Minulla on suuri suru...

Kirjoitin tällä palstalla aikaisemmin, se löytyy tuolta taaempaa, jos joku muistaa.
Sain silloin tilanteeseen neuvoja, että jätä se mies, tilanne ei parane.
No, ei parantunut, pikemminkin paheni.
Anoppi teki elämästäni helvetin, pahimmalla tavalla.
Hän mustamaalasi maineeni pienessä kaupungissa, haukkui minut mieheni kavereille.
Minähän sain tietenkin kuulla sitä ja tätä :)
Joten, ero tuli.

Keskustelin eksäni kanssa eilettäin.
Hän kertoi rakastavansa minua, ja kertoi tämän meidän erossaolomme ajan olleen hänelle vaikea.
On, niin on ollut minullekin.
Mutta, hän myös pyysi anteeksi minulta, ettei tehnyt asialle mitään. Hän pyysi anteeksi, että näki kuinka hajosin sisältä, mutta hän ei tehnyt mitään.
Hän pyysi anteeksi sitä, kuinka minua on nöyryytetty, jätetty toiseksi, haukuttu ja kiusattu.
Hän pyysi anteeksi, että hän jätti minut selviämään siitä kaikesta yksin, ja myönsi äitinsä olevan ilkeä.

Nyt minä lähden tästä suhteesta ja kaupungista.
Rakastan eksääni vieläkin niin, että sattuu joka paikkaan. Kaipaan öisin häntä viereeni.

Tämä minun tarinani, entinen anoppi sai mitä halusi, nyt saa pitää sen, minkä halusi.
182307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sanoin, että sinulla on masennus. Käskin sinua mielenterveystoimistoon. Olisit mennyt. Kun se masennus tekee just tota, tuntee itsensä arvottomaksi. Mene nyt kuitenkin sinne MTT.n, ei se ole myöhäistä.

Äänestä
  • En nyt tähän hätään muista, milloin olisit neuvonut minua mielenterveystoimistoon.
    Mutta kiitos vinkistä, jonka annoit, hyvää kevään jatkoa :)

    Äänestä

  • joku dr.Phill. Mikä oikeus sulla on sanoa onko jollain masis vai ei.

    Äänestä

  • Houston, we have problem! kirjoitti:

    joku dr.Phill. Mikä oikeus sulla on sanoa onko jollain masis vai ei.

    Ja, mikä sinun mieltäsi painaa? Sattuuko?

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    En nyt tähän hätään muista, milloin olisit neuvonut minua mielenterveystoimistoon.
    Mutta kiitos vinkistä, jonka annoit, hyvää kevään jatkoa :)

    ja tarjoaa masennusta syyksi vaikka mihin ongelmaan. Kai sitä itseään vaivaa jokin mielenterveydellinen häiriö.

    Äänestä

Kirjoituksestasi kuultaa selkeästi läpi marttyyrius. Ihan kuin olisit jättänyt hyvän ihmissuhteen ja rakastamasi miehen vain sen takia että anoppisi oli ilkeä.
Minun on mahdotonta uskoa tuollaiseen. Eihän kukaan joka rakastaa kumppaniaan, anna minkään ulkopuolisen vaikuttaa suhteeseen. Jos teillä vielä oli molemminpuolinen tuo tunne, en jaksa mitenkään käsittää miten se meni karille vain anopin tekemisten ja sanomisten takia. Ei, sellainen ei kertakaikkiaan voi olla mahdollista.
Olenkin sitä mieltä, että se syy tuohon suhteen kariutumiseen onsinussa itsessäsi, mutta sinä et vain halua sitä myötää edes itsellesi. otat marttyyrin kruunun ja kuvittelet, että sen alla olet turvassa itseltäsikin ja omilta tunteiltasi.
Ei se niin mene. Sinun on otetava härkää sarvista ja tunnustettava tosiasiat. Kukaan ei usko, että rakastit sitä miestä ja hän sinua jos annoitte tuollaisen tapahtua.
Olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä tuo anoppi oikein teki ?
Taidat olla juuri se henkilö, joka ei sitä tuolla taaemmassa keskustelussakaan suostunut kertomaan.
Minuun ei vetoa tullainen valitus jos sille ei todellakaan ole mitän perustetta.
Joku tuossa sanoi, että sinun olisi syytä hakea hoitoa itsellesi ja siinä olen samaa mieltä. Sinun oma mielesi on tehnyt sinulle nyt kepposen, ei anoppi.

Äänestä
  • Usko tai ole uskomatta. Ei ole minun asiani mitään todistaa.
    Viittasin aiempaan ketjuun, jossa kerroin suhteestani ja sain monta hyvää näkökulmaa.
    En usko, että mielessäni on vikaa, enkä usko että on sinun asiasi tulla sanomaan että tarvitsen hoitoa.
    Et tunne minua, enkä usko että haluatkaan tuntea.
    Voit olla kanssani samaa mieltä tai eri mieltä, mutta hulluksi haukkuminen on asiatonta.
    Jos pysymme asialinjalla, kiitos.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Usko tai ole uskomatta. Ei ole minun asiani mitään todistaa.
    Viittasin aiempaan ketjuun, jossa kerroin suhteestani ja sain monta hyvää näkökulmaa.
    En usko, että mielessäni on vikaa, enkä usko että on sinun asiasi tulla sanomaan että tarvitsen hoitoa.
    Et tunne minua, enkä usko että haluatkaan tuntea.
    Voit olla kanssani samaa mieltä tai eri mieltä, mutta hulluksi haukkuminen on asiatonta.
    Jos pysymme asialinjalla, kiitos.

    ei kirjoituksessani kyllä ole ja hulludesta siinä ei puhuta mitään.
    Mutta edelleenkään et suostu kertomaan edes sieltä nimimerkin takaa, mikä teidän todellinen ongelmanne oli. Se kertoo jo paljon.

    Ja jos sinä kirjoitat täällä tuntemuksiasi niin kirjoitat varmasti ihan sen takia, että me niihin kommentoimme, joten sen saat suoda myös minulle tuntemattomalle ja kestää kuulla näkemyseni asiasta, josta me kukaan emme oikeastaan tiedä mitään. Voimme vain arvailla.

    Äänestä

  • " Eihän kukaan joka rakastaa kumppaniaan, anna minkään ulkopuolisen vaikuttaa suhteeseen."

    Ja kuu on juustoa. Saat aikamoisessa tyhjiössä elää jos mikään ei vaikuta. Etenkin jos on kyse omista vanhemmista ja perheestä.

    Äänestä

  • haukkumista kirjoitti:

    ei kirjoituksessani kyllä ole ja hulludesta siinä ei puhuta mitään.
    Mutta edelleenkään et suostu kertomaan edes sieltä nimimerkin takaa, mikä teidän todellinen ongelmanne oli. Se kertoo jo paljon.

    Ja jos sinä kirjoitat täällä tuntemuksiasi niin kirjoitat varmasti ihan sen takia, että me niihin kommentoimme, joten sen saat suoda myös minulle tuntemattomalle ja kestää kuulla näkemyseni asiasta, josta me kukaan emme oikeastaan tiedä mitään. Voimme vain arvailla.

    Että se rakkaus ei kestänytkään. Voit olla oikeassa.
    Silti olisin halunnut, että painostusta ei olisi ollut.
    Saat sinä kommentoida, miten haluat kertomustani.
    Oikeassa olet siinäkin.

    Äänestä

  • Petter X kirjoitti:

    " Eihän kukaan joka rakastaa kumppaniaan, anna minkään ulkopuolisen vaikuttaa suhteeseen."

    Ja kuu on juustoa. Saat aikamoisessa tyhjiössä elää jos mikään ei vaikuta. Etenkin jos on kyse omista vanhemmista ja perheestä.

    kuu onkin tehty juustosta :)

    On kyllä niin, että kun ihminen rakastaa toista, niin hänen kanssaan haluaa olla. Äitiään rakastaa eri tavalla kuin naista, jonka kanssa haluaisi jakaa oman elämänsä.
    Varmastikin ärsyttää, jos par itselle läheistä ihmistä ei tule juttuun. Mutta jos mies heistä molemmista tykkää, mutta ei halua asettua kummankaan puolelle, niin se on sitten äidin ja naisystävän oma valinta, jatkaako lapsellista valtataistelua ja laittaa siitä asetelmasta miehen kärsimään -tai valitsemaan heidän väliltään :) kuten moni mies käskee vaimojen valita, että joko minä tai lapset. Aina pitää olla kilpailua ja voittajia! Mikä tahansa asia, joka tosissaan jurppii, on eron aiheuttajana aika tehokas. Mutta mikään/kukaan ulkopuolinen seikka ei pärjää Rakkautta vastaan!! Sillä kun rakkautta piisaa, niin harva edes kehtaa työntyä väliin katkomaan sidettä. Sehän olisi yhtä kummallista kuin jos anoppi tulisi väliin, kun näkee jossakin pussailevan pariskunnan. Ja vielä kummallisempaa olisi se, että pusuttelijat sitten eroaisivat sen takia, että heidän keskinäistä suhdettaan tultiin häiriköimään.

    Äänestä

En tunne aiempaa tarinaasi. Tämän viestiketju perusteella haluan vain sanoa oman kannustukseni. Ulkopuoliset eli parin perheenjäsenet voi olla kiviä kengässä tai tukea antavia tervaskantoja. Harvoinpa yhteiselo on aurinkoista etenkin jos liian lähekkäin pienissä ympyröissä ahdasmielisesti ollaan.

Vaatii sopeutumista puolin ja toisin mutta joskus on viisasta luovuttaa ja lähteä etsimään uusia haasteita elämässä. Tosirakkaus tulee todennetuksi vasta vuosikymmenten jälkeen, jokaiselle ihmiselle on taatusti olemassa useampi kohtaloita aina sen mukaan minne tienhaarasta jatkaa. Ehkei hän sittenkään ollut se oikea?

Uskoa tulevaisuuteen sinulle ja roppakaupalla kannustusta matkallasi!

Äänestä
  • Minäkään en ole lukenut aikaisempaa tarinaasi ja ellet ole tarkemmin tarinaasi kertonut, niin tuskin kukaan on hyviä neuvojakaan osannut antaa. Mutta jos anoppisi ei ole sinua alkuunsakaan ottanut avosylin vastaan, on voimakasluontoinen, lastensa perhe-asioihin puuttuva ja ehkä ilkeäkin, jos levittelee juttuja ulkopuolisillekin, eikä aviomies asetu tukemaan vaimoaan, vaan on välinpitämätön tai muötäilee äitinsä mielipiteitä, niin on siinä miniällä kestämistä.
    Suhde anoppiin vaatii kyllä usein aikamoista myötäilemistä varsinkin miniältä. Jostain syystä äidit on tiukemmin kiinni pojissaan, kuin tyttärissä ja jos avioliiton alussa jo menee sukset ristiin, niin suhdetta on kyllä vaikea paikkailla täysin tyydyttäväksi.
    Usein myös mies on jäänyt sinne äidin "helmoihin" niin tiukasti, ettei kykene asettumaan äidin mielipiteitä vastaan, vaikka tajuaisikin, että toiminta ei ole kovin reilua.
    Meidän pitäisi vaan oppia olemaan avoimia toisillemme ja keskustella vaikeistakin asioista ja ennekaikkea oppia kuuntelemaan toisiamme!
    Toivon elämääsi rohkeutta ja avointa mieltä!

    Äänestä

  • jo mummo kirjoitti:

    Minäkään en ole lukenut aikaisempaa tarinaasi ja ellet ole tarkemmin tarinaasi kertonut, niin tuskin kukaan on hyviä neuvojakaan osannut antaa. Mutta jos anoppisi ei ole sinua alkuunsakaan ottanut avosylin vastaan, on voimakasluontoinen, lastensa perhe-asioihin puuttuva ja ehkä ilkeäkin, jos levittelee juttuja ulkopuolisillekin, eikä aviomies asetu tukemaan vaimoaan, vaan on välinpitämätön tai muötäilee äitinsä mielipiteitä, niin on siinä miniällä kestämistä.
    Suhde anoppiin vaatii kyllä usein aikamoista myötäilemistä varsinkin miniältä. Jostain syystä äidit on tiukemmin kiinni pojissaan, kuin tyttärissä ja jos avioliiton alussa jo menee sukset ristiin, niin suhdetta on kyllä vaikea paikkailla täysin tyydyttäväksi.
    Usein myös mies on jäänyt sinne äidin "helmoihin" niin tiukasti, ettei kykene asettumaan äidin mielipiteitä vastaan, vaikka tajuaisikin, että toiminta ei ole kovin reilua.
    Meidän pitäisi vaan oppia olemaan avoimia toisillemme ja keskustella vaikeistakin asioista ja ennekaikkea oppia kuuntelemaan toisiamme!
    Toivon elämääsi rohkeutta ja avointa mieltä!

    johtopäätöksiä vaikka aloittaja ei ole kertonut anopistaan ja liitostaan oikeastaan mitään.
    Jos tuo on oma kokemuksesi, tuo se selvästi esille mutta älä pane ajatuksia päähän ja sanoja suuhun ketjun aloittajalle.
    Odotamme edelleen mielenkiinnolla mikä on ollut se asia joka on johtanut eroon, mitä siis anoppi on tehnyt ??

    Äänestä

  • ihmeellisiä kirjoitti:

    Ehkä luit kirjoitukseni väärällä asenteella. En mielestäni laittanut sanoja kenenkään suuhun enkä neuvonut ketään. Elämän varrella on vaan nähnyt ja kuullut paljon näitä anoppi-miniä juttuja, niin tuli vaan ap:n kirjoituksesta tällaisia asioita mieleen. Anteeksi, jos olin tyhmä!

    Ajatella, te molemmat rakastatte toisianne kauheasti, mutta te ette saa elää yhdessä!

    Ymmärtäisin, jos

    a) Olisitte alaikäisiä.
    b) Asuisitte eri puolilla maapalloa
    c) Teillä olisi eri uskonnot, jotka kieltäisi
    teitä olemasta yhdessä
    d) Olisitte tahoillanne naimisissa tms.

    Mutta ette ole mitään näistä. On vain toisen äiti, joka terrorisoi suhdetta.

    Miten se on niin ylitsepääsemätön juttu, että siitä ei voi irrottautua? Ettekö voi molemmat ottaa ja lähteä yhdessä jonnekin huitsin kuuseen, pois anoppisi ulottuvilta? Aikuiset ihmiset.

    Voi hyvänen aika, ja sitten sitä vielä sanotaan, että rakkaus on suurin voima.

    Äänestä

Ihan sama kuin sanoisit, että rakastatte toisianne, mutta sinun isäsi tulee neuvomaan ja "kiusaamaan" miestäsi, niin pakko teidän on erota. Tai että postimies soittelee aamuöisin ovikelloa, niin se häiritsee kotirauhaa ja erohan siitä seuraa.

Sinä kai olet niin yksinkertainen, että nieleskelet omaa pajunköyttäsi, mutta kukaan muu ei ota todesta, että joku ulkopuolinen häiriötekijä tulisi ja saisi kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä eroamaan ja sinnittelemään tuskansa kanssa yhden mumman mieliksi.

Äänestä

Onko mies sellainen peräkammarin poika, että ei pysty irtautumaan vanhemmistaan ja lähtemään sinun mukaasi?

Jos hän antaa sinun mennä, ei hänellä ole sinuun samanlaista tunnesidettä kuin sinulla on häneen, joten on parastakin, että eroatte nyt, kun olette vielä nuoria. Pääset pienemmillä sydänsuruilla.

Muuten, minusta on outoa, että yritetään kaikin keinoin tutustua puolison vanhempiin ja muuhun sukuun mahdollisimman pian. Miksi? Ei kukaan avioidu kuin yhden kanssa. Loput sukuun kuuluvat ovat sitten seurausta suhteen solmimisesta. Niille ihmisille ei mitään voi, eikä heitä ole syytä hirveästi tavata ja kestittää.
Vieraita ihmisiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aikaisempaan kirjoitukseen ... kirjoitti:

Kirjoitin tällä palstalla aikaisemmin, se löytyy tuolta taaempaa, jos joku muistaa.
Sain silloin tilanteeseen neuvoja, että jätä se mies, tilanne ei parane.
No, ei parantunut, pikemminkin paheni.
Anoppi teki elämästäni helvetin, pahimmalla tavalla.
Hän mustamaalasi maineeni pienessä kaupungissa, haukkui minut mieheni kavereille.
Minähän sain tietenkin kuulla sitä ja tätä :)
Joten, ero tuli.

Keskustelin eksäni kanssa eilettäin.
Hän kertoi rakastavansa minua, ja kertoi tämän meidän erossaolomme ajan olleen hänelle vaikea.
On, niin on ollut minullekin.
Mutta, hän myös pyysi anteeksi minulta, ettei tehnyt asialle mitään. Hän pyysi anteeksi, että näki kuinka hajosin sisältä, mutta hän ei tehnyt mitään.
Hän pyysi anteeksi sitä, kuinka minua on nöyryytetty, jätetty toiseksi, haukuttu ja kiusattu.
Hän pyysi anteeksi, että hän jätti minut selviämään siitä kaikesta yksin, ja myönsi äitinsä olevan ilkeä.

Nyt minä lähden tästä suhteesta ja kaupungista.
Rakastan eksääni vieläkin niin, että sattuu joka paikkaan. Kaipaan öisin häntä viereeni.

Tämä minun tarinani, entinen anoppi sai mitä halusi, nyt saa pitää sen, minkä halusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu