannut yöllä pitäväni tyynyä kainalossani.
jotain se kainalo kaipaa.
se muija vaikka jaloista raahaten sieltä luolasta tai vie sinne luolaan kuinka vaan ja rutistelkaa toisianne sulassa sovussa. Miksi siis et toimi?
Selvästi haluat vastakappaleen etkä tee mitään sen saamiseksi?
Hommiin, mars! Tuo jaloista raahaten piti kirjoittaa lainausmerkeissä, ettei joku taas ole ymmärtävinään asioita väärin.
ei ole tarvetta siihen tyynyyn, koska sun ympärillä on jatkuvasti tuttuja ihmisiä? Toista on niillä, jotka on muuttanu esim. opiskelujen takia vieraalle paikkakunnalle eikä ole löytänyt uusia kavereita.
Kiribatilta terveisiä. Missäs hän on tänään, kun ei näy tällä palstalla?
minun yksinäisyys ei johdu ujoudesta.
kavereita kyllä piisaa,mutta vastakkainen sukupuoli ei lämpene.
kommenttisi tänne, ilmeisesti et naista edes tarvitse. Taidat itse olla hieman naismainen, ellet peräti hi_h, jääköön sanomatta.
mä katon Shrekin!!
mitään mieleen. Olen jo niin tottunut, että harvemmin edes tunnen läheisyydenkaipuuta.
Joka perjantai 1 mäyris, fazerin 200g levy ja yksi runkku pär päivä.
ystävät (seura, halaukset, huumori), suklaa, netti (kun ei jaksa/ehdi tavata "oikeita ihmisiä"), hyvä kirja, mielenkiintoinen elokuva, yhdistystoiminta, seuraavan matkan suunnittelu tai sellaisesta haaveilu... Siinäpä minun sijaistoimintoni. Ja kun tämä lomaviikko loppuu, niin työt pitävät huolen siitä, ettei läheisyyttä ehdi edes kaivata kun iltaisin kaatuu puolikuolleena sänkyyn. Jos energiaa sattuu jäämään niin voisi suorittaa avoimessa yliopistossa tiettyjä kursseja.
Niin ja siirtolapuutarhamökistä haaveilen, mutta ei ainakaan vielä tänä kesänä taida olla varaa hankkia sellaista. Sormien työntäminen multaan, auringon lämmittämän maan tuoksu, kasvun ihme... Voisin viettää tuntikausia puutarhatöissä, kun vain olisi edes se pieni tilkku maata. Silloin en todellakaan muista edes kaivata ketään tai mitään muuta.
epäoikeudenmukaista, kun toinen haaveilee pienestä pläntistä ja mökkösestä ja toisilla on niin paljon työtä kolmen suurten vesistöjen varrella olevien huvilakiinteistöjen kanssa.
Siellä saa maata möyriä ja haravoida, niin että
nivelet ritisee ja miehet veneitä rassailla ja sisällä siivota ja puunata ja laskin, että niissä on 130 ikkunaa, jotka pitäisi pestä, mutta ei näillä voimilla.
Olen siihen ongelmaan keksinyt erinäsiä konsteja, sillä ei työ tekemällä lopu.
Remontti- ja maalaustyöt pitää selät kipeinä ja
puiden kantaminen käy työstä.
Onneksi hiekkapohjaisella rannalla on mukava koota ajatuksiaan ja viileässä vedessä kivut ja kolotukset, jotka rankka työ on aiheuttanut, lieventyy ja jaksaa taas ihastella luonnon ihmeitä.
Korvaa mikään, ikävä kyllä. Melkein aina ku himassa olen niin joka kerta se pasahtaa päällensä. Ainoa mitä voi tehdä on sekoittaa ajatukset jollain muulla touhulla ettei ehdi ajatteleen läheisyyden puutetta.
Itsellänikin kaikennäköistä touhua jatkuvasti et yksinolo aika himassa käy mahdollisimman vähille.
Koira kainaloon ja karkkipussi sohvan nurkassa ja joko katon telkkarista jotain sarjaa tai leffaa.
...Täyttää tyhjän tilan, käpertyy sohvalle kainaloon ja laittaa kuonon mahan päälle ja kuorsaa, toimii melkein yhtä hyvin ku mies:)
eläimen helliminen, silittäminen ja sylissä pitäminen on erittäin terapeuttista ja psyykkisesti eheyttävää:)
käyttöön ;-) Ajatuksissani saan aina läheisyyttä riittämiin.. toinen on heti vieressä, kun vain haluan ..
väsäilen kaikkee kivaa teknisten vimpainten kanssa :)
ja käteenveto!
juoksulenkille :) sen jälkeen on ihanan virkeä olo :) tai sitten meen kaupungille shoppailemaan se piristää mieltä :)
Voisinpa väittää että olen elänyt sinkkuna jo useamman vuoden, vaikka miehiä on ollut ja mennyt, varsinkin mennyt... lyhytkestoisia suhteita, joista ei ole mitään jäänyt. Ei edes pahaa mieltä.
En ole luenteeltani mikään kainalossa kehrääjä, ja jatkuvat hellyydenosoitukset ovat minusta päinvastoin, hmmm, kiusallisia.
Joskus kuitenkin tulee se läheisyyden kaipuu niin kovaksi, että suorastaan koskee! Minkäs teet, ei siihen hätään ketään viereen löydä.
Työni on aikalailla asiakaspalvelupainotteista, ja jotenkin raskaan työpäivän jälkeen kun raahautuu kotiin "toiselle työmaalle", ei hirveästi sitä toisen seuraa kaipaakkaan. Mutta sitten kun hommat on hanskassa, niin olisihan se kiva jos "joku" olisi siinä lähellä, edes olemassa.
Konkreettisesti puran läheisyyden kaipuun halaamalla hevosia (ne on tarpeeksi isoja että voi vähän rutistaakkin) ja paijaamalla koiraa. Murkkuikäinen poitsu ei paljoa halailuista perusta ;) On myös hyvä ystävä, jonka kanssa halataan pitkään ja hartaasti aina kun nähdään. Baarissa kun tanssii kunnon "reisitangoa" hyvän tyypin kanssa niin siinäkin saa jo läheisyyttä....
Nyt kun luen tätä kirjoittamaani tekstiä, niin ihmettelen kyllä että oikeastiko se elämä menee näin?