Onko muille käynyt näin, että kaikki on hyvin kunnes varataan kirkko. Sitten yhtä kriisiä, pelottaa niin paljon. Monta viikkoa jo olen käynyt läpi kaikkia mahdollisia karikoita ja suhteemme heikkouksia. Uskallanko naimisiin?
Neuvoja hääahdistukseen
sgon
6978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Me menimme naimisiin tosi lyhyellä varoitusajalla eli sovimme hääpäivän 4 kk päähän, kun olimme päättäneet avioitua. Kyllä siinä tuli joitakin kertoja panikoitua, mutta ne hetket kestivät itselläni onneksi vain muutaman päivän. Minä kerroin kaikista paniikin aiheista miehelleni. Hän ei ottanut niitä liian raskaasti vaan pystyimme keskustelemaan kaikista asioista ja sitten tuntui taas hyvältä. Aloitin aina: "Minä taidan taas panikoida, mutta...", niin hän osasi suhteuttaa asiat oikein. Nyt olen onnellisesti naimisissa, eikä mikään epäilytä tai huoleta:)
Kuinka pitkä aika teillä on häihin? Kuinka kauan olette seurustelleet? Oletteko nuoria/vanhoja?
Olen sitä mieltä, että jos on ollut jo pidemmän aikaa varma valinnastaan ja alkaa epäröidä ja panikoida vasta aivan häiden kynnyksellä, kannattaa ottaa rauhallisesti ja odottaa paniikin ohi menemistä. Sen sijaan jos sulhasesta/morsiamesta paljastuu siinä vaiheessa uusia asioita, jotka saavat epäröimään, on ihan oikeasti harkinnan paikka.
luonteeltani aika huolehtija, mutta nyt en tiedä, onko syynä normaali levottomuus vai ihan aiheellinen. Olemme olleet suht onnellisia jo useampia vuosia yhdessä, mutta koko ajan mulla on ollut pientä painimista tiettyjen asioiden kanssa. En tiedä, riittääkö se, että rakastetaan, jos luonteet ja tempperamentit vaan ovat kovin erilaiset. Toisaalta tähänkin asti selvitty, vaikka myrskyisesti. Mitään uutta ei ole nyt paljastunut, vanhat möröt vaan nostavat päätään näin ison päätöksen edessä. Meillä on oikein toimiva "tiimi", mutta tuntuu välillä ettei tarpeitani esim. yhdessäolon ja seksuaalisuuden saralla tyydytetä. Minunkin mieheni kestää epävarmuuteni, mutta rassaahan se kumpaakin, kos vähän väliä on päällä ahdistus siitä, ollaanko liian erilaisia. Häät ovat kesällä, ja vuoroin järjestän innoissani, vuoroin kauhistun päätösten tekemistä.
Neuvoja tulee varmasti puoleen jos toiseen, mutta muista että vain sinä tiedät missä mennään ja teet päätöksen täysin omien tuntemustesi mukaan.
"...koko ajan mulla on ollut pientä painimista tiettyjen asioiden kanssa. En tiedä, riittääkö se, että rakastetaan, jos luonteet ja tempperamentit vaan ovat kovin erilaiset."
"...tuntuu välillä ettei tarpeitani esim. yhdessäolon ja seksuaalisuuden saralla tyydytetä."
Näitä asioita olisi varmaan hyvä selvittää ennen häitä. Erilaisuus ei ole välttämättä pahasta, tärkeintä on se, että kokee tulevansa silti ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Jos tuntuu ettei saa seksin- ja läheisyydentarpeitaan täytettyä suhteessa, olisi minusta hyvä yrittää tehdä asialle jotain. Useimmissa suhteissa läheisyys ja seksi vähenee vuosien kuluessa ja tilanne on huono, jos niistä on toisen mielestä puutetta jo ennen ennen naimisiin menoa...
Olisiko sinusta mahdoton ajatus mennä keskustelemaan tilanteesta jonkun todellisen parisuhdeasiantuntijan kanssa (psykologi, parisuhdeneuvoja tms.)? Heiltä löytyisi ehkä jotain ideoita siitä, mitkä jutut ovat huono ennuste avioliitolle ja minkä asioiden kanssa pystyy elämään. Eikä sinun ole mikään pakko kertoa miehelle, että olet käynyt pohtimassa asiaa asiantuntijan kanssa...
outoa, jos ei tulisi ollenkaan puntaroitua niinkin isoa asiaa? En usko että on yhtäkään ihmistä, joka ei olisi jossain vaiheessa ahdistunut tehdystä naimapäätöksestä.
Mikä sua ahdistaa? Jos ahdistaa hääjärjestelyt, nou hätä, ne ahdistaa kaikkia. Jos mietityttää, onko sittenkään menossa oikean ihmisen kanssa naimisiin, on syytä ehkä pohtia pitempään missä mennään ja miltä tuntuu. Pystytkö oikeasti elämään lopun elämäsi yhdessä tuon ja vain tuon ihmisen kanssa, hyvinä ja huonoina päivinä?
Tunsin mieheni jo aika hyvin. Oltiin harjoiteltu
avoliittoa 3 vuotta, tunntetu 4 vuotta.
Meille ei tullut moista paniikkia, jos tulee riitoja ja karikkoja... niitä tulee..
Enemmän me ressattiin hääjärjestelyjä...
Mutta ollaan puhuttu keskenämme kaikenlaisista asioista. Meillä oli karikkoa jo ennen häitä.
Olin menettää mieheni onnettomuudessa.
Emmehän me voida aavistaa tulevaisuutta, mitä meidän elämässä on 10 vuoden päässä. Pitää sailyttää itsenäisyys, itsekunnioitus ja jos putoaa, niin putoaa aina jaloilleen.
Vaikka rakastan ihan kamalasti miestäni. En varaa esim. talouellisesti hänen varaansa, vaan tulen toimeen omillani.
Joilekkin miehille itsenäinen nainen on punainen vaate, mutta minun mieheni on oikein tyytyväinen.
Hän tietää, että jos sattuu jotain, vaimo kyllä selviää lasten kanssa ja samoin minä luotan mieheni, että hän selviää lasten kanssa jos minulle sattuu jotain.
Se on kait sitä, sielunkumppanutta.
Jos tunnet, että mies on oikea... niin anna palaa... mutta jos mies on väärä, niin lähde tai pyydä jatkoaikaa...
Hyvää Jatkoa
Mulla on hyvin yksinkertainen neuvo: älä mene naimisiin! Eroa ja muuta omillesi, niin eiköhän ahdistuskin helpota ;) Turha itseään kiusata jos tietää ettei uskalla mennä naimisiin.