Voinko enempää olla ihminen henkisesti sekaisin..
Naimisissa ollaan ja oltu yhdessä yli 10 vuotta. Lapsia on ja työt ja oma koti ja pari auto ja seksikin sujuu.. Siis ei pitäisi olla mitään valittamista???
Miksi en voi tukahduttaa tunteita joita minulla on jo vuosia ollut mieheni veljeen?
Välillämme on flirttailua, naljailua, ärsykkeitä jos jonkin laisia.
Johan se on selvää, ettei tästä hyvää seuraa, ellen saa jotenkin päätäni tyhjennettyä hänestä, mutta miten.
Tapaamme usein suvun kesken, hänen poikansa on kuitenkin lasteni serkku, pakostakin yhteisiä juttuja, synttäreitä yms...
Tunnen niin armotonta palavaa intohimoa, myös mieheeni, että että repeän liitoksistani.
Olen aina ollut yli tunteellinen.. toistaiseksi järki sanonut jotain.
Veljekset ova luonteeltaan kovin samanlaisia, yhtä komeitakin. Vanhemassa veljessä vaan on jotain mitä en osaa kuvailla. Hän on sinkku, ollut jo vuosia, eikä ole löytänyt ketään rinnalleen. Erosi poikansa äidistä jo vuosia sitten.
Nyt muutama päivä sitten paljastin hänelle suoraan, että mitkä mun fiilikset on!
Osasi sitä odottaa. Veljeksillä on suuri kunnioitus toisiaan kohtaan, vaikkeivät joka päivä olekkaan tekemisissä. Tappelevat myös hyvin usein. Molemmat äärimmäisen vahvoja luonteita... Miehen veli vaan on seesteisempi ja rauhoittunut, ei heillä ole kuin viisi vuotta ikäeroa.
Aivan absurdihan on koko ajatus...
Mitä helvettiä teen?
Tunnen itseni epäonnistuneeksi vaimoksi, joka himoitsee muuta kuin sitä omaansa. Onko mulla joku viivästynyt 3-kympin kriisi??
Avoliiitossamme on ollut aina ylä ja alamäkiä, kaikesta selvitty, ihmeen kaupalla.
Nyt tuntuu että voimat loppuu... Olen uupunut nykyisessä työssäni, mieheni ei viihdy omassaan..
Lapsilla menee hyvin ja ovat terveitä, iloisia poikia.
Anoppi vime viikolla iski sitten kissan pöydälle.. Istuimme samassa pöydässä kolmisteen, anoppi, minä ja lankomies...
Anoppi räväytti yht´äkkiä, että me sopisimme paljon paremmin yhteen kuin minä ja mieheni, että miksi emme me ole yhdessä...
Siinä meni pullat niin totaalisesti väärään kurkkuun!!!
Lanko siinä punasteli ja hymyili mulle sitä maailman ihaninta hymyä, miten vaan osaakaan!
En muuta siihen keksinyt, kuin että ehkä anopin ei kannata sitä samaa sanoa mieheni kuullen..
Asiasta ei keskuteltu sen enempää.
Olenko minä anopille niin läpinäkyvä? Koskaan emme ole tehneet mitään lankoni kanssa, ei edes yhtä suudelmaa. Mieli olisi tehnyt ja monta kertaa. Halattu on, mutta ne ovat olleet niitä tervehdyshaleja ovensuussa, kun tavattu jouluna tai synttäreillä. Ei muuta.
Hävettää. Lankoni totesi että aihe on mahdoton...
Olen surullinen..
Anoppi itse kertonut hänellä olleen kaksi intohimoa elämässään, edesmenneet miehensä.
Hänen kanssaan puhumme hyvin avoimesti kaikesta, olemme erittäin hyviä ystäviä. Monet usein ihmettelee, että olemmeko todella anoppi ja miniä?!
Yritän saada ajatukseni muihin asioihin, teen työtä hulluna, siivoan, leikin lasten kanssa.
Mies kun tulee kotiin, näen lankoni kasvot, kun mieheni hymyilee, näen lankoni hymyn.
Heidän naurunsakkin ovat niin samanlaiset.
Miten voi tilanne mennä tälläiseksi? Onko tämä joku testi?
Vai rangaistus jostain? Auttakaa!
Naimisissa ollaan ja oltu yhdessä yli 10 vuotta. Lapsia on ja työt ja oma koti ja pari auto ja seksikin sujuu.. Siis ei pitäisi olla mitään valittamista???
Miksi en voi tukahduttaa tunteita joita minulla on jo vuosia ollut mieheni veljeen?
Välillämme on flirttailua, naljailua, ärsykkeitä jos jonkin laisia.
Johan se on selvää, ettei tästä hyvää seuraa, ellen saa jotenkin päätäni tyhjennettyä hänestä, mutta miten.
Tapaamme usein suvun kesken, hänen poikansa on kuitenkin lasteni serkku, pakostakin yhteisiä juttuja, synttäreitä yms...
Tunnen niin armotonta palavaa intohimoa, myös mieheeni, että että repeän liitoksistani.
Olen aina ollut yli tunteellinen.. toistaiseksi järki sanonut jotain.
Veljekset ova luonteeltaan kovin samanlaisia, yhtä komeitakin. Vanhemassa veljessä vaan on jotain mitä en osaa kuvailla. Hän on sinkku, ollut jo vuosia, eikä ole löytänyt ketään rinnalleen. Erosi poikansa äidistä jo vuosia sitten.
Nyt muutama päivä sitten paljastin hänelle suoraan, että mitkä mun fiilikset on!
Osasi sitä odottaa. Veljeksillä on suuri kunnioitus toisiaan kohtaan, vaikkeivät joka päivä olekkaan tekemisissä. Tappelevat myös hyvin usein. Molemmat äärimmäisen vahvoja luonteita... Miehen veli vaan on seesteisempi ja rauhoittunut, ei heillä ole kuin viisi vuotta ikäeroa.
Aivan absurdihan on koko ajatus...
Mitä helvettiä teen?
Tunnen itseni epäonnistuneeksi vaimoksi, joka himoitsee muuta kuin sitä omaansa. Onko mulla joku viivästynyt 3-kympin kriisi??
Avoliiitossamme on ollut aina ylä ja alamäkiä, kaikesta selvitty, ihmeen kaupalla.
Nyt tuntuu että voimat loppuu... Olen uupunut nykyisessä työssäni, mieheni ei viihdy omassaan..
Lapsilla menee hyvin ja ovat terveitä, iloisia poikia.
Anoppi vime viikolla iski sitten kissan pöydälle.. Istuimme samassa pöydässä kolmisteen, anoppi, minä ja lankomies...
Anoppi räväytti yht´äkkiä, että me sopisimme paljon paremmin yhteen kuin minä ja mieheni, että miksi emme me ole yhdessä...
Siinä meni pullat niin totaalisesti väärään kurkkuun!!!
Lanko siinä punasteli ja hymyili mulle sitä maailman ihaninta hymyä, miten vaan osaakaan!
En muuta siihen keksinyt, kuin että ehkä anopin ei kannata sitä samaa sanoa mieheni kuullen..
Asiasta ei keskuteltu sen enempää.
Olenko minä anopille niin läpinäkyvä? Koskaan emme ole tehneet mitään lankoni kanssa, ei edes yhtä suudelmaa. Mieli olisi tehnyt ja monta kertaa. Halattu on, mutta ne ovat olleet niitä tervehdyshaleja ovensuussa, kun tavattu jouluna tai synttäreillä. Ei muuta.
Hävettää. Lankoni totesi että aihe on mahdoton...
Olen surullinen..
Anoppi itse kertonut hänellä olleen kaksi intohimoa elämässään, edesmenneet miehensä.
Hänen kanssaan puhumme hyvin avoimesti kaikesta, olemme erittäin hyviä ystäviä. Monet usein ihmettelee, että olemmeko todella anoppi ja miniä?!
Yritän saada ajatukseni muihin asioihin, teen työtä hulluna, siivoan, leikin lasten kanssa.
Mies kun tulee kotiin, näen lankoni kasvot, kun mieheni hymyilee, näen lankoni hymyn.
Heidän naurunsakkin ovat niin samanlaiset.
Miten voi tilanne mennä tälläiseksi? Onko tämä joku testi?
Vai rangaistus jostain? Auttakaa!
Vastaukset 33
Vanhimmat
En lähtis ainakaan itse sotkemaan elämääni mainitsemasi asian takia. Tuollainen "palava intohimo" palaa yleensä ihmisen korvien välissä,
ei muualla. Jos ajatuksesi eivät pysy
30 - 40 vuotiaana hallinnassasi niin olisi kenties
korkea aika opetella se ja siinä samalla vähän aikuistua.
Snekun tunnet "palavaa intohimoa" ketä tahansa kohtaan. kaipa et voi ylitunteellisena (aina hyvä tekosyy)tuntemuksillesi mitään. Käytöklseesi toki voit aina vaikuttaa jos haluat ja voit myös ajatella muidenkin tunteita kuin omiasi jos haluat.
Lapsesi eivät ole ansainneet ylitunteellisen äidin palavaa intohimoa setäänsä kohtaan, tuskin miehesikaään. Tuota intohimoa tuntee jokainen pitkässä parisuhteessa ollut aina silloin tällöin jotakin ulkopuolista kohtaan, sinä vain olet tehnyt asiasta turhan suuren numeron. Ihan niin kuin se olisi sinun elämäsi tärkein asia ja tärkein ongelma pohdittavaksi. Pienet on siis murheet sinulla...
Alahan elämään oikeaa elämää ja jätä nuo intohimoilut unelmiin, ei kenenkään pidä kärsiä sinun hetkellisistä palavista haluistasi koska meidän aikuisten ja varsinkin vanhenmpien tulee katsoa elämää myös vieham kauemmaksi kuin vain tähän hetkeen ja yhteen tunteeseen tuijottaen.
No sait ainakin kunnon "Kauniit ja Rohkeat" laiffiisi...
Joops...taidat olla yksinkertaisesti KYLLÄSTYNYT ukkoosi, kun noinkin kauan olette olleet naimisissa.
Päätä nyt itse, kenen kanssa nait jatkossa.
Tässähän ei nyt ole kysymys mistää kauniista ja rohkeista!! Eikä aikuistumisesta!!!
Tehän ette voi tietää minun elämästäni ja kokemuksistani yhtään mitään!!
Kysymyksenihän olikin, voiko joku antaa, sellainen, jolla itsellään vastavanlaisia kokemuksia, ihan practical neuvoja!!
Jokaisella taatusti pitkissä suhteissa tulee se vaihe että suhde lössähtää! Se että olen äärimmäisen tunteellinen ihminen, ei tee minusta lapsellista.
On se kumma että tuomitaan heti, vaikken mitään ole tehnytkään. Asia olisikin toinen, jos minulla olisi suhde lankooni! Jätänkö kaikki perhetapaamiset ja muut kissanristiäiset väliin, etten joutuisi olemaan tekemisissä. Johan siinä ihmettelisi yks sun toinen...
Tähän asti olen pitänyt suuni supussa ja näpit erossa, kuten hänkin.
Syyllisyyden tunne on valtava eikä se mene pois teidän naulitsemisella ja aikuistu-moralisoinneilla. Joten jos joku sellainen ottaisi kantaa ja kertoisi oman tarinansa, joka edes jollain lailla muistuttaisi omaani...
En ole koskaan mennyt sieltä mistä aita on matalin. Tähän asti olen ollut monen kynnysmattona ja laittanut toisten tarpeet omieni edelle! Omat tunteet ei tee minusta itsekästä, vaan se miten toimin niiden kanssa ja sehän tässä tekee asiasta äärimmäisen vaikean!
Kun kuitenkin pitäisi yrittää elää tätä arkea ihan normaalisti, ilman mitään tollasta boldis-shittiä!
jollekin asiantuntijalle. Mitä ihmeen vastauksia
luulet saavasi netistä.
Ja jos sulta palaa nyt jo päreet kun kuulet parin
ihmisen kommentit asiaan niin on tosiaan aika
sinunkin aikuistua!
kohtalosisarilta niitä neuvoja!! Mutta kaikille ei sisälukutaitoa ole suotu.. Ja sitähän varten jengi täällä notkuu ja kyselee, kun voi anonyymina purkaa tuntemuksiaan... olenko väärässä.. vai mitä sinä täällä teet?? Arvostelemassa? Ei multa päreet pala, kommentoisitte sitten asiallisesti ja sitä mitä kysytään??? Asiahan on lievästi sanottuna arkapuontoinen...
> Ei multa päreet pala, kommentoisitte sitten
> asiallisesti ja sitä mitä kysytään???
Jaa, ei vai?
Minun puolestani voit sotkea elämäsi aivan kuten haluat, Good luck ;)
Niinpä, menikö liian mutkikkaaks sun simppeliin elämääs??? Yleensä ne ihmiset miettii tälläisiä asioita silloin kun on tosi kyseessä, eikä halua muiden kärsivätn yhtään sen enempää kuin itsekkään... Olisiko siis parempi että sössin ensin ja sitten vasta mietin että kannattiko???
Elämä ei ole mustavalkoista, harmaita alueita on verrattain paljon.. Mutta sellainen ihminen joka ei ole joutunut valintojen eteen muuta kuin karkkikaupassa, ei voisikaan ymmärtää näin vaikeita aioita.. mutta se siitä ja loput kirjeessä.. kuten vanha sanonta sanoo...
Auringonpaistetta sullekkin!!!
Älä nyt vaan sekoa niihin ongelmiisi ...
Pyydä miestäsi flirttailemaan ja liehittelemään muita naisia nähtesi. Luulisin, että silloin alat näkemään mitä voisit menettää.
Vastaan kuiteskin tähän alkuperäiseen, vaikka kommentoitkin tuolla myöhemmin.
En tiedä ikääsi. Mietin omalta kohdaltani tilannetta kun lapset oli pieniä. Noin 10 vuotta avioliittoa oli takana ja lapsia kolme.
Sanoin jopa ääneenkin ystävälleni: " Mä en halua olla äiti enkä vaimo, mä haluan olla mä".
En halunnut muuttaa mitään elämässäni, en luopua miehestä en lapsista, mutta..
jotenkin MINÄ hukuin.
Ihastuin jopa pariin mieheen, mutta koskaan ei mitään tapahtunut. Ohi meni.
Sattu sit niin et kuulin mieheni ja sisareni keskustelun.. Mieheni halusi häntä. Kumpikaan ei keskustelua tunnustanut.
Jotain kuitenkin oli(ja on) meidän avioliittosuhteessa pielessä kun 25 v. jälkeen harrastin (kumma sana) seksiä vieraan (tutun) miehen kanssa. Jäi yhteen kertaan.
Ei ole minkäänlaisia tunteita tätä miestä kohtaan, mut siltikin seksuaalinen halu...
Tää sekava tarina ei varmaan auta mut kaipasitkin kai muiden kokemuksia...
silloin kun kuulit miehesi ja sisaresi keskustelun??
Olemme lankoni kanssa muitten edessä hyvin asiallisia, toki huulta heitetään jne...
Olen pian 33-vuotias... ihan tarpeeksi jo kaikenlaista nähnyt..
Ei se mitä tunnen lankoani kohtaan ole pelkkää intohimoa, rakastan häntä, mutta eritavalla kuin miestäni. Tuntuu että rakastan miestäni turvallisuudesta, tottumuksesta, onhan hän lasteni isä. En tahdo hänelle mitään pahaa.
Meillä jo kuitenkin pitkä historia jo ennen kun rupesimme seurustelemaan.. tunsimme jo teininä. Meni sitten useampi vuosi, asuimme eri kaupungeissa, kunnes sitten tapasimme uudelleen.
Heti muutettiin yhteen, kihloihin mentiin vasta viisi vuotta sen jälkeen ja nyt neljättä vuotta aviossa.
Miheni on saanut aina mennä niinkuin lystää, en ole sitonut enkä perään soitellut. Hänelle se on itsestään selvyys...
Jätän itse kaikki firman kekkerit väliin, koska vaikka ilmoittaisin puoli vuotta etukäteen jostain ristelystä, sitten kun se h-hetki tulee, akaa riitely siitä että kyllä hän tietää mitä siellä tehdään!!! Antaa olla, jätän menemättä.
Pettääkö hän minua? Eikös se niin ole että pettäjä itse on suurin epäilijä???
Lankoni aina kohdellut minua äärimmäisen kauniisti, yhteenkin ollaan otettu ja lujaa.
Hän näkee minussa muutakin kuin vaimon ja huoran ja kodinhoitajan.
Itse hän on tietyssä asioissa erittäin pedantti, niin on miehenikin, mutta eri asioissa.
Lanko on siisteyden perikuva. Hänen lattioiltaa voisi syödä. Mieheni suuren murhe on jos televisio on pölyinen.. Hän ei ole koskaan ppessyt pyykkiä, pari kertaa laittanut kuivumaan ja sekin oli ylivoimaista.
Hän saattaa soittaa minulle töihin kysyäkseen onko meillä leivinpaperia, kun ei viitsi turhaan kävellä sinne keittiöön ja katsoa laatikosta.
Joskus saattanut odottaa niin kauan että tulen ja sitten pyytää minua tuomaan ruokapöydältä limupullon vaikka itse istunut sohvalla koko illan.. patalaiska tai sitten tekee sen kiusallaan.
Osaa nakittaa ja pompottaa.. tottakai mielellään joskus "palvelee" toista, mutta rajansa kaikella.
Blääblää..
Mietin tässä sitä että miten reagoit silloin kun kuulit miehesi ja sisaresi keskutelun, miksi he eivät myöntäneet mitään??
Erositteko, vai oletteko edelleen yhdessä?
Miten jaksoit sitten kun olit käynyt "vieraissa"?
Pelkään sitä että en tule tuntemaan syylisyyttä vaikka lankeasin?!
Tarkoittaako se sitä, että olen henkisesti jotenkin kuolut, tunteeton tai kylmä.
Loppuunpalanut olen kyllä, totaalisesti.
Haen juuri uutta työpaikkaa, monesta syystä.
Samalta alalta, mutta kilpailijalta. Työni on ajoittain erittäin raskasta ja vien töitä myös kotiin. Työnkuva mahdollistaa myös kotityöskentelyn, kivaa toisinaan.
Miestäni ärsyttää suunnattomasti jos teen kotona töitä ja puhuin puhelimessa asiakkaiden kanssa ja sovin tapaamisia. Välillä valittaa jos teen konttorilla pitkää päivää.. Hän itse "siunasi" tämän työn silloin kun aloitin ja tiesi tasan tarkkkaan mitä se sisältää... Tilipäivänä ei sitten valita kun pamahtaa 6000€ tilille...
Niin tai näin aina väärinpäin..
Nyt olen töissä, sekava olotila. Tekis mieli putsata pöytä ja vaan lähteä. Soittaa lankomiehelle että tulossa ollaan??!!
Mies jäi aamulla kotiin nalkuttamaan.. olin pinna kireällä ja tiuskin lapsille kun mikään ei sujunut.. sitten räjähdin ja totesin miehelle että mitäs jos hän seuraavat 10 vuotta hoitaisi lapset aamuisin..ja iltaisin..
Siinä sitten antoi upeita neuvojaan kuinka voisin ehkä muuttaa toimintatapojani. Hänellä ei niitä edes ole..
Nyt yritän jatkaa töiden tekoa..
Paistaa se päivä risukasaankin, ehkä..
Olen ollut tilanteessa, jossa sisareni oli hyvin ihastunut silloiseen mieheeni (oli itse naimisissa). Sisar näytti tunteensa etenkin humalassa, eikä siinä ollut mitään kovin ihmeellistä. En reagoinut mitenkään, totesin vain. En ole mustasukkainen, ja suhtaudun muutenkin tällaiseen rauhallisesti.
Kun erosin miehestäni, sisareni soitteli hänelle arvostellakseen minua. Ex-mieheni ei lopulta enää vastannut näihin puheluihin.
Sisareni miehen kanssa olen aina tullut hyvin toimeen; hän selvästi pitää minusta, ja minusta tuntuu, että hän ajattelee, että me olisimme sopineet paremmin yhteen kuin hän ja sisareni.
Tähänkin suhtaudun ilman tunnekuohua. Elämä vain on tällaista. Ei sen tarvitse olla suurta draamaa negatiivisessa mielessä - mielestäni haet elämääsi draamaa negatiivisessa mielessä. Mikset pura energiaasi johonkin muuhun asiaan? Elämässä on niin paljon muutakin kuin miehet, eikö? Lankosi kanssa mahdollisesti alkava suhde ei takuulla tekisi sinua onnelliseksi; se ei ole ratkaisu 'ahdinkoosi'.
Ja voin sanoa sinulle, että myös minä olen intohimoinen ihminen, vaikka ei ehkä siltä vaikuta. En halua kuitenkaan sotkea elämääni turhaan.
Ensin erottaisiin ja sitten muuttaisin helevetin kuuseen mahdollisimman kauas pois kaikesta. toki lasten pitäisi isäänsä nähdä, mutta ovat jo niin isoja että kulkevat nyt jo kaksiteen bussillakin.
Musta tuntuu just päiväånvastaiselta, että nyt on jo pelkän arjen pyörittäminen dramatiikkaa täynnä. Haluaisin seesteistä rauhallista olemista ilman tätä rinnassa jyskyttävää erittäin epämiellyttävää olotilaa. parin viikon päästä on TAAS pakollinen perhetapahtuma, poikien serkun synttärit, jotak tod.näk. järjestetään anoppilassa. Ja siinä ei kauheesti voi kieltäytyä menemästä.
Meillä on aina hauskaa, oli sitten kahvikekkerit tai aikuisten ryyppäjäiset.
Huumori samanlaista, ironista, pikkutuhmaa..
Olen nyt yli 10 vuotta odottanut että mieheni aikuistuisi, hän ei muutu ja jos muuttuu niin se on tasan se kaks viikkoa, jotta saa mut hiljaseks edes hetkeks aikaa, pelko perseessä, että mull menee kuppi nurin!
Lanko on aina tukenut mua, veljensä törttöilyistä.
Ei ole tuominnut tai ottanut puolia varsinaisesti,osaa olla hyvin diplomaattnen.
On myös testanut uskollisuuttani veljeensä.
En ole langennut. Aivan absurdia, eihän aviomiehen veljeen kosketa tai toisinpäin????!!
Tänään on rauhallisempi mieli, sain tekstarin langolta eilen illalla, ihan jonninjoutavaa sinänsä, mutta helpotti mun olotilaa. Hän ymmärtää täysin mikä kaaos syntyy jos meidän kesken tapahtuisi yhtään enmpää.
Emme sinänsä puhu aiheesta, ei tarvitse, kumpikin vaistoaa ja haistaa mitä on ilmassa. Vältämme aihetta niin paljon kun pystymme.
ja jos nyt ajatellaan että tätä on jatkunut jo vuosia, olen mielestäni aika vahva ihminen.
Tai sitten en, mutta minkäs sitä tunteilleen voi.. Jos nyt sitten tulee se eteen syystä taikkka toisesta, että erotaan, en suinkaa syöksy lankoni luokse. Hänellä on kuitenkin se oma sinkkuelämänsä, en varmasti edes haluasi itsekkään muuttaa yhteen enää, yhdessä voi olla muutenkin.
Lapsillani on hyvä isä. Heidän eteen teen kaikkeni.
jossa elämä on tietyllä tavalla 'rasittavimmillaan'; pyörität arkea, johon kuuluu nuoret lapset ja mies; ja käyt töissä; ja osallistut kaiken maailman kissanristiäisiin. Elämäsi ei voikaan olla 'seesteistä', se tulee olemaan tätä samaa vielä monta vuotta. Kun lapsesi ovat isompia, elämäsi muuttuu todennäköisesti seesteisemmäksi.
Muuttuisiko elämäsi parempaan suuntaan, jos eroaisit nyt? Toisiko se kaivattua rauhaa jne.? Miten näet tilanteen itse - olisiko ero sinulle oikeasti ratkaisu parempaan elämään?
Mieti tarkkaan, mitä oikein haluat elämältä. Kaikkea ei voi saada, mutta paremman, tyydyttävämmän elämän kyllä. Mutta sinun on ensin tiedettävä, mitä elämältä oikeasti haluat.
Terve !
Osaan,jotain asioita paremmin kuin muut. Ymmärtäminen on yksi hyveitäni.Siihen kuuluu myös luetunymmärtäminen.
Minun onneni oli olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Olen senverta opiskellut aihetta,että vaikka olen mies,tiedän tuon tunteenpalon.
Syvällä sisälläsi olet rakastunut tuohon lankoosi.
Vain rakastunut kertoo asioita ,joista puhut.
Vertailet veljesten siivousintoa jne. Itse vertaamisessa ei ole mitään pahaa,vaan se kertoo jo tasosta missä sydämesi kuljeksii.
Napakka tekstisi kertoo luonteestasi.
Helppo päätellä ,että olet työssä kaupanalalla.
Neuvoisin ottamaan sen laivaristeilyn ja hankkimaan sen seurauksena tulevan tunteen.Etu on siinä,ettet saa minkäänlaisia muitaikäviä,jos tekisit sen miehesi veljen kanssa.
Se auttaisi sua selvittämään ajatuksesi,että mitä lopulta elämältäsi haluat.
Ihmisen onni ei saa olla mikään kaukana häämöttävä päämäärä. Onnellinen pitää olla ,joka päivä.Siksi on hyvä istua peffalleen ja tehdä loppuelämän budjetti.
Jos ajattelet mitä toivoit elämältä ,kun olit 20 ?
Kuinka toiveesi toteutui ?
Nut kolmekymppisenä toiveet ja haaveet ovat kovin toisenlaiset.Eikö vain.
Anopit ovat yleensä vanhempia ja usein elämänviisaita.
Voin kuvitella,että anoppisi ,kun on tajunnut missä mennään ,kokeili testata ja siinä onnistuikin.Vrt. Posket punehtuivat jne. Jos ei olisi tunteet miehellä samat kuin sulla häntä kohtaan ei hän punastuisi vaan räjähtäisi nauramaan moisen vitsin kuultuaan.
Nämä mummelit osaa erottaa leikin ja aidon flirtin,joka osaa aivolohkoa jo ajatteluuttaa navan ja polvien välillä.
Mulla oli vuosia takaperin tuttavaperhe ja oltiin hyviäkin ystäviä.
Olin pikkuhiljaa kypsynyt ajatukseen ,että maistuis mullekkin.
Talon isäntä vaistosi pitkään ja tiettyihin kohtiin osuneet laserkatseeni.
Välimme kylmenivät ja en ole missään tekemisissä.
Jos haluat miesnäkökulmaa saat sitä minulta.
Olen juuri saanut stilisoitavaksi asti kirjani Pettäjän ABC
Siihen on haastateltu satoja ihmisiä vuosien saatossa.
Tarinoita ihmiskohtaloita ,että kuinkas tässä kävikään.
mailaanko lisempi jos haluat.
kun alkaa toteuttamaan itseään, loukkaa lukuisaa määrää ihmisiä ympärillä. Siksi on niin vaikeeta tehdä lopullista päätöstä.
Tänään on miehen kanssa ollut aivan armotonta flaidista. Hän ei arvosta kunnianhimoisuuttani, halua edetä työelämässä.. Tuntuu että näistä samoista asioista väännetään vuodesta toiseen.
todennäköisesti tule käymään niin, että kun sitten teen sen ratkaisevan liikkeen ja teen niin kuin sydän sanoo, olen maaikman vittumaisin itsekeskeinen ämmä joka ajattelee vain itseään.
Tähän asti olen ollut se joka luovii ja tulee vastaan joka asiassa, laittaa toisten tekemiset ja tarpeet omien edelle. Nyt ei ole kyse lapsista, he tulevat aina olemaan se ykkönen.
Kyse on siitä että tuolla jossain on ihminen joka arvostaa tekemisiäni. Ei nosta jalustalle, sitä en ole koskaan vaatinutkaan keneltäkään.
Olen riipumaton ihminen, en tarvitse miestä huolehtimaan ja paapomaan minua. Pärjään, olen aina pärjännyt ja mielestäni hoitanut homman himaan, 15-vuotiaasta asti itseni elättänyt.
Mielestäni olen ansainnut parempaa. Tätä henkistä raatamista ei jaksa enää. Helpolla en ole päässyt. Nyt olisi korkea aika saada sitä seesteisyyttä. En jaksa stressata turhasta. Mieheni mielestä olen välinpitämätön. Tarviiko joka jumalan asiasta tehdä numero... Minä en valita enää laittamattomista tiskeistä, tai sukkaläjistä lattioilla, kerään ja laitan ja siivoan, hänellä kun ei ole hajuakaan missä lasten vaatteet on.. jne.. Olen mielelläni äiti hahmo, lapsilleni. Tottakai siinä vaiheessa miehen kiinnostus herää tekemisiin, jos hyötyy siitä jotain tai voi jälkeen päin kehua ja paukuttaa henkseleitä...
Viimeksi eilen sai kuulla kuin olen mailman tyhmin ämmä... En kuulemma ymmärtänyt hänen sanomisiaan... Jos totta puhutaan, en kiinnosta.
Tässä nyt viikon verran todella kelannut asioita, haen uutta työpaikkaa, sekin painaa mieltä. Mutta olen ansainnut parempaa kuin mit´ä nyt saan. Olen parempi, olen hyvä työssäni!
Kun sanon miehelleni, että minusta on paljon parempaan, kuin siwan kassaan, pidän itseäni muiden yläpuolla. Duunarihan tässä nytkin ollaan. En ole kouluja käynyt sen kummemmin. Yksi ammattitutkinto on.. Olen töitä paiskonut, välillä viiteen firmaan yht´aikaa.. ja kuka kehtaa sanoa ettei suomessa ole töitä!
Langon kanssa keskusteltu ja maailmaa paranneltu usein, viime viikolla kertoi veljens ja omasta elämästä asioita, joita mieheni kaunistellut minulle. Ja silti olen tukenut ja ollu sijaiskärsijänä hänen traumoilleen. Ei ole reilua.
Rankka lapsuus heillä, äitinsä kasvattanut kolme lasta yksin ja tehnyt vielä pitkän uran siinä sivussa. Hyvin on poikansa kasvattanut, syövän voittanut kaksi kertaa... Omat kotkotukset jokaisella.. silti arvostamn anoppia suuresti. Hän on minulle oikeesti ystävä. On aina ollut suorapuheinen, välillä jopa tahditon. Mieheni perinyt vissiin sen taidon äidiltään. Siksi ehkä hieman järkytyin kun anoppi totesi minulle ja langolleni, että sopisimme paremmin yhteen kun minä ja mieheni. Onko sitten miettinyt asiaa enemmänkin. Hän nyt kuitenkin siis puhuu omista lapsistaan..
Hämmentävää.
Mitä seesteisyyteen tulee, nythän elämä jo helpottaa.. Lapsetkin voi jättää kaksiteen pariksi tunniksi, vaikka ihan vaan kauppareissun ajaksi, luksusta! Voin lähteä vaikka jumppaamaan..
Lapset eivät ole elämääni rajoittaneet, päin vastoin. Järjestely kysymys.
Minä en ole koskaan valittanut lasten takia, että joku asia jää tekemättä.
Mieheni sen sijaan on jättänyt ryyppyreissulta palaamatta kotiin määräaikaan, välittämättä siitä kuinka paljon se sotkee toisten elämää. Olen joutunut jopa jäämään pois töistä, koska hänellä lähtenyt vivusta.. Siinä sitten paniikissa lapsia jonnekkin hoitoon tai sitten olen jäänyt kotiin. Siinä ei paljon I Love Yout auta! Mutta auta armias jos tekisin saman miehelleni, että tyttöjen ilta venähtäis ylihuomiseen, olisin antanut persettä vähintään puolelle kylää! Eikä hän taatusti pesisi dokauspyykkejäni tai toisi kankkuslimua punkan pohjalle. Kuitenkin rakastan miestäni.
ikinä en ole kieltänyt menemästä, käyn minäkin joskus, todella harvoin, mutta kyllä sitten mennään ja hotelleissa asutaan jos mennään yhdessä! Hän jos joku viettänyt Helsingissä kymmeniä öitä, kun tulee halvemmaksi kun taksi kotiin. Asumme pk-seudun ulkopuolla. Mitähän siellä hotlassa sitten tehdään. ei hän ainakaan mitään tee, katsonut kyllä vierestä kun kaveri nylkee jotain huoraa. Ja minunko sitten pitäis uskoa.. en uskokkaan, mutten eikeestaan välitäkkään, kun mitään en pysty todistamaan. aina ollut siellä missä on väittänyt olleensa.
Kun meillä kuitenkin yhteiset rahat, tilit jne..
helppo seurata mihin rahaa menee.
Mieheni on kuulemma uskollisuuden perikuva, Se että kertoo maksaneensa jollekkin tampio muijalle kaljan siitä hyvästä, että näyttää rintansa baaritiskillä, tekee hänestä uskollisen ja luotettavan. Siis tod. näk kaunistelee asioita ja jotenkin pyhittää tekonsa kun kertoo minulle. Sitten ihmettelee kun minulla ei baarireissun jälkeen ole sen kummempaa kerrottavaa, kun hauskaa oli ja tanssin neljä tuntia... Eli on mustasukkainen. Kysynytkin usein,että olemmeko vaan tottumuksesta ja tavasta yhdessä. Turvallistahan tämä on.
Tänään en ole ajatellut lankoani, eilen lähetin hänelle tekstarin kysyäkseni koska hän seuraavan kerran tapaa poikaansa, jos tekisimme lasten kanssa jotain. Vastasi siihen jotain.. jäi hyvä mieli.
Nyt ajatukset pyörii työasioiden ympärillä.
Hima on kun sikolätti. Pitäisi siivota, pitäisi pyykätä, pitäisi sitä ja tätä. Mutta kun ei jaksais! Toki, kotityöthän ei itsekseen karkaa mihinkään. Voinhan laittaa imurin taas keskelle olohuoneen lattiaa ja odottaa ett kolmen viikon kuluttua mies kysyy miksi se on siinä...
Lanko ei varmasitikkaan edes sanoisi mitään vaan ottaisi imurin kauniiseen käteen ja tekisi sillä mitä sillä pitääkin tehdä..
nimittäin, en kerennyt edes lukemaan kirjoitustasi kun kirjottelin tuota omaa tekstiäni... joka tuntuu olevaan vastaus sinun kirjoitukseesi, vaikka vastasin edelliseen.. telepatiaa...
UUNITUORE RAKASTAJA jatkaa
Olen sen tarinan takana .Siis miesosapuoli .
Edelläollutta jatkan jatka nyt :
eli oma juttusi on tosiaan jo pitlällä. Sanot erotaan ja muutan helvetin kuuseen.Mietit jo lastesi pärjäämistä siinä.
Tuota junaa ei pysäytä mikään.
Miehestäsi senverta,että ainut ketä voit muuttaa olet sinä itse.Hän ei muutu. Se on sullekkin selvää ?
Jos vaihtaisit lennosta hevosia eivät veljet koskaan puhuisi tappelun jälkeen toisilleen.
Kaikki suvun juhlat kaikille pelkkää painajaista.
Pirullista kun pitää arvailla tuleekohan se ja se.
Suosittelen tuota täysin ulkopuolisen suoraansanottuna panomiehen hankkimista. Se että mieluusti todellisuudessa makaisit juuri lankosi kanssa ei tee tekoa yhtään lievemmäksi.
Dilemasi on ,että et tosiaankaan tiedä mitä haluat.
Voin tehdä sulle muutamalla (10) kysymyksellä luonnetestin. Analysoin sen ja saat kuulla mikä oikea tilanteesi on.
Ammatillisista syistä en voi sitä julkisena tehdä .
Laita sähköpostiosoitteesi niin annan puhelinnumeroni.
Kysyisin samalla sulta yhtä juttua kirjaani Pettäjän ABC
Eikä maksa testi mitään.
osoite: [email protected]
Saan sitä just niin paljon kun haluan.. välillä on nymfomaisia piirteitä... hehee..
Olen erittäin seksuaalinen, aina ollut. Pelit, lelut ja vehkeet kokeiltu, en ole sen suhteen koskaan pihdannut.
Mutta onhan se hirvittävää kun mieheni kasvot muuttuu kesken aktin lankoni lärviksi..
Että näin... tuntuu kun eläisi jonkun muun elämää.. tai sitten se on sitä mitä haluaisin itselleni. Odotanko jotain hyvää hetkeä, jota sitten odotan lopun elämääni. Ei ole tervettä.
Nyt laitan työasiani kuitenkin järjestykseen, maanantaina pitäisi selvitä, missä mennään, jos ei natsaa niin tiistaina toinen haastettelu.
Ovia on auki yhteen sun toiseen... suosittelijoita riittää, että on se hyvä että työasiani hoitanut kunnialla, edes..
En ala sua vainoamaan enempää,mutta tuosta imurista
.Kun olin itse aikoinaan naimisissa hoiti vaimo laillasi kotityöt.
Toki 30 % auttelin ja mielelläni .
Tänään JOUDUN tekemään sen sataprossaa.
Pahaa pelkään,ettei lankomihesi jatkaisi sitä sadanprossan suoritusta ,jos olisi nainen talossa.
Kilautappa hänen exälleen ja kysy kuka teillä piti laboratoriotasoisena lattiat.
Lyön vetoa ,että tottakai hän-kukas muukaan.
Jos mies asuu yksin ei siinä suuria siivoomisia ole.
Minä nimittäin asun yksin.
Viittaan edelliseen textiini,kun sanon ,että tic tac tic kun kerroit textaristasi.
Eikös vaan ollukkin ,jotain kivaa .Lapset on naapurinrouvaa parempi,kun halutaan olla toistensa lähellä neutraalisti.
Jos lukaisit Assin textin niin voithan sä heilastella lankomiehes kanssa lähtemällä reissuun ja lapset alibiksi.
Riiustaahan voi kenenkään tietämättäkin.
Tässä ,kun kaikki ,jopa tuntee toisensa on peli helppoa.
Edelleen oman tulevaisuutesi takia suosittelen kovin kivaa testiä ,joka avaa alle puolentunnin sulle kuvauksen millainen olet ihmisenä.
Osin jo tiedänkin,mutta tapasi kertoa alkoi kiinnostaa ja case on niin kutkuttavan mielenkiintoinen seurata ,koska mun kristallipalloni kertoo jo nyt miten käy.
Jos antaudut testattavaksi se perustuu psykologiaan.
Jos et halua sitä puhelimessa niin voin voimistella sen kirjallisena sähköpostiisi.En siis ole täältä periferiasta sua pokaamas.
Itselläni on täällä ,jo enkeli maanpäällä.
Minusta saat paremman kuvan ja jopa valokuvan kun otat suomi24 ja treffit.Hakuun k112
You told .Y arent well educated. Would y please tell
me how low educated can have english skilss like Y do.
Have Y been honest all day long.
Toki voit vastata suomeksi tai kuinka vaan.
Jos vastauskieli on muu kuin suomi,karsii se osan ei toivotuista vastauksista.
Ich warte
laita mulle meiliä tonne luukkuun...
olen viikoittain tekemisissä lankoni exän kanssa..Koska tapaamme kaikkien näiden vuosien jälkee edelleen suvun tapamisissa, onhan hän lasteni serkun äiti.. ja lanko se oli joka hoiti poikansa ennen kuin erosivat. Hänen exänsä on jo ehtinyt sen eron jälkee tehdä vielä kaksi lasta khden eri miehen kanssa ja nyt asuu kolmannen luona... Tänään viimeksi sain säkillisen vaatteita lankoni exältä, vanhemmalle pojallemme.. käymme jopa baarissa yhdessä.. akkojen iltoja..
naurattaa... siit on jo tullut klisee.. myös lanko naureskelee sille ja parille muulle asialle. Voin niistä sitten laittaa lisää kunhan laitat mulle sitä meiliä ensin.
Mitä langon siivouksiin tulee, hän pesee lattiat kerran viikossa, hänen kotinsa ei missään tapauksessa ole steriili, lattialta voisi vaikka toki syödä.. mieheni entinen poikamiesboxissa ei kukaan siivonnut. Mieheni on mestari nakittamaan asioita muille.. Patalaiska paska!
Tekee helvetin hyvää purkaa tuntojaa jonnekkin. Asiat jotka ärsyttävät päivä päivältä enemmän. Vituttaa ihan armottomasti.
Mitä työ juttuhin tulee, olen tehnyt töitä sekä ruotsiksi ja englanniksi.. mieheni on bytheway bättrefolk.. ja olen saanut kuulla niin lukuisia kertoja kuin finnjäveli olen.. lanko on myös kaksikielinen ja asunutkin ruotsissa, tosin ei ole puhunut vuosiin, äitinsä on täysin ruotisikielinen(puhuu siis kyllä suomea) ja me puhumme silloin kun emme halua lasten ymmärtävän.. Kyllä siinä jonkinlaista luokkaeroa on, siis näitten bättrefolkkien mielestä, he ovat pikkasen parempia kun muut, ei kauheesti mut aina sen piirun verran parempia.
on sääli ettei lapsille ole opetettu ruotsia, mutta siihen on syynä se että mieheni puhuu ns. slangiruotsia. No koulussa sitten. Oma ruotsintaitoni ruostunut, mutta se preppaantuu kun sitä puhuu. Englannin taitoni ei ole mistään aupair-vuosilta, ihan koulunpenkiltä.
Sain just kakarat nukkumaan, pakko oli antaa katsoo idolssit.. ne niin tykkää, ovat kovin musikaalisia, äitiinsä tulleet!
Mies on vielä töissä, tekee kaksvuoro duunia.
Vituttaa jo etukäteen. Korkkasin lonkeron, tekis mieli vetää lärvit. Olin toisen kerran nyt samassa firmassa työhaastettelussa.. maanantaina ratkeaa. Jotain hyvää mussa varmaan on, kun toiseen haastetteluujn pyysivät. Kun ei jaksain odottaa..
tiedän että kun äijä tulee kotiin, tenttaa ensimmäiseksi, miksi toi on tossa, tai tota ei oo laitettu... mä en ole jaksanut tehdä yhtään mitään... Niin harvoin kun olen jo neljältä kotona, yleensä vielä 7-8 aikaan illalla teen duunia, jos en konttorilla niin kotona, halusin vaan olla möllöttää...
Ei! Mun pitäs olla kuukauden kotirouva-asennossa tuulikaapissa odottamassa, että herra tule kotiin. Kaukosätimet kauniisti rivissä ja drinkkilasi valmiina, juuri laitetuilla jäillä..
Mittatikkuhan minulla jo onn.. perkele!
Jos satut muistamaan speden vanhaa sketsiä, jossa mies mittaa pullan ja kahvin riittävyyttä mittatikulla.. se on minun mieheni. tsiisus!
Nyt käyn hermosauhuilla, katsotaan miten ilta edistyy..
RAKASTAJA feministit voisivat jättää avioliittosivut rauhaan ja keskittyä omiin kirjoihinsa.
Ruokit itseäsi vain ajatuksillasi. Et tietenkään voi päästä irti noidankehästäsi, kun et mitään muuta mieti kuin lankoasi. Lankosi on päässäsi ja odotat vain tapahtuvan sen mitä kaikki tässä jo jännityksellä odottaa. Teette jotain peruuttamatonta. Sen jälkeen huomaattekin, että olipa ihmeellistä. Olet vain päässäsi luonut langostasi haavemaan jumalan. Keskity elämääsi, lankosi on ihminen.
Haluan välittää myötätuntoni sinulle. Tilanteessasi on jotain tuttua ja voin jollain lailla kokea hämmennyksesi. Turha siinä on kenenkään tulla moralisoimaan, että "kasva aikuiseksi". Mitä se aikuisuus sitten on, jotain tunteiden tukahduttamista, itsen peittämistä ja naamion takaa hymyilemistä vai? Olet rakastunut lankoosi ja se siitä. Ei siinä ole mitään epäaikuista.
Mielikuvani tilanteestasi on hiukan sellainen, että olet luonut langostasi epärealistisen kuvan pelastajana, joka "vapauttaisi" sinut nykyisestä elämästäsi ja ongelmistasi. Et selvästikään ole tyytyväinen avioliittoosi etkä elämääsi kokonaisuutena muutenkaan. Sitten huomaat lankosi ja koet, että hänen kauttaan ehkä voisit jättää kaiken taaksesi ja aloittaa jotain kokonaan uutta. Mutta - lankosi on vain mies eikä hän, tai suhde häneen, pysty korjaamaan elämääsi ja ongelmiasi, jotka voivat piillä paljon muussakin kuin avioliitossasi. Mielestäni meillä on taipumus etsiä ympäristöstämme oljenkorsia, joille asetamme ihan liian suuria odotuksia. Vaikkei mikään tuollainen oljenkorsi voi meitä puolestamme pelastaa.
Olen itse samankaltaisessa tilanteessa: 6 avioliittovuotta takana, toisen miehen kohtaaminen ja halu paeta kaikesta entisestä. Mutta koetan muistaa, ettei uusi romanssi voisi ratkaista työttömyyttäni, kehnoa ammatinvalintaani, tahatonta lapsettomuuttani ja muita ongelmiani. Sinä olet 33 vuotta (jos oikein luin) ja rakentanut jo tuohon ikään mennessä melko valmiin elämän ulkoisilta puitteilta. Paljon on konkreettisesti tullut itseä sidottua. Ikäsi huomioon ottaen, en ihmettele vaikka ahdistaa.
Toivon sinulle selkeyttä ja parempia aikoja.
AJATTELE NYT VAIKKA JÄRJELLÄSI. NYT AKTIIVISESTI UNOHDAT SEN VELJEN JA PISTE. TOSTA EI MITÄÄN HYVÄÄ SEURAA MENEE YSTÄVÄT SUKU LAPSET JA IHAN KAIKKI.
Rakastunut ihminen ei voi tunteelle mitään.
Vielä kun sille saa vastakaikua on se mahdotonta estää.
Tiedän tästä jutusta,jotakin enemmän.Ne on kuitenkin kahden ihmisen luottamuksellisia juttuja.
Muistelkaas itse kuinka rakkaudentunne on oman päänne sekoittanut. Niin vielä uudestaan.
Ihminen kun voi elämänsä aikana rakastua montakin kertaa.Se seuraava voi olla tunteena voimakkaampi kuin eka.
Tämä likka kyllä selviää.
voiton puolella..
Eipä kiittämistä. Tuonhan minä jo tiesinkin.
Woimia Sulle sinne.
Ja muille. Jos haluatte vilkaista avausennätystä,niin
pian 15.000 avausta ei seksiä 8-vuoteen.
Kirjoittaja on todellisuudessa tarinan nainen.
SIIS SEN AVOLIITTOTARINAN NAINEN.
IHAN OMA JUTTU ON SE.