Erosta kulunut nyt jo puolivuotta, erilläänasuminen ei onnistunut heti kun itse jäin omakotitaloon asumaan, toinen ei löytänyt heti asuntoa. Neljän lapsen kanssa nyt kotona, tai töissä käyn päivisin. Sovittu että lapset äidillään kaksi viikkoa ja mulla toiset. Mulla päivätyö hän tekee vyuorotyötä. Eron syytä en tiedosta vieläkään, aikaiseen mentiin yhteen ja perustettiin perhe. Lasten saaminen oli hienompia asioita. Itse koin kolmenkympin kriisin nyt oli hänen vuoro ja siihen tuli näin jyrkkä päätös. Hän haluaa elää omaa elämää, ainakin ei toista miestä ole tullut esille´. Työpaikalaan puhuvat että hän olisikin rakastumassa toiseen naiseen. Tätä kysyin ja kieltää ainakin itse. Kovasti ovat kuitenkin yhdessä, mikä ei tietenkään tarkoita että olisivat suhteessa. Jotenkin vaan miehenä tunnen että on vaikeaa ymmärtää kun ei oikein syytä ole mistään ilmestynyt miksi halusi erota. Minä ajattelin aluksi asiaa lastenkin takia ois kannattanut olla yhdessä. Mutta vaimoni halu päästä eroon voitti.
Muutos tapahtui yhtäkkiä jotenkin kaikki tuntui muuttuneen, itse kehotin elämään, itse sanoin että ei saa jäädä kotiin. Sitten alkoi tapahtua kun pääsi töihin. Puhelin oli koko ajan mukana ja puhelut puhuttiin eri tilassa. Epäilin jotain kaikki vaan meni niin äkkiä. Meikkaamisesta tuli pakko jopa yövuoroon mennessä. Kun yleensä puhun asiat suoraan ja kysyin miksi yövuoroon pitää meikata, sanoi että minä oon aina huolehtinut tukastani ja laittautunut, joka minusta on eri asia kun työskentelee palveluammatissa,kun hän tehtaassa pakkaajana.
En tiedä vastausta en täälytä saa miksi minut jätettiin, en tiedä olinko liian mustasukkainen kysellessäni missä olit ja miksi meni niinkin myöhään. Tosin sain kuulla että kiinostaa toiset miehetkin kun tuli juttua siitä minun korviin, jonka myönsi, mutta ei muista tapahtumaa, kun oli niin humalassa.
15-vuotta yhteiseloa on päättynyt, mutta silti sisimmässäni haluaisin hänet takaisin. En voi pakottaa enkä tehdä asialle mitään. Viime perjantaina laitoin viestiä että koen ahdistusta kun olen menettänyt hänet... johon ei tullut vastausta. Hän haluaa pitää välimatkaa. Sen tiedän että hän ei jäänyt itkemään minun perääni vaan on iloinen ja nauttii elämästään. Minun kohdalla lapset ovat nyt tärkeintä mitä minulla on. Tietysti yksi ystävä joka muistaa kysyä miten voin on myös astunut kuvioihin. Kuitenkin koen että elämällä ei ole mitään merkitystä enää. Meillä oli kaikki hyvin, kunnes toi muutos hänessä tapahtui. Toisen vastaavan ihmisen löytämiseen en usko, jotenkin mennyt usko kaikkeen. Yö unetkin mennyt kun miettii miksi...miksi??? Ajan pitäisi kulua nopeammin jotta saisin itselleni tasaisen olon nyt en voi kun mennä ahdistuksen kanssa eteenpäin. Vaikka kuinka yritän että lapset ei huomaisi, näkee heistä että isä kärsii. Sitäkin ihmettelen miksi hän aluksi antoi uskoa monelle että yhteinen päätös , minä en olisi halunnut tätä. Lapsetkin sai väärää tietoa ja katsoivat että mitään ei ole tehtävissä. Kävin perheterapiassa ja siellä käskettiin että on aika irottaa ja elettävä omaa elämää.. En osaa kuvitella että minulla tulee elämä tasaiseksi enää koskaan, voin olla väärässä. Kaipaan häntä niin.....
Muutos tapahtui yhtäkkiä jotenkin kaikki tuntui muuttuneen, itse kehotin elämään, itse sanoin että ei saa jäädä kotiin. Sitten alkoi tapahtua kun pääsi töihin. Puhelin oli koko ajan mukana ja puhelut puhuttiin eri tilassa. Epäilin jotain kaikki vaan meni niin äkkiä. Meikkaamisesta tuli pakko jopa yövuoroon mennessä. Kun yleensä puhun asiat suoraan ja kysyin miksi yövuoroon pitää meikata, sanoi että minä oon aina huolehtinut tukastani ja laittautunut, joka minusta on eri asia kun työskentelee palveluammatissa,kun hän tehtaassa pakkaajana.
En tiedä vastausta en täälytä saa miksi minut jätettiin, en tiedä olinko liian mustasukkainen kysellessäni missä olit ja miksi meni niinkin myöhään. Tosin sain kuulla että kiinostaa toiset miehetkin kun tuli juttua siitä minun korviin, jonka myönsi, mutta ei muista tapahtumaa, kun oli niin humalassa.
15-vuotta yhteiseloa on päättynyt, mutta silti sisimmässäni haluaisin hänet takaisin. En voi pakottaa enkä tehdä asialle mitään. Viime perjantaina laitoin viestiä että koen ahdistusta kun olen menettänyt hänet... johon ei tullut vastausta. Hän haluaa pitää välimatkaa. Sen tiedän että hän ei jäänyt itkemään minun perääni vaan on iloinen ja nauttii elämästään. Minun kohdalla lapset ovat nyt tärkeintä mitä minulla on. Tietysti yksi ystävä joka muistaa kysyä miten voin on myös astunut kuvioihin. Kuitenkin koen että elämällä ei ole mitään merkitystä enää. Meillä oli kaikki hyvin, kunnes toi muutos hänessä tapahtui. Toisen vastaavan ihmisen löytämiseen en usko, jotenkin mennyt usko kaikkeen. Yö unetkin mennyt kun miettii miksi...miksi??? Ajan pitäisi kulua nopeammin jotta saisin itselleni tasaisen olon nyt en voi kun mennä ahdistuksen kanssa eteenpäin. Vaikka kuinka yritän että lapset ei huomaisi, näkee heistä että isä kärsii. Sitäkin ihmettelen miksi hän aluksi antoi uskoa monelle että yhteinen päätös , minä en olisi halunnut tätä. Lapsetkin sai väärää tietoa ja katsoivat että mitään ei ole tehtävissä. Kävin perheterapiassa ja siellä käskettiin että on aika irottaa ja elettävä omaa elämää.. En osaa kuvitella että minulla tulee elämä tasaiseksi enää koskaan, voin olla väärässä. Kaipaan häntä niin.....
Vastaukset 3
Vanhimmat
häntä ennen kuin huomaat, ettei olisi ollut mitään mieltä jatkaa kämppäkaveruutta ihmisen kanssa, joka tahtoo sinusta eroon.
Lähetä paljon valoa ja rakkautta tämänhetkiselle hämmennyksellesi, hylätyksi tuleminen on rankkaa, arvosta tätä tunnetta, sillä se on kuten kipu, se antaa sinulle tiedon siitä, että tällainen kohtelu ei tee sinulle hyvää.
Usko tunteisiisi, kärsimykseesi, siitä tiedät, että ihminen, joka saa sinut tuntemaan tuskaa, ei ole oikea ihminen sinulle.
Samanlaista kumppania et tule löytämään. Vain paremman. Tapa on toinen luonto. Kun huomaat pysyväsi hengissä, opit irti siitä, mitä arkirutiinit oli hänen kanssaan.
Ja kun alat miettiä, millaista naista tarvitsisit rinnallesi (esim. luotettavaa ja sinuun sitoutunutta) niin sitten tilaat Jumalalta elämäsi rakkauden :) ja kohtaat hänet. Ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti. Riidatkin vain lähentävät, koska jokaisesta vihanpuuskasta opitte tuntemaan toistanne paremmin ja opitte tekemään toisenne ja itsenne onnellisiksi.
Trust me!
Olen tehnyt eropäätökseni vuosi sitten ja erokin toteutui viime syksynä. Nyt voin sanoa, että aika parantaa, vaikka joskus tuntui, ettei tässä nyt mitään ole...
Toivon, että ajan kanssa kohtaat ehkä jonkun, joka on sopiva elämääsi. Ei tarvitse erikseen hakea tai yrittää, kyllä se sieltä tulee, jos on tullakseen. Pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi. Joskus voit ehkä ymmärtää entistä. Viimeistään ehkä sitten, kun omat asiat ovat kunnossa.
Nainen
Niin kasnnattaa luovuttaa siis. Minä sain perhe terapeutilta neuvon että päästä irti ja anna hänen elää, kuitenkin en voi mitään et ajattelen niitä hyviä hetkiä ja olen sen takia rikki. Kun joskus pääsis irti.. Ei ole ystäviäkään jolle purkaa, tai on mutta ne ei ymmärrä tilanetta. Kaikki tuntuu pahalta. Eilen yritin olla ajattelematta mutta ei voi mitään. Olen varmasti epätoivoinen. Työ onneksi pitää kiinni elämässä ja tietysti lapset jotka nyt vielä minun luona asuvat. Jotenkin tuntuu että vaikka tapaan ihmisiä pajonkin ja koen että elämässä olisi hyviä ihmisiä jopa parempia ei silti tulee vaan mieleen entinen kumppani jonka kanssa on ne hyvät ja huonot hetket eletty. Nytkään ei viikkoon ole ottanyt lapsiin edes yhteyttä. pelottaa ajatus että hän olisi sellainen joka ei osaaa oikeesti ajatella kuin itseään...