Olen melko uudessa suhteessa miehenalun kanssa, jonka kanssa olin ystävä jo kauan. Kuitenkin nyt henkilö, jonka kanssa oli ns vispilänkauppaa ennen, ilmestyi takaisin elämääni. Tuntuu, että olen nykyiseni kanssa vain koska en saanut tätä "edellistä". Hän kuitenkin osoittaa intressiä, hienovaraisesti sillä olen suhteessa.
En tiedä, haluanko ulos nykyisestä suhteestani selvittääkseni tunteitani, vai mitä tekisin.
Uusi suhde ei välttämättä olisi niin hyvä kuin millaiseksi sen kuvittelen, mutta olen silti ihastunut samaan aikaan kun koitan rakentaa toista suhdetta.
Lieneekö riski ystävyyden menetyksestä ja nykyisen suhteen tuhosta sen arvoista, että lähden selvittämään kuinka hyvin minulla ja "toisella" jutut menevät yhteen?
Kokemuksia?
Jään vanhaan suhteeseen, jään vanhaan mutta katselen toista, vai siirryn suhteestani ulos?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitenköhän tuohon vastaisi?
Ehkä kannattaisi aloittaa siitä onko tämä ystävä edelleen vain ystävä ja herättääkö hän sinussa tunteita joiden takia eläisit hänen kanssaan? Näkisitkö että voisitko ikuisesti jakaa elämäsi hänen kanssaan?
Se että ajattelet asiaa on varmasti jo osittain kertoo sinulle että et ole varma nykyisestä suhteestasi. Sekä jos oikeasti koet että olet nykyisessäsi vain korvataksesi tämän vanhan "menetyksen" niin silloin tiedät jo ketä oikeasti odotat elämääsi...
Tosi ystävä ymmärtää tämänkin asian vaikkei heti niin kuitenkin ajan myötä ja häntä et silloin menetä, mutta hän ei saa rikkoa uutta suhdettasi jos siihen lähdet. Eli et voi pomppia suhteesta toiseen.
Oma neuvoni on että se missä koet olevasti onnellisimmillasi ja saa sydämesi tykyttämään on sinulle se oikea paikka.