Ei uskoa tulevaisuuteen

en tiedä, miksi aina syytetään niitä eksiä kun ainakin tossa sun tapauksessas se nainen on se joka tekee väärin. sillä naisella olis mahdollisuus toisenlaiseenkin käytökseen.

ja mikä logiikka tässä on?
"Mutta siinä olikin raja että komentaa en saanut, siitä suuttui lapsen äiti."
Itsekin olen äiti ja odotan että se komentaa kuka huomaa kun/jos lapseni tekee väärin. oli se sitten naapuri tai mummu tai kaveri tai mies tai kuka vaan. ei tule kyllä mieleenkään suuttua.

mun mielestä sun asenne on olut alusta asti hyvä ja oikea, mutta sen naisen asenne on ihan päin persettä.

jos puhuminenkaan ei auta, niin aika epätodennäköiseltä vaikuttaa suhteen onnistuminen jatkossa.

Ensisijainen suhde sinulla on naiseen, ja siitä yritä tehdä niin luja kuin mahdollista. Hänen tukeaan tarvitset lapsen suhteen, ja ei mitään vippaskonsteja ole. Ajan kanssa voi kehittyä aivan luonteva suhde, vaikka exän vaikutus poikaan voi olla tuhoisa.
Joskus exät oman uuden parisuhteensa, siihen syntyvien lasten ja mahdollisen paikkakunnalta muuton myötä vähitellen jättävät edellisestä suhteesta olevan lapsen vähälle huomiolle, mutta voi myös tapahtua, että poika on jatkuvasti exän silmäterä ja keskipiste elämässä, jolloin hän työskentelee pitääkseen pojan omanaan henkisesti, usuttaen hänet kapinaan sinua vastaan ja kenties halveksimaan myös äitiään. Tätäkin tapahtuu.

Tällä hetkellä avain on sinun ja naisen suhde. Mitä läheismpi, lämpimämpi se on, heijastusvaikutus pojan maailmassa on positiivinen myös sinun kannaltasi, poika kokee että on jäsen kodissa, jossa on rakastava henki.

Jos sinä haluat elää yhdessä ja vielä omiakin lapsia, niin kyllä tuon sinua "rakastavan" naisen pitäisi ainakin hyväksyä tuo - vaikka aikataulutettuna. Neljä vuotta jos olette jo seurustelleet, niin tuollaisen asian pitäisi jo pysytä päättämään.

Jos se ei pysty mitään lupaamaan, niin eihän sinulla ole muuta vaihtoethoa kun lähteä... tai elää onnettomana, (sitä tuskin haluat).

Mitenkä tuo naisesi ja exän yhteiselo päättyi, jättikö mies? Sellainen ajataus heräsi että jos nainen sittenkin haluaa jollain tasolla miehen takaisin eikä siksi pysty lopullisesti sitoutumaan ja hyväksymään sinua lapsen "uutena isänä".

Sanooko hän rakastavansa VAIN silloin kun olet lähtemässä?

nelja vuotta on tarpeeksi pitka aika huomata toisen ihmisen asenne elamaan.

Sina kyselet aivan turhaan mita tehda. Tiedan sen kysymattakin.
Tarvitseeko sita enaa edes sanoa? Ok, anna tuon naisen menna aivan rauhassa. Han tulee aina pitamaan lapsensa ykkossijalla. Nin se kuuluukin olla. Saali vain ettei siina ole tilaa kakkoselle.
Nainen tulee hoitamaan velvollisuutensa ensiluokkaisesti, mutta ilman sinua.

Ala ystavystymaan naisten kanssa joilla ei ole lapsia, se katsos on taysin sallittua. Voitte sitten, oikean loydettyasi, tehda yhdessa ikioman pienokaisen.

Maailmasta kun löytyy paljon parempia naisia, naisia joilla ei ole tuollaisia yh-rasitteita. Etenkin tässä tapauksessa on selvää että nainen on valintansa tehdä, se on hänen elämänsä mutta sinun ei tarvitse tuhlata elämääsi kakkosluokan tavaran kanssa. Valitettavasti tuo nainen menee selvästi luokkaan käytetty sohva, kyllähän sellaisella istuu mutta kuka mies ei haluaisi Vepsäläiseltä uutta nahkasohvaa, jos sellainen on mahdollisuus hommata? Heitän nyt muutamia huomioita.

"Naiseni ex, lapsen isä ei tahtonut hyväksyä mua millään ja minun ja hänen välit ovat aika huonot,"

Mitä helvetin väliä sillä on mitä joku ex ajattelee? Jos nainen olisi todella valmis suhteeseen kanssasi niin tuo ex ei todellakaan pääsisi aiheuttamaan sählinkiä. Yksi tärkeä syy miksi yksinhuoltajia kannattaa välttää: niillä on aina noita luuseri-exiä kuvioissa, ja muijilta puuttuu ymmärrys siitä että tuon exän roikkuminen mukana kuvioissa estää tehokkaasti kaiken uuden syntymisen/edistymisen.

"Mutta siinä olikin raja että komentaa en saanut, siitä suuttui lapsen äiti. Hyvin puolustava lastaan kohtaan."

Lisää vaikeuksia, jos naisesi on liian tyhmä ymmärtääkseen ettei miehelle moinen tilanne ole helppo. Veistä haavassa kääntää muijan ymmärtämättömyys; suurin osa miehistä ei jaksa edes harkita seurustelun yrittämistä muijan kanssa millä on lapsi toisen kanssa. Liian vaikeaa, liian hedelmätöntä, vain hukkaan heitettyä aikaa. Lisää käytettyä sohvaa.

"Rakastan sinua, kyllä kaikki onnistuu jos vain halutaan. "

Totta. Ei vaan kuulosta sitten tippaakaan siltä että nainen haluaisi. Pidä vain se entinenkin mukana kuvioissa, se kuulostaa että hän todella haluaa teidän suhteenne toimivan. Ja lehmät lentää...

"Vai onko oikeesti vaan kylmästi annettava tämän suhteen jäädä, ja loukata ihmistä jonka tunteista välitän ja rakastan."

Ikävä juttu. Harmi vain että paljon siitä että hommat kusee johtuu yksinomaan muijastasi. Hänellä on yhä liikaa vanhaa elämäänsä mihin hän ei halua sinua hyväksyä. Hommalla olisi jotain mahdollisuuksia jos hän todella haluaisi. Kertomasi perusteella näin ei ole. Onneksi hän ei ole maailman ainoa nainen, eikä se hikinen vanha sohva mikä löytyi kirpputorilta ole maailman ainoa sohva. Parempia saa. Sohvia joilla ei edelleen istu se vanha piereskelijä. Naisia jotka ei tajua että yh haluaa miehen niin saa olla aika hemmetin kiitollinen että löytyy mies jota edes kiinnostaa yrittää. Itse en jaksaisi, ei ole kiinnostusta kun noista on kumminkin loppupeleistä aivan liikaa vaivaa. Luulevat itsestään liikaa, eivät tajua ettei miehen ykkösvaihtoehto ole nainen joka on niin vastuuton että tekee lapsen äijän kanssa vaikka suhde on niin paska että se päätyy eroon.

Jos et saa naista tiputtamaan suomuja silmiltään ja tajuamaan omaa kantaasi, on parasta että pistät poikki. Tämänhetkinen tilanne näkyy sopivan naiselle oikein hyvin. Ja miksi ei sopisi.

Kuitenkin parisuhde muodostetaan kahden aikuisen välille ja olisin kyllä vähän huolissani tuosta naisen suhtautumisesta lapseensa. Jos sinulla ei ole mitään sananvaltaa, miten ihmeessä voisitte saman katon alla edes asua?

Olen samaa mieltä kuin joku muukin kirjoittaja. Jos tahtoa löytyy, asiat voidaan korjata. Näyttää vaan pahasti siltä, ettei naisellasi ole todellista tahtoa.

Kuulostaa hankalalta tilanteelta tosiaan.. Mulle tuli heti ensimmäisenä tuosta mieleen, että osaakohan tämä kuusivuotias poika myös "käyttää tilaisuuden hyväkseen".. eli siis hän on varmasti huomannut olevansa se tekijä sinun ja hänen äitinsä välissä jolla hän saa aina äitinsä huomion ja puolustuksen. Lapset on fiksuja ja osaavat kyllä temput; "et ole minun isä joten et voi minua määrätä jne" eikä ole ollenkaan hyvä asia että lapsen äiti vielä ruokkii tätä ajatusta. Lapsihan saa siitä hirmuisen vallan käyttöönsä, ja päinvastoin rajat olisivat hänelle se tärkeämpi asia. Lapsi kasvaa ja tahto vain voimistuu.

Ajattele nyt tässä tilanteessa itseäsi. Jos muuttaisitte yhteen, lapsi tulisi olemaan ainakin seuraavat 12 vuotta saman talon alla. Jos äiti haluaa olla kanssasi on hänen muutettava käyttäytymistään, sillä mitä pitemmälle tämä jatkuu, sitä vaikeampi on enää muuttua. Mietin, että äidillä saattaa olla huono omatunto erosta ja tekee nyt lapsen puolesta kaikkensa ettei lapsi "vahingoittuisi". Siksi hän voi olla niin tarkka sinun osuudestasi asiaan. No anyway, jos äiti haluaa jatkaa sun kanssa, pyydä se vaikka parisuhdetapaamisiin kasvatusneuvolaan, perheasiainneuvottelukeskukseen tms jossa voisitte vaikka ulkopuolisen kanssa selvittää tilannetta ja tarpeen tullen sopia yhteisistä kasvatussännöistä. Sillä älyttömältähän se kuulostaa että asuisitte kaikki saman talon alla, etkä saisi komentaa, kasvattaa jne.. Itse olen muutenkin "koko kylä kasvattaa" periaatteen kulkija ja mun mukulaani saa tarvittaessa vaikka naapurit komentaa jos en satu itse huomaamaan että aihetta olisi.

Ehkä hieman sekavaa tekstiä, mutta toivon mukaan jotakin siitä ymmärsit :)

TSEMPPIÄ!!