Psykoosista toipuvia

Mulla ensimmäinen psykoosi oli n.17kk:tta sitten. Olin suljetulla..en tosin pitkään. Toivuin pikavauhtia. Toinen psykoosi oli viime kesänä jolloin olin 3kk:tta sairaslomalla. Olen siitäkin nyt toipunut. Helppo tuo toipumisen tie ei ole ja päivittäistä taistelua omia ajatuksia vastaan pitää käydä. Vaikeinta on saada itsensä ymmärtämään että ne psykoottiset ajatukset eivät ole tosia... sen asian kanssa taistelen varmaankin vielä vuosikausia. Toimintakyky laski jonkun verran psykoosien myötä, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään. Menestystä toipumisesi tielle... kun jaksat uskoa itseesi mikä tahansa on mahdollista, jopa toipuminen :)

Mulla oli tuossa muutama vuosi sitten suhteellisen lyhyen ajan sisällä kaksi päihdepsykoosia.

Heti psykoosin jälkeen, juuri pari kuukautta - oli juuri tuota kuvailemaasi välivaihetta. En sitten tiedä onko "sotia itseään vastaan" oikea sana, ennemminkin elin harhojen läpi pitäen aina mielessä sen että "tämänkin voin selittää myös toisella tavalla, mieleni järkkymisen kautta". Rakensin siis sen harhaisen ajatusmaailman rinnalle taas terveen näkemyksen (tai oikeastaan; laiton itseni kohtaamaan sen terveen näkemyksen joka oli ennen sairastumistani).

Olen nyt sitä mieltä että mielenliikkeintään vastaan ei kannata "taistella", siis painaa niitä pois ajatuksista - vaan olla niiden kanssa malttavainen ja harkita aina terve vaihtoehto ja sitten pistää ne puntariin keskenään. Totuus on siitä hieno juttu että se voittaa jos vaan jaksaa punnita tarpeeksi. Olen siis itse tervehtynyt täysin mutten koskaan täysin kieltänyt kokemiani asioita; vain korvannut ne terveemmillä näkemyksillä. Tällä tavalla säilyttää sekä itsetuntonsa että sairaus auttaa laajentamaan perspektiiviä, kohtaamaan "tuntematonta" joka mielestäni on ihmisen elämän yksi päämäärä kuitenkin.

Noh; paranemisprosessiin. N. 3kk viimeisen psykoosini jälkeen söin estolääkitystä ja sairaat ajatukset alkoivat olla harvinaisia. Tässä vaiheessa kuvioon astui aina vaan selvemmin syvä masennus ja ahdistuneisuus sekä kaiken kokeminen äärimmäisen tyhjänä ja turhana. Itse koin noi tilat niin äärimmäisen kurjina että ensimmäistä kertaa elämässäni harkitsin oikeasti itsemurhaa (tiesin että päätyisin siihen jos tila jatkuisi samanlaisena pitkään) - ihan pelkästään säälistä itseäni kohtaan. Jonkun siis oli muututtava. Totesin että parempaan on päästävä, jos menee huonompaan niin sitten menee kun kuitenkin tässäkin vaiheessa korrektiksi ratkaisuvaihtoehdoksi muodostuu niinkin äärimmäinen asia kuin itsemurha.

Tässä vaiheessa olin myös huomannut että estolääkitykseni aiheutti sekä fyysisiä että henkisiä sivuoireita, oikeastaan voi luetella neuroleptidien ikävät sivuvaikutukset ja minulla oli ne kaikki. Jätin siis lääkityksen vaikka lääkärit olivat sanoneet että psykoosini uusisi varmasti.

Ei uusinut. Pari päivää lääkkeiden lopettamisen jälkeen tilani alkoi parantua hyvin nopeasti. N. viikossa olin palautunut todella paljon, kuukaudessa oikeastaan olin hyvin lähellä "reipasta vanhaa itseäni" ja aloitin työkokeilun eräällä verstaalla 2 kertaa viikossa. Kahden viikon päästä menin pyytämään työkokeiluuni täyttä viikkoa 5h/päivä ja siitä viikon päästä teinkin jo 5päivää/7h per päivä töitä.

Mitään oireita ei esiintynyt. Tai oikeastaan - kyllä esiintyi, välillä yhä huomaan kuinka joskus ajatukseni siirtyvät todella vastaaviin tiloihin kuin mitä ne olivat sairastumiseni alla. Otan sen vastaan rauhallisesti ja tarkkailen itseäni ja annan ajatusten tulla esteettä. Ne eivät jää päälle, eivät johda mihinkään.

Itselle tuli psykoosi tuossa syksyllä ja tämän takia olin sairaalassa reilun viikon. Tämä oli ensimmäinen minulle ja tuli kyllä todella puun takaa. Mutta tosiaankin tuosta toipumisesta että se on kyllä hidasta puuhaa. Itselle iski myös psykoosin jälkeen masennus joka kyllä on nytten poissa vaikka lääkitys(Cipralex) on vielä päällä. Psykoosiin sain sitten lääkkeeksi Risperdalia ja ahdistukseen Opamaxia. Risperdalia ois lääkärin mukaan käytettävä 1-2v ja kesäkuuhun mennessä ois tarkotus lopettaa Cipralexin käyttö. Opamaxin käyttö ois tarkotus lopetella huhtikuun alkuun mennessä ja pakko kyl myöntää että on hieman koukussa siihen mutta uskon että lopettaminen sujuu suht hyvin.

Mutta vielä tuosta psykoosista, itsellä psykoosissa ajattelin että minun persoonallisuus on muuttunut kun olen niin pitkään mielistellyt muita ihmisiä ja unohtanut oman itseni, mutta tämä ajatus hävisi aivan itsestään kun sai lääkityksen päälle. Muistan kun sitten muutaman päivän sairaalassa olon jälkeen hoitaja kysy että ootko sä nyt sitten nii erillainen kun ennen ni olin vaan sitten että eihä tässä enään mikään hätä ole :)

Nytte itselle menee ihan hyvin mutta on se välillä sellasta päivä kerrallaan etenemistä. Pahimpana voisin pitää Risperdalin aiheuttamia sivuvaikutuksia jotka vähän häiritsevät elämää.

Tuossa ois yks hyvä linkki sitte
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000021867113#22000000021867113

Eli kanssa psykoosin kokenut kesällä 2006 ja muutaman viikon sisällä. Harhaluulot lähti aika pian pois, mutta Risperdal laittoi pään aivan sekaisin. Ensin oli viikkokausia pää kuin vanteen kiristämä ja todella outoja ja kauheita oloja päänupissa. Ei siis psykoosiharhoja vaan sellaisia tuntemuksia että päässä viiraa ja välillä kuin olisi pään sisällä vankina ja tietoisuus toimi jotenkin huonosti ja kaikki oli vääristynyttä. Sitten meni vielä useampi kuukausi kun ei oikein osannut tehdä mitään, vaelteli vaan huoneesta toiseen ja kaikki havainnot ulkomaailmasta tuntui jotenkin vääristyneeltä.

Onneksi lääke vaihdettiin Zyprexaan lopulta ja parissa päivässä tuo havainnoinnin vääristymä hävisi.

Nyt keväällä elämä on palaillut taas melko paljon aiempiin uomiinsa ja olen kurssilla. Edelleen tuntuu ettei psyyke ole aivan entisensä, eli pää ei tunnu ehkä yhtä kevyeltä kuin ennen sairastumista eikä pää ole ehkä niin veitsenterävä kuin aiemmin, mutta tälläisenä elää jo voi.
Noi psykoosilääkkethän käsittääkseni rajoittaa ulkoa tulevia aistiärsykkeitä, ja aiheuttaa ettei nautintoa enitiseen malliin saa oikein mistään, ehkä ruuasta sentään. Ainakin itsellä vaikka nautinnon saaminen ja hieno olo vaikka jotain hyvää lehteä lukemalla tai keväistä ilmaa ihailemalla on vaikeaa ja seksikin tuntuu laimeammalta kuin ennen. Kauniit naisetkaan eivät saa samanlaisia tuntemuksia aikaan kuin ennen lääkitystä.

Lisäksi Zyprexa lisää painoa ja minullakin sitä on tullut kymmenisen kiloa lisää lääkkeen syömisen jälkeen, tosin jo Risperdal lisäsi ruokahalua (ainoa nautinnon antaja) ja painoa hieman. Kuntoilun aloittaminen on ollut vaikeaa, vaikka ennen sairautta treenasin kevään 2006 painoilla.

No lääkitys ehkä poistetaan loppukeväällä/kesällä, tai sitten ei. Tietenkin pelottaa hieman monen kertomukset psykoosin uusimisesta, ja nyt lääkityksen vähennettyä koitan välttää tietoisesti liikaa psykoosin aiheuttaneiden uskonnollisten tai salatieteiden ajattelemista. Vaikka siis olen 99,99..%:n varma että nämä ajatukset olivat pelkkää kuvittelua ja liian pohtimisen tulosta niin silti on se promillen miljoonasosa, joka ajattelee että entäs jos kuitenkin.. Koitan koko ajan tarkkailla itseäni ettei tuo promillen osa vain kasva, tavallaan topisen näkemyksen todellisuuden luonteesta.

Psykoosini oli siis uskonnollisten/salatieteiden näkemysten pääsyä ajatuksissa valtaan, ja näin olevinaan merkkejä siitä että elämme viimeisiä aikoja. Käsitin pahimmassa psykoosin vaiheessa ihmisten sanomiset ja tekemiset väärin ja koin muunmuassa laulujen sanoissa olevan viestejä minulle tai tilanteeseen jossa olin.

No toivottavasti psykoosi oli ainutkertainen ja saan pidettyä ajatukset loppuelämän hallussa ja vielä palaudun aivan ennalleni lääkityksen loputtua.

Toivon teille muillekin psykoosin kokeneille voimia ja tervehtymistä mahdollisimman pian.

Mulla raju psykoosi kolme kuukautta sitten. Olin osastolla hoidossa pari - kolme viikkoa, jonka jälkeen pääsin kotiin. Mun psykoosi oli sellanen, et ku luin lehteä niin näin salakirjotuksia. Kuvittelin, et maailma pyöri mun ympärillä ja et mä olin maailman keskipiste. Psykoosi katkes ku osastolla luin uutisen et mun toiminnan takii olis kuollu viaton ihminen. Siihen se loppu.

Oon tyytyväinen siihen, et mä en oo mun psykoosis tehny mitään vakavaa. Vähän ilkivaltaa kyllä, mutta niistä en joutunut velvolliseksi maksamaan. voi olla että en kiinni jäänytkään. Yhtä tyttöä mä häiritsin, mutta onneks en pahemmin ku koskettamal sitä julkisel paikalla, missä tosin oli muita ihmisiä paljon, ja sen jälkeen hän huusi että "mitä vittua?!" sen jälkeen lähdin pakoon. Voin vaan olla tyytyväinen, et mun mieli ei ollu enempää fucked up. Jotku psykooseissa tappaa, raiskaa ja tekee hirveitä asioita. Voin olla onnellinen et mä selvisin pienillä vahingoilla. Muistan mun psykoosin "tripin" kokonaan. Voin muistella niitä ja jotku asiat naurattaakin. Vakava asia kuitenkin. Onneks pääsin hoitoon, tosin sen jälkeen ku jouduin tekemisiin poliisin kanssa, mut hoitoon mun tie kävi kuitenkin.