Mitä pystyisin tekemään?
Exäni on mielialalääke-narkomaani. Välillä lääkitys niin vahva, että autolla ajo kiellettyä. Hän joi kuin sieni ja minä kaadoin piilopulloja vessanpöntöstä alas ja hoidin lastamme tai hankin lapsenvahteja.
Hän meni katkolle, kun minä en enää jaksanut vaan lähdin kaverini luo siitä kaaoksesta ja ex vei sinne lapsen mukanaan ja minä en päässyt siellä käymään enkä kenellekään asiasta puhumaan. Minä sitten kaikesta suivaantuneena kieltäydyin menemästä mukaan eri terapioihin, koska en kokenut olevani osallinen hänen ongelmiinsa enkä halunnut mennä exän fantasioihin mukaan että minä tarvitsisin katkaisuhoitoa kuten hän itse. Viinaa kyllä käytin, mutta se ei koskaan haitannut töiden tekoa tai lapsesta huolehtimista.
Nyt olemme eronneet ja melkein vuoden toimi ihan jees joka toinen viikko minun tavata lapseni. Mutta kun exäni muutti pois uuden miesystävänsä luota, niin hän oli pari kuukautta sitä mieltä, että haluaa asua taas minun kanssani. Teki sen selväksi uudelle naisystävällenikin.
Kun en alkanut millekään, ex keksi, että syynä kieltäytymiseeni on se, että hän odottaisi minulta tolkustumista ja minä en siihen tunne pystyväni, vaikka häntä rakastankin. Voi itku, en rakasta, en arvosta ihmisenä, en kaipaa, en ihan rehellisesti voi sanoa edes pitäväni hänessä juuri mistään puolesta.
Viimeisin yhteydenotto häneltä oli sitten se, että ei päästä lasta luokseni, koska olettaa minun juopottelevan. Sanoi, ettei minun edes tarvitse vastata teenkö niin vai en.
Onko minun nyt taas vain odoteltava, että hänen lääkityksensä osuu kohdilleen tai hän löytää uuden miehen, johon purkaa itseään - ja kas, sitten hän taas onkin sitä mieltä, että olen sekä hyvä isä että maailman rakastettavin mies hänen mielestään :)
Vai onko jotakin tahoa, johon voisin ottaa yhteyttä ja vaatia lapseni tapaamista??
Ex on puhunut jo valmiiksi sosiaalityöntekijöille, etten ole lopettanut juomista, kuten hän itse teki, ainakin papereiden mukaan käynyt terapiassa, muusta en ole varma.
Soskussa myös oltiin sitä mieltä, että lasta ei voi antaa minulle enempää kuin mitä äiti antaa, vaan suostuttiin äidin hakemukseen sijaisperheen hankkimisesta ja lapsi kävi siellä aina kun äiti kaipasi omaa aikaa, minun olemassa oloni lapsen elämässä mitätöitiin.
Pitäisikö minun alentua videokuvaamaan arkeani, että minua uskottaisiin?
Pitäisikö minun tavata lasta jossakin sosiaalitanttojen vartioimassa leikkihuoneessa ja puhaltaa alkometriin viiden minuutin välein, että saisin joskus hamassa tulevaisuudessa taas elää tavallisiakin päiviä hänen kanssaan?
Mitä todennäköisesti tapahtuu ja paljonko maksaa, jos vien asian oikeuteen? Mitä kautta prosessi aloitetaan? Minä jos saisin tahtoni läpi, olisin yhteishuoltaja ja saisin tavata lastani kuten ennen sitä kun hän erosi uudesta miehestään.
Ex ei suostu yhteishuoltajuuteen, vaikka allekirjoitimmekin sopimuksen siitä. Hän jätti postittamatta sen, minulta salaa. Asia selvisi minulle vasta jälkikäteen.
Lapsi on minulle hyvin rakas ja olen menettänyt ruokahaluni ja yöunenikin, kun en voi olla surematta, että lapsikin varmasti ikävöi minua ja olisi aivan kamalaa, jos ex ihan todella menisi niin pitkälle, että valehtelisi lapselle, että isä ei halua enää hakea, koska isä haluaa mieluummin juoda.
Mikä neuvoksi?
Exäni on mielialalääke-narkomaani. Välillä lääkitys niin vahva, että autolla ajo kiellettyä. Hän joi kuin sieni ja minä kaadoin piilopulloja vessanpöntöstä alas ja hoidin lastamme tai hankin lapsenvahteja.
Hän meni katkolle, kun minä en enää jaksanut vaan lähdin kaverini luo siitä kaaoksesta ja ex vei sinne lapsen mukanaan ja minä en päässyt siellä käymään enkä kenellekään asiasta puhumaan. Minä sitten kaikesta suivaantuneena kieltäydyin menemästä mukaan eri terapioihin, koska en kokenut olevani osallinen hänen ongelmiinsa enkä halunnut mennä exän fantasioihin mukaan että minä tarvitsisin katkaisuhoitoa kuten hän itse. Viinaa kyllä käytin, mutta se ei koskaan haitannut töiden tekoa tai lapsesta huolehtimista.
Nyt olemme eronneet ja melkein vuoden toimi ihan jees joka toinen viikko minun tavata lapseni. Mutta kun exäni muutti pois uuden miesystävänsä luota, niin hän oli pari kuukautta sitä mieltä, että haluaa asua taas minun kanssani. Teki sen selväksi uudelle naisystävällenikin.
Kun en alkanut millekään, ex keksi, että syynä kieltäytymiseeni on se, että hän odottaisi minulta tolkustumista ja minä en siihen tunne pystyväni, vaikka häntä rakastankin. Voi itku, en rakasta, en arvosta ihmisenä, en kaipaa, en ihan rehellisesti voi sanoa edes pitäväni hänessä juuri mistään puolesta.
Viimeisin yhteydenotto häneltä oli sitten se, että ei päästä lasta luokseni, koska olettaa minun juopottelevan. Sanoi, ettei minun edes tarvitse vastata teenkö niin vai en.
Onko minun nyt taas vain odoteltava, että hänen lääkityksensä osuu kohdilleen tai hän löytää uuden miehen, johon purkaa itseään - ja kas, sitten hän taas onkin sitä mieltä, että olen sekä hyvä isä että maailman rakastettavin mies hänen mielestään :)
Vai onko jotakin tahoa, johon voisin ottaa yhteyttä ja vaatia lapseni tapaamista??
Ex on puhunut jo valmiiksi sosiaalityöntekijöille, etten ole lopettanut juomista, kuten hän itse teki, ainakin papereiden mukaan käynyt terapiassa, muusta en ole varma.
Soskussa myös oltiin sitä mieltä, että lasta ei voi antaa minulle enempää kuin mitä äiti antaa, vaan suostuttiin äidin hakemukseen sijaisperheen hankkimisesta ja lapsi kävi siellä aina kun äiti kaipasi omaa aikaa, minun olemassa oloni lapsen elämässä mitätöitiin.
Pitäisikö minun alentua videokuvaamaan arkeani, että minua uskottaisiin?
Pitäisikö minun tavata lasta jossakin sosiaalitanttojen vartioimassa leikkihuoneessa ja puhaltaa alkometriin viiden minuutin välein, että saisin joskus hamassa tulevaisuudessa taas elää tavallisiakin päiviä hänen kanssaan?
Mitä todennäköisesti tapahtuu ja paljonko maksaa, jos vien asian oikeuteen? Mitä kautta prosessi aloitetaan? Minä jos saisin tahtoni läpi, olisin yhteishuoltaja ja saisin tavata lastani kuten ennen sitä kun hän erosi uudesta miehestään.
Ex ei suostu yhteishuoltajuuteen, vaikka allekirjoitimmekin sopimuksen siitä. Hän jätti postittamatta sen, minulta salaa. Asia selvisi minulle vasta jälkikäteen.
Lapsi on minulle hyvin rakas ja olen menettänyt ruokahaluni ja yöunenikin, kun en voi olla surematta, että lapsikin varmasti ikävöi minua ja olisi aivan kamalaa, jos ex ihan todella menisi niin pitkälle, että valehtelisi lapselle, että isä ei halua enää hakea, koska isä haluaa mieluummin juoda.
Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Menet nyt vain reippaasti lastenvalvojan juttusille. Hän soittaa tai pyytää exääsi käymään siellä ja neuvottelevan tapaamisista. Isällä on lain mukaan tapaamisoikeus.
Miksi et suostuisi keskustelemaan asioista ammatti-ihmisten kanssa? Eikö lapsesta erossa oleminen ole rankkaa? Käyttäväthän ihmiset hyväkseen erilaisia terapioita vaikka vain onnettomuuteen jouduttuaan ja puhuakseen tapahtuneesta ja siitä kuinka se psyykeen vaikutti. Eikö erossa olo omasta lapsesta ole hieman vakavampi ja merkityksellisempi asia? Sitä paitsi alkoholistin kanssa eläminenkin on rankka kokemus, mitä se haittaisi, jos siitä purkaisi tuntojaan jollekin?
Ei terapiassa käynti ole paha asia. Eikä anna kenellekään kuvaa siitä, että olet syyllinen exäsi ongelmiin. Tai että olisit hullu. Terapiassa käynti viestii siitä, että välität kuinka itse henkisesti voit.
Vertaa sitä urheiluhierojaan tai mihin tahansa palveluun, joka helpottaa oloa, kun mieli (niinkuin lihakset) tuntuu olevan rasittunut.
Ei terapeutti heti määräisi jotkin lääkkeet, jotka veisivät sinut täysin töppyräksi :) eikä sinua kiidätetä suoraan suljetulle. Ei tarvitse pelätä.
Sitä paitsi, terapeuttisi voisi ehkä antaa jonkinlaisen arvioinnin siitä, oletko hyvä isä, ja se rauhoittaisi sinun mieltäsi. Silloinkin kun kuulisit exältäsi ettet kelpaa.
Lapsen eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa eikä jättäytyä passiivisesti odottelemaan saatko exältäsi lupaa olla lapsesi isä. Sinä saat vaikka joka ikinen päivä näyttää, että välität, näyttää, että haluat tavata ja haet hänet vaikka hiihtämään kanssasi pariksi tunniksi jonkun sellaisen sukulaisen kanssa, jonka edessä exäsi ei kehtaa kieltää lapsen tuloa mukaanne vähäksi aikaa.
Kirjoita kirjeitä lapsellesi. Soittele hänelle. Lähetä lahjoja. Jos ne menevät exäsi toimesta roskikseen, lapsi laittaa hänet siitä tilille, kun kuulee sinun yrittäneen muistaa lasta.
Äärimmäisin keino on yrittää lastenvalvojan avustuksella nostaa asiasta oikeusjuttu.
Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.
Niin kauan kuin itse pysyt kaukana, exäsi saa rauhassa punoa verkkoaan joka taholle. Mitä pidempään odottelet hänen muuttavan mieltään, sitä enemmän hän saa vettä myllyynsä (että et osallistu lapsen elämään vaan pysyttelet jossakin piilossa, kenties juomassa) ja saa kannatusta niiltä, joille asiasta puhuu.
Minua itse asiassa alkoi kiinnostaa... oletko sinä lopettanut juomisen? Jos et, niin oletko valmis olemaan ryypiskelemättä muutaman viikonlopun elämästäsi?
Jos et lapsen takia tai terveyssyistä tai kenenkään pakottamana, vaan ihan vain uteliaisuuttasi kokeilemaan? Voisiko olla mahdollista, että olisit pari päivää juopottelematta, vaikka oletkin tottunut tekemään sitä ja vaikka se ei vaikuttaisikaan mielestäsi siihen, onko se lapsellesi tai maksallesi hyvä asia JA VAIKKA SE EI OLISIKAAN SINULLE ONGELMA, niin silti... kokeiletko?
Saisit totaalisen varmuuden siihen, ettei viina vedä sinua kuten tahtoo. Älä kerro kenellekään testauksestasi, niin sinusta ei tunnu, että kukaan luulee saaneensa sinut tossun alle, jos sitä pelkäät :)