Vaikka nykyisessä parisuhteessani on kaikki ihanasti, rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia, niin toisinaan mieleeni muistuu edellinen suhteeni, missä mies oli melkein jumalan lahja naiselle makuuhuoneen puolella.
Nykyisessä miehessäni ei ole sillä saralla mitään suurempaa valittamista enkä vaihtaisi häntä kehenkään. Harmillisinta on kuitenkin se, etten voi opettaa miehelleni niitä asioita, mitä edellinen teki, sillä se tietty taito ei ole kiinni hänen persoonallisuudessaan.
En haluaisi tuntea näin. En haluaisi miettiä edellistä suhdettani, sillä se oli vain lähinnä fyysinen ja kesti vajaa puoli vuotta. Tiesimme kumpikin ettei se voisi kehittyä syvällisemmäksi, ja meillä oli 20v. ikäeroa, mikä alkoi lopulta häiritsevästi näkyä. Se ei olisi voinut koskaan henkisesti kehittyä sellaiseksi kuin nykyinen suhteeni on. Mietin näitä asioita siksi, koska ikävöin seksiä hänen kanssaan.
Olen koittanut unohtaa edellisen miehen, mutta asumme samassa kaupungissa, näen välillä hänen autonsa parkkeerattuna lempiravintolani etuoven eteen ja hänen kuvansa komeilee vähän väliä paikallisessa lehdessä (hänen työnsä vuoksi).
Tuntuu joskus niin pahalta tämä kaikki...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen ollut 16-vuotta onnellisesti naimisissa.Silti joskus ajatelen entistä ystävääni.Eräs viisas on sanonut."On lupa omien tärkeiden ihmissuhteiden suremiseen,kun sen aika on.On lupa pitää tallella tärkeitä ihmisiään sydämessään.Siellä me olemme olemassa toisillemme yli ajan ja paikan rajojen.
saada haluaa aina!