Vaikka mieheni on antanut minulle anteeksi kun elin kaksoiselämää vuoden ajan, on tullut monesti mieleen, mitä se oikeasti tarkoittaa? Pystyykö hän koskaan luottamaan minuun täysin? Kuinka kauan minun täytyy kärsiä omantunnontuskissa että hän näkee katumukseni? Tuntuu että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin silmiin katsominen joskus arastuttaa.. Ja joskus tuntuu että hän seuraa tekemisiäni. Vai olenko se minä joka epäilen että hän epäilee? Kertokaa te petetyt. Kuinka kauan luottamuksen takaisin saaminen vie? Olenko tehnyt häneen ikuiset haavat?
Antaako petetty anteeksi
koskaan?
213429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
samoja asioita miljoona kertaa, tässä tapauksessa ei ole liikaa vaikka et muuta tee kun puhut hänelle kuinka rakas hän on ja kuinka sulle on huono olla, kun luulet että luottamus meni. Selitä ettet ikinä tee näin enää, sillä jos rankaiset itseäsi sisällä, se on pahin rangaistus sinulle. Ei kukaan voi rangaistaa ihmista enemmään kun hän itse itseään, kun kokee tuskaa ja syylisyyttä. Toivon vain että sä oikeasti olet ymmärtänyt ja oikeasti päätit ettet tee enään niin. Jos teet asian uudelleen menetät luottamuksen ikuiseksi ajaksi.
Mutta puhu hänelle. Kehu häntä ja kerro kuinka paha olo sulla on tyhmyydes takia.
on muistuttaa häntä jatkuvasti asiasta, silloinhan unohtaminen on mahdotonta. Anteeksiannon jälkeen tulee tulla unohdus.
valitettavasti... Ennen kun on täysin varma että toiseen voi luottaa. Se on tietenkin helppoa pysyä hiljaa ja odottaa kunnes asia "unohtuu", mutta näin ei yleensä käy. Kaksoiselämääsi kesti sen verran pitkään että hän varmasti ihmettelee sisällänsä, minkäänlainen ihminen oikeasti oot, kun voit tehdä näin niinkin pitkään.
Itse en jättäis hänet rauhaan niin pitkään kunnes hän itse sanoisi minulle että rauhopitu luotan sinuun täysin, olet kanssani ja se on tärkein. En tiedä miehen luonetta mutta esim. minun mies olisi ollut "mukaan" ei ole mitään tapahtunut, mutta sisällänsä olisi mieletön tuskaa, eikä se tuska mihinkään katoaa vaan kasvaa. Aluks on rauhallinen, sit alkaa epäilykset, syytökset, kosto.
Kaikki olisi niin helppoa ja yksinkertaista, jos meillä kaikilla olisi "Reset" nappi, jota painaa ja muisti pyyhkiytyisi nolliin niiltä osin, mitä ei sinne kaivata.
Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Anteeksi voi antaa ja anteeksianto velvoittaa myös petettyä yhtä lailla, kuin pettäjääkin. Anteeksianto tarkoittaa rakentavan tulevaisuuden luomista, tosissaan yrittämistä asioiden selviämiseksi ja niiden ylipääsemiseksi. Anteeksi antaminen tarkoittaa sitä, että petettyä ei syytetä, ei haukuta, ei syyllistetä, eikä oteta pettämisjuttuja aseeksi häntä vastaan. Anteeksi anto tarkoittaa myös sitä, että petetyllä on silti oikeus palata käsittelemään asiaa rakentavaksi, jotta pääsisi siitä yli. Asiasta pitää voida keskustella ja petetyllä on oikeus puhua pahasta olotilasta silloin kun siihen on tarve.
Anteeksi anto tarkoittaa sitä, mitä edellä kerroin ja sitä kautta pääsee siihen, että oppii hyväksymään asian osana omaa elämää, oppii elämään sen kanssa niin, että se häipyy pikku hiljaa mielen pinnasta taka-alalle.
Me ihmiset emme vain pysty unohtamaan läheskään kaikke, vaikka niin kovasti haluaisimmekin, sen sijaan voimme kyllä oppia elämään niin monien erilaisten ja vaikeiden asioiden kanssa, kunhan saamme siihen oikeuden.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo edellyttää sitä, että pettäjä todella muuttaa tapansa eikä enää petä, valehtele, salaile yms.
Minun kohdallani kävi niin, että monista lupauksista huolimatta mies jatkoi suhteen päättymisen (?) jälkeen yhteydenpitoa naiseen, vaikka vakuutti minulle, että nainen ei merkitse hänelle mitään eikä minkäänlaita yhteyttä heidän välillään enää ole. Välillä jo luulin, että miehen kertoma oli totta ja sain hitusen luottamusta takaisin, mutta totuuden selvittyä putosin pohjamutiin. Nyt en enää jaksa uskoa, että avioliittomme voi jatkua, vaikka sitä kuinka toivoisin. Enää en jaksa.
Puhun nyt vain omasta puolestani - en tiedä mitään siitä, miten petetyt "yleensä" ajattelevat:
Mitä anteeksiantaminen tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että ensin hyväksyin sen ajatuksen, ettei pettäjä tehnyt petosta minua ajatellen - en siis ollut kohde vaan vain sivusta kärsijä. Hän ei pettänyt satuttaakseen minua, vaan siitä huolimatta, että satutti minua.
Sitten piti hyväksyä se, että se kuva, joka minulla oli hänestä ja suhteestamme, ei pitänyt paikkaansa. Oli vaihe, jossa joutui rakentamaan kaiken uudelleen. Kuka minun puolisoni oikeasti on? Mitä tarkoittaa, kun hän sanoo rakastavansa minua? Miksi hän valehtelee minulle? Miten on mahdollista, että en huomaa, jos hän ei ole tyytyväinen suhteeseemme?
Tässä vaiheessa keskusteluja oli paljon. Tutustuimme uudelleen, koska puolisostani löytyi rohkeutta puhua asioista suoraan ja kiertelemättä. Hän myös jaksoi puhua asioista uudelleen ja uudelleen, vaikka aihe ahdistikin häntä selvästi.
Vähitellen ajattelin, että tähän "uuteen" ihmiseen voisin luottaa. Tähän, joka ei pakene eikä selittele. Pikkuhiljaa, vuoden -puolentoista aikana olen alkanut luottaa häneen ja uskon, että minulla nyt on oikeampi kuva siitä, kuka hän on ja mitä hän haluaa. Tiedän myös, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, ja olen määritellyt rajat sille, mitä hyväksyn ja mitä en. En pidä enää mitään itsestäänselvyytenä.
Moni petetty suree sitä, että mikään ei koskaan enää palaa ennalleen. Se on totta.
Mutta uusi suhde voi olla toimivampi. Se pohjaa enemmän realismiin ja toisen ihmisen hyväksymiseen virheineen ja puutteineen, koska kaikki illuusiot ovat kadonneet (jos ei niitä aleta uudelleen rakentaa).
Anteeksiantaminen on tapahtuneen hyväksymistä ja siitä irti päästämistä. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisin pettämisen jatkossa, tai että olisin pyrkinyt "unohtamaan" tapahtuneen. En vain halua antaa tuon pettämisen määritellä itseäni, rakkauttani, parisuhdettani ja tulevaisuuttani.
Vielä yksi iso asia: huomasin, että voin mainiosti pärjätä ilman pettänyttä puolisoani. Mutta haluan mielelläni elää hänen kanssaan, jos voimme elää läheisessä, avoimessa ja kunnioittavassa suhteessa toisiimme.
Anteeksi olen antanut, kai. Miehen teot pyörivät kuitenkin mielessä, kaikki ne valheet. Unohtamaan en pysty. Olen kuin oravanpyörässä. Mies vannoo ja vakuuttaa, ei koskaan enää, rakastaa minua, haluaa naimisiin... Olen sen hänelle sanonutkin, en kykene enää. Viimeinen kerta oli liikaa.
Pettäminen muuttaa koko elämän uudelle pohjalle, elämään astuu entisen kumppanin sijalle monella tavalla uusi ihminen, joka pitää oppia tuntemaan tietyllä tavalla uudelleen, oppia hyväksymään ja siinä samalla pettäjä joutuu hyväksymään sen, että mikään ei palaa koskaan "niin kuin ennen".
Anteeksi voi antaa, se on tahdon asia, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki unohtuu. Ei, ei ne unohdu koskaan, niiden kanssa pitää vaan petetyn oppia elämään. Pettäjä ei voi koskaan ymmärtää, mitä on saanut teollaan aikaan ja siksi petetyn kumppanin muuttuminen oi olla vaikea hyväksyä vaikka pettäjä itse tahtoisi palata ajassa takaisin siihen "kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan".
Yksi asia myös vaikeuttaa tasapainon löytymistä, kun pettäjä on pääsemässä itse pettämisestä jossakin määrin yli, niin petetty on vasta syöksymässä kohti syvintä kriisiä pettämisen johdosta. Kaikki ei välttämättä puhu näistä eriaikaisista tunteiden käsittelyistä, joita pettäjä ja petetty kohtaavat. Pettäjälle voi tulla todellakin järkytyksenä se, että kun hän itse kokee olevansa onnellinen ja helpottunut, että tilanne on vihdoin selvinnyt, niin petetty saattaa vastaavassa tilanteessa tuntea olonsa todella tyhjäksi ja tylsäksi, eikä mikään tulevaisuuden ajattelu jaksa innostaa, mikään ei kerrassaan kiinnosta. Eikä ihme, onhan elämän rakentaminen jouduttu aloittamaan kokonaan uudelta pohjalta, eikä vanhan hautaaminen ole mikään pikku prosessi.
Tapahtuneen kanssa elämään oppiminen ja positiivisen tulevaisuuden näkeminen vie arviolta aikaa 3-5 vuotta niillä, jotka ylipäätään pääsevät yli pettämisestä, sitten on ne petetyt, jotka eivät pysty jatkamaan yhteistä elämää ja sekin selviää melko usein tuossa 1-3 vuotta tapahtuman jälkeen. Tuo edellinen on siis karkeaa kuvausta siitä, että on yhdessä päätetty jatkaa ja yrittää tosissaan. Näiden lisäksi on sitten ne kerrasta poikki tapaukset.
Vastaus tähän: "Olenko tehnyt häneen ikuiset haavat?"
Kyllä olet tehnyt ja syvät...haavat voivat lakata vuotamasta, mutta pahat arvet se jättää.
Kyllä kumppaniin oppii luottamaan ja voi luottaa, mikäli kumppani sen osoittaa ja ansaitsee.
Kuitenkin luottamus ei ole koskaan enää samanlaista, kuin ennen, vaikka se olisikin 100%:sta. Se kiiltokuva, joka on pettäjästä ollut ennen tapahtumaa, särkyy kokonaan, eikä sitä saa millään enää korjatuksi ennalleen. Se on mennyttä ja se täytyy kasata uudelleen niillä eväillä, mitä elämä tullessaan antaa.
Jos tuota kiiltokuvaa voisi vähän avata, niin se on sitä, että on luottanut kumppaniin niin syvästi ja sokeasti, että ei uskonut hänen ikinä pettävän, mutta niin vain kävi, joten se ei ole enää sama asia tulevaisuudessa, että ei usko hänen ikinä pettävä TOISTA kertaa.
Toisaalta kaiken jälkeen tahtoo itselläkin moraalin nyöri olla löystymässä ja sitä pitää todella välillä kuroa tiukemmalle.
Anna miehesi käsitellä rauhassa kaikkea, mitä hänellä sisällään liikkuukin, älä yritä omistaa, älä yritä kahlita, älä yritä rajoittaa, sillä mitä enemmän koitat tehdä noita edellisiä, niin sitä kauemmaksi ajat hänet henkisesti, vaikka hän ei pystyisi sitä sinulle sanomaankaan.
Meillä on kulunut pettämisestä aikaa vajaa 3 vuotta, olemme olleet naimisissa kohta 16 vuotta ja 2 lasta on, jotka jo murrosiässä.
Vähän aikaa sitten ahdistuin liikaa vaimon omistushalusta, lievästä mustasukkaisuudesta ja menettämisen pelosta, että sanoin suoraan viimein kaikki, mitä sisälläni tunnen. Sanoin suoraan, että tällä menolla meillä ei ole tulevaisuutta ja sinun on valittava, että annatko minulle oikeasti tilaa käsitellä sisintäni, vai sanotko vain antavasi. Tunnen, että siihen minulla on vähintää oikeus. Kerroin, että paljon mielummin elän yksin, kuin ahdistuneena tässä liitossa.
Minua ei todellakaan voi mikään tai kukaan estää, jos päätän lähteä tästä liitosta, se kannattaa ymmärtää, ettei ketään pidetä missään liitossa, vaan siinä on molemmat täysin vapaaehtoisesti. Kannattaa siis aistia tilannetta niin, että miehelläsi ei ole tarvetta kävellä pihalle. Väärillä toimilla ja liiallisella orikkumisella sitä saattaa tosiaan ajaa toisen pois itsensä luota.
kuten myös ylempänäkin.
Luin vastikään jostain, että anteeksianto ei ole tahdon asia. Kun sitten vertasin tätä väittämää omiin kokemuksiini totesin siinä olevan perää. Olen monesti ajatellut "en tahtoisi antaa anteeksi, mutta minun on pakko". Pakko sen tähden, että itselleni on silloin helpompaa ns. päästä asian yli. Muuten veivaan asiaa jopa viikkoja jatkuvasti mielessäni enkä saa siihen minkäänlaista otetta. Kun taas annan anteeksi, pystyn näkemään asian objektiivisemmin ja käsittelemään sitä. Mikä parasta, kun asia on loppuunkäsitelty siitä saa jotain mystistä voimaa... tietysti, koska käsittelemättömät asiat vievät ihmisestä virtaa. Jumittaminen yhteen asiaan taas lamaannuttaa ihmisen toimintakyvyn joskus täydellisesti.
myös niin, kuten kirjoitat. Omalla kohdallani anteeksi anto on ollut sitä, että tahdon antaa anteeksi ja itse tunnen, että myös pystyn siihen. Näin ei varmasti kaikilla ole, olemme kaikki yksilöitä ja kokemuksemme/tuntemuksemme ovat henkilökohtaisia.
täytyy kärsiä ? Itsehän sinä valinnan teit ja petit miestäsi peräti vuoden ajan. Jos olisi ollut yksi kerta, niin kysymyksesi olisi ymmärrettävämpi, mutta noinkin kauan..
Minä itse en pystyisi ikinä antamaan anteeksi, yksin olisi huomattavasti helpompi olla kuin pettävän puolison kanssa.
vuosi pettämistä ja kaksoiselämää ei ansaitsee ollenkaan anteeksi antamista. Itse lopettaisin suhden heti. Mutta kun kirjoittaja haluaa että hänelle annetaan anteeksi ja kun tänne kirjoittaa uskon että hän myös kärsii. Itse itseänsä rankaisee. Jos mies on antanut anteeksi niin hyvä. Itse kuitenkin tunnen muutaman miehen jotka "antoivat anteeksi" sentakia, että voisivat kostaa. Sit kun kosto oli suoritettu he lähtivät. Siksi mielestäni on puhuttavaa kumppanin kanssa niin pitkään ja paljon asiasta, kunnes molemmille tulee selväksi onko se anteeksi todellakin annettu ja saatu. Jos tietenkin halutaan pysyä yhdessä pidemman ajan.
Tuo vuosi kaksoiselämää ikävästi kertoo kirjoittajan luonnesta. Itse en pystyis siihen. Pettää tulla kotiin, hymyillä ,rakastella, jutella kun ei olis mitään tapahtunutkaa...ja näin VUOSI... Minusta ei kukaan ole ansainut sellaista kohtelua, valehtelua kokonaisen vuoden ajan. Tä on kuitenkin vain mun mielipide...
Ensisijainen kysymyksesi taisi olla: antaako petetty ikinä anteeksi, mutta tekstissäsi niputit monta asiaa yhteen. Vastaan niihin kaikkiin erikseen, jotta tietäisit, miltä petetystä tuntuu.
- Antaako koskaan anteeksi?
Jos on edelleen kanssasi, niin ainakin yrittää. Nähtäväksi jää pystyykö.
- Pystyykö hän koskaan luottamaan?
Ei enää koskaan samalla tavalla, kuin ennen pettämistä.
- Kuinka kauan minun täytyy kärsiä omantunnontuskissa ?
Yhtä kauan kuin miehesi muistaa pettämisen - eli todennäköisesti elämäsi loppuun asti, riippumatta siitä, oletteko niin pitkään edes yhdessä.
- Olenko tehnyt häneen ikuiset haavat?
Olet!
Ellei anna anteeksi, haavat jäävät vuotamaan ja ihminen kuolee niihin, henkisesti. Jokaisella on vastuu puhdistaa omat haavansa. Kukaan toinen ei siihen edes pysty.
mutta toinen voi kyllä auttaa haavan sitomisessa...
Totta, että vihaan jääminen ei vie mitään asiaa eteenpäin ja anteeksianto on tavallaan uusi alku tai ainakin uuden alun mahdollisuus.
Onko se sitten tahdon asia? Eli siis järjen. Toisaalta on, toisaalta taas tämä pettämisasia käsitellään monesti enemmän tunteella, jolloin voisi kai ajatella, että anteeksianto on "tunteellinenkin" asia? Osata anteeksi toiselle ja itselle on vaikeaa, kun itseä on loukattu niin pahoin. Kasvamista tapahtuu jokaisessa, joka sen asian oppii.
Unohtaminen on sitten jo eri asia.
ihminen oikeasti antaa anteeksi, niin ei sitä pidäkään unohtaa. Anteeksianto on ihmisen mahdollisuus oppia käsittelemään niitä omia jumittavia tunteitaan. Kun käsittelyn osaa, siitä tulee ihmisen vahvuus: ei sitä halua unohtaa :).
Hei!
Ensimmäisen kerran aviomieheni petti minua ex-naisensa kanssa reilu 2 vuotta sitten. Annoin anteeksi vaikka koville otti.
Toinen kerta sattui viime syksynä, kun hän oli muualla töissä. Hän vain yksi päivä ilmoitti muuttavansa kotoa pois. En tiennyt asiasta vielä silloin kaikkea. Hän kuitenkin jäi kotiin. Selvisi, että hänellä on sukupuolitautiepäily, johon saanut lääkkeet...Ei tunnustanut pettäneensä ennen kuin tautini varmistui...Vielä annoin anteeksi. Sain tapauksen ilmi tultua paniikkihäiriö kohtauksen ja makasin sairaalassa yhden päivän.
Kolme viikkoa sitten hän petti minua taas. Työkaverin vaimon kanssa, ensin baarissa suutelivat, jonka jälkeen vei tämän naisen kotiimme...
Mieheni on reissutöissä, joten nämä ovat vain ne kerrat, kun hän kiinni on minulle jäänyt!!!
Helmikuun lopussa pakkasin tavarat ja lähdin pois. Monesti anteeksi annoin ja vilpittömästi uskoin hänen muuttuvan ja rakastavan. Meillä yhteistä historiaa lähes 10 vuotta takana...
Anteeksi voi antaa ja unohtaa. Kerran kertaa näistä asioista en ole jälkeen päin vittuillut. Annoin ihan oikeasti anteeksi. Tietysti välillä nämä pettämiset tulivat mieleen, mutta yritin kaikesta huolimatta.
Muista antaa itsellesi anteeksi tekemäsi virheet!!!!
Minä en ole voinut unohtaa enkä näin ollen ole voinut ukolleni anteeksikaan antaa. Kolme vuotta on nyt vierähtänyt tapellessa (tosin onneksi vähenemään päin). Pettämisessä oli niin rankkoja asioita, joista en ikinä pääse yli, joten yritän vain sinnitellä päivän kerrallaan. Olen kamala skorppari nainen, joka ei ole voinut olla kostamatta huolella kummallekaan osapuolelle.
antaa anteeksi. Kerran annoin mutta kyllä tuo petoksen kummitus niin vahvana taustalla oli että se oli kyllä tuo suhteen loppuaika melkosta hampaankiristelyä osaltani, eikä tullut kauaa kestämään. Eli aivan turhaa alkaa itseään kiduttamaan enää pettävän ihmisen kanssa. Kerrasta poikki on ollut tähän asti mottoni ja jota olen valitettavasti joutunut pariin otteeseen tuon jälkeen käyttämäänkin. Vaikka kuinka koski. Vähemmän aikaa se eron tuska tuollaisista kuitenkin kestää kuin se, että jatkaisi elämää ihmisen kanssa jota tietyssä mielessä inhoaa ja halveksii, vaikka muuten tuntisikin tätä kohtaan lämpöä.