Miksei mies halua?

Mikä voi olla vialla, kun aiemmin ihanan avoimen seksuaalinen poikaystäväni on vetäytynyt viimeisen vuoden-kahden aikana kuoreensa, välttelee seksiä ja tuntuu pelkäävän aiheesta puhumistakin. Tyydyttää itseään, muttei tahdo minua kuin öisin pimeässä puoliunessa. Toista suhdetta ei ole ja sanoo rakastavansa ja kaiken olevan kunnossa. Miten saisin laukaistua kiristyneen tilanteen? Olemme jo molemmat räjähdysalttiita, minä seksin puutteesta, hän vaatimuksista.
101503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

voisit esim. istuttaa miehesi sohvaan ja sanoa, että sullon asiaa. kiristä häneltä lupaus, ettei lähde sohvasta tai lopeta kuuntelemasta ennen kuin olet saanut asiasi sanottua. kerro sitten, mitä ajattelet seksittömyydestä suhteessanne ja mitä tunnet, kun et saa riittävästi. sano miehellesi, että hänen ei tarvitse heti puhua, mutta pääasia että kuuntelee sua.

Äänestä
  • Näin olen tehnytkin, sillä seurauksella, että mies ilmeisesti tuntee aiheuttaneensa pettymyksen ja on entistä säikympi. Nykyään jo pelkkä seksiin viittaaminen usein aiheuttaa hänelle vastareaktion ja minua taas alkaa suututtaa...Miten kierteen saisi purettua!

    Äänestä

alistaa ja käyttää sinua kuin huoraa minkä on nähnyt
pornosivuilta mutta kaikesat huolimatta tuntee niin syvää kiintymystä sinua kohtaan ettei pysty ja tästä syystä rankaisee itseänsa ja siinä sivussa sinuakin
olemalla pidättyväinen.

Äänestä
  • Voisi ehkä olla jotain sellaistakin? Onko sulla kokemusta?
    Minä olisin kyllä tosi avoin kokeiluille, mutta rikkoisiko se sitten miehen mielikuvan "tulevasta lastensa äidistä" ja siististä parisuhteesta. Miten saisi uskaltamaan kohdata ajatuksensa, kun väittää aina, ettei mikään ole vialla.

    Äänestä

Se on vallankäyttöä sekin, se seksistä kieläytyminen. Alapa katsella muita ja laita itsesi huippukuntoon, äläkä ole miehestäsi välittävinäsikään, niin eiköhän se siitä herää. Sano , että haet muualta, jos ei siltä saa. Yhdessäolo on molemminpuolista antamista, eikä siitä saa yksipuoleisesti kieltäytyä - ei mies eikä nainen.

Äänestä
  • Nää vanhat konstit, joilla saadaan vanha rakkaus kukoistamaan mustasukkaisuudella ei aina oo niitä järkevimpiä ratkaisuja. Jos se hetkellisesti auttaa seksin puutostilaan niin sillä voi myös olla pahempia vaikutuksia toisen mielikuvaan sinusta ja luottamukseen.

    Niin. Miettikää kahdesti. Kolmesti. Tai jopa neljästi.

    Äänestä

  • "Se on vallankäyttöä sekin, se seksistä kieläytyminen."

    Hehheh, oletko sinä niitä urpoja, jotka kuvittelevat että miehellä panettaa ja ottaa aina eteen niinkuin pornoleffoissa? Esimerkiksi työstressi voi saada niin miehen kuin naisenkin halut kaikkoamaan.

    "Alapa katsella muita ja laita itsesi huippukuntoon, äläkä ole miehestäsi välittävinäsikään, niin eiköhän se siitä herää."

    No ei varmasti herää, sillä haluttomuuteen lienee jokin syy, joka ei poistu ainakaan tuolla tavalla.

    "Sano , että haet muualta, jos ei siltä saa."

    Tämä on kyllä tässä tapauksessa varmin tapa ajaa parisuhde karille.

    Äänestä

Jos se tyydyttää itseään, ei se ainakaan mekaanisesti rikki ole.

Vastauksia ei ole hirevesti, mutta kysymyksiä senkin edestä.


* Ennen avoin, nyt vetäytynyt. Jos ajattelet tarkkaan, niin milloin alkoi? Alkoiko yllättäen vai pikkuhiljaa? Ongelmia töissä, opiskelussa, raha-asioissa, perehe / ystävät sukset ristissä?

* Hellyys? Miehetkin tarvitsevat sitä... Arasteleeko sitäkin? Siis sitä hellyttä mikä ei johda seksiin. Puolita seksin määrä ja tuplaa hellyys. Pahimmat tarpeet saat varmaan myös itsenäsi hoidettua jonkin aikaa.

* Aloitteet ja työjako? Joutuuko toinen tekemään aloitteet ja 90% työstä lakanoiden välissä? Voitko esim repäistä töiden jälkeen siltä housut jalasta ja hoidella sen, niin että sen ei tarvii muuta kun vikistä..

* Oman käden oikeus ja porno. Jos sinulla on naisena "munaa" katsoa mitä miehesi on katsonut, niin sieltä voi löytyä jotain mikä piristäisi miestäsi. Älä kuitenkaan kompastu siihen mihin 90% naisista, eli ala vertailemaan itseä siihen ruudulla näkyvään silikoniamatsoniin ja sen siskoon. Tarkkaile mitä, missä olsuhteissa ja miten siinä touhutaan. Normaali mies on kuitenkin kiinnostunut siitä toiminnasta enemmän kun niistä "näyttelijöistä". Osittain toteutettu fantasia voi tehdä ihmeitä.

* Toinen suhde. Se että sitä ei ole ei todistu sillä että toinen sanoo niin. (Kuka oikeasti myöntäisi...). Kannattaa pitää ainakin silmät ja korvat auki.

* Arki tulee aina, kaikki ei säily ennallaan.

* Peiliin katsominen. Vaikka syy olisikin toisessa, voi aina itseenkin mennä hieman - kahden kauppa kun on. Ulkonäköä tuunata hieman, hiusten värjäys, vaatetus, jne... parisuhdekiloja kuriin jos on kertynyt (puolin ja toisin).

* Miehen arki. Ihan perusasiat kunnossa? Syö hyvin ja terveellisesti? Harrastaa edes jotain liikuntaa? Viettää aikaa kavereiden kanssa? Onko silä tavoitteita johon pyrkii?

* Milloin olitte yhdessä lomalla - irti arjesta enemmän kuin yhden illan ?

Äänestä

se seiso kunnolla,meinaan että riittävän pitkään ja kovana.Se on myös arka paikka jos välillä epäonnistuu,alkaa helposti pelkäämään sellaista tilannetta

Äänestä

Onko se "ei ole toista suhdetta" vaan miehen sana johon uskot? Ehkäpä sillä on mennyt koko hommasta maku kahden vuoden yhdessäolon jälkeen ja on ehkä vielä pornoonkin koukussa. Eipä ole ainoa mies jolla kiinnostus oman naisen kanssa sekstailuun vähenee aika tavalla, kun suhteeseen tulee arki, kun alkuajat on olleet sitä jatkuvaa jyystöä.

Sanot sille, että sä et kaipaa muuta kuin 100% totuuden, niin olet tyytyväinen. Sanot että suhteen voi lopettaakin, jos hän ei enää susta välitä ja kuvioissa on toinen nainen mukana.

Miten sä miestä yrität kiihottaa? Onko seksikkäitä alusasuja, sukkanauhoja, stayuppeja, ranskalaisen palvelijattaren "työasu", meikkaatko kauniisti, sheivaatko alapään karvat pois?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Genda kirjoitti:

Mikä voi olla vialla, kun aiemmin ihanan avoimen seksuaalinen poikaystäväni on vetäytynyt viimeisen vuoden-kahden aikana kuoreensa, välttelee seksiä ja tuntuu pelkäävän aiheesta puhumistakin. Tyydyttää itseään, muttei tahdo minua kuin öisin pimeässä puoliunessa. Toista suhdetta ei ole ja sanoo rakastavansa ja kaiken olevan kunnossa. Miten saisin laukaistua kiristyneen tilanteen? Olemme jo molemmat räjähdysalttiita, minä seksin puutteesta, hän vaatimuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu