Miten kitkarengas toimii?

Tää on nastaa

Kiivaat kitkaevankelistat (vrt. Toyota-lahkolaiset) julistavat kitkarenkaiden autuutta suureen ääneen ja kiroavat nastarenkaat ynnä niiden käyttäjät alimpaan helvettiin. Aina silloin tällöin joku aiemmin nastoilla autoillut näkeekin valon ja hankkii ensimmäiset kitkarenkaansa.

Kitkakäännynnäinen autoilee tyytyväisenä hiljaisilla renkaillaan paljailla teillä ja ihastelee hyvää pitoa lumisilla teillä. Samalla hänen mieltään kalvaa jatkuva epäily siitä, että vääräuskoiset yrittävät myrkyttää hänet asvalttipölyllä.

Vaan sitten tuleekin se todella paha päivä, sileä ja kenties vielä märkä jää peittää tiet. Kitkasankarimme ei meinaa päästä liikkeelle, etenee muita hitaammin ja jarrutukset tahtovat mennä pitkiksi. Parkkipaikalla auto luisuu itsekseen alamäkeen ja tössähtää penkkaa vasten. Onneksi ei käynyt pahemmin, miettii kitkamies, mutta samalla hänen uskoaan koettelee lievä epäilys uunotuksen kohteeksi joutumisesta...

Miten toimiikaan kunnon uskovainen joutuessaan koetelluksi? Aivan, alkaa kiivaillen julistaa uskonsa oikeutta. Onhan hän kuitenkin tullut kaikissa keleissä toimeen kitkarenkailla, joten hänen täytyy olla muita taitavampi autoilija ja siten hänen mielipiteensä on oikeampi kuin nastarenkailla ajavien uusavuttomien. Näin kitkarenkaat toimivat.

Sitten vakavasti: niin kauan kuin nastarenkaiden pito kaikkein liukkaimmilla keleillä on kitkarenkaita parempi minä ajan nastoilla. Ihan oman ja perheeni turvallisuuden vuoksi. Kaikkea ei voi aina ennakoida.

43

3678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maajussi

      vaikka siltä näyttääkin. Sitäpaitsi kitkat kuluu kuivalla tiellä sata kertaa nopeammin kuin nastat ja ovat näin ollen uusinnan tarpeessa useammin. Ei paraskaan kitkarengas pärjää nastarenkaalle ääriolosuhteissa koska fysiikan laki on mikä on.

      • KULUU???

        SEN TAKIA KULUU, KUN SINUNLAISESI IDIOOTTI ROUHII TIET SIIHEN KUNTOON MITÄ NE OVAT. JOS EI PÄRJÄÄ ILMAN NASTOJA, ON SYYTÄ JÄTTÄÄ AUTO KOTIIN!!!!!!!
        JA PÖLHÖILLE TIDOKSI, KOKEILKAA NIITÄ KITKOJA NIIN YLLÄTYTTE!!!
        OLIHAN KOMMUNISMIKIN JOSKUS POP, MUTTEI ENÄÄ. PAREMPAAKIN ON KEKSITTY(KOSKEE MYÖS RENKAITA)

      • Mertmi
        KULUU??? kirjoitti:

        Köyhällä kun katos ei ole varaa ostaa huonoa tai/ja halpaa. Siksi ostinkin parhaan tietoni mukaan testivoittaja nastarenkaat autooni, vaikka olenkin opiskelija. Eipä ole tarvinnu katua tekoa. Ovat hyvät ajaa ja tiellä on pysytty. Yhtälailla voi ulosmitata hyvän kuin huononkin renkaan. Ite olen ajellut aikanaan 4mm pinnalla olevilla talvirenkailla, jotka olivat kovettuneet kivikoviksi. Parikertaa penkka pölähti, mutta pysyttiin yleensä kuitenkin tiellä ilman peltien ryttäämistä.

        Ajetaan kelien ja renkaiden mukaan, millaiset pidot niistä löytyy. Ei mulla ainakaan ole varaa vaihtaa parin vuoden välein renkaita. Kitkathan menettävät parissa vuodessa parhaan teränsä ja ovat selkeesti huonompia kuin samanikäiset nastarenkaat. Nyt on piakkoin 2talvee takana Nokian hakkapeliitta2 renkailla ja noin 25tkm. Eipä ole kumit paljoo kulunu (vieläkin on yli 8mm kulutuspintaa), eli niillä ajellaan vielä useita vuosia. Aja ite kitkoillas 5-6vuotta, niin katotaan sitten kuka pysyy tiellä.

      • ...©

        Mene nyt äkkiä kun vielä pikkasen löytyy jäätä ostamaan itsellesi ihka uudet testivoittaja-nastarenkaat. Ajele niillä koko kesä (n. 15-20 tkm) kuin kesärenkailla ja vielä seuraava talvi etelän pääosin paljailla (ainakin ajourissa) teillä, niin ihmetellään sitten vuoden kuluttua paljonko renkaistasi löytyy pitoa (verrattuna saman verran samoissa olosuhteissa ajettuihin kitkoihin). Kitkat kestävät kesäkelillä nastoja paremmin, pitää tosin paikkansa että nastarenkaat (poislukien nastat) kestävät kesäkeleillä kitkoja paremmin. Totuus kuitenkin on, että käytännössä nastaton nastarengas on surkea talvirengas.

        Itse en ole koskaan nähnyt järkeväksi säästellä rengaskuluissa turvallisuuden tai mukavuuden kustannuksella. Siksi ajan reilut puolet vuodesta kitkarenkailla ja loput kesärenkailla, ja renkaat menee aina vaihtoon kun pinta tai pito loppuu. Erittäin yksinkertaista.

        Ja ääriolosuhteita on monenlaisia... odottelen edelleen tämän talven ensiliukkaita...

        Kaikki saavat puolestani ajella millä renkailla haluaa, mutta pitääkö niitä nastarenkaita joka talvi mainostaa liikenteessä älyttömällä sudittelulla, lukkojarrutuksilla ja luistoilla? Tänäkin talvena sain nastan tuulilasiini sudittelevan ääliön renkaasta :(

        Aamen.

      • KITKAMIES!
        Mertmi kirjoitti:

        Kitkarenkaat ovat yleensä 1½ kertaa kalliimmat kuin nastarenkaat.

      • Mertmi
        KITKAMIES! kirjoitti:

        Kitkarenkaat ovat yleensä 1½ kertaa kalliimmat kuin nastarenkaat.

        Tuo hintasuhde parempiin, pitkäikäisempiin nastoihin verrattuna siis tekee ostoksen vielä järjettömämmäksi. Yleensähän hinta korreloi laatua, mutta tässä tapauksessa muu paremmuus taitaa kääntyä tärkeämmäksi kriteeriksi. Hieman siis mukaillaan. Köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa rengasta ja toisaalta köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa nastarengasta :)

      • fiksu
        ...© kirjoitti:

        Mene nyt äkkiä kun vielä pikkasen löytyy jäätä ostamaan itsellesi ihka uudet testivoittaja-nastarenkaat. Ajele niillä koko kesä (n. 15-20 tkm) kuin kesärenkailla ja vielä seuraava talvi etelän pääosin paljailla (ainakin ajourissa) teillä, niin ihmetellään sitten vuoden kuluttua paljonko renkaistasi löytyy pitoa (verrattuna saman verran samoissa olosuhteissa ajettuihin kitkoihin). Kitkat kestävät kesäkelillä nastoja paremmin, pitää tosin paikkansa että nastarenkaat (poislukien nastat) kestävät kesäkeleillä kitkoja paremmin. Totuus kuitenkin on, että käytännössä nastaton nastarengas on surkea talvirengas.

        Itse en ole koskaan nähnyt järkeväksi säästellä rengaskuluissa turvallisuuden tai mukavuuden kustannuksella. Siksi ajan reilut puolet vuodesta kitkarenkailla ja loput kesärenkailla, ja renkaat menee aina vaihtoon kun pinta tai pito loppuu. Erittäin yksinkertaista.

        Ja ääriolosuhteita on monenlaisia... odottelen edelleen tämän talven ensiliukkaita...

        Kaikki saavat puolestani ajella millä renkailla haluaa, mutta pitääkö niitä nastarenkaita joka talvi mainostaa liikenteessä älyttömällä sudittelulla, lukkojarrutuksilla ja luistoilla? Tänäkin talvena sain nastan tuulilasiini sudittelevan ääliön renkaasta :(

        Aamen.

        tuulilasiin edellä sudittelevan kitkarenkaasta.

      • ...©
        fiksu kirjoitti:

        tuulilasiin edellä sudittelevan kitkarenkaasta.

        Hiekoituksenkin voisi kieltää niin pääsisi siitäkin ongelmasta.

    • maajussi

      vaikka siltä näyttääkin. Sitäpaitsi kitkat kuluu kuivalla tiellä sata kertaa nopeammin kuin nastat ja ovat näin ollen uusinnan tarpeessa useammin. Ei paraskaan kitkarengas pärjää nastarenkaalle ääriolosuhteissa koska fysiikan laki on mikä on.

    • avant

      Voi voi. Kukin tulkoon autuaaksi uskossaan!

    • jji

      Käytä hyvä ihminen nastarenkaita, jos kitkarenkaat pelottaa. Olet meille kitkarenkailevillekin turvallisempi, jos kerran osaat ajaa nasta- muttet kitkarenkailla.

      • Tää on nastaa

        Mutta kerrohan, miten pitää osata ajaa kitkoilla siten, että niillä pysähtyy yllättävässä ja ennakoimattomassa tilanteessa yhtä nopeasti kuin nastoilla?

      • jji
        Tää on nastaa kirjoitti:

        Mutta kerrohan, miten pitää osata ajaa kitkoilla siten, että niillä pysähtyy yllättävässä ja ennakoimattomassa tilanteessa yhtä nopeasti kuin nastoilla?

        Vastaus kysymykseesi on: Ei. Kitkarenkaat eivät pidä yllättävällä peilikirkkaalla jäällä niin kuin upouudet nastarenkaasi.
        Kerrohan ostatko uudet nastarenkaat joka vuosi ja jos et, niin miten vanhat nastarenkaasi toimivat ko. tilanteessa

    • Jäbä

      kortti tuli tossa viime syksynä vasta ni oliha se sit ekana talvena niil kitkarenkailla aika pelottaa ku liuku jäistä mäkee alaspäin ja paino kaasuu ni luistonesto hyydytti siihe :D... hitto vielki naurattaa ku ajattelee sitä :)

      • KITKAMIES!

        ja ehkä samalla käydä autokoulussa vielä kysymässä, että onko se nimenomaan kaasu mitä painetaan jos auto liukuu alamäessä alaspäin.

    • Nastat on ja pysyy

      Täällä joku meuhkaa päivittäin kitkojensa puolesta.Hyvä on,olkoon onnellinen uskossaan.Mutta tosiasia on,että Suomen talvessa nastat ovat paikallaan sekä oman,että muiden tiellä liikkujien turvallisuuden vuoksi.Jätetään tuo turha suunsoittaja omaan arvoonsa.Mahtaneeko olla edes ajokorttia,autosta puhumattakaan.Kuulostaa lähinnä peruskoulun ala-asteen höpinöiltä.

      • ...©

        Eihän tuo keskustelun aloittaja kitkojen puolesta meuhkaa, päinvastoin! Mutta voisivat nastarenkailijat antaa kitkarenkailijoiden ajella rauhassa, eikä julistella vääriä profetioita.

        Opinions are like assholes...
        everyone's got one.

      • Nastat on ja pysyy
        ...© kirjoitti:

        Eihän tuo keskustelun aloittaja kitkojen puolesta meuhkaa, päinvastoin! Mutta voisivat nastarenkailijat antaa kitkarenkailijoiden ajella rauhassa, eikä julistella vääriä profetioita.

        Opinions are like assholes...
        everyone's got one.

        Kirjoitin,että joku meuhkaa.Lue jos osaat mitä kirjoitetaan,tai vaikene.

      • ...©
        Nastat on ja pysyy kirjoitti:

        Kirjoitin,että joku meuhkaa.Lue jos osaat mitä kirjoitetaan,tai vaikene.

        On ne viimeaikaiset harvat asiaan liittyneet "keskustelunavaukset" pääsääntöisesti olleet nastarenkailijoiden provoja. Se että joku sitten vastaa provoon on jo eri asia.

        Viimeaikoinahan kitka vs nasta sotarintamalla on ollut aika hiljaista... ja kun se viimeksi kävi kuumimmillaan kääntyi se tiettyjen nastojen kannattajien provoiluksi eikä taaskaan pysynyt ollenkaan asialinjalla.

        Osaan vallan mainiosti lukea. Väitit, että täällä joku meuhkaa päivittäin kitkojen puolesta... mutta sehän ei pidä paikkaansa. Sanantarkkaan ei siis viestiäsi voi tulkita... mutta kun katsoo kuka viimeaikoina on meuhkailun aloittanut voi tehdä tiettyjä johtopäätöksiä siitä, että kuka se joku johon viittasit mahdollisesti voisi olla.

        Kuullostat aika pitkälti siltä mitä kritisoit, kun et kuitenkaan tuo keskusteluun mitään uutta tai asiallista (esim. perusteltuja mielipiteitä tai korjauksia virheellisiin väittämiin). Vaikene ellei sinulla ole mitään järkevää sanottavaa.

        Menee tämäkin jo reippaasti aiheen vierestä...

    • ei koskaan kitkoja

      Jotkut ajaa kitkoilla ympäri vuoden!!!!??
      Kitkarenkaat sulaa kesällä auton alle.

    • Valle

      Itse olen ajanut ajanut viimeiset 3 vuotta Nokian Q kitkoilla ja varsinkin keväällä tai syksyllä
      ei tarvinnut miettiä milloin on oikea aika vaihtaa renkaan.
      Kun eteläisessä Suomessa on keväällä täysin lumettomat tiet, oli Lappiin suuntautuvalla
      matkalla mukava ajella kitkoilla ja näin varautua kelin muutoksiin.

      Vaihdoin autoa vuosi sitten ja nyt ole taas ajellut yhden talven nastoilla.
      Pidossa en ole huommat eroa kun tuo luistoesto autossa pitää huolen siitä ettei
      pahemmin sudita. Isompi ero tulee sitten äänessä. Kun kitkat olivat täysin äänettömät, ropisevat nastat
      asfalttiin ja luulempa ettei nastoista ole paljoa jäljellä enää ensi talveksi.

      Täällä Helsingissä on jo ollut pitkään täysin kuivat tiet ja mielessä onkin ollut ajatus vaihtaa
      kesärenkaat alle. Hieman kyllä epäilyttää koskapa tänäkin aamun oli pakkasta -9 C.

      Talvirengaspakkohan on vain joulu-, tammi- ja helmikuu.

      • Mertmi

        Sepä se pahin ongelma onkin, kun tuossa viimekeväänä olin käymässä Tampereella siskon luona näihin aikoihin, niin siellähän oli tiet ihan kuivat ja puhtaat. Tultiin yhteen valtatien ramppiin ja kuinkaollakaan, ramppi oli märkä. Pudotin vauhtia hyvien talviajotapojen mukaan. Kun ramppi alkoi kaartumaan ylempänä olevaa risteystä kohti, oli puiden varjot tien päällä. Vesi olikin jäässä siinä rampissa. Hui hui hui, onneksi oli vauhtia vähemmän, niin ei hatelikko kutsunut... Oli vielä senverran hyvässä muistissa talvikelit, ettei tullut ajettua kovasti ramppiin.

        Muistakaa hyvät ystävät tilannenopeudet. Tie voi olla jäässä yllättävissä paikoissa. Nyt varsinkin kun jengi vääntää kesärengasta autoon jo täälläkin Itä-Suomessa, niin täytyy korostaa että elkää ny perhana alkako ajamaan kesätyyliin, eli viivästetään jarrutuksia lähemmäs risteystä jne.

        Mitä jos tie onkin jäässä?

    • Jarmo

      Mielipiteitä on puolin ja toisin ja kunkin yksilön vakaumusta on varmasti syytä kunnioittaa. Kukin autoileva kansalainen tuntekoon olonsa turvalliseksi liikenteessä ja valitkoon renkaat oman uskonsa mukaan.

      Haluan vain tuoda keskusteluun mukaan oman näkökulmani. Ajan melko raskaalla 4x4 henkilöautolla, varustettuna ESP:llä ja alla on ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut m s hyväksytyt renkaat. Täällä pääkaupunkiseudulla ei tänäkään talvena ole ollut kuin aivan muutama "liukas" keli jolloin auton käyttäytyminen olisi sanottavasti muuttunut. Myös jäisellä katuosuudella 4x4 hakkaa kevyet etuvetoautot mennen tullen kaarrepidossa ja esimerkiksi liikennevaloista lähdettäessä. En korosta tätä asiaa siksi että haluaisin kehua auton suorituskyvyllä tai omalla ajotaidollani vaan koska neliveto on aivan ylivoimainen suomalaisessa talvessa.

      Se että nelivetoautolla voin käyttää kitkarenkaita tuo ainakin seuraavat hyödyt:
      - lisää turvallisuutta kun pyrin ajamaan ennakoivasti
      - kuivalla asfaltilla (vallitseva keli pääkaupunkiseudulla) kitkarenkaan jarrutusmatka on lyhyempi kuin nastarenkaan
      - tien pinta kuluu vähemmän
      - asfalttipölyä on ilmassa vähemmän
      - minun ei tarvitse ajatella renkaitten vaihtoa (kun on nuo ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut)
      - ei tarvitse varastoida ylimääräistä rengaskertaa.

      PS. Kommentti tuohon nopeaan kulumiseen: Minulla on nyt menossa toinen rengassarja. Edellisellä tuli ajettua 90.000 km ja kulutuspintaa oli vielä jäljellä yli 4mm mutta kun talvi tuli niin oli syytä vaihtaa. Kesäoloissahan noilla renkailla olisi ajanut vielä oikein hyvin.

    • ...

      ...

    • ...©

      .  

    • juha

      Ensimäinen talvi nokia hakkapeliitta Q kitkoilla on takana ja kokemukset on niin hyvät että nastoihin en enää palaa! Tänä talvena oli myös niitä "äärimmäisen" liukkaita kaupunkipolannekelejä missä eteneminen ja pysähtyminen ei tuottanut ongelmia. Niin, autona kaiken lisäksi TAKAvetoinen 1400kg painava kärry ilman tasauspyörästön lukkoa...

    • KITKAMIES!

      Jos

      1) ei uskalla ajaa kitkoilla
      2) ei tajua miten kitkarengas toimii
      3) on sitä mieltä että nastat toimivat aina ja ikuisesti (vaikka ne todellisuudessa kuluvatkin
      todella nopeasti)

      .. niin kukaan ei pakota ostamaan kitkoja.

      • fiksu

        Sinähän rohkea olet kun uskallat kitkoilla ajaa, sanoisit suoraan että kitkamiehet luulee olevansa parhaita.

      • ...©
        fiksu kirjoitti:

        Sinähän rohkea olet kun uskallat kitkoilla ajaa, sanoisit suoraan että kitkamiehet luulee olevansa parhaita.

        En luule olevani poikkeuksellisen hyvä kuski, kuitenkin on talvikaudetkin tullut ajettua ongelmitta. Ilmeisesti on poikkeuksellisen hyvät renkaat alla. ;)

      • nastaton
        ...© kirjoitti:

        En luule olevani poikkeuksellisen hyvä kuski, kuitenkin on talvikaudetkin tullut ajettua ongelmitta. Ilmeisesti on poikkeuksellisen hyvät renkaat alla. ;)

        Olet juuri kirjoittajan kuvailema kitkamies.

      • ...©
        nastaton kirjoitti:

        Olet juuri kirjoittajan kuvailema kitkamies.

        Taitaa kirjoittajan kuvaus ontua aika pahasti, jos hän minua kuvailee.

    • Kölli

      .........juuu toimii ne!

      Aivan käsittämätöntä, että Suomessa on talvirengaspakko meille huippukuskeille!

      Minullahan on ainakin ilmeisesti sinun mielestäsi Suomen vaikein talviajettava Toyota Avensis henkilöauto. siitä huolimatta olen ajanut jo 2 talvea ja 20tkm ongelmitta.

      Ajattele! Avensis ja kitkarenkaat. Mahtaakohan kukaan edes uskoa. :)

      Talvirengaspakko on kommunistien keksintöä! :)
      (kuten Arin valopakkokin :) )

      Voi hyvää päivää sentään.

      Anteeksi, hyvää huomenta kun taas heräätte!

    • Kölli

      ....viesti näkyviin viesti.

    • taksi

      Tätä minäkin olen yrittänyt aina sanoa, ketä kitkat ostaa ei voi myöntää olleensa väärässä vaan pitää itseään muita parempana.

    • taksi

      Tätä minäkin olen yrittänyt aina sanoa, ketä kitkat ostaa ei voi myöntää olleensa väärässä vaan pitää itseään muita parempana.

    • minäkin

      Toimii kuten kesärengaskin, eli jos on kitkaa niin pitää, jos ei ole niin ei pidä. Toiminta perustuu nastarekaitten käyttäjiin jotka karhentaa jään kitkoille sopivaksi. Itse ajan mieluummin kesiksillä talvella kuin kitkoilla, pito on lähes sama mutta kesikset on halvemmat ja kestää pitempään.

      • ...©

        Kirjoituksesi todistaa, ettet tiedä nykyaikaisista talvikäyttöön tarkoitetuista kitkarenkaista (Q-nopeusluokka) yhtikäs mitään.

        Mikä siinä on, että joillain on pakonomainen tarve väittää faktanomaisesti asioita joista ei tiedä yhtään mitään?

        Tuo kitkahöpinäsi pätee kaikkiin renkaisiin, jos kitkaa on niin pitää, jos ei ole niin ei pidä. (Esim. nastarengas on monessa tilanteessa käytännössä täysin nastan pidon varassa kun samassa tilanteessa kitkarengas löytää vielä vähän pitoa. Kaikki ok kun nastat ovat uudet, mutta kuluneet nastat eivät löydäkään pitoa ja sitten luistellaan.)

        Harvalla nastarengaskuskilla on varaa väittää mitään renkaidensa paremmuudesta kitkarenkaisiin verrattuna, kun moni nastarengaskuski (varsinkin etelässä) ajelee huonokuntoisilla nastoilla. Kitkarengaskuskit yleensä ajelee hyväkuntoisilla renkailla... maksaahan se enemmän, mutta aika pieni lisäkustannus mukavuudesta ja turvallisuudesta.

        Aja rauhassa nastoilla, kunhan et aja minun perään, mutta anna myös toisten ajaa rauhassa valitsemillaan renkailla. Kesärenkailla ajoa talvisin en kuitenkaan suosittele, kesärenkaat (ja monet M S renkaat) eivät kelpaa talvikäyttöön. Talvella talvirenkaat = kunnon kitkat tai nastat, molemmilla on käytännössä yhtä hyvä pito.

    • NastaDealWithIt

      Söpöä että joku oikeasti luulee että kumi puree tiehen rautaa paremmin :D

    • terveisinsombamies

      Pöljä ajakoon millä vaan. Minä ajan hiljasilla kitkoilla. Eikä kertaakaan ongelmia pidossa, edes jäässä. Olen muka liukkailla keleilä etsinyt kohtaa, missä kitka ei pidä. Ei löydy!

    • minäkinite

      Jos asuisin napapiirin pohjoispuolella kitkat ainoat oikeat talvirenkaat. Täällä Suomenlahden rannalla nastat toimii parhaiten.

      • ropiseavuton

        Ajotaitoosi nähden viisasratkaisu. Fiksu pärjää kitkoilla..

    • minäkinite

      Olisko teillä flksuilla epäilys että joku pitää epävarmana kuskina
      ajaa nastarenkailla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      51
      6550
    2. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      69
      5308
    3. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      102
      4817
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      27
      3575
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      204
      3174
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      41
      2995
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      24
      2864
    8. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2799
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      156
      1651
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      345
      1593
    Aihe