Eräänä päivänä kauan sitten eksyin kokeilemaan chattailua ja jäinkin hetkellisesti koukkuun siihen maailmaan. Aika pian kuitenkin tajusin, ettei se maailma kuitenkaan loppujen lopuksi olekaan minun juttuni. Miehelleni en chatti-kokeilustani kertonut, koska siihen liitetään yleensä niin paljon negatiivistä ja kieltämättä itsellänikin olisi ollut vientiä vaikka kuinka, jos vain olisin halunnut antaa periksi.
Kuitenkin päädyin kirjoittelemaan parin tyypin kanssa tän chattailun jälkeen. Molempien kanssa kirjeenvaihto on kestänyt jo yli vuoden. Kirjoitukset on pelkällä kaveripohjalla -keskustelemme ihan arkisista asioista ja joskus niistä asioista joita on helpompi tuntemattomalle kertoa kuin kenellekään tutulle. Ajan kuluessa he molemmat ovat alkaneet tuntumaan oikeilta ystäviltäni. Ainoana eroa tietenkin se, ettemme ole koskaan tavanneet, emmekä tapaamista suunnitelleet.
Kirjoittelumme on siis täysin asiallista ja tämän vuoksi haluaisin kertoa tästä myös miehelleni. Minua on koko ajan vaivannut se, että salaan häneltä tällaisen. Taas toisaalta ajattelen, että saa kait minulla olla ystäviä, joista hän ei tiedä, koska kyse ei kuitenkaan ole mistään muusta. En vain tiedä miten selittäisin sen, että yks kaks reilun vuoden jälkeen paljastankin tällaisen jutun. Haluaisin antaa vaan asian olla, mutten taida pystyä siihen ilman huonoa omaatuntoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on monta chatti ystävää sekä miehiä että naisia.
Miesystäväni ei ollenkaan pistä pahakseen heitä. Ompa tavannut heistä muutaman ja pitänyt ystävyyttämme aivan luonnollisena. Kyllä heistä on tullut ihan oikeita ystäviä minulle.
Miksi muuten et kertonut miehellesi käyneesi chatissä? Ei siinä yleisistä luuloista ole mitään pahaa eikä sitä salata olis tarvinnut
On miehen epäluulojen syy jos hän ei sitä olis hyväksynyt.
Minä olen chattaillut noin 3 vuotta aika säänöllisesti. Alkuun sen vuoksi etten kertakaikkiaan päässyt kotoa pois tavatakseni muita kuin vaippaikäisiä. Nyt sen vuoksi että minun ystäviä on siellä ja lähes päivittäin kuulumiset vaihdetaan. Uusiin ihmisiin en enää jaksa tutustua mutta tuttujen kanssa on kiva porista.
Mietin tuossa mitä sinä tekisit... minä kertoisin miehelleni kirjekamuistani. Tietyskikään en voi tuntea miestäsi miten hän reagoisi mutta jos kirjoittelunne on ihan "viatonta" asioista juttelua en voi uskoa että joku mies siitä pultit vetäisisi.
Voisistko kenties näyttää hänelle heidän kirjeitään niin hänkin näkisi mistä on kyse?
Mitä me tästä opimme?
ainakin sen ettei kannata salailla..
Hyvää jatkoa sinulle Silja ja toivottavasti miehesi ymmärtää jos päätät kertoa
Niin ei mieheni mitään mustasukkaista sorttia ole, joten siinä mielessä kertominen ei olisi ongelma. Mulla on kyllä miespuolisia ystäviä muutenkin ja he ovat käyneet kylässä meillä tai minä heidän luonansa.
Oikeestaan pohdinkin vain sitä, että mitä hän ajattelee kun kerron asiasta näin jälkikäteen. En oikeestaa itsekään tajua miksi en heistä heti kertonut -ehkä siksi, etten uskonut heistä mitään ystäviä tulevan. Kirjoittelemme vain aikamme ja that it.
S-postit voisin kyllä näyttää hänelle -ainakin suurimman osan niistä. Mutta todellisessakin elämässä pohdin asioita ystävieni kanssa, eikä niitä kaikkia mietteitä ole tarkoitettu mieheni kuultavaksi/luettavaksi. Ja toisaalta enkö kuitenkin pettäisi näiden kirjekamujeni luottamuksen, jos joku kolmas lukisikin heidän purkauksiaan.
No ehkä teen kärpäsestä härkäsen, mutta kyllä tämä vaivaa...