Ujostuttaako?

Hmm, oletteko muut törmänneet sellaiseen asiaan, että kova ihastuminen..tai no pelkkä ihastuminenkin, tekee tavallaan itsestä todella "heikon"?

Eli sillä logiikalla, että toinen on tavallaan niin kovin tärkeä ihminen, että tekee mieli ottaa varovasti...ei uskalla/viitti tehdä mitä tahansa..vaan harkitsee, miettii, puntaroi ja ujostelee.

Ja tavallaan se, että on paljon pelissä.

Eli et on heikko, vaikka pitäisi olla vahvana :)
51372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun se aina käy niiden kanssa kenestä on kiinnostunut. Ei se yleensä ole kuin sen ensi tapaamisen aikana tai flirttivaiheessa, mutta joskus se jääkin siihen. Ärsyttää vaan kun jää ittestään semmonen jäätävä kuva ku vaa jumittaa eikä uskalla olla oma ittensä vaikka yrittäis.

Äänestä

kaikkien uusien ihmisten seurassa alussa vähän hiljanen, tarkkailen et minkälainen tyyppi on kyseessä. Siitä voi saada kylmän tai välinpitämättömän kuvan. Tietenkään sitä ei heti uskalla pistää juttujensa "parhaimmistoa" peliin. Kyse ei mielestäni ole heikkoudesta vaan varovaisuudesta.

Äänestä
  • Tarkoitin tuolla heikkoudella tavallaan jotain että "Se vetää ihmisen niin pienen tuntuiseksi, kun rakkaus/ihastuminen jysähtää kohdalle yllättäen".

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    Tarkoitin tuolla heikkoudella tavallaan jotain että "Se vetää ihmisen niin pienen tuntuiseksi, kun rakkaus/ihastuminen jysähtää kohdalle yllättäen".

    tulee sellanen epätodellinen, jännä olo. ihan kuin eläisi unessa.
    ihastuin pahasti, ja vaikka minulla on ollut useita miehiä, nyt on aivan erilainen olo. sitä on vaikea kuvailla!

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tyttis79 kirjoitti:

Hmm, oletteko muut törmänneet sellaiseen asiaan, että kova ihastuminen..tai no pelkkä ihastuminenkin, tekee tavallaan itsestä todella "heikon"?

Eli sillä logiikalla, että toinen on tavallaan niin kovin tärkeä ihminen, että tekee mieli ottaa varovasti...ei uskalla/viitti tehdä mitä tahansa..vaan harkitsee, miettii, puntaroi ja ujostelee.

Ja tavallaan se, että on paljon pelissä.

Eli et on heikko, vaikka pitäisi olla vahvana :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu