Elikkäs päätettiin avomiehen kanssa muuttaa erilleen...kuitenkin olemme edelleen kihloissa ja jatkamme yhdessä oloa,
mutta vaikka asiasta yhdessä päätettiin pitkän keskustelun jälkeen(jonka vielä itse aloitin ja minun ehdoituksesta tähän päädyttiin) niin olen ruvennut pelkäämään että josko toi mies ei enää haluakaan olla minun kanssa,entä jos elämä itsestään onkin huomattavasti parempaa kuin minun kanssa niin mitenkä ikinä uskaltaa uudestaan avo-/avioliittoa ajatellakaan...ja miljoona muuta erilaista (ja samanlaista) ajatusta pyörii päässä.
En enää asiaa voi peruakaan, kumpikin jo saanut uuden kämpän ja tavaratkin on melkein jo muutettu..mutta olenko oikeasti tehnyt elämäni pahimman virheen kun tästä päätettiin?
ja tiedän jo valmiiksi että tyhmä olen kun näin annoin asioiden mennä, sitä ei tarvitse mulle enää kertoa...ehkä enemmän haluaisin kuulla niitä jotka ovat saman ratkaisun joskus tehneet, että mitä siitä seurasi.
kiitos kun jaksoitte lukea ja vielä enemmän kiitosta asiallisista kommenteista
mutta vaikka asiasta yhdessä päätettiin pitkän keskustelun jälkeen(jonka vielä itse aloitin ja minun ehdoituksesta tähän päädyttiin) niin olen ruvennut pelkäämään että josko toi mies ei enää haluakaan olla minun kanssa,entä jos elämä itsestään onkin huomattavasti parempaa kuin minun kanssa niin mitenkä ikinä uskaltaa uudestaan avo-/avioliittoa ajatellakaan...ja miljoona muuta erilaista (ja samanlaista) ajatusta pyörii päässä.
En enää asiaa voi peruakaan, kumpikin jo saanut uuden kämpän ja tavaratkin on melkein jo muutettu..mutta olenko oikeasti tehnyt elämäni pahimman virheen kun tästä päätettiin?
ja tiedän jo valmiiksi että tyhmä olen kun näin annoin asioiden mennä, sitä ei tarvitse mulle enää kertoa...ehkä enemmän haluaisin kuulla niitä jotka ovat saman ratkaisun joskus tehneet, että mitä siitä seurasi.
kiitos kun jaksoitte lukea ja vielä enemmän kiitosta asiallisista kommenteista
Vastaukset 11
Vanhimmat
eli mies otti kaiken ilon irti vapaudestaan ja siksi tietysti "väliaikaiseen eroon" halusikin. Muutti sitten takaisin monta "kokemusta" rikkaampana.
vaikee tilanne, itse juuri eronneena pitkästä suhteesta tiedän tunteen. mietin hirvittävän pitkään teenkö elämäni suurinta virhettä jos siitä päästän irti, ja nyt kk myöhemmin suren jo laastarisuhteen päättymistä.=)
ainoo neuvo mitä voi antaa vaikka kyseessä ois paras ystävä on, että kuuntele itseäsi. siinä ei auta muiden neuvot eikä haukut koska itse sun täytyy sen päätöksen kanssa elää. mut jos jatkuvasti tuntuu että hakkaa päätä seinään, asiat ei muutu ja tunnet itsesi vanhaksi, tylsäksi ja onnettomaksi vaikka olet 25v. ni jotain kannattaa tehdä.
mä ajattelin niin, että jos meidät ois tarkotettu yhteen kuitenkin, ni kyllä sitten palataan yhteen. alkuun pelkäsin että se toinen heti löytää uuden ja vasta sen jälkeen tajuan että se ois ollu se oikea, mutta se riski oli pakko ottaa. panoksena siinä pelissä oli oma onni/onnettomuus ja uskon että tein oikean ratkaisun. ja kuten alkuun sanoin, olen jo ehtinyt katsomaan vähän ympärillekin, ja välillä tuntuu että hemmetti taas tätä mutta uskon että se mulle tarkoitettu mies tuolla jossain odottelee.
tsemppiä ihan hirveesti!
Ensinnäkin, älä välitä tuon Ellixkellix:sin (vai mikä lie olikaan) viestistä. Hän ei selvästikään osaa lukea ja silti pitää provosoida : )
No asiaan. Meillä on ehkä edessä sama tilanne. Tällä hetkellä olemme toista viikonloppua erillään miettiäksemme asioita. Onko toisiamme kohtaan tuntema rakkaus niin syvää ja vahvaa, että se kestää. Pitääkö meidän muuttaa erilleen jotta näemme kaipaammeko ja tarvitsemmeko toisiamme. Pitkään jatkuneet riidat, niiden selvittämättä jättäminen....ihan kaikki on ajanut meidät tähän tilanteeseen.
Itse mietin ihan samaa. Jos muutetaan erilleen. Mitä sitten...mietimmekö kaksi viikkoa ja sitten tapaamme? Vai tapaammeko sitten kun aika on sopiva...milloin se on sopiva ja kumman mielestä? Mitä sitten tapahtuu? Miten voimme, jos niin toteamme, jatkaa siitä uudelleen yhdessä puhtaalta pöydältä? Ehkä nuo asiat sitten vaan loksahtavat paikallee, mutta nyt tuntuu hassulta erota jos kuitenkin jatkamme seurustelua!
Mitä sitten jos emme ole samaan aikaan samassa vaiheessa ajatustemme kanssa`?
Miljoona ajatusta pyörii minullakin päässä : )
Sori, että en voinut antaa sinulle vastauksia kun kaipaan niitä itsekin...on kuitenkin hyvä tietää, että en ole ainoa.
Voimia sinulle ja uskon, että rakkaus kestää kaiken ja rakkauden avulla (jos sitä oikeasti on) kaikki käääntyy parhain päin. Näin uskon itsekin.
emme kuitenkaan muuttaneet erilleen.Mietintä on kovaa ja tuskallista.
Kuinka jatkossa?Riittääkö voimia selvittää asioita ja puhua kipeistäkin asioista?
Sitä en tiedä mutta päätös siitä että vielä yritetään ja saman katon alla,helpotti kuitenkin.
Nyt kummallakin on aikaa miettiä mitä haluaa ja kuitenkin yritämme vielä ettei sitten jatkossa tarvi harmitella ettei tullut katottua loppuun asti tätä stooria.
Hukkaan ei haluaisi kaikkea hyvää heittää...ja ajatus siitä että mitä kaikkea tuolla odottaa...sitä ei voi kukaan tietää.Eikä sellaista voi ruveta myöskään jossittelemaan...niin ei voi elämäänsä elää.
Kukaan ei tiedä mitä elämä eteen tuo...mutta minä ainakin itse halua olla reilu sekä omia että toisen tunteita kohtaan ja katsoa vieläkö sitä rakkautta löytyy enkä heittää heti rukkasia naulaan.
Voi olla että miettiminen olisi voinut olla helpompaa toisaalta erillään...mutta luulen että sitten ei olisi tullut puhuttua niin paljoa eikä selvitettyä asioita ääneen.
Meillä asiat vielä kesken mutta tosiaan edes se ratkaisu että annetaan meidän suhteellemme mahdollisuus sentään on pystytty päättämään.
Nää on niin tottavie vaikeita asioita ettei niihin oikein kukaan pysty mitään neuvoja antamaan.Kaikki tunteet kun pitää itse käydä lävitse.
Itse olen yrittänyt ajatella sa sanonut toisellekkin että muistele niitä alkuaikoja...ja niitä asioita mihin toisessa rakastuit ja hyviä puolia...ei keskittyä niihin huonoihin.Koska niitä on kaikilla ja niitä voi yrittää muuttaa..Ja antaa itselleen lupa heittäytyä tunteiden vietäväksi siis omaa kumppaniaan kohtaan eikä sulkea niitä tunteita pois.
Kaikkea hyvää myös teille muille jotka näiden asioiden parissa taistelette...
Tää on raskasta ja vie ilon elämästä välillä mutta kyllä se aurinko meillekkin vielä paistaa.Uskokaa pois!!!Tsemppiä!
teillä on kuitenkin olemassa, ole onnellinen
siitä ! Ehkä joitakin asioita ei kannata
toisalta puhua puhki, joistakin voi jättää
puhumattakin. Tiedän että tuo tilanne varmasti
kalvaa sinua, mutta tiedäthän kai sen sanonnan
että asioilla on taipumus järjestyä.
Minulle kävi hieman toisella tavalla, muutin
viime kesänä yhteen avokkini kanssa, olen siis
eronnut, edellisestä liitostani on lapsi.
Lokakuussa ostettiin kihlat ja pidettiin isot
juhlat molempien suvuille.
Joulukuussa ex-aviomieheni kuoli äkillisesti.
Tytäreni muutti kokonan meille asumaan.
Järjestelin hautajaisia ja tytön asioita,
joka oli aivan järkyttynyt.
Helmikuussa uusi puoliso pakkasi kimpsunsa
ja kampsunsa ja lähti, eikä ole sen koomin
käynyt muuta kun tavaroitansa hakemassa.
Ei mitään keskustelua- ei mitään selitystä.
Olen yrittänyt puhua hänelle, laittanut
viestejä, --aivan mykkä.
En tiedä johtuiko tilanne siitä exäni kuolemasta
vai tytön tanne muuttamisesta. Ensin tuli surun päälle vielä lisää surua, mutta nyt olen ajatellut että jos ei mies kestä tuommoista
äkillistä, itsestä riippumatonta tilannetta
niin menköön.
Eli menetin kerralla 2 miestä, eikä kummankaan
kanssa enää pysty keskustelemaan.
Voimia sinulle valinnoissasi, kyllä se tilanne
vielä siitä kirkastuu, usko pois !
ei ole helppo tilanne sinullakaan!!!Koitahan jaksaa lapsesi kanssa!
vaikeita aikoja tässä on rämmitty; mehän oltiin
tytön kanssa katsomassa hänen isänsä (42v) kuolemaa ihan viimeiseen hengenvetoon.
(meillä oli tosi hyvät välit, ehkä juuri siksi kun älyttiin aikoinaan erota)
Tytön ukki kuoli 3 v sitten ja hän oli katsomassa
sitäkin elvytystä, joka ei johatnut tulokseen.
Hän on nyt murrosiäsä vielä, jotenka tässä on
vähän double trouble-tilanne, mutta tunnista-
ja päivästä toiseen mennään eteenpäin, nyt
kahdestaan.
Jotenkin kiva surffata näillä sivuilla, pääsee
aina hetkeksi pois omista ympyröistä ja näkee
että vaikeuksia on muillakin.
Vaikka eihän se tietenkään mitään kivaa ole!
Tosin- alkaa tuntumaan välillä siltä että ihmiset
marisee tosi tyhjänpäiväisistä asioista, mutta
ei kai niitä vaikeuksia anneta kellekään enempi
kun jaksaa kestää.
Tytön psykoterapeutti sanoi viime viikolla että
kuolema seuraa meitä, itse olin tosi pahassa
kolarissa 4 v. sitten, selkäranka katkesi ja
piti opetella kävelemään uudestaan.
Tyttö tuossa eilen tuumi että meille ei varmaan
enää kukaan myönnä henkivakuutusta eikä hän saa
koskan poikaystävää tällä karmalla... ;o)
Elikkä huumoriakin pitää olla pelissä.
Sinulle, ja kaikille muille tässä vielä
runo, jonka typykkä halusi isänsä kuolin-ilmoitukseen
Tähdetkin näkyvät vain yöllä
kun on pimeää ja hiljaista.
Eivät ne lakkaa olemasta
kun on valoisaa tai kun en katso.
Ehkä enkelitkin kätkeytyvät hiljaisuuteen,
niinkuin tähdet.
Katseisiin
joihin heijastuu yön syvyys.
Ovat vain vaiti lähellä.
Tunnetko salaisuuden ?
On läsnä valon maa
ja siipi ikuisuuden otsaasi koskettaa.
Iloa, valoa ja parempaa huomista meille kaikille !!!!
kaunis runo!
juu tosiaan paljon tsemppiä teille molemmille, siinä on tullut monta isoa asiaa yhdellä kertaa.
on nää ihmissuhteet aina sellasta outoa välillä, ehkä se vaan pitää hyväksyä että vaikka kuinka asiat suunnittelee ni elämä voipi heittää vähän toiseen suuntaan kuitenkin ja siinä sitä sitten hetken mietit että jahas.
taito onkin sitten jatkaa siitä, uskoa itseensä ja pelata loistava matsi niillä nappuloilla mitä annetaan=)
tuossa osuit kyllä naulan kantaan.
oon jotensakkin sitä mieltä ettei elämää
voi kauheasti suunnitella; isommat linjaukset
voi vetää mutta kun myös kohtalolla on sormensa
pelissä niin yllätyksiinkin pitää varautua.
jos joku olis mulle sanonut puoli vuotta sitten
missä tilanteessa nyt olen niin enpähän olisi
uskonut !
onneks me ei tiedetä asioita etukäteen, eikä
varsinkaan kuoleman hetkeä.
lähtijällehän tuo oli tosi armollista, kuoli
suurinpiirtein luistimet jalassa jäkisharkkojen
jälkeen.
meille jälkeenjääneille vaan niin tuskallista
ja vaikeaa, mutta onneks aika parantaa.
avoero menee jotenkin tässä samassa sumussa
ei oikein osaa eritellä kumpaa sitä nyt suree!
iloa ja valoa kaikkien alkavaan viikkon
ja kiitoksia toivotuksista :o)
Te selviätte. Sinun peruspositiivisuutesi tulee kirjoituksista läpi. Pitäkää tytön kanssa toisistanne huoli, sillä nyt on sinun vuoro häntä kasvattaa.
Voimia. Ihana runo tytöltäsi.
Voimia tässä tarvitaan, ja enkeleitä myös :o)
Jostain ihmeestä se voima kumpuaa silloin kun on
vaan pakko jaksaa. Ihme voimaa noista lapsistakin löytyy; vaikka tilanne oli tosi
vaikea ja karmaiseva, niin ipana vaan jaksoi
laulaa isälleen hautajaisissa. 90 hengen yleisön
edessä vetäsisi latlut: Kirkossa
tuli kirkkoon mies ja lapsi
he eteeni istuivat
oli tie kai pienelle pitkä,
oli kosteat kiharat...
välisäkeistöjä en muista, loppu menee näin
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
hän nostaa pienet kasvot ja huuli värähtää..
----
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
soi kirkossa kiitosvirsi
oli ulkona vihreää
ja toinen oli Kirkan Leijat
(Kirkahan kuoli pari viikkoa sen jälkeen)
Kyllä täytyy sanoa että raavaitten jääkiekkomiestenkin täytyi kaivaa nenäliinaa
taskusta ! Itse en pystynyt kuuntelemaan, menin
kirkon aulaan ja rukoilin voimaa.
No-tytöstä tulee ensihoitaja, oli päättänyt tämän jo ukkinsa kuoltua ja nyt isän kuolema
vain vahvisti ajatusta.
Jotenkin tässä kaikki "turhat" asiat jää
sivuseikoiksi, jos nyt joku marisee siitä
että voi voi kun poikaystävä ei soita kahteen
päivään niin sou what ?
Jokaisella on tosiaan omat ongelmansa, vaan eri mittakaavassa.
Useampaan otteeseen kuitenkin olen miettinyt elämän perimmäistä tarkoitusta ja se on minun
mielestäni se että täällä ollaan toinen toisiamme varten. Jos jotenkin voi helpottaa
kanssaihmisten eloa ja oloa niin se on tosi
buenoa !!!
Olipahan ongelma ihan mikä hyvänsä, vaikka
se että tuli huono porkkanasato :o)