En tajua

Ei saa naista vaikka minkä tekisi. Kunto on täysi kymppi (sixpack) ja hyvät työpaikat sekä kavereita. Sosiaalisesti minua työpaikalla kehutaan ja sanotaan että tulen toimeen hyvin ihmisten kanssa. Olen johtavassa asemassa. Asemaani pääsee, kun muut valitsee, ei koulutukseni perusteella.

Naisrintamalla on kuitenkin todella hiljaista. Millään muulla ei näy olevan merkitystä kuin sillä miltä näytät. Jos olet sattunut syntymään ison nenän tai muuten vastenmielisen olemuksen kanssa, ei naista baareista vaan saa. Pinnallisuus se tätä maailmaa pyörittää. Vittuako minä edes tätä naisilta kysyn. Heille on vain ja ainoastaan merkitystä miltä sinä satut näyttämään.
81588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ulkonäkö on tärkein asia alussa. Siksi sinulla vaikeuksia saada seuraa baarista, jossa toisille tuntemattomat ihmiset arvioivat toisiaan pelkän ulkonäön perusteella.

Yritä etsiä naista muista ympyröistä, esim. töistä ja harrastusten parista.

Äänestä

Ulkonäöllä on tietenkin merkitystä, mutta kun paremmin tutustuu niin luonne ratkaisee. Kyllä mää ainakin ite valitsisin mielummin luonteen kun ulkonäön perusteella.

Musta tuntuu että miehet on pinnallisia ja kattoo vaan pelkkää ulkonäköö. En meinaa löytää ketään. En oo ruma, mutten mikään missikään.

Äänestä

Ei naisia saa tekemällä. Eikä työllä ole siinä merkitystä, vaikka sulle on. Naisia saadaan olemalla niiden kanssa, tutustumalla uusiin, ystävystymällä, viettämällä aikaa, tutustumalla uusiin, olemalla AVOIN sanan laajemmassa merkityksessä, eikä pikkusieluisena. Ja allekirjoittanut ainakin ihastuu miehessä luonteeseen, jos johonkin. Naiset ei ajattele niin kuin miehet, miehille ulkonäkö on se juttu, ja naisille se, että miehessä on henkistä munaa.

Kunnolla ja työpaikalla ei ole sen suhteen hoidon tai aloittamisen kannalta merkitystä oikeestaan yhtään kuitenkaan. Mun mielestä sä ajattelet väärin, jos ajattelet pinnallisuutta ykköskriteeriks, se on pinnallisten ykköskriteeri, mut opettele erottaan ne pois joukosta, niin hoksaat ettei se vaan mene niin, jos nainen osaa ajatella.

Äänestä
  • "Naiset ei ajattele niin kuin miehet, miehille ulkonäkö on se juttu, ja naisille se, että miehessä on henkistä munaa."

    Monikin mies minä mukaanlukien haemme naisesta ulkonäön lisäksi myös sitä "henkistä munaa". Ja harmillisesti meidän täytyy todeta, ettei sellaisia naisia juurikaan ole. Kaikki ovat passiivisia prinsessoja.

    Äänestä

tosi!

Itselläni ei ole kuin 12-pack ja muutenkin olen aikamoinen taivaanrannanmaalari kaiken muun säätämisen ohella. Mutta mutta.
Mulla taas on noita naisia aikasta liikaakin.
Jotkut(aika pirun monet) arvostaa tällaista neo-renttuismia ulkonäöllä aika paljon.

Pinnallista ehkä mutta syyksi sanoisin kykyni osata näppäillä itseni naisen ajatuksiin.

Eli täytyy osata puhua naisille, vaikka nolaamalla itsensä totaalisesti, mutta kunhan tekee jotain, eikä aina oleta että six päkillä, rahalla ja bemarilla irtoo nainen kuin nainen.

Se on pöyristyttävää ja todella alkeellista logiikkaa.

Nykypäivänä ei nallekarkit mene tasan.
Sä oot pomo ja massimies.
Mä olen runkku ja panomies.

Äänestä
  • Aika paljon rikkaampi kuin minä. Sinulla on "se jokin" mikä multa puuttuu.

    Oisin luullu että tulee kommentteja tyyliin "ole oma itsesi" huono itsetunto jne. Mutta ei. En minä näin pitkälle päässy näyttelemällä jotakin muuta.

    Äänestä

Saman olen huomannut. Viimeksi kun menin baarissa juttelemaan mukavantuntuiselle naiselle, juttu kulki ihan hyvin siihen asti kun naisen kaveri tuli öliseen "meill oli vähän juttu kesken, voisiksää lähtee menee... painuny vittuun siitä!"

Just. Antaa olla.

Äänestä
  • tollasessa tilanteessa voi muuta tehä kun sanoo sille häiritsemään tulleelle naikkoselle takasin että painu ite sinne vittuun MEILLÄ ON JUTTU KESKEN!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rumako? kirjoitti:

Ei saa naista vaikka minkä tekisi. Kunto on täysi kymppi (sixpack) ja hyvät työpaikat sekä kavereita. Sosiaalisesti minua työpaikalla kehutaan ja sanotaan että tulen toimeen hyvin ihmisten kanssa. Olen johtavassa asemassa. Asemaani pääsee, kun muut valitsee, ei koulutukseni perusteella.

Naisrintamalla on kuitenkin todella hiljaista. Millään muulla ei näy olevan merkitystä kuin sillä miltä näytät. Jos olet sattunut syntymään ison nenän tai muuten vastenmielisen olemuksen kanssa, ei naista baareista vaan saa. Pinnallisuus se tätä maailmaa pyörittää. Vittuako minä edes tätä naisilta kysyn. Heille on vain ja ainoastaan merkitystä miltä sinä satut näyttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu