Heinäluoma

Ettei pelkästään siitä voi maksaa kun työkykyinen vain istuu kotosalla. Ihme perkeleen asennevamma kun ei äijä saa edes työministeriötä tekemään jotakin hyödyllistä ja viitsii syyllistää ja vittuilla työttömälle.
13763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mutta hölynpölykurssit kuten aikuisten päiväkoti ja orjatyöpaikat ovat silti väärä keino saada "lusmu" tekemään jotakin centtiensä eteen.
jos valtiolle on niin paha ongelma työttömän dokailu kun muut pyörittelevät papereita toimistossa tai ahmivat edustuslounaita,byrokraattien täytyy silloin järjestää työttömille palkkatyötä.ja siinä eivät ole onnistuneet.
täysin turha vittuilla työttömille siitä ettei heillä ole keinoja avata umpisolmua nimeltä massatyöttömyys.

Äänestä
  • Että työttömän pitää laittaa yhteiskunta toimimaan kun Heinäluoma siihen ei pysty. Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että Ruoholuomi kerää luunsa pois eduskunnasta ja minän menen hänen tilalle.

    Äänestä

Heinäluoma ei tiedä, että ei työntekemisellä ole paljoakaan merkitystä hyvinvointivaltion ylläpitämisessä. Se on raha joka pyörittää ratasta hyvinvointiyhteiskunnassa, ei työmäärä.

Äänestä
  • Onko tämä heinähattu itse ollut päivääkään edes oikeissa töissä?

    Äänestä

Ei kyllä helvetti on astiat mallillaan! Mistä helvetistä sitä työttömyyskorvausta sitten maksetaan jos ei työttömyydestä eli siitä, että ei voi tehtä työtä. Heti jos työttömiltä vaaditaan vastikkeellisuutta silloin on kyse työstä, ja työstä on maksettava normaali palkkaa ja muut työedut!

VITTU ETTÄ KYLLÄ RAIVOSTUTTAAAAAAAAAAAAAAAAA TÄMÄ PORVARIEN KUSETUS! PERKELEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!

Sitä paitsi työttömyyskorvauksessa ei ole kyse maksusta jonkun asian tekemistestä (työstä) vaan siitä, että on elettävä kun ei ole mitä tehdä, työtä. Työstä pitää maksaa palkaa, työttömänä olemisesta työttömyyskorvaus.

Äänestä
  • Hoitakoot poliitikot niin, että kansalla on töitä, perkele!!!! Siitä niille maksetaan! Ketkä ne loppujen lopuksi nostaa palkaa tekemättä yhtään mitään?!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Esimerkki vastikkeellisuudesta, joka EI ole työntekoa:

    Edellytetään työttömältä sitä, että x tuntia viikossa hän on läsnä jossain ja käyttää tuon ajan työpaikkahakemusten kirjoittamiseen.

    Äänestä

Mun mielestä sitä työmarkkinatukea maksetaan siitä, että ei tee mitään. Muistaakseni jopa työnteko tuttaville vaikka siitä ei mitään hyötyisikään on laitonta. Samalla myös talkoisiin osallistuminen... korjatkaa jos olen väärässä :)

Äänestä
  • Sitä maksetaan siitä, että hakee töitä.

    Äänestä

  • Hemmetti,tää on noin 15000 paikkakunta ja kyllä täällä heti tiedetään joku ja kuka tekee mitä.
    Kauhea kyttäys päällä,ettei vaan hommaile mitään laitonta.

    On oltava tosissaan niin apaattinen.Työkkärin tädit käy ruokatuntisin paikallisessa marketissa,jossa minäkin muuten asioin.
    Enpä käy enää kun on niin ankeaa työnnellä niitä kärryjä kun ne mulkoilee selvästi tyyliin:

    mitä sää täällä hullu ostat ja vaellat,me töihin.

    Ei en ole vainoharhainen.

    Äänestä

Ja mistähän se Heinäluoma tietää, mitä työttömät tekevät? Onko minullakin nurkissa joku SDP:n vakoilulaite?

Ei ole, sillä jos olisi, Eero tietäisi että teen koko ajan kaikenlaista aivan sikana. Töissä ollessani olin harvoin niin kiireinen kuin työttömyysaikanani. Hyödytän toiminnallani yhteiskuntaa ja tietysti myös itseäni, autan ihmisiä ja ponnistelen uutterasti eteenpäin tulevaisuutta rakentaen.

Jos joskus saan ihan rahallisiakin pätkätöitä, hoidan hommat kiltisti sääntöjen mukaan ja maksan valtiolle osuutensa.

Ongelma on se, että juuri Heinäluoman kannattaman politiikan mukaan työtön ei oikeastaan SAA tehdä muuta kuin istuksella himassa ja odottaa, jos kutsuttaisiin töihin. Tästä enemmän:

http://fundeeraaja.ihmisarvo.org/tyottomantilanne.htm

Ennen kuin seuraavan kerran laukoo vastaavia, yleistäviä typeryyksiä, hän voisi ryhtyä todenteolla poistamaan työttömiä rajoittavia esteitä. Kyse on vapaan maan vapaista kansalaisista, prkl!

Äänestä
  • SDP:n pelotteita ei tarvitse ottaa kuuleviin koirviin. Sitä voi äännestää muutakin puoluetta.

    Äänestä

  • Muistakaa kirjoitti:

    SDP:n pelotteita ei tarvitse ottaa kuuleviin koirviin. Sitä voi äännestää muutakin puoluetta.

    EI ainakaan keskustaa, kokomustaa tai rkp:tä. Vihreiden ehdotus perusturvasta olisi hyvä jos nostaisivat määrää muutamalla sadalla eurolla. Silloin säästyisi Kelan työ kun ei tarvitse laskea asumistukia. Kelasta jouduttaisiin vähentämäänn työvoimaa, mutta se porukka tarvitseekin omakohtaista kokemusta työttömyydestä.

    Heinäluoma ei ole yksin pystynyt kurjistamaan kansan osaa. Mukana ovat olleet kaikki hallituspuolueet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työttömyydestä kirjoitti:

Ettei pelkästään siitä voi maksaa kun työkykyinen vain istuu kotosalla. Ihme perkeleen asennevamma kun ei äijä saa edes työministeriötä tekemään jotakin hyödyllistä ja viitsii syyllistää ja vittuilla työttömälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu