Avioliittoon?

Suhde, jossa tavataan silloin kun molemmille sopii, minun luona tai sinun luona tai muualla, tehdään mitä molemmat haluavat niin kauan kun kumpaakin kiinnostaa ja lähdetään taas omaan elämään. Toimii silloin kun elämä on täynnä työtä ja harrastuksia, mutta läheistä ihmistä kaipaa, eikä sellaista ole muuta. Toimii, kun molemmat ovat samassa elämäntilanteessa. Kovin kauan tuskin toimii kuitenkaan.

Minä olen elänyt juuri noin. Kun naisystävällä on projektityötä kuten minulla, menee ajoittain viikko tai pari ilman tapaamista, ja työmatkat vielä tuovat lisää rajoitteita. Yhteisiä hetkiä vaten on löytynyt joskus ilta viikossa, joskus kolme iltaa ja koko viikonloppu. Nautimme hyvin paljon toistemme seurasta, aina on mahtavat fiilikset kaikesta keskustelusta ja puuhailusta ja hellimisestä, paljon kivoja muistoja yhteisistä vierailuista ja retkistä. Mutta kun tätä on jatkunut pari vuotta, on naisystävä alkanut haaveilla enemmästä, hän haluaa minut kokonaan omakseen, sitoisi liekanaruun. Siksi nyt olen ottanut etäisyyttä. Yhteisasumista en ole koskaan ajatellut, vaikka kolme päivää olemme yhdessä olleet ja kaikkea kodin asioita toimitelleet sopuisasti ja toistamme auttaen.

totta   kirjoitti:

Suhde, jossa tavataan silloin kun molemmille sopii, minun luona tai sinun luona tai muualla, tehdään mitä molemmat haluavat niin kauan kun kumpaakin kiinnostaa ja lähdetään taas omaan elämään. Toimii silloin kun elämä on täynnä työtä ja harrastuksia, mutta läheistä ihmistä kaipaa, eikä sellaista ole muuta. Toimii, kun molemmat ovat samassa elämäntilanteessa. Kovin kauan tuskin toimii kuitenkaan.

Minä olen elänyt juuri noin. Kun naisystävällä on projektityötä kuten minulla, menee ajoittain viikko tai pari ilman tapaamista, ja työmatkat vielä tuovat lisää rajoitteita. Yhteisiä hetkiä vaten on löytynyt joskus ilta viikossa, joskus kolme iltaa ja koko viikonloppu. Nautimme hyvin paljon toistemme seurasta, aina on mahtavat fiilikset kaikesta keskustelusta ja puuhailusta ja hellimisestä, paljon kivoja muistoja yhteisistä vierailuista ja retkistä. Mutta kun tätä on jatkunut pari vuotta, on naisystävä alkanut haaveilla enemmästä, hän haluaa minut kokonaan omakseen, sitoisi liekanaruun. Siksi nyt olen ottanut etäisyyttä. Yhteisasumista en ole koskaan ajatellut, vaikka kolme päivää olemme yhdessä olleet ja kaikkea kodin asioita toimitelleet sopuisasti ja toistamme auttaen.

Liekanaruun? Eikös parisuhteessa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Hohhoijaa, logiikka taas kerrakseen. Ei toisia saa määräillä jos sitä pelkäät. Kyllä kunnioitus toisa kohtaan riittää ja rakkaus, se että ei kumpikaan loukkaa.

huh... kirjoitti:

Liekanaruun? Eikös parisuhteessa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Hohhoijaa, logiikka taas kerrakseen. Ei toisia saa määräillä jos sitä pelkäät. Kyllä kunnioitus toisa kohtaan riittää ja rakkaus, se että ei kumpikaan loukkaa.

Ja ehkä tuo pari vuotta on liian vähän aikaa ollut, tutustumiseen.

huh... kirjoitti:

Liekanaruun? Eikös parisuhteessa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Hohhoijaa, logiikka taas kerrakseen. Ei toisia saa määräillä jos sitä pelkäät. Kyllä kunnioitus toisa kohtaan riittää ja rakkaus, se että ei kumpikaan loukkaa.

tehneet niin kuin hyvältä tuntuu. Ei määräilyä ole esiintynyt kumpaankaan suuntaan. Kunnioitus toista kohtaan on todellisuutta. Minua vain ei kiinnosta sitoutuminen siihen, että asuisimme yhdessä, kun elämä ei kuitenkaan olisi sitä tavallista parisuhde-elämää, työkiireiden takia. En myöskään välitä kaikista naisen tuttavista ja sukulaisista, en voisi välttää heitä jos olisimme saman katon alla. Sitäpaitsi, tavaramme eivät mahtuisi kummankaan asuntoon, pitäisi hankkia uusi ja sellaisen etsimiseen ei ole aikaa. Jokainen liikenevä hetki tarvitaan laatuaikaan.

totta   kirjoitti:

Suhde, jossa tavataan silloin kun molemmille sopii, minun luona tai sinun luona tai muualla, tehdään mitä molemmat haluavat niin kauan kun kumpaakin kiinnostaa ja lähdetään taas omaan elämään. Toimii silloin kun elämä on täynnä työtä ja harrastuksia, mutta läheistä ihmistä kaipaa, eikä sellaista ole muuta. Toimii, kun molemmat ovat samassa elämäntilanteessa. Kovin kauan tuskin toimii kuitenkaan.

Minä olen elänyt juuri noin. Kun naisystävällä on projektityötä kuten minulla, menee ajoittain viikko tai pari ilman tapaamista, ja työmatkat vielä tuovat lisää rajoitteita. Yhteisiä hetkiä vaten on löytynyt joskus ilta viikossa, joskus kolme iltaa ja koko viikonloppu. Nautimme hyvin paljon toistemme seurasta, aina on mahtavat fiilikset kaikesta keskustelusta ja puuhailusta ja hellimisestä, paljon kivoja muistoja yhteisistä vierailuista ja retkistä. Mutta kun tätä on jatkunut pari vuotta, on naisystävä alkanut haaveilla enemmästä, hän haluaa minut kokonaan omakseen, sitoisi liekanaruun. Siksi nyt olen ottanut etäisyyttä. Yhteisasumista en ole koskaan ajatellut, vaikka kolme päivää olemme yhdessä olleet ja kaikkea kodin asioita toimitelleet sopuisasti ja toistamme auttaen.

Hei!

Taidat edustaa nykyajalle erittäin tyypillistä sitoutumiskammoista? Itsekäs "vain parhaat hetket mulle" -ajattelumalli sopii silloin, jos molemmat ovat tuon elämäntyylin kannattajia. Mutta JOS rakkaus on todellista, useimmat ihmiset haluavat jakaa KOKO elämänsä (tarkoittaen arkea ja kaikkea muuta) rakkaansa kanssa.

Toivottavasti et ole alunperin antanut kaverillesi käsitystä siitä, että olisit valmis vielä loppuelämän yhdessäoloon jonkun kanssa. Siis että olit tavatessanne liikkeellä sillä "tositarkoituksella", mutta nyt et olekaan?

Mikä on sen ihanampaa kuin herätä ja nukahtaa (vaikka joka päivä!) oman rakkaansa vierestä? Jakaa ne murheetkin heti siinä toisen kainalossa eikä sitten joskus, kun se halauksen tarve ehkä menikin jo.......