On jo maaliskuun puoliväli.
Miten tämä alkuvuosi onkaan voinut humahtaa näin yllättäen? Täysin. Vasta nyt istun alas ja tajuan ajan menneen ohitseni. En pidä siitä.
Muistan ennen jokaisen päivän olleen mieleenpainuva. Muistan elämästäni lähes jokaisen kuukauden ja osaan sanoa mitä milloinkin tapahtui. Omaan muistin, joka mahdollistaa myös päivämäärien muistamisen. Mitä typerimpiä päivämääriä! Saan aina huomiota letkauttaessani: "Sinä sanoit minulle 15.9 ostavasi vielä joskus punaisen auton".
Mutta tämä vuosi! Mihin ihmeeseen se on hävinnyt? Onko tämä nyt sitä mistä isäni on aina viisaana puhunut, sitä että iän myötä vuodet juoksevat vain lujempaa ja lujempaa?
Tammikuussa olin uudessa työpaikassa. Vihaan tammikuuta, mutta uusi työ sai ajan kulumaan nopeammin. Muistan, että oli niin lauhaa, että ruoho vihersi ja kastelin lenkkarini rapakkoon.
Helmikuussa olin sairaana 17 päivää koko kuukaudesta. Muistikuvat ovat hatarat. Olin hyvin kipeänä, muistan vain olleeni sekava ja miettineeni, mitä työkaverit ajattelevat kun joudun olemaan näin paljon pois töistä. Muistan myös, että sanoin vahingossa eri asioita mitä tarkoitin ja ajatus pätki kesken lauseiden. Melko pelottava kokemus ottaen huomioon, että kyseessä oli tavalliset taudit. Olin ensin miltei viikon kuumeisessa mahataudissa ja sen perään kaksi viikkoa kovassa yskässä ja korkeassa kuumeessa, johon ei löydetty muuta syytä kuin influenssa.
Ja nyt on maaliskuu. Tauti helpotti alkukuusta ja samantien alkoi kriisi parisuhteessa. Tai alkoi ja alkoi. Muhinut jo jonkun aikaa ollen valmiina alkamaan.
Riitaa. Muutama päivä erossa. Näennäinen sovinto. Liian pitkä aika yhdessä, ei ole helppoa erota. Lapsi ja talokin hidasteena. Katsotaan miten lähtee menemään.
Ja kevätkin on tullut. Jossain välissä. Kun olin sairaana, oli meilläkin jopa 36 astetta pakkasta. Ja nyt on yhtäkkiä kevät ja lumet sulaa, heti kun parannuin kunnolla. Autolla voi ajaa kuin kesällä.
Taidankin lähteä päiväajelulle tyttäreni kanssa. Kahville ja jätskille jollekin huoltoasemalle. Ehkä saan tästä vuodesta vielä jotenkin kiinni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.