Miehen priot

Muutin miehestäni erilleen reilu vuosi sitten, olemme viestitelleet välillä ikävöiden ja flirttaillen, vaikka kummallakin on ollut uusiakin virityksiä. Kun tapaamme, emme pysty peittämään rakastavia silmäyksiä toisiimme. Olen hänelle erittäin kivulias asia, varmaankin siksi, että lähdin pois, vaikka hän ei eroa halunnut. Hän elää nyt jotakin eroahdistusaikaa, sillä kaikki asialliset asiat, jotka otan puheeksi, hän kääntää tekosyyksi päästä tappelemaan kanssani kuten ennen vanhaan :)

Ehdotin, että hän tapaisi lastamme viikolla, sillä minulla on ylitöitä ja minua huolestuttaa antaa lapsi viikonlopuksi katsomaan päihtyneitä ihmisiä. Mieheni haukkui minut todella törkeästi VANHOJEN ASIOIDEN perusteella, eikä yhtään ota huomioon nykyhetkeä. Hän ei ole nyt ottanut mitään yhteyttä hakeakseen lasta, koska suuttui, kun osuin arkaan paikkaan; viikonloput menee rentoutuessa uuden naisen kanssa baareissa eikä hän halua herätä isyyteen.
Minullakin meni aikaa herätä äitiyteen, sillä menin mukaan hänen elämäntapaansa, koska hän on hyvin dominoiva mies. Mutta nyt kun itse ajattelen lapsen parasta, mieheni asenne harmittaa.
Miten toisen saa ymmärtämään olla juomatta, kun lapsi on kotona?
Miten toisen saa ymmärtämään, että mennyt on mennyttä ja joskus olisi syytä erota lapsensa äidistä emotionaalisesti, ja alkaa olla asiallinen, eikä purkaa isoja tunteitaan.
Tulemme aina olemaan tekemisissä ja olisi hienoa, kun ei tarvitsisi joka neuvottelun takia pelätä kuinka paljon saa vittuilua silmille asioista, joita tein joskus aikoinaan, en enää.
26544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos olet ystävällinen, yrität saada miehen takaisin :)
Jos olet vihainen jostakin, eksä sivuuttaa asian ja alkaa kaivella vanhoja :)
Valitettavasti miehet usein tarvitsevat enemmän aikaa eroon kuin naiset.
Tsemppiä Sulle! Kyllä se vielä helpottaa, ei hän aina jaksa vastata tunteella, tulee se asialinjakin vielä. Viimeistään sitten, kun saa omat asiansa kuntoon! Löytää kenties ihmisen, jonka kanssa viihtyy ilman viinaakin ja voi alkaa ajatella lasta ja muidenkin tarpeita kuin omaa itsekästä renttuiluhaluaan.
Niminerkillä Kokemusta on

Äänestä
  • ja pitävät lapsia pelinappuloina!!

    Yrittävät koukkia joka kautta, päästäkseen miehen sisäpiiriin takaisin. Luulevat olevansa tärkeitä. Luulevat, että heillä on oikeus sanoa mitä tahansa (jopa kuvitella jotakin ja väittää sitä sitten todeksi, jos kukaan ei vaivaudu toisin todistamaan) ja sitten ajattelevat, ettei heille saisi vastata samalla mitalla. Mikä ihmeen diplomaattipassi se lapsi oikein on?

    Entäs jos kokeilisitte, minkä vastauksen saatte keneltä tahansa muulta ihmiseltä samanlaisilla puheillanne!! Jos sanotte exälle, että hän ei välitä muusta kuin juomisesta, niin soitelkaa kaikille tutuille samalla sävyllä ja analysoikaa sitten täällä, kuinka emotionaalisesti he reagoivat!

    Menkää ottamaan naapureiden ja sukulaisten lapset ja olkaa suostumatta luovuttamaan heitä enää heidän vanhemmilleen, koska he eivät elä juuri kuten te eronneet vaimot elätte, jotka olette niin helvetin oikeassa joka asiassa ja teillä on vara mennä muita arvostelemaan!!!!
    Ja tulkaa sitten tänne analysoimaan kuinka pahasti teitä taas reppanoita haukuttiin :)

    Äänestä

  • jotka kiukuttelevat kirjoitti:

    ja pitävät lapsia pelinappuloina!!

    Se älähtää, johon kalahtaa.
    Mikä siinä olisi pahasti tehty ja liikaa vaadittu ja toisen lähipiiriin tunkua, jos ehdottaa kenelle tahansa vanhemmalle, oli sitten äiti tai isä, että olisi sen hetken juomatta, jona tapaa lapsiaan?
    Siinähän ne priot juuri näkyy. Totteleeko ennemmin omaa alkoholin tarvettaan vai ottaako huomioon lapsen oikeutta olla selväpäisen aikuisen seurassa.

    Äänestä

  • polle, rauhallisesti.... kirjoitti:

    minulle tullut mieleen,että hän olisi valinnut viinan minun sijaan.Toisilla on toiset tavat. Jos on juonut niin paljon,ettei edes kovin paljoa muutu muutamasta oluesta,ei ole väkivaltainen,eikä jättäydy tapahtumista ja tilanteista syrjään,vaan pelaa ja on lasten kans,niin eipä taida olla huonoimmasta päästä isiä.Hän kuoli sydänkohtaukseen,kun olin 24.Silloin olin vihainen enkä ymmärtänyt miksi teki itselleen niin kuin teki.Minä en noudata sitä miehen mallia.En myrkytä itseäni "tavan vuoksi" joka viikonloppu,sillä se ei muutaman vuoden jälkeen enää olekaan hauskaa,vaan vain pakkoliike.Äitini rakasti häntä.Koskaan en kuullut heidän tappelevan.Kun isä kuoli,äiti sanoi,että tunsi tavallaan helpotusta,kun ei joudu koko aikaa olemaan varuillaan,mitä humalainen keksii tai kuinka häntä parhaiten pyörittelisi pumpuleissa krapulapäivinä,että isä pystyi hoitamaan kunnialla työnsä.En sitä lapsena koskaan tajunnut.Jos äiti ja isä olisivat eronneet,en olisi halunnut joutua eroon kummastakaan,olivatpa millaisia tahansa.

    Äänestä

toisten prioja, kun et asialle mitään voi...

Valitettavasti kukaan muu kuin mies itse ei pysty hänelle hoksauttamaan, ettei lapsista huolehdita juoden.
Hienoa, että sinä itse olet asian ymmärtänyt.
Suomessa on aivan liikaa onnettomia lapsia, jotka joutuvat elämään vanhempiensa sumuisen välinpitämättömyyden ääressä.
Kunhan mies vanhentuu, hän ehkä osaa katsoa ympärilleen baareissa ja huomaa, että valtaosa on häntä nuorempia ja hänen ikäisensä ihmiset ovat rakentaneet arkiset puitteensa ja perustaneet perheen joten heillä on sisältöä elämässä. Sellainen mies, jolla on itsensä kanssa hyvä olla, etsii töitä ja elämä on muutenkin kunnossa, baareihin ei tarvitse enää mennä joka viikonloppu, vaan rentoutuminen löytyy normaaleista (todellisista) asioista eikä hermosolujen liuttomista.
Pidä lapsen puolta, vaikka hukassa oleva mies haukkuisi sinua miten pahasti tahansa!!

Äänestä

Tuntuuko sinusta siltä, että EXÄSI asiat kuuluvat sinulle? Että hän on edelleen miehesi? Tulee vielä olemaan?

Oletko joka viikonloppu puskissa kiikareiden kanssa katsomassa, että mies ei tee mitään muuta kuin istuu baarissa? :D
Niinkö hän teki sinun kanssasi?

Onko hän kommentoinut asiaa mitenkään?
Minun jos väitettäisiin laiminlyövän lapsia, todistaisin toisin ja nostaisin herjaussyytteen asiasta ja hakisin lapsen luokseni vaikka mikä olisi.

Se, miksi hän ei ole enää pyytänyt saada nähdä lasta, voi olla sitä, että hän nyt miettii, voisiko antaa lapselleen mahdollisuuden nähdä isänsä selvänä ja levänneenä, iloisena ja energisenä, eikä sekavana haisevana ja väsyneenä ärtyneenä tai nukkuvana krapulaisena...
Se voi kyllä nyt myös olla epäkypsä KOSTO! Hän ajattelee ehkä, että antaa sinun nyt "kärsiä rangaistus", kun menit häntä arvostelemaan, ja hän ottaa yhteyttä sitten, kun luulee, että olet muuttanut mielesi hänestä :) (eikä käy mielessäkään, että lapsella saattaisi olla ikävä ja hän tuntisi olevansa hylätty)

Monilla alkoholiin sortuvilla on itsestään epäterveen suuri kuva :)
Ajattelevat olevansa täydellisiä (jopa päissään) ja kaiken arvostelun yläpuolella :)
Eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan. Viimeiseksi lapsen. Sillä he usein itse ovat uhmaikäisiä lapsia, jotka tarvitsevat rakkautta vaikka tekevät kaikkensa ollakseen mahdollisimman vähän rakkauden arvoisia.

Äänestä
  • että kuinka saan toisen ymmärtämään, ettei lapsen hoitaja ole paras mahdollinen humalassa, reaktiokyky, pinnan katkeaminen, tasapaino, unen syvyys, kaikki on sellaista, että lapsesta ei ota vastuuta, kun itse on kanttu vei.

    ja että kuinka saa toisen ymmärtämään, että mennyt on mennyttä minulle, vaikka hänelle ei selvästikään ole.

    En pidä häntä miehenäni, kirjoitusvirhe tuli, enkä palaisi takaisin. Itsehän suhteesta lähdinkin. Minulla on nyt asiat kunnossa ja nautin elämästäni ja lapsen kanssa olemisesta, meillä on oma koti ja minulla on hyvät välit kaikkien kanssa.
    Tämä tilanne on nyt identtinen miehen toisen lapsen kanssa. Eli mies ei ole oppinut virheistään. Toinenkin nainen alkoi laittaa tapaamisista vastaan, koska mies jätti tulematta milloin piti, mutta nosti kauhean metelin, jos naisen suunnitelmat vuorostaan joskus harvoin muuttuivat.
    Ilmeisesti mies ei kestä sitä, että nainen jos toinenkin on noussut sieltä suosta, minne hän on heidät polkenut, pitänyt tyhmänä, pettänyt, kontrolloinut, juonut, ollut itsekäs ja kylmä. Yksikään nainen ei ole jättänyt häntä ilman katkeraa vihaa kärsimästään vääryydestä. Minä olen jo ohittanut sen vaiheen. En uskokaan, että hän pyytäisi anteeksi tekojaan.
    Minä olen siltikin valmis taistelemaan lapsen edun puolesta. Ja vaikka on sääli lapsen puolesta, ettei tutustu isäänsä, niin en voi antaa lasta paikkaan, jossa ei ole turvallista olla, fyysisesti eikä henkisesti.

    Äänestä

  • kuului kirjoitti:

    että kuinka saan toisen ymmärtämään, ettei lapsen hoitaja ole paras mahdollinen humalassa, reaktiokyky, pinnan katkeaminen, tasapaino, unen syvyys, kaikki on sellaista, että lapsesta ei ota vastuuta, kun itse on kanttu vei.

    ja että kuinka saa toisen ymmärtämään, että mennyt on mennyttä minulle, vaikka hänelle ei selvästikään ole.

    En pidä häntä miehenäni, kirjoitusvirhe tuli, enkä palaisi takaisin. Itsehän suhteesta lähdinkin. Minulla on nyt asiat kunnossa ja nautin elämästäni ja lapsen kanssa olemisesta, meillä on oma koti ja minulla on hyvät välit kaikkien kanssa.
    Tämä tilanne on nyt identtinen miehen toisen lapsen kanssa. Eli mies ei ole oppinut virheistään. Toinenkin nainen alkoi laittaa tapaamisista vastaan, koska mies jätti tulematta milloin piti, mutta nosti kauhean metelin, jos naisen suunnitelmat vuorostaan joskus harvoin muuttuivat.
    Ilmeisesti mies ei kestä sitä, että nainen jos toinenkin on noussut sieltä suosta, minne hän on heidät polkenut, pitänyt tyhmänä, pettänyt, kontrolloinut, juonut, ollut itsekäs ja kylmä. Yksikään nainen ei ole jättänyt häntä ilman katkeraa vihaa kärsimästään vääryydestä. Minä olen jo ohittanut sen vaiheen. En uskokaan, että hän pyytäisi anteeksi tekojaan.
    Minä olen siltikin valmis taistelemaan lapsen edun puolesta. Ja vaikka on sääli lapsen puolesta, ettei tutustu isäänsä, niin en voi antaa lasta paikkaan, jossa ei ole turvallista olla, fyysisesti eikä henkisesti.

    Et saa ketään juoppoa ymmärtämään, miltä lapsesta tai useimmista aikuisestakaan tuntuu olla humalaisen seurassa. Sitä kohtelee aina pikkuisen kuin räjähdysherkkää ainetta. Harva ihminen on juotuaan ympäristöstään tiukasti huolta pitävä, seuransa hyvinvointiin keskittynyt, vakaa, nopeaälyinen tai edes sovitteleva. Moni on juotuaan keskittynyt itseensä ja pienimmänkään riidan poikasen (tai humalasta johtuvan väärinkäsityksensä) siivittämänä jankuttaa jankuttamistaan omia sanojaan ja yleensä korotetulla äänellä. Se on harvinaisen rasittavaa.
    Ja lapsi voi hokea vieressä kymmeniä kertoja, että pitäisi päästä potalle, ennen kuin juoppo reagoi mitenkään asiaan. Moni alkkis myöskin käyttää hyväkseen muita ihmisiä ja hakeutuu aina jonkun seuraan lastensa kanssa, jotta ei tarvitsisi ottaa vähäisintäkään vastuuta, sillä jokainen tervepäinen ihminen ymmärtää hoitaa lasta silloin kun hänen vanhempansa on jurrissa.
    Ja alkkis kääntää faktat omassa päässään siten, että häneltä on ihan oikein juuri nyt, kun häntä tarvitaan, "RENTOUTUA" mistään mitään välittämättä ja vain tarkkailla taustalta, kuinka muut hoitavat hänen asiansa.
    Rentoutuminen on sen takia lainausmerkeissä, sillä se on yhtä naiivi valhe kuin sekin, että tupakka saa näyttämään aikuisemmalta :) :)
    Hermostomyrkkyjen käyttö ei rentouta vaan nimenomaan stressaa, kun elimistö taistelee ylikierroksilla polttaakseen myrkkyä.
    Tietäähän sen seuraavasta päivästäkin, kuinka rankoille taas itsensä pakotti; nukuttaa ja vatsakin on sekaisin, hermot kireällä...jne...

    KUKAAN EI SAA JUOPPOA LOPETTAMAAN itsensä liuottamista eikä edes videointi saa häntä näkemään itseään muiden silmin. Ei edes toisen juopon katsominen ehkä herätä todellisuuteen, vaan juoppo voi verrata itseään siihen toiseen juoppoon ja väittää, että vaikka hän itse juo yhtä paljon tai jopa enemmänkin, niin hän ei kuitenkaan ole yhtä ärsyttävä huollettava :) :)

    Ja kukaan ei saa ketään ymmärtämään, että historia on historiaa. Olet kai kuullut puhuttavan ensireaktioista? Nekin ovat hyvin tiukassa, vaikka voivatkin ajan kanssa muuttua, kun ihmiseen tutustuu.
    Arvaat kai miten tiukassa on se käsitys ihmisestä, joka on muotoutunut useamman vuoden aikana?
    Tuleekohan muuttumaan ikinä.
    Mutta ethän sinä muutoksellesi hänen hyväksyntäänsä hae? Hänellä on kaiketi oikeus pitää omien kokemustensa kautta saaneensa mielipiteensä sinusta?
    Ja oletko varma, ettei hänkin ole jo muuttunut ja hyvinkin irti sinusta, mutta sinun hyökkäyksesi vain laukaisevat inhoreaktion, että vieläkinkö perhana vie tarvitsee kuunnella tuota motkotusta?? Ehkä sinäkin tulkitset väärin hänen reaktionsa, jos sinustakin tuntuu, että hän tulkitsee väärin sinun yhteyden ottosi eri asioista. Voisitko jättää jotkin mieleesi tulevat asiat käsittelemättä hänen kanssaan?
    Entä jos antaisit ajan kulua ja pitäisit yhteyttä vain lapsen hakemisen ja tuomisen kellonajoista?
    Kirjoita tänne ne muut asiat, joista tekisi mieli keskustella hänen kanssaan :) saat palautetta siitä, oliko yhteydenottosi ok, ilman haukkuja siitä, mitä olet aikoinasi itse tehnyt :)

    Äänestä

  • kysymyksiisi kirjoitti:

    Sori vaan, kun haluan selvittää asioita lapseni parhaaksi, kirjoittele itse asiasi tänne äläkä asianosaisille!!!!!!!!

    Äänestä

Sä oot "valaistunut". Uusi uljas ihminen, jolla on uusi elämä. Veit lapset lähtiessäsi ja nyt päätit, että entistä ei ole. Päätit, että miehesikin (ex) pitää olla uudenlainen ilman entistä elämää.

Ootko miettinyt, kuinka paljon se sinun asennekasvatuksesi lapsiisi itseasiassa provosoi lapsesi ja sinut itsesi edelleen nostattamaan "vanhoja juttuja" pintaan miehestäsi?

Mieti.

Ei ihminen mikään kone ole, joka napsautetaan uudenlaiseksi koska niin päätit. Kaikkein vähiten siihen auttaa ero, vaikka osoitteet muuttuivatkin. Usein ero nykyään on vallan muoto myös. Olettaisin että teillä olisi siitäkin kyse, kun määrittelit exmiehesi "dominoivaksi". Sinulla on miehesi lapset, ilmeisesti valtaosan arjesta, kun mies jäi lähdettyäsi rakentamaan uutta arkea (selviytymään erosta ja ympäristön syyttävältä sormelta, hyi-hyi). Miehesi selviytymiseen kuuluu myös viha ja inho. Näihin tunteisiin liittyy se, että hän muistaa sinut myös muunlaisena, kuin mitä sinä nyt ympäristölle yksinhuoltajaselviytyjä-äitinä haluat olla.

Äänestä
  • totta kai minä olen selviytyjä ja todellakin, olen myös "valaistunut", että maailmassa on muutakin kuin oma napa.

    Mies ei huolehtinut perheestään meidän yhdessä olon aikana ja nyt kieltäytyy näkemästä lasta viikolla selvinpäin. Viikonlopuiksi en lasta enää anna, sillä hän tulee sieltä likaisena ja itkuisena takaisin, eikä mies edes kerro, onko syönyt ja nukkunut hyvin.

    Hänen naisystävänsä oli ensin ihan ok ja jakoi kuulumisia kanssani, mutta mies sai manipuloitua hänet minua vastaan ja hänkin on haukkunut minun yrittävän tunkea heidän suhteeseensa, koska mies jäi kiinni minulle lähettämistään kaipausviesteistä.

    Minä pesen käteni koko sotkusta!
    Lapsi on ainoa asia, jota minun tarvitsee ajatella.
    Kerran laitoin yhden huumoriviestin miehelle ja se oli virhe, pyysin anteeksi, mutta en saanut kuin naamalle sylkemistä sen jälkeen.

    Lapsi kuitenkin kyselee, milloin lähtee iskälle. Vaikea vastata, että en tiedä, isää ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Ja vielä kun tuo sankarillinen, jalo ja kärsinyt äiti on ottanut lapsensa ja muuttanut yhteiskunnan hänelle järjestämään uuteen asuntoon hän jättäytyy yhteiskunnan huollettavaksi; miehelle jää tässä vaiheessa maksajan rooli. Hän on syyllinen, hänen täytyy maksaa.

    Esiin astuu sosiaalivirasto ja sen naisverkosto, joka on tutkitusti aina naisen puolella; nainen on oikeassa ja mies väärässä vaikka nainen olisi psykopaattinen manipuloiva sosiopaatti.

    Näin se vaan menee. Mies sinnittelee sitten vuokrayksiössä, maksaa elatusmaksuja jos vielä itselle jää rahaa sinne baariin niin hyvä on; sekin on tuomittavaa käytöstä.

    Miehen tulee kasvattaa enkelin siivet vähintäin ennenkuin hän saa tavata lapsiaan, joista on tehty nyt kiristysväline.

    Ja sitten ihmetellään kun yh-äitien lapsista kasvaa katulapsia!

    Äänestä

  • qpwiouge kirjoitti:

    Ja vielä kun tuo sankarillinen, jalo ja kärsinyt äiti on ottanut lapsensa ja muuttanut yhteiskunnan hänelle järjestämään uuteen asuntoon hän jättäytyy yhteiskunnan huollettavaksi; miehelle jää tässä vaiheessa maksajan rooli. Hän on syyllinen, hänen täytyy maksaa.

    Esiin astuu sosiaalivirasto ja sen naisverkosto, joka on tutkitusti aina naisen puolella; nainen on oikeassa ja mies väärässä vaikka nainen olisi psykopaattinen manipuloiva sosiopaatti.

    Näin se vaan menee. Mies sinnittelee sitten vuokrayksiössä, maksaa elatusmaksuja jos vielä itselle jää rahaa sinne baariin niin hyvä on; sekin on tuomittavaa käytöstä.

    Miehen tulee kasvattaa enkelin siivet vähintäin ennenkuin hän saa tavata lapsiaan, joista on tehty nyt kiristysväline.

    Ja sitten ihmetellään kun yh-äitien lapsista kasvaa katulapsia!

    ja kotimme on oma.
    Miehellä on vara maksaa elatusmaksuja.

    Sosiaalitoimisto on hyvä tukiverkko, jossa asiat käsitellään asioina ja ajatellaan lapsen etua, eikä hyssytellä miehiä, jotka ovat äideiltään saaneet aina kaiken ja olalle taputtelua vaikka tulisivat missä kunnossa kotiin - ja siksi eivät pysty mieltämään itseään aikuiseksi ihmiseksi, jolla ei ole oikeutta laittaa muita kärsimään omien toilailujensa takia.

    Miehet luulevat, että kaikki naiset ovat kuin heidän äitinsä, kaiken hyväksyviä, itsensä unohtavia lämpimiä kotihengettäriä. Ja itse ovat isänsä lailla juoppoja sohvaperunoita.

    Ei ihme, että miehet eivät tykkää sosiaalisen koulutuksen saaneista tädeistä, joilla on sydän ja logiikka paikallaan.
    Miehet joutuvat nokakkain sen asian kanssa, että heidän teoillaan on seurauksia.
    Jos nainen itkee, koska mies on loukannut, tai jos nainen raivoaa, koska mies on käyttäytynyt kuin sinkku ikään, NIIN SEKÖ ON SOSIOPAATTISTA? Kyllä se on enemmänkin psykopatiaa äijiltä, etteivät ymmärrä omien tekojensa ja tekemättä jättämisiensä olevan merkityksellisiä sekä vaimoille että lapsille.
    Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • toimeentuleva kirjoitti:

    jotka eivät ole piitanneet lapsista ollenkaan avioliiton aikana, mutta kun tuli ero, menivät sossuun itkemään YKSIPUOLEISEN tarinansa omasta liitostaan ja sossu laittoi tuulemaan; lastenhoitoa, kesäleirejä, siivousapua, mielialalääkitystä, vertaistukea, yksilöterapiaa, jona aikana äiti ei edelleenkään piitannut ollenkaan lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan VAAN VAIN OMASTAAN!
    Ja kun tukiverkko hoiti kaikki asiat äidin puolesta, äiti alkoi ajatella ja toipua ja sitten (kiittämättömästi jätti huomiotta kaiken avun ja tuen jonka juuri sai!) olikin valmis alkaa heittelemään kiviä miehen suuntaan, joka ei koko aikana saanut keneltäkään mitään muuta kuin vihaa, halveksuntaa, rajoituksia ja neuvoja. Pahimmillaan jopa insestisyytöksiä niskaansa.

    MENKÄÄPÄ JOSKUS NAISET MIEHEN ASEMAAN ja miettikää kuinka asiallisia olisitte sellaista miestä kohtaan, joka paistattelisi tukiverkkonsa kannattamana, saisi kaiken valmiina ja tulisi sitten sanomaan, että on niin hyvä ihminen tätä nykyä, että lapsille on parasta pysyä kaukana sinusta äidistä, joka räpyttelet silmiäsi, kun sinua haukutaan joka taholta ja ehkä lapsetkin kyselevät, miksi olet heidät hylännyt.

    Äänestä

  • mitä paskaa kirjoitti:

    totta kai minä olen selviytyjä ja todellakin, olen myös "valaistunut", että maailmassa on muutakin kuin oma napa.

    Mies ei huolehtinut perheestään meidän yhdessä olon aikana ja nyt kieltäytyy näkemästä lasta viikolla selvinpäin. Viikonlopuiksi en lasta enää anna, sillä hän tulee sieltä likaisena ja itkuisena takaisin, eikä mies edes kerro, onko syönyt ja nukkunut hyvin.

    Hänen naisystävänsä oli ensin ihan ok ja jakoi kuulumisia kanssani, mutta mies sai manipuloitua hänet minua vastaan ja hänkin on haukkunut minun yrittävän tunkea heidän suhteeseensa, koska mies jäi kiinni minulle lähettämistään kaipausviesteistä.

    Minä pesen käteni koko sotkusta!
    Lapsi on ainoa asia, jota minun tarvitsee ajatella.
    Kerran laitoin yhden huumoriviestin miehelle ja se oli virhe, pyysin anteeksi, mutta en saanut kuin naamalle sylkemistä sen jälkeen.

    Lapsi kuitenkin kyselee, milloin lähtee iskälle. Vaikea vastata, että en tiedä, isää ei kiinnosta.

    on ollut todellinen soluttautumisen mestari minun ja minun mieheni perhe-elämään.

    Hän ottaa yhteyttä milloin lemmikkimme kasvatuksesta (lapsille vaarallinen hänen kuvittelunsa mukaan) milloin autostamme, milloin kerjää miestäni omakseen, milloin ilmoittelee omista kuulumisistaan, milloin yrittää tehdä minun olemassa oloni tyhjäksi...

    Ex haluaisi kontrolloida meitä (mukamas lapsen varjolla) että olisimme hänelle tilivelvollisia kaikesta mitä milloinkin teemme, kun lapsi meillä. Hän myöskin kiristää miestäni mielistelemään häntä tai muuten lapsi ei "pääse" meille, kun heillä on niin paljon menoja. Joskus on tapahtunut niinkin, että hän on itse perunut tapaamiset ja sitten vienyt lapsen minun mieheni vanhempien luo ja mustamaalannut miestäni, että hän ei muka ole ottanut lasta ja ex raukka on väsynyt eikä hänellä ole muutakaan paikkaa, mistä hakea apua... ja mieheni vanhemmat uskovat häntä ja jos mieheni sanoo, että hei hei hetkinen, lukekaapa tämä tekstiviesti, jossa ex kieltää tapaamisen, niin vanhemmat sanovat, etteivät halua sekaantua poikansa tappeluihin, vaan ainoastaan hoitavat hänen puolestaan hänen lastaan ja ihmettelevät, miksi mies ei tee sitä itse. Ihan kuin seinille puhuisi, että no siksipä juuri, kun ei ole annettu mahdollisuutta, vaan te olette olleet yhdessä exän kanssa epäämässä sen.

    Ex ei välitä yhtään siitä, kuinka paljon kenellekin valehtelee ja kuinka monta kertaa on kertonut haluavansa minun mieheni. Hän välittää ainoastaan siitä, että tekee tapaamiset mahdollisimman hankaliksi ja yrittää siinä sivussa sotkea meidän parisuhteemme. Hän on myös laittanut minulle viestin, että pitäisi hankkia harrastuksia tai mennä hoitoon, kun minä suutuin hänen päissään häiriköinnistään. Ihme tapaus!

    Joten antaisin exille sellaisen neuvon, että luottavat miehiin, että huolehtivat lapsensa (vaikka itse ei olekaan sellaista nähnyt, kuten ei varmasti mieskään ole nähnyt teidän huolehtivan lapsista, kun elitte kaoottista perhehelvettiänne) ja lopettaa sekaantumasta kyselyin ja "oletuksin" siihen kuinka muiden ihmisten perheissä eletään.

    Tämä minun mieheni ex käyttää mielialalääkkeitä, joiden vaikutuksen alaisena ei saa edes autoa ajaa ja valittaa aina, kuinka on väsynyt ja kipeä, eikä voi lasta hoitaa,
    niin silti kokee asiakseen ilmoittaa, että mieheni on huono isä, koska on ottanut joskus pari saunakaljaa, kun lapsi on ollut meillä.
    Eikä todellakaan vedä mitään kännejä (kuten ennen ilmeisesti oli tehnyt) ja jätä huolehtimatta kaikesta.

    Ex väitti myös, että me manipuloimme lasta... selittämättä kuinka ihmeessä. Ilmeisesti lapsi tykkää olla meillä ja kertoo innoissaan mitä kaikkea aina touhuamme yhdessä, niin ex kokee sen olevan häneltä pois?? Kokee, että manipuloimme lasta häntä vastaan, kun meillä on kivaa... En tiedä.

    Mutta minulla ei ole valtuuksia puuttua asiaan, mieheni asia on hoitaa omat tapaamisensa omiin lapsiinsa. Sosiaalihuollon kautta se vain on aika mahdoton tehtävä, sillä siellä ei kuunnella isän kantaa.

    Äänestä

  • mukaan ex kirjoitti:

    Kiitos näkökulmastasi "sieltä toiselta puolelta".

    Luulisin, että moiset tapaukset pienillä variaatioillaan ovat, jos nyt ei yleisiä, niin ainakin yleistymään päin.

    Sosiaalitoimistossa, kun olin aikoinani haastateltavana exän tekemän perättömän lastensuojeluilmoituksen takia, sosiaalityöntekijät vihjasivat "tyyppitapauksista", sellaisista kiusaaja-naisista, jotka eivät eron jälkeen päästä miehiä irti, vaan jatkavat exän "holhoamista" mm. perättömillä tai ylireagoinnista johtuvilla lastensuojeluilmoituksilla.

    Exä rauhoittui kun sai uuden koulittavan ja sitä ilmeisesti tuleekin riittämään (pikkukaupungin "etuihin" kuuluu tietynlaisten ihmisten tunteminen). Uutta on tietysti haastava aina aloittaa. Niin myös minulla uusioperheellisellä on uudet haasteet uusien, "korvikelasteni" kanssa.

    Ihmissuhteet urautuvat aluissaan helposti tiettyihin suuntiin, joita voi olla sitten myöhemmin vaikea muuttaa. Oma lukunsa onkin sitten, jos meissä itsessämme toistuu samat haitalliset ominaisuudet suhteesta toiseen. Silloin on kasvun paikka.

    Äänestä

  • Ja luulisin kirjoitti:

    jaksaisi/kehtaisi enää seurata sivusta tällaista kuviota, kun mielestäni se kertoo jotakin miehestänikin, ettei tämä tilanne näytä ikinä tästä miksikään muuttuvan. Hän ei tee asioille mitään. Mutta toisaalta yritän miettiä, mitä niille voisikaan tehdä. Ja että niin kauan kuin häiriköinti ärsyttää miestäni (eikä hän ylpeile sillä ja kasvata egoaan, että naiset perässä huutelee) niin pystyn useimmiten jopa unohtamaan koko ihmisen olemassa olonkin.
    Mutta se on jäänyt mietityttämään, miksi mies ei suostu allekirjoittamaan tiettyjä tapaamisiaikoja... selittää, että siksi, kun aina tulisi tappelu, jos siirtää tapaamista esim. lomareissun takia yms.
    Minua ei kalenterin ja kellon kanssa pelaaminen kiinnosta, koska omat lapseni käyvät isällään satunnaisesti, hänen reissuhommiensa mukaan, joskus kaksi viikkoa putkeen, joskus vain viikonlopun yli, joskus on pitkiä taukoja etteivät näe ollenkaan... joten ymmärrän tosi hyvin senkin, että jos moneen kuukauteen ei olla saatu omaa aikaa, vaan aina on jomman kumman lapset kotona, niin joskus tekee mieli järjestää omaa aikaa, vaikkakin jotakin sovittua juttua siirtäen... Eli perusperiaatteitteni mukaan olisi kaikkein helpointa exän suhteen, kun pitäisi tapaamiset sekunnin tarkkoina rutiineina, silloin hänen kontrollintarpeensa tyydyttyisi ainakin jonkin verran. Ja silloin voisi vedota siihen, että koska kaikki toimii hyvin, ei ole aihetta häiritä meitä millään tekosyyllä. Yksi puoli vuotta meni juuri näin. Hienolla sykkeellä. Silloin ex meni kihloihin ja muutti yhteen asumaan jonkun miehen kanssa. Mutta nyt se on ohi ja hänellä on ylimääräistä aikaa pohdiskella minun asioitani...
    Vaikeita ja monisäikeisiä asioita kaiken kaikkiaan :) sillä suurimmaksi osaksi hänen yhteyden ottonsa ovat "samansisältöisiä", kuin mitä minä itse tilitin perheneuvolassa avioliittoni loppuvaiheessa vuosia sitten :)
    Haluaisin olla empaattinen, kuunnella ja tukea "kohtalotoveriani", mutta vaikuttaa siltä, ettei se nyt vaikuta hänen silmiensä aukeamiseen, vaan taitaisin vain saada ne tiukemmin kiinni ja hänet edelleen kieltämään oman osuutensa omaan elämäänsä ja vahvistamaan muiden ihmisten demonisointia :)

    Mukavaa päivän jatkoa!

    Äänestä

  • siltä, ettei kirjoitti:

    tuommoista. Ei mies pysty tasapainoiseen uusioperhe-elämään, jos ei ole selvittänyt omaa liittoaan pois arjesta.

    Systemaattiset tapaamisajat luo lapselle turvallisuutta ja aikuisten on pystyttävä järjestämään omat lomansa siihen malliin, että lapset ensin, oma itse sen jälkeen.

    On paljon ihmisiä, jotka eivät ole eronneet ja he huolehtivat lapsensa aina, vaikka kuinka olisi loman tarpeessa!

    Mummot ja vaarit ja maksettu lastenhoitaja on sitä varten, että voi käydä joskus harrastamassa jotakin kumppaninsa kanssa tai vaikka hotellissa yön EI OMAN VAPAUDEN TAKIA voi jättää sopimatta omien lastensa tapaamisia!

    Kasvakaa aikuisiksi!

    Äänestä

  • äidinvaistotonta naista kirjoitti:

    jotka eivät ole piitanneet lapsista ollenkaan avioliiton aikana, mutta kun tuli ero, menivät sossuun itkemään YKSIPUOLEISEN tarinansa omasta liitostaan ja sossu laittoi tuulemaan; lastenhoitoa, kesäleirejä, siivousapua, mielialalääkitystä, vertaistukea, yksilöterapiaa, jona aikana äiti ei edelleenkään piitannut ollenkaan lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan VAAN VAIN OMASTAAN!
    Ja kun tukiverkko hoiti kaikki asiat äidin puolesta, äiti alkoi ajatella ja toipua ja sitten (kiittämättömästi jätti huomiotta kaiken avun ja tuen jonka juuri sai!) olikin valmis alkaa heittelemään kiviä miehen suuntaan, joka ei koko aikana saanut keneltäkään mitään muuta kuin vihaa, halveksuntaa, rajoituksia ja neuvoja. Pahimmillaan jopa insestisyytöksiä niskaansa.

    MENKÄÄPÄ JOSKUS NAISET MIEHEN ASEMAAN ja miettikää kuinka asiallisia olisitte sellaista miestä kohtaan, joka paistattelisi tukiverkkonsa kannattamana, saisi kaiken valmiina ja tulisi sitten sanomaan, että on niin hyvä ihminen tätä nykyä, että lapsille on parasta pysyä kaukana sinusta äidistä, joka räpyttelet silmiäsi, kun sinua haukutaan joka taholta ja ehkä lapsetkin kyselevät, miksi olet heidät hylännyt.

    että yleensä nyt vain on niin, että se, joka pyytää ja saa apua ja pyrkii muutumaan, on parempi kuin se, joka pakenee vastuuta, ei suostu keskustelemaan irti ongelmistaan ja alkaa mököttää jos häntä arvostellaan tai hänen "panostustaan" lasten hyvinvointiin ei pidetä arvossa...

    On tyhmää jäädä odottamaan, että äiti selvittelee oman eroprosessin hiljaa mielessään, kohtelee sivistyneen kunnioittavasti renttua ukkoa ja handlaa lasten ikävän ja huolen, kun heidän vanhempansa ovat eronneet.
    Äiti ei ole mikään kaikkivoipa jumalolento, jolta saa vaatia yli-inhimillisiä suoriutumisia, silloin kun hänen sydämensä on rikki ja koko elämä täytyy rakentaa alusta asti yksin ja lapsista huolta pitäen.
    Eikä isä ole mikään "marttyyri", jota suotta parjataan yhteistyökyvyttömyydestä tai vapauden kaipuustaan ja vastuunsa laiminlyömisestä.
    Isä ei ole mikään lapsi (vaikka siltä useimmiten näyttääkin), jota täytyy hoitaa ja passata ja tehdä hänelle omien lasten tapaaminen vapaaehtoiseksi jutuksi, jota hän itse ei pidä sen vertaa tärkeänä, että siitä edes suostuisi sopimaan, saati sitten jakamaan ajatuksia tai kuulumisia lasten toisen vanhemman kanssa.

    Vaikka mies eroaakin naisesta, miksi hän kokee myös lapset NAISEN lapsina, joiden babysitteriksi silloin tällöin JOUTUU?
    Miksi kaikki yhteydenotot hänen lapsiinsa liittyvistä asioista tulkitaan NAISEN kontrollointina tai miehen asioihin sekaantumisena? Mitä pahaa nainen siinä tekee, jos kyselee koulun rutiineista? Tai kyselee harrastekerhojen ohjaajilta miten lapsen kanssa menee? Miksi mieheltä omasta lapsesta kysely on kotihäirintää?

    Äänestä

  • mitalin kääntöpuoli kirjoitti:

    Kyllä. "He kaivautuivat poteroihinsa. Luotien ja sirpaleiden sinkoillessa taivaantäydeltä yksi on varmaa: tuliasemaa ei jätetä!"

    Kirjoitit:
    "Vaikka mies eroaakin naisesta, miksi hän kokee myös lapset NAISEN lapsina, joiden babysitteriksi silloin tällöin JOUTUU?
    Miksi kaikki yhteydenotot hänen lapsiinsa liittyvistä asioista tulkitaan NAISEN kontrollointina tai miehen asioihin sekaantumisena? Mitä pahaa nainen siinä tekee, jos kyselee koulun rutiineista? Tai kyselee harrastekerhojen ohjaajilta miten lapsen kanssa menee? Miksi mieheltä omasta lapsesta kysely on kotihäirintää?"

    Naisen käyttäytyminen ei eroissa läheskään aina ole kuvailemasi tapaista, sivistynyttä, käyttäytymistä vaan ero esittäytyy taistelutilanteena, jossa mediapelin kaltaiset asennemuokkaukset näyttelevät omaa osaansa.

    Usein sosiaalisesti taitavimpina (tähän on historiallista taustaa paljonkin, naiset keskenään ovat harjoittaneet ilmaisemista miehiä enemmän) naiset vievät pelissä voiton. Omalla kohdallani koen vahvasti olevani vain mainitsemasi "babysitter". Enkä vain omasta passiivisuudesta johtuen. Jo suhteen aikana vallinnut sukupuolten välinen mediasota jatkuu eron jälkeenkin ja nyt jo yhteisön tukikin on tietyissä asioissa lähivanhemman (äiti) puolella.

    Ero johtui näkemyseroista, joita emme voineet tai jaksaneet enää selvitellä. Ei ne näkemyserot minnekään kadonneet vaikka erosimme. Toisella on nyt kaikista kauniista virallisista kirjoitteluista huolimatta enemmän valtaa lapsiin (jo ajallisestikin suuntaa lapsien huomiota haluamalleen taholle arjessa etävanhempaa enemmän) ja jos sivistymättömällä naisella on katkeruutta siitä, että hän ei kyennyt muuttamaan miestä haluamansa laiseksi, niin kyllä hän käyttää eri keinoja (esim. lasten kautta) edelleen kontrollointiin, jottei lapsista vaan "tule pedon kaltaisia".

    Kyseleminen ja tiedusteleminen, varsinkin tiedustelu voi olla sodankäyntiä sekin.

    Äänestä

  • Noin kun oliskin kirjoitti:

    silloin, kun tiedutelun kohde on sotatilassa ja haluaa pitää ne kaikki toimensa salaisuutena, jotka saavat aikaan suurta tuhoa.

    Tiedustelu on tiedustelua silloin, kun tiedustelun kohde on rauhan tilassa, eikä hänellä ole salattavaa, eikä hän suunnittele seuraavaa iskua. Kun opettajalta kysytään, kuinka lapsella koulussa sujuu, opettaja ei väitä häntä häirittävän, häntä vastaan hyökätyn, hänen ammattitaitoaan kyseenalaistetun jne jne
    Kun tiedustelun suorittaa miehen kaveri, mies kertoilee ihan kaikessa rauhassa, että siinähän ne pienet ihmiset kävi jaloissa pyörimässä ja nyt on koti sekaisin ja rahaakin paloi, mutta mukava oli, kun oma lapsi sanoi ikävöineensä tai että lapsen kanssa oli pientä vääntöä säännöistä tms. Silloin mies ei koe tiedustelijaa kammottavana tunkeilijana, vaan vain ihmisenä, jota kiinnostaa sekä hänen lapsensa että hän itse -> haluaa kuulla hänen ajatuksiaan lastensa tapaamisesta... tai heittää sen small talkina ja odottaa vastaukseksi vain "Hyvin män." Mutta hämmästyisi ja ajattelisi, että jotakin on tosi pahasti vialla, jos kaveri alkaisikin huutaa raivona, että mitäs vittua se sulle hullulle kytälle kuuluu, miten aikani vietän, kun lapset sattuvat olemaan luonani käymässä!

    Jokainen on vastuussa omasta käytöksestään.
    Jokainen tulkitsee eri ihmiset ja heidän tiedustelunsa miten milloinkin ITSESTÄ tuntuu olla "tentattavana".
    Ei ole tiedustelijan vika, jos miehellä on pinna tiukalla.

    Äänestä

  • Noin kun oliskin kirjoitti:

    Kyllä. "He kaivautuivat poteroihinsa. Luotien ja sirpaleiden sinkoillessa taivaantäydeltä yksi on varmaa: tuliasemaa ei jätetä!"

    Kirjoitit:
    "Vaikka mies eroaakin naisesta, miksi hän kokee myös lapset NAISEN lapsina, joiden babysitteriksi silloin tällöin JOUTUU?
    Miksi kaikki yhteydenotot hänen lapsiinsa liittyvistä asioista tulkitaan NAISEN kontrollointina tai miehen asioihin sekaantumisena? Mitä pahaa nainen siinä tekee, jos kyselee koulun rutiineista? Tai kyselee harrastekerhojen ohjaajilta miten lapsen kanssa menee? Miksi mieheltä omasta lapsesta kysely on kotihäirintää?"

    Naisen käyttäytyminen ei eroissa läheskään aina ole kuvailemasi tapaista, sivistynyttä, käyttäytymistä vaan ero esittäytyy taistelutilanteena, jossa mediapelin kaltaiset asennemuokkaukset näyttelevät omaa osaansa.

    Usein sosiaalisesti taitavimpina (tähän on historiallista taustaa paljonkin, naiset keskenään ovat harjoittaneet ilmaisemista miehiä enemmän) naiset vievät pelissä voiton. Omalla kohdallani koen vahvasti olevani vain mainitsemasi "babysitter". Enkä vain omasta passiivisuudesta johtuen. Jo suhteen aikana vallinnut sukupuolten välinen mediasota jatkuu eron jälkeenkin ja nyt jo yhteisön tukikin on tietyissä asioissa lähivanhemman (äiti) puolella.

    Ero johtui näkemyseroista, joita emme voineet tai jaksaneet enää selvitellä. Ei ne näkemyserot minnekään kadonneet vaikka erosimme. Toisella on nyt kaikista kauniista virallisista kirjoitteluista huolimatta enemmän valtaa lapsiin (jo ajallisestikin suuntaa lapsien huomiota haluamalleen taholle arjessa etävanhempaa enemmän) ja jos sivistymättömällä naisella on katkeruutta siitä, että hän ei kyennyt muuttamaan miestä haluamansa laiseksi, niin kyllä hän käyttää eri keinoja (esim. lasten kautta) edelleen kontrollointiin, jottei lapsista vaan "tule pedon kaltaisia".

    Kyseleminen ja tiedusteleminen, varsinkin tiedustelu voi olla sodankäyntiä sekin.

    kenties sellaisia, että sinun näkemyksesi mukaan vaimolla ei olisi ollut oikeutta tuntea oloa surulliseksi, kun toit sänkyynne vieraita naisia?

    tai ettei hänen olisi pitänyt raataa kotona SINUN ja SINUN lastesi, ruokasi, pyykkisi, tiskisi, sotkusi jne eteen 24/7 kuulematta kiitoksen sanaa?

    ON TOSI EPÄREILUA väittää, että liiton aikana sattui niin onnettomasti, että nainen pääsi parempaan yhteyteen lastenne kanssa kuin sinä, paremmin treenaamansa verbaliikan turvin.
    Ihan yhtä tyhmää olisi jonkun pääministerin väittää, että joutui omaan poliittiseen asemaansa muiden ajamana. Höpö höpö.
    Sinä jos olet babysitteri, tunnet olevasi sitä, käyttäydyt siten, olet sitä, NIIN SE OLET SINÄ JOKA SEN ROOLIN YLLÄ PITÄÄ!
    Vai kuvitteletko, että kun ottaisit nyt hyvin puhuvan "mediatajuisen" naisen rinnallesi, niin hän saisi lasten äidin yhtäkkiä olemaan lapsilleen pelkkä babysitteri?

    Äänestä

  • päivääkään kirjoitti:

    tuommoista. Ei mies pysty tasapainoiseen uusioperhe-elämään, jos ei ole selvittänyt omaa liittoaan pois arjesta.

    Systemaattiset tapaamisajat luo lapselle turvallisuutta ja aikuisten on pystyttävä järjestämään omat lomansa siihen malliin, että lapset ensin, oma itse sen jälkeen.

    On paljon ihmisiä, jotka eivät ole eronneet ja he huolehtivat lapsensa aina, vaikka kuinka olisi loman tarpeessa!

    Mummot ja vaarit ja maksettu lastenhoitaja on sitä varten, että voi käydä joskus harrastamassa jotakin kumppaninsa kanssa tai vaikka hotellissa yön EI OMAN VAPAUDEN TAKIA voi jättää sopimatta omien lastensa tapaamisia!

    Kasvakaa aikuisiksi!

    Sä oot oikeilla linjoilla (aikuinen?) oikea TELARI!

    Äänestä

ja mies käyttäytyy yhtä poissaolevasti lapsiani kohtaan kuin minuakin silloin, kun lapset olivat vielä niin pieniä, etteivät välittäneet (paitsi sairastelemalla usein).

Nyt nuorimmainenkin on jo päiväkodissa ja minä aloitin uuden elämän. Olen jälleen töissä ja tapaan kavereita jne. mitä en avioliittovuosina tehnyt, osittain siksi, ettei pikkulapsilta jäänyt aikaa eikä energiaa, osittain siksi että häpesin juopottelevaa ukkoa.

Minustakin tuntuisi oikeutetulta vaatia mieheltä aikuismaista selväpäistä käytöstä, kun lapset ovat hänellä, mutta en usko, että näin tulisi käymään minun vaatimuksestani, mutta en kyllä myöskään väitä, etteikö hän huolehtisi lapsistamme.

Lapset kertovat, että isä poltti jonkun keiton pohjaan ja laittoi heidät hakemaan pizzaa yms. Että isä nukkui koko sunnuntain ja karjui, että lasten pitää olla hiljempaa, kunnioittaa ihmisten unta. Että isä joi monta pulloa olutta ja katsoi telkkaria, soitteli kavereilleen ja haaveili baariin menosta kunhan lapset nukkuvat. Vanhemmat lapset ovat iloisia, kun isä kehui kuinka he tiskasivat ja isä antoi rahaa, kun he kaitsivat nuorimmaista. Sitä on ihan kauhea kuunnella, mikä uskomaton hirviö heidän isänsä on, mutta lapsia se ei näytä paljoa häiritsevän, ihan iloisina ovat sinne menossa silloin kun se vain miehen suunnitelmiin just ja just passaa.

Minä vain keskityn omaan elämääni ja omaan suhteeseen lapsiini. En mene neuvomaan isää omassa kodissaan. LAPSET KASVAVAT koko ajan! Pian he alkavat huutaa niin minulle kuin isälleenkin mitä virheitä olemme tehneet :) niin itsekin murkkuna tein. Ja jotenkin luotan siihen, että minun esimerkkini on yhtä vahva kuin isänkin ja lapseni osaavat itse päättää omalle kohdalleen kummanlaisen vanhemmuuden mallin omivat omaksi tyylikseen aikuisina, juopon vai raittiin.

Äänestä
  • teitä yhdessä?

    Etkö tiennyt, että miehesi on niitä harvoja luusereita, jotka eivät omaa minkäänlaista tilannetajua? He jos joutuisivat sotaan, eivät kertaakaan ehtisi saada aavistustakaan siitä, milloin pitäisi hyökätä, milloin perääntyä, sillä ainoa asia, mikä heitä ohjaa, on viina.

    Kun piltti tai vaipat on loppu, ei kiinnosta. Kun vauva itkee, ei elettäkään. Kun olut on loppu, silloin mennään kauppaan. Kun olut on jääkaapissa, sen takia voi kävellä sohvalta toiseen huoneeseen.

    Kun äiti on väsynyt valvottuaan viikon, ei kiinnosta. Kun kaveri on ryypännyt viikon, eikä uskalla lopettaa, mutta ei myöskään uskalla mennä alkoon tai edes avata ikkunaverhoja, mies löytää ritarin sisältään ja ampaisee hätiin: vie hänelle pullon, kuuntelee nyökkäillen hermorauniota kaveriaan, saman toistoa, kiroilua ja huutoa ja tukee häntä(ottaa jopa turpiinsa), ja jaksaa keskustella vaikka läpi yön.

    Miksi olit hänen kanssaan?
    Hän ei ole vieläkään muuttunut miksikään?
    Sinä olet?
    Sinäkö et enää oleta, että lapset ja koti on yksin sinun vastuullasi?
    Sinäkö et enää ajattele, ettet sinä puolestasi tarvitse turvaa ja huolenpitoa, välittämistä, rakkautta?

    Äänestä

  • juttu joka piti kirjoitti:

    teitä yhdessä?

    :) eipä se nainenkaan aina niin unelmien prinsessa ole, vaikka ei olisikaan univelasta ja loukkauksista uupunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on p-stä kirjoitti:

Muutin miehestäni erilleen reilu vuosi sitten, olemme viestitelleet välillä ikävöiden ja flirttaillen, vaikka kummallakin on ollut uusiakin virityksiä. Kun tapaamme, emme pysty peittämään rakastavia silmäyksiä toisiimme. Olen hänelle erittäin kivulias asia, varmaankin siksi, että lähdin pois, vaikka hän ei eroa halunnut. Hän elää nyt jotakin eroahdistusaikaa, sillä kaikki asialliset asiat, jotka otan puheeksi, hän kääntää tekosyyksi päästä tappelemaan kanssani kuten ennen vanhaan :)

Ehdotin, että hän tapaisi lastamme viikolla, sillä minulla on ylitöitä ja minua huolestuttaa antaa lapsi viikonlopuksi katsomaan päihtyneitä ihmisiä. Mieheni haukkui minut todella törkeästi VANHOJEN ASIOIDEN perusteella, eikä yhtään ota huomioon nykyhetkeä. Hän ei ole nyt ottanut mitään yhteyttä hakeakseen lasta, koska suuttui, kun osuin arkaan paikkaan; viikonloput menee rentoutuessa uuden naisen kanssa baareissa eikä hän halua herätä isyyteen.
Minullakin meni aikaa herätä äitiyteen, sillä menin mukaan hänen elämäntapaansa, koska hän on hyvin dominoiva mies. Mutta nyt kun itse ajattelen lapsen parasta, mieheni asenne harmittaa.
Miten toisen saa ymmärtämään olla juomatta, kun lapsi on kotona?
Miten toisen saa ymmärtämään, että mennyt on mennyttä ja joskus olisi syytä erota lapsensa äidistä emotionaalisesti, ja alkaa olla asiallinen, eikä purkaa isoja tunteitaan.
Tulemme aina olemaan tekemisissä ja olisi hienoa, kun ei tarvitsisi joka neuvottelun takia pelätä kuinka paljon saa vittuilua silmille asioista, joita tein joskus aikoinaan, en enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu