niin, kertokaapa mielipiteitänne, jos viitsitte. ehkä ne vähän selventäisivät ajatuksiani.
olen siis 23-v nainen, ja asun yhdessä 2v. lapseni isän kanssa pk-seudulla. emme käytännössä edes vielä seurustelleet, kun tulin vahingossa raskaaksi. tietyistä syistä en tuolloin pystynyt aborttipäätöstä edes kunnolla harkitsemaan ja loppujen lopuksi halusin oikeastikin pitää lapsen. enkä ole päätöstäni päivääkään katunut. :) olen aina ajatellut, että haluan kyllä lapsen/lapsia, parisuhteesta en ole ollut niinkään varma. mies kuitenkin halusi tuolloin olla mukana minun ja lapsen elämässä. olemme välillä olleet hyvinkin onnellisia, seksi on nautittavaa, puhumme kaikenlaisista asioista paljon ja huumorintajumme osuvat hyvin yhteen.
olin ennen lapsen saantia jonkin verran ylipainoinen, nyt kuitenkin olen laihtunut hyvinkin hoikkiin mittoihin. ulkonäköäni ym. on kyllä aina huomioitu positiivisesti, mutta aiemmin minua vaivasi silti ylipainon takia äärimmäisen huono itsetunto. ennen nykyistä miestäni suhteeni olivat lähinnä irtosuhteita, lievässä humalassa vielä useimmiten. minun on vieläkin hirveän vaikea käsittää, miksi mieheni kaltainen hyvännäköinen ja ihanan luonteen omaava ihminen edes halusi tuolloin olla kanssani. em. syystä myös meidän suhteemme tuttuus ja turvallisuus on ollut ihanan tervehdyttävää ja...no, turvallista. minulla on kuitenkin viimeisen vuoden ajan ollut sellainen tunne, että epäilen onko tämä nyt sitä, mitä haluan koko loppuelämäni ajan. kaikki tuntuu jotenkin niin tylsistyttävältä joinain päivinä, että tekisi mieli lähteä ovesta pihalle saman tien. tapellaan ihan mielettömän pienistä asioista, toisen äänikin ärsyttää jne. ja se tunne on pelottavinta, kun hetken aikaa ajattelee, että voisin tosiaan olla tässä nyt yksin ja mun olisi aivan helvetin paljon parempi olla.
lähden ensi syksynä jatkamaan opiskelujani täysipäiväisesti ja tulen melko varmasti työllistymään sieltä hyvin palkatulle alalle. rahallisista tms. syistä en siis tosiaan mieheni kanssa ole eli suoraan sanoen en tarvitse elättäjää (moni on näin jostain ihmeen syystä luullut). tuntuu vain kovin vaikealta ja petturimaiselta edes ajatella suhteen lopettamista näin "huonoista" syistä. vai ovatko ne huonoja?? olenko vain idiootti, joka ei tajua olla kiitollinen ns. hyvästä miehestä? on niin olematon kokemus pidemmistä suhteista, etten edes tiedä miltä tämän pitäisi tuntua. en edes tiedä, onko epänormaalia tapella jatkuvasti? se tuntuu vain tosi turhauttavalta, kun tiedän että yksin ollessani voisin pyyhkiä ne p*keleen pölyt itse eikä siitä tarvitsisi kinata kenenkään kanssa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
enkä nyt siis tarkoittanut, että mitkään siivousriidat olisivat potentiaalinen eron syy. tuntuu vain välillä koko suhde enemmän kaveri- kuin parisuhteelta. samat rutiinit toistuvat, välillä kun asiasta (esim. läheisyydestä) tulee riitaa niin mies muistaa parin päivän ajan huomioida paremmin, mutta sitten iskee taas se "arkikooma" päälle. eli telkkaria, tietokonetta, töitä......
syvällä sisimmässäsi vastuksen. Ei eroa välttämättä tarvitse syillä perustella, riittää kun tuntee, ettei tämä ole sitä mitä haluan.
Toiset riitelee, toiset ei mutta jos joka päivä ärsyttää ja saa riidan aikaiseksi, onko se mukavaa elämää. Minulla on ns. elämäni rakkaus ja hyvä liitto, riitelemme noin kerran, pari vuodessa kunnolla.
Mieti kuitenkin huolellisesti päätöstäsi, ettei mene edestakaisin sahaamiseksi.
Suhteissa on aina sellaisia käymisvaiheita, jolloin haetaan yhteisiä sääntöjä ja tapoja olla. Ehkä se (riitely) menee itsekseen ohi, kun olette saaneet jotkut säännöt neuvoteltua.
Jos riitely ei lopu, ei mielestäni ole mitään syytä jatkaa. Ei normaalissa parisuhteessa ole pakko koko ajan riidellä, joskaan ei ole pakko olla riitelemättäkään.
Koska teillä on lapsi, yrittäisin kuitenkin löytää jonkinlaisen tasapainoisen onnen suhteeseen, jos se on mahdollista. Mutta jos arki on jatkuvaa riitelyä eikä miestä saa kiinnostumaan mistään muusta kuin tietokoneista tai töistä (eli em. asiat tulevat miehen listalla aina ennen sinua ja lastanne ja kotianne), alkaisin vakavasti harkita, haluanko olla sellaisen miehen kanssa.
Jutelkaa ja yrittäkää keksiä jotain rakentavaa. Ja muistakaa huolehtia lapsesta, yhdessä.