apua

Mihin tarvitset omaa paikkaa, mihin toinen ei pääse? Mitä salaisuuksia sinulla on? Olette kihloissa olleet jo hyvän aikaa ja silti pidät yksityistä aluetta, jonne ei miehellä asiaa! Sellainen asenne ei parisuhteeseen kuulu.

Meilläkin on yhteenmuuttosuunnitelmat ilmassa, tos ehkä puolen vuoden päästä... On vähän samanlainen tunne mulla eikä siinä oo siis kyse mistään salaisuuksien piilottelusta. Sitä on vaan nainen joka tarvitsee omaa tilaa ja välillä ihan yksinoloakin omassa sopessa. Mitenköhän se sit onnistuu jossain pikkukaksiossa... Ja en mä mikään erakko oo, mekin ollaan muuten yhdessä melkein koko ajan. Ja sit huolettaa kaikki sellaset jutut, et kaikki kotia koskevat ratkaisut joutuu jakamaan, mitään ei oikein vois tehdä vaan oman mielen mukaan niin kuin tähän asti on saanut.

Sun pitää vaan puhuu miehelles niin et rakastat häntä jne, mutta että tarvitset vielä aikaa yhteenmuuttoajatuksen sulatteluun. Selität olevasi niin tottunut siihen että sulla on ikioma paikka missä on sun järjestys, että siitä on vaikee yhtäkkiä siirtyä johonkin missä pitääkin jakaa ihan kaikki. Ei ehkä kannata mainita sitä "paikka, jonne mies ei pääse"-pointtia. Toinen juttu sit on, että ootte kuitenkin olleet jo kuusi vuotta yhdessä. Jos mies tosissaan haaveilee yhteisestä kodista niin on vähän epäreiluu pitää häntä tilanteessa jossa hän joutuu vaan koko ajan odottamaan sinua. Jos meinaatte yhdessä tulevaisuutenne jakaa saman katon alla niin ennemmin tai myöhemminhän se yhteenmuuttoprosessi on läpikäytävä, ei se myöhemmin sen helpommaksi muutu. Mut jos se teille molemmille sopii et molemmilla on vielä toistaiseksi omat osotteet niin puhukaa vaan asia puhtaaksi.

Seurustelin kerran kuusi vuotta miehen kanssa; emme asuneet yhdessä koko aikana, mutta olimme silti paljon yhdessä. Mies ei koskaan hyväksynyt tätä ratkaisua sisimmissään, vaikka varmaan tiesi, että ei yhteenmuuttokaan mitään varsinaista muutosta suhteemme laatuun olisi tuonut.

Luulen, että erityisesti miehille on tärkeää asua saman katon alla rakkaansa kanssa. Luulenkin, että tästä asiasta muodostuu ongelma suhteessanne. Jos et nyt voi muuttaa yhteen asumaan, koska kuvittelet sen olevan mahdollista? Asiat eivät tässä suhteessa valitettavasti helpotu ajan myötä, ne muuttuvat entistä monimutkaisemmiksi. Nuorena ihminen on joustava, vanhemmiten ei enää.

Todella kiinnostavaa kuulla naisen näkökulma tähän asiaan. Olen itse nainen, olemme miehen kanssa seurustelleet neljä ja puoli vuotta. Nyt haluaisin että muuttaisimme yhteen, mutta mies ei halua. "Vielä." Itse olen aina asunut yksin ja viihdyn näin todella hyvin, mutta emme näe kuin pari hassua kertaa viikossa (max.), ja tätä en enää jaksaisi. Parisuhteelle parasta hoitoa on mielestäni yhdessä vietetty aika.

Olen ollut kärkäs laittamaan miestä lokeroon "sitoutumiskammoinen", kun ei tämä ole saanut muotoiltua mitään syytä hannailuunsa. (Niin ne sitoutumiskammoisen kriteerit muuttuvat! Kuitenkin jo aika pitkä seurustelusuhde...) Olen ajatellut että kai se onkin vaikeaa sanoa toiselle päin naamaa, että no itse asiassa en rakasta sinua ehkä ihan samalla tavalla kuin sinä minua.

Mutta onhan se mahdollista että tästä ei ole kysymys, vaan jostain, joka on ihan oikeasti vaikeaa pukea sanoiksi. Kyllä muakin ajoittain hirvittää ajatus, ettei voisikaan enää harjoittaa omia omituisia SSB ("secret single behaviour") -tapojaan.

Ei varmaan ole mahdollista kertoa asiasta miehellesi ilman että hänelle tulee paha mieli. Itse olen saanut useampia itkuraivari/skitso nainen -kohtauksia. Mutta nätisti ja järkevästi keskustellen olemme silti usein onnistuneet vähän purkamaan tätä pattitilannetta. Ainoa vain, etten ymmärrä, mistä omassa tilanteessani miehen muuttohaluttomuus johtuu, kun ei sitä ole selkeästi sanonut.

Voisiko olla, että ehkä hieman pelkäät yhteenmuuttoa, koska sitten et saa koskaan olla yksin. Tai ainakin näin kuvittelet.Ja että kaikki on sitten yhteistä.
Asiahan ei näin ole.Itse asun avoliitossa mieheni kanssa samassa kämpässä,jossa neliöitä 30,joten tarvitsen välillä omaa tilaa.Mies rempaa usein autoja, jolloin saan koko asunnon itselleni = omaa tilaa.Voin myös itse lähteä vaikka yksin kaupungille ja antaa ajatusten vaeltaa.Mulle riittää ne pienetkin hetket,kunhan niitä on tarpeeksi.
Kyllä se on niin, että pitää olla välillä yksinkin tai muuten elämäsi tärkein ihmissuhde jää huomiotta, nimittäin suhde mikä sinulla on omaan itseesi.Ja tämähän ei tarkoita ettetkö rakastaisi miestä!

Miehet voi haluat taloudenhoitajan ja kun yhteen muutetaan niin mies ei tee enään mitään kotitaloustöitä. Näin kävi minullekkin mutta ei se haittaa kun mies tekee kaiken muun raskaamman.

Miehet rassailee mopoja ym. mutta kodissa asuisivat kuin hotellissa. No onneksi mieheni kokkailee edes kun tiedän että hänen veljensä eivät tee sitäkään vaan istuu valmiiseen pöytään. Vähä- älyinen ja idiootti vain suostuu miehen palvelijaksi.

Jos jossain vielä lapsiakin tehtaillaan niin saa naiset nekin hoitaa yksinään miehen valkatessa paremmat ja helpommat hommat vedoten siihen ettei koti töihin tarvitse osallistua.

Kuusi vuotta on vasta vähän aikaa jotenka ei kannata kiiruhtaa. Pinostus sanoo sen että sulhasesi pitäisi pian päästä täysihoitoon. Moni vanhempikin on huolissaan jos poika/pojat eivät äkkiä löydä huushollaskaa. Jos nainen ei sitten ole siitä uhrautuvaisemmasta päästä niin alkaa anopin hiostus.

Uskonisin että miehesi on kovin takertuvainen ja ahdistut liiasta yhdessä nyhjäämisestä. Haluat vielä kuitenkin katsella jos ruoho olisikin vihreempää aidan takana. Käytännössä olette yhdessä mutta erikseen kuitenkin. Mutta yhdessä asuessakin voi saada oman paikan jos haluaa eikä kumppani painosta missään. Mustasukkaisuus ja toisen sairaalloinen vahtiminen voi ahdistaa ja voisiko kysymys olla siitä että miehesi on vahtimishaluinen ja mustasukkainen?