Eli homma on tämmöinen lapsen saatuamme olemme alkaneet riitelemään ja minulla menee pienistäkin asioista välillä hermot, syytä en tiedä, Mutta vaimon mukaan en koskaan tee mitään... Jolloin homma on alkanut menemään niin että kun tulen kotiin niin emäntä ottaa aikast usein (2-3krt/vk) lapsen mukaan tai sitten menee ilman häntä johonkin ja ilmaantuu hiukan ennen kuin menen nukkumaan.
Sitten tämän kaiken lisäksi tuo seksi elämäkään ei oikeen toimi, kuulemma paikat särkevät no eihän lapsemme syntymästä ole kuin vaivaiset 9kk. Kuulemma meille tekisi hyvää olla erillään??? Ja sitten kun yritän keskustella et kui ollaan niin paljon erillään niin kuulemma valitan kokoajan mitä kukaan ei jaksa kuunnella.
Ja kännissä hän sanoi minulle että rajotan hänen elämää kun komentoisin baarista myöhään kotiin tulemista kun olin menossa aamulla töihin. Itse olen monta kertaa miettinyt eroamista, mutta en tiedä, seuraavana aamuna kun taas herää ja katsoo rakasta kaunista vaimoa ja miettii lapsen tulevaisuutta niin ei. Mutta silti minulle tulee aina masentunut olo kun hän lähtee pois ja viipyy niin kauan että ehdin nukahtamaan. Ja mietin, että olenko vain se elatusautomaatti joka ei saa muuta kuin toruja.
Kun en tiedä onko siinäkään mitään järkeä jos sanotaan, että mene itseesi ja mieti mitä teet väärin? Enkö kelpaa näin?
Olisiko teillä neuvoja?
Sitten tämän kaiken lisäksi tuo seksi elämäkään ei oikeen toimi, kuulemma paikat särkevät no eihän lapsemme syntymästä ole kuin vaivaiset 9kk. Kuulemma meille tekisi hyvää olla erillään??? Ja sitten kun yritän keskustella et kui ollaan niin paljon erillään niin kuulemma valitan kokoajan mitä kukaan ei jaksa kuunnella.
Ja kännissä hän sanoi minulle että rajotan hänen elämää kun komentoisin baarista myöhään kotiin tulemista kun olin menossa aamulla töihin. Itse olen monta kertaa miettinyt eroamista, mutta en tiedä, seuraavana aamuna kun taas herää ja katsoo rakasta kaunista vaimoa ja miettii lapsen tulevaisuutta niin ei. Mutta silti minulle tulee aina masentunut olo kun hän lähtee pois ja viipyy niin kauan että ehdin nukahtamaan. Ja mietin, että olenko vain se elatusautomaatti joka ei saa muuta kuin toruja.
Kun en tiedä onko siinäkään mitään järkeä jos sanotaan, että mene itseesi ja mieti mitä teet väärin? Enkö kelpaa näin?
Olisiko teillä neuvoja?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika kinkkiseltä kuulostaa..?!
Tolta pohjalta ainut mikä on selvää (näin naisenkaan silmin) on se, ettei seksielämä todnäk. ole kummoistakaan.
Kunnon keskustelulle olisi varmaan tilaus, miten sen sitten saisi aikaan, onkin suurempi ongelma.
Jollain tasolla tulee mieleen että naisesi pitäisi taas muistaa että sinullakin on oikeus hyvään oloon ja tietty siihen seksiinkin :). Tsemppiä!
on naisesi ystäväpiiri? Onko hän päivät pitkät yksinään lapsen kanssa kotona? Voisiko kyse olla masennuksesta? Valvottaako lapsi?
Tuota en purematta niele, että paikkoja vielä 9kk:n jälkeen särkisi? Omakohtaisen kokemukseni perusteella ainakaan...
Lapsen tulo on iso muutos parisuhteeseen. Ihmekös sitten jos on vähän pallo hukassa kaikilla.
Apuahan se vaimo siinä huutaa, ei vaan osaa soittaa oikeita kieliä.
Sun pitäis töiden jälkeen syventyä täysillä häneen ja lapseen ja olla läsnä ja touhuta mukana innokkaasti - olla ihannefatsi, kato! Lisäpisteitä saisit roimasti vielä jos osaisit kaikki vaimolle jo rutiinix muodostuneet kodinhoitosysteemit ja hoitaisit ne työt prikulleen niin kuin vaimosi.
; )
On ihan eri asia pyöriä himassa lapsen kanssa ja käydä päivisin ulkona töissä.
Siinä se alkuasetelma ongelmille.
Mutta eihän niille ongelmille tartte antaa perix.
Totta tuo on siltä osin, että on kaks eri asiaa olla töissä kun kotona, mutta kun tilanne on se että emäntä lähtee aikast usein pois ja jättää lapsen minulle jos vaan suinkin jaksan hoitaa, muuten ottaa mukaan. Ja vetoo juuri tähän että ei pääse päiväl pois tai yms... Ymmärrän kyllä että seinät välillä, varmasti kaatuvat päälle.
Onko se sitten vaan reilua että "rankan" työpäivän jlk:een hän voi lähteä "hengähtää" kun olen kuulemma saanut töissä hengähtää... Ja emäntä katsonut työssä olon ajan, mistä lapsi nukkuu 2-4h. Ja kyllä minä mielellään touhuaisin heidän kanss, mutta viime aikoina on vaan mennyt niin että jos ollaan kotona toinen "joutuu" katsomaan lasta. Eli minä...
Itselläni on "vapaata" noin 2-3h päivässä. Milloin pitäisi hoitaa "omat" asiat. Esim lukea lehdet, katsoa tv:tä, hoitaa pihatyöt yms... Itse en haluaisi muuta kuin... en itseasiassa tiedä mitä.
Eli summa summarum. Mikäli hänellä ei ole tarvetta olla kotona eli myös minä olen kotona hän lähtee tai ehdottaa että menisimme johonki. Eli perheenkeskeistä aikaa ei ole.
menisitte jonnekin yhdessä niin mikset lähde mukaan? Jos paikat on hellinä vielä 9 kk synnytyksen jälkeen, niin on luultavasti korkea aika käydä gynekologilla. Jos vaimo kaipaa töihin lepäämään, niin ota pari päivää tai viikko vauvavapaata, jotta vaimo pääsee järjestelemään työ- ja hoitoasiat sille mallille, että voi taas aloittaa työt.
Ja tuskin sun kannattaa vaimolta sitä 2-4 tunnin vapaa-aikaa päivisin kadehtia: se on se aika, jolloin vaimo laittaa ruuan, siivoaa, pesee pyykit ja hyppää jatkuvasti vauvan luona katsomassa että se vielä nukkuu. Mutta kuten sanoin, testaa itse.
Tukiverkko? Saatteko natiaisen jonnekin isovanhempien hoiviin vaikka kerran viikossa tai avuksi kattomaan pariksi tunniksi että saatte enemmän omaa aikaa erikseen tai yhdessä ?
Jos raha ei ole tiukalla, niin saa lapset myös maksulliseenkin hoitoon... Lapselle siis riittää aikaa, teille itsellekin riittää aikaa (jonkin verran), mutta yhteistä aikaa ei taida olla ollenkaan?
Oma aika on tärkeää kotonakin olevalle, mutta pystyt varmaan sopimaan sen että töiden jälkeen sulla on joku 1 tunti aikaa tasaantua ennen kuin pistät isivaihteen päälle?
Nainen käy baareissa? Yksin? Valittaa että paikat on kipeenä? Jos seksi on hyllyllä, kannattaa ainakin olla selvillä missä se nainen illat viettää... ettei vaan ole hoitamassa muualla tarpeita. Tuo erillään haluamisen olo kuulostaa todella pahalle.
Jos et varsianisesti tee mitään väärin, niin älä revi itseäsi kappaaleiksi... Puhukaa, älkää pelkästään keskittykö siihen mikä on vialla, vaan selkeitä tavotteita & tuloksia mitä kumpikin haluaa. Juu ei ole helppoa, mutta pakko yrittää...