Olen nyt ollut pari kuukautta yhdessä erään miehen kanssa. Hän on huomaavainen ja lämmin. Seksi sujuu. Nauran hänen seurassaan.
Nyt on sitten kuitenkin ruvennut mietityttämään. Varsinkin kun hän päästi suustaan että rakastaa minua. Itselläni ei moiset tuntemukset vielä ole nousseet pintaan. Ylipäätään koko suhteen jatkaminen on tuntunut ylivoimaiselta, sillä en tiedä tulenko koskaan rakastamaankaan häntä. Olen miestä kolme vuotta nuorempi ja ottanut tämän tähän asti kivana kokemuksena. Eikö ole epäreilua jos jatkan, vaikka syvällä sisimmässäni mietin milloin jätän hänet?
Eräs eroavaisuus, toisaalta vahvuus, meillä on se, että itse olen yliopisto-opiskelija ja hän ammattikoulun käynyt duunari. En sano että hän on tyhmempi tms., mutta kiinnostuksenkohteemme ovat erilaiset. Yhdistävänä tekijänä puolestaan on se, että olemme molemmat kotoisin maalta ja muuttaneet suurempaan kaupunkiin. Siis yhteiset juuret.
Ja okei, kysehän on loppupeleissä siitä, että mietin onko tuolla jossain parempaa. Pelottaa tavata hänet, sillä olen huono teeskentelemään että kaikki olisi hyvin. Olenko siis hiljaa ja katson vielä mitä tästä tulee, vai puhunko suuni puhtaaksi ja saan aikaan riidan, pahimmassa tapauksessa eron?
Nyt on sitten kuitenkin ruvennut mietityttämään. Varsinkin kun hän päästi suustaan että rakastaa minua. Itselläni ei moiset tuntemukset vielä ole nousseet pintaan. Ylipäätään koko suhteen jatkaminen on tuntunut ylivoimaiselta, sillä en tiedä tulenko koskaan rakastamaankaan häntä. Olen miestä kolme vuotta nuorempi ja ottanut tämän tähän asti kivana kokemuksena. Eikö ole epäreilua jos jatkan, vaikka syvällä sisimmässäni mietin milloin jätän hänet?
Eräs eroavaisuus, toisaalta vahvuus, meillä on se, että itse olen yliopisto-opiskelija ja hän ammattikoulun käynyt duunari. En sano että hän on tyhmempi tms., mutta kiinnostuksenkohteemme ovat erilaiset. Yhdistävänä tekijänä puolestaan on se, että olemme molemmat kotoisin maalta ja muuttaneet suurempaan kaupunkiin. Siis yhteiset juuret.
Ja okei, kysehän on loppupeleissä siitä, että mietin onko tuolla jossain parempaa. Pelottaa tavata hänet, sillä olen huono teeskentelemään että kaikki olisi hyvin. Olenko siis hiljaa ja katson vielä mitä tästä tulee, vai puhunko suuni puhtaaksi ja saan aikaan riidan, pahimmassa tapauksessa eron?
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Hän on huomaavainen ja lämmin. Seksi sujuu. Nauran hänen seurassaan."
Näitä tämäntyyppisiä viestejä pukkaa tänne sellaista tahtia (suhteen lopettaminen alue myös), että nyt kyllä täytyy tehdä johtopäätös että te naiset kaipaatte oikeasti jotain elämää suurempaa draamaa, ongelmia tai kesytettävää. Ilman ette näemmä pysty olemaan onnellisia.
Kiltit eli liian "helpot" miehet saavat aina kenkää... Ihmetyttää yleensäkin miten te edes ajaudutte suhteisiin ja tämä asia pääsee "yllättämään". No ok tässä nyt vaan pari kuukautta takana, mutta usein on vuosia "kohtalotovereilla".
Naiset on sikoja :-)
ensinnäkin te olette ollu vasta pari kuukautta yhessä,niin ei kannata vielä antaa periks.antaa ajan kulua ja mietit ihan rauhassa mitä haluat ja voitha kaverilles sanoo,ettet voi varmaks luvata,että ootte loppu ikänne yhessä.parempi se on ,sit suoraa kertoo,kun ruveta kierteleen siitä ei ainakaan mitään tule.hiljaa hyvä tulee.
On se jumankeuta nopeeta analyysiä tämä "seurustelu" nykyään! Kättelyssä jo pitäis tietää onko tää nyt se oikee vaiko ei vai sijoittuuko siihen välimaastoon ehkä vielä joku kategoria, johon toisen vois hetkeksi istuttaa jahka "parempi" ilmestyy horisonttiin.
Kokemuksesta voinen sanoa, että parissa kuukaudessa ei toista vielä opita tuntemaan (vaikka moni niin itselleen väittää) ja ainahan on olemassa sekin hurjalta kuulostava mahdollisuus, että tekin muovaudutte elämän myötä suorastaan ihannepuolisoiksi toisillenne. Mutta sitäkään ei kyllä ehdi nähdä muutaman kuukauden aikana - valitettavasti.
Onhan se tietysti vaikeeta kun pitäis nähdä etukäteen jopa vuosien päähän (!) ettei vaan tule tehtyä virhevalintaa ja hukattua aikaa ja menetettyä mahiksiaan siihen "oikeaan" joka kenties on siellä jossain, kenties jopa odottamassa (vielä), ehkä ja maybe ja vem vet...
Kieltämättä kirjoituksestasi tulee kyllä mieleen, että tuo sinun asenteesi tuhoaa kaikelta onnistumiselta mahdollisuuden rippeetkin, joten viisainta varmaan kesittyä opiskelemaan elämää ja itseäänkin ja päästää se "duunariraukka" menemään, sillä hänelläkin on oikeus aitoon onneen.
Kirjoitit "Eikö ole epäreilua jos jatkan, vaikka syvällä sisimmässäni mietin milloin jätän hänet? "
Kyllä olet todella epäreilu minun mielestäni mukavaa miestä kohtaan jos jatkat, anna hänet minulle, jos haluat erota. Ei hyviä miehiä kasva puissa. Teet hänestä vielä katkeran miehen käytökselläsi.
Kirjoitit myös:
"puhunko suuni puhtaaksi ja saan aikaan riidan, pahimmassa tapauksessa eron?"
Eroahan sinä ajattelet niin miksipä et puhuisi. Sittenpä pääsisit eroon tästä mukavasta saa minut nauramaan tyypistä.
tulevat aina merkitsemään pientä juopaa, koska elätte erilaisessa maailmassa, hän konkreettisemmassa ja sinä teoreettisemmassa. Puhutte samoista asioista eri sanoin ja ilmaisuin, puhutte eri asioista. Mitä paremmin tunnette toisenne, sitä pienempi tämä ero on, mutta koskaan se ei täysin katoa. Toisaalta, on paljon eroa muillakin ihmisillä, esimerkiksi kahdella korkeasti koulutetulla, jos toinen on vaikkapa koulussa opettaja, toinen liike-elämässä markkinointitehtävissä.
Oleellista, että mietit onko tuolla jossakin parempaa. Et siis ole täysin tyytyväinen nyt.
Oli tyytymättömyyyden syy mikä tahansa, ei tämä suhde johda sinua onneen. Jos et tunne olevasi tyytyväinen tämän miehen kanssa, etsi sellainen, joka sinulle tyytyväisyyden takaa.
Mä olen akateeminen ja mun mies on metallialan duunari ja me on eletty ikionnellisina kohta 24 vuotta. Meidän liitossa erilainen koulutus- ja työtausta on ehdottomasti rikkaus - siitäkin huolimatta, että mies tienaakin enemmän kuin minä. ; ))
Olen kyllä ton kollin kanssa samoilla linjoilla, että taidat analysoida toisen mahikset lyttyyn jo heti alkumetreillä, etkä vaikuta olevan valmis antamaan kehittymisaikaa omillekaan tunteillesi. Mutta mistäs tiedät ettei se "oikea" todellakin ole jo vierelläsi?
Tulipas tiukkaa palautetta :) Toisaalta ihan hyvä vaan. Kyseessä on siis ensimmäinen vakavampaan päin menevä juttuni joten ehkä osittain tästä johtuen olen hiukan sekaisin ja spekuloin vähän liikaakin... Minusta vaan on aikas pelottavaa kun mies sanoo että rakastaa parin kuukauden tuntemisen jälkeen. Tunnenko itse samoin? Tulenko koskaan tuntemaankaan? Mitäs tästä nyt seuraa? Joopa joo.
Pitää kuitenkin tarkentaa että pääpointtini ei siis ollut se, että kun itse olen tällainen akateemisesti kouluttautuva ja tuo toinen vaan duunari niin eihän tästä mitään voi tulla. Tältä kaverilta kuitenkin löytyy yleissivistystä, kiinnostusta alaani kohtaan ja, mikä tärkeintä, sydämensivistystä.
Taidan siis yrittää varovasti siirtää vaihteen ykköseltä pakittamisen sijaan kakkoselle ja katsoa minne tie vie. (Oi mikä kielikuva...) Sen aion kuitenkin tuolle miehelle sanoa, että olen pikkasen hämmennyksissä ja että edetään ihan rauhassa nyt vaan.