Solariumista

Hei! Olen lähdössä Maltalle huhtikuun puolessa välissä ja haluaisin ruskettua sitä ennen solariumissa. En ole ennen käyttänyt solariumeja ja nyt mietinkin kuinka paljon etukäteen siellä käyminen kannattaa aloittaa. Haluaisin terveellisen värin ja olla ruskettunut. Kuinka usein minun pitäisi käydä ennen matkaa? Ihoni on talvella todella vaalea ja kesän alussa ruskettuminen on hankalaa, mutta alun jälkeen rusketun suht hyvin. Naamani ei ikinä rusketu.
Mitä paikkoja suosittelette Helsingissä?
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hola, ja mahtavaa matkaa =). Itse olen käynyt tuossa manskun kupeessa (samassa talossa kun pizzahut, hieman ennen 24H apteekkia) olevassa itsepalvelusolkussa. 4€ kert, ei ajanvarausta kun on tosiaan itsepalvelu eli menet ja lähdet kun huvitta, auki klo 6-21! En tosiaan nyt muista tarkkaa osotetta, mutta taitaa löytyä ihan googlettamallakin nuo sanat jos tarvii, mutta mainoskyltti näkyy suoraan manskulle.

Onhan noita sitten varmaan jokaisen salinkin yhteydessä, mutta tuo on varmaan edullisimmasta päästä olevan ja mulla ainakin toiminut hyvin sillä huolto pelaa jne.

Se että montako kertaa kannattaa käydä riippuu ihan itsestäsi. 10* vuodessa on suositusmäärä ja jos ja kun iho on vaaleahko/huonosti ruskettuva niin kannattaa aloittaa lyhyemmällä ajalla kuin 20min mikä on se normiaika.

Huomioithan mennessäsi ettei iholla saa olla mitään kosmetiikkatuotetteita jne. Tarkemmat ohjeet ovat jokaisen solariumkopin sisällä, kannattaa lukea läpi.

Mikäli olet menossa ekaa kertaa solkkuun niin kannattaa ehkä käydä ensikerralla vaikka sitten jollain salilla ja pyytää että he opastavat käytössä ja siirtyä sitten vaika tuonne edullisempaan itsepalvelumestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


chiche kirjoitti:

Hei! Olen lähdössä Maltalle huhtikuun puolessa välissä ja haluaisin ruskettua sitä ennen solariumissa. En ole ennen käyttänyt solariumeja ja nyt mietinkin kuinka paljon etukäteen siellä käyminen kannattaa aloittaa. Haluaisin terveellisen värin ja olla ruskettunut. Kuinka usein minun pitäisi käydä ennen matkaa? Ihoni on talvella todella vaalea ja kesän alussa ruskettuminen on hankalaa, mutta alun jälkeen rusketun suht hyvin. Naamani ei ikinä rusketu.
Mitä paikkoja suosittelette Helsingissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu