Olen kokenut helvetillisiä aikoja avoliittomme alkutaipaleella. Seurustelun ensi kuukausina seksiä riitti, mutta yhtäkkiä heräsin siihen, että sehän olinkin aina minä, joka aloin miestäni lämmittelemään. Kyllähän tuo aina innokkaana mukaan lähti ja seksi oli kaikinpuolin upeaa! Mitä ihmettä siis? Sorruin loukattuna "pelaamiseen" - ja tottahan se oli!!! Helposti vierähti viikko ilman minkäänlaista osoitustakaan halusta rakastella kanssani. Myös muut hellyydenosoitukset ja fyysinen läheisyys huusivat poissaoloaan. Olin näköjään yksin pitänyt niitäkin yllä. Murjottamista ja äärimmäistä loukkaantumistahan siitä seurasi, ja mies ihmetteli "mitä olen oikein sanonut tai tehnyt" Joo, tai mitä ET, tuumin itsekseni.. Tunne oli todella hirveä, ennenkokematon. Tätä sotkua kesti useita kuukausia, ja järkyttyneenä en osannut kuin kiukutella ja itkeskellä epämääräisesti.. Sain viimein suuni auki ja asiaa alettiin setvimään. Syyt mieheni käytökseen löytyivät menneisyydestä ja olemme nyt puhuneet aiheesta avoimesti ja rakentavasti. Paineet ovat hellittäneet ja nyt aloitteita tehdään molemmin puolin. Seksuaaliset tarpeemme kohtaavat; nautimme toisistamme ja pidämme samankaltaisista asioista, mutta minä vaan (valitettavasti) haluaisin seksiä miestäni useammin. Mutta olemme kaikki erilaisia ja sitä on kunnioitettava. Tilanne olisi tietenkin toinen, jos meidän libidomme tai mieltymyksemme olisivat kovin eri maata... Ainakin minulle seksi on niin tärkeää, että olisi vaikeaa ajatella elämää todella harvoin haluavan kumppanin kanssa, vaikka hän olisi muutoin miten kultainen ja hauska tahansa. Tämä siis _lähtökohtaisesti_. Sairaudet tai masennuskaudet ovat tietenkin asia erikseen.
Kaikenkaikkiaan nämä ovat hyvin herkkiä asioita, joista olisi yritettävä puhua toista syyllistämättä ja omaa "kohtaloa" säälittelemättä. Toinen ihminen ei voi myöskään olla täysin vastuussa seksuaalisesta tyytyväisyydstämme - itse on onnen ainekset muutoinkin elämässä kerättävä. Ihana kumppani on vain lahjana saatua plussaa, ei vastuussa elämämme kulusta. Ja kyllä, itsetyydytystä voi harrastaa myös parisuhteessa ;)
Kaikenkaikkiaan nämä ovat hyvin herkkiä asioita, joista olisi yritettävä puhua toista syyllistämättä ja omaa "kohtaloa" säälittelemättä. Toinen ihminen ei voi myöskään olla täysin vastuussa seksuaalisesta tyytyväisyydstämme - itse on onnen ainekset muutoinkin elämässä kerättävä. Ihana kumppani on vain lahjana saatua plussaa, ei vastuussa elämämme kulusta. Ja kyllä, itsetyydytystä voi harrastaa myös parisuhteessa ;)
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjoita [email protected], elän jokseenkin sun kaltaista elämää:)